Varhaiskasvatustyöhön on viime vuosina kohdistunut paljon muutospaineita. Osa muutospaineista liittyy varhaiskasvatuslain muutoksiin sekä siihen, että Varhaiskasvatussuunnitelman perusteista on tullut toimintaa ohjaava velvoittava asiakirja. Myös yhteiskunnan ja kulttuuristen ajattelutapojen muutokset vaikuttavat varhaiskasvatustyöhön ja sitä kautta myös siihen, mitä varhaiskasvatukselta ja sen työntekijöiltä odotetaan. Työtehtävät ja työlle asetetut odotukset ovat laajentuneet, mutta henkilöstöresurssit ovat pysyneet ennallaan. Yhteiskunnallisessa keskustelussa huolenaiheeksi on noussut myös se, että varhaiskasvatuksessa on jatkuva pula pätevistä työtekijöistä ja osa työntekijöistä kokee työnsä kuormittavana.
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin työhyvinvointia varhaiskasvatuksessa. Tavoitteena oli tarkastella työn vaatimuksia ja voimavaroja, niiden yhteyttä työhyvinvointiin sekä mahdollisia eroja varhaiskasvatuksen ammattiryhmien välillä työn vaatimusten ja voimavarojen kokemisessa. Työhyvinvointia pyrittiin tarkastelemaan positiivisesta näkökulmasta käsin ja selvittämään mitkä työhön liittyvät tekijät tukivat varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvointia. Tarkasteltaessa työhyvinvointia ja sen vaikutusta varhaiskasvatuksessa huomionarvoista on, että työhyvinvointi heijastuu työn laatuun ja lasten kanssa toteutettavaan pedagogiikkaan.
Työhyvinvointi ja siihen liittyvät tekijät varhaiskasvatuksessa
Työhyvinvointitutkimuksissa työhyvinvointi on kuvattu monitahoisena ilmiönä, johon liittyvät esimerkiksi työn sisällöt, työntekijään yksilönä liittyvät tekijät, työilmapiiri, johtaminen sekä organisaatioon liittyvät tekijät, jotka kaikki tulisi huomioida työhyvinvoinnin kehittämistyössä. Hyvinvoiva työntekijä on työssään tehokas ja aikaansaava ja työn tekeminen tuntuu mielekkäältä ja motivoivalta.
Työn vaatimuksia ja voimavaroja käsitelleiden tutkimusten mukaan kaikista töistä on löydettävissä työhön liittyviä vaatimuksia ja voimavaroja. Vaatimusten ja voimavarojen välinen epäsuhta voi vaikuttaa työntekijän työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksessa työn vaatimuksina on usein mainittu kiire, niukat resurssit, epäselvät tehtävänkuvat, vastuullinen työ sekä vanhempien ja yhteiskunnan kasvatukselle asettamat vaatimukset. Myös moniammatillisuus ja vuorovaikutuksen haasteet hektisessä työympäristössä asettavat työlle omat haasteensa. Työn voimavaroina on puolestaan nähty positiivinen ilmapiiri, mahdollisuudet vaikuttaa työyhteisön toimintaan sekä hyödyntää työssä omia vahvuuksiaan, yhteisöllinen toiminta ja -oppiminen, toiminnan selkeät tavoitteet sekä esimieheltä ja työtovereilta saatu tuki. Näyttäisi siltä, että työn vaatimukset ja voimavarat voivat olla jossain määrin myös yhteen kietoutuneita.
Työyhteisöstä ja osaamisen tunnistamisesta voimaa työhön
Tässä tutkimuksessa varhaiskasvatuksen työntekijöiden työhyvinvoinnin tilanne näytti hyvältä, eikä ammattiryhmien välillä ollut eroja työhyvinvoinnin kokemisessa. Vastauksista nousi esiin kuusi erilaista työn voimavaraa, jotka olivat pitkälti yhteneväisiä aiemman tutkimuksen kanssa. Kaikilla voimavaroilla oli positiivinen yhteys työntekijän kokemaan työhyvinvointiin. Varhaiskasvatuksen erityisopettajat ja -opettajat kokivat enemmän mahdollisuuksia vaikuttaa työhönsä ja hyödyntää omaa osaamistaan kuin kasvatus-, hoito- ja avustava henkilökunta. Muilta osin työn voimavarojen kokemisessa ei ollut tilastollisesti merkitseviä eroja ammattiryhmien välillä.
Kannustava ja kunnioittava työilmapiiri tuki työyhteisön jäseniä uusien ideoiden kehittämiseen ja avoimeen keskusteluun. Työntekijät kokivat, että yhteisössä on selkeät säännöt ja keskinäinen luottamus siitä, että sovituista asioista pidetään kiinni, jolloin jokaisen on helppo toimia yhteisössä. Myös esimieheltä saatu tuki ja esimiehen kokeminen helposti lähestyttävänä vaikuttivat työyhteisön hyvinvointiin. Se, että työntekijät tietävät, mitä esimies heiltä odottaa, tuki hyvinvointia työpaikalla. Vastuiden ja voimavarojen tasapaino työyhteisössä tuottaa kokemuksen siitä, että työtehtävät on jaettu tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti työntekijöiden kesken. Tärkeää on, että eri ammattiryhmien työpanosta arvostetaan. Rakentava vuorovaikutuskulttuuri mahdollistaa kaikille tilaisuuden antaa toimintaa eteenpäin vievää palautetta yhteisössään sekä saada sitä omasta toiminnastaan, jolloin työyhteisön toimintamallien tietoinen tarkastelu ja kehittäminen on mahdollista. Työntekijän kokemus mahdollisuudestaan vaikuttaa oman tiiminsä ja koko työyhteisön toiminnan suunnitteluun ja kehittämiseen sekä oman osaamisen ja taitojen hyödyntämiseen motivoi ja tekee työstä mielekästä. Työntekijät innostuvat työstään ja kokevat itsensä energisiksi.
Työn voimavarojen tunnistaminen on tärkeää, sillä se mahdollistaa niiden tukemisen ja kehittämisen työpaikoilla jatkossakin. Työhyvinvoinnin näkökulmasta pelkät voimavarat eivät kuitenkaan riitä, vaan työhyvinvoinnin turvaamiseksi tarvitaan myös työn vaatimusten tunnistamista ja niiden pysymistä kohtuullisella tasolla voimavaroihin nähden. Jatkotutkimuksena olisikin mielenkiintoista selvittää tarkemmin varhaiskasvattajien kokemien työn vaatimusten tasoa ja niiden suhdetta työn voimavaroihin.
Susanna Wires
Työhyvinvointi varhaiskasvatuksessa – työn vaatimukset ja voimavarat