Tausta ja tavoitteet
Uusliberalistinen koulutuspolitiikka on asettanut paineita yliopistojen ja työelämän välisen suhteen vahvistamiselle ja yliopistoilta odotetaan opiskelijoiden parempaa työelämään valmistamista. Yliopistoissa on jo hyvän aikaa pyritty vastaamaan työmarkkinoiden tarpeisiin muun muassa työelämälähtöisempää opetusta lisäämällä, mutta siitä huolimatta ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrä on lisääntynyt ja opiskelijat kokevat monia työllistymiseen liittyviä haasteita siirtyessään opinnoista työelämään. Yliopisto-opintojen työelämävastaavuutta on tutkittu paljon, mutta laadullinen tutkimus opiskelijoiden henkilökohtaisista kokemuksista on jäänyt vähemmälle. Tähän tutkimuksen tarpeeseen pyrin omassa pro gradu – tutkielmassani osaltaan vastaamaan soveltamalla Pierre Bourdieun kentän ja pääomien teoriaa yliopisto-opiskelijoiden työllistymiseen liittyvien kokemusten tarkastelussa. Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää kasvatusalan opiskelijoiden kokemuksia omista työllistymistään tukevista pääomista ja niitä kerryttävistä tekijöistä opintojen ajalta. Lisäksi tarkasteltiin pääomien koettuja hyötyjä siirtymisessä yliopisto-opinnoista työelämään.
Tutkimuksen toteutus
Tutkimuksessa tarkasteltiin Helsingin yliopistossa kasvatustieteen maisteriksi opiskelevien kokemuksia opintojen ajalta. Kasvatustieteen opiskelijat olivat sekä yleisen ja aikuiskasvatustieteen että erityispedagogiikan alojen piiristä, määrällisen painotuksen ollessa ensiksi mainituissa. Tutkimuskontekstina olivat kasvatustieteen opinnot, opiskeluun liittyvät tekijät, opintojen aikainen työkokemus ja tulevaisuuden työelämä. Tutkimusaineisto koostui seitsemästä puolistrukturoidusta teemahaastattelusta ja haastatteluaineiston analyysissa käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.
Tulokset ja johtopäätökset
Opiskelijat kuvasivat kerryttäneensä opintojensa aikana monenlaisia pääomalajien muotoja työllistymisensä tueksi. Pääomia kertyi eniten opintoihin sisältyvän harjoittelun, valinnaisten opintojen, järjestötoiminnan tai muun opiskelija-aktiivisuuden ja työkokemuksen välityksellä ja näiden tekijöiden merkitystä oman työllistymisen tukijana korostettiin. Sen sijaan tutkintoon liittyvien formaalien opintojen yhteys työelämään koettiin riittämättömänä ja opintoihin toivottiin lisää konkretiaa työelämänäkökulmasta esimerkiksi harjoitteluita lisäämällä. Yliopisto-opinnoista työelämään siirtymisessä merkityksellistä näyttää opiskelijoiden kokemusten pohjalta olevan oman työtavoitteen selkeytyminen, kyky tunnistaa, sanoittaa ja tehdä näkyväksi omaa osaamistaan sekä hyödylliset verkostot ja ihmissuhteet, joista saa muun muassa tietoa piilotyöpaikoista tai suosittelijan tukemaan omaa työnsaantia.
Tuloksista voitiin päätellä, että erityisesti kasvatustieteen pääaineopintoja tulisi kehittää paremmin opiskelijan työllistymisen vahvistamista tukevaan suuntaan. Tulosten perusteella esitin muutamia kehitysehdotuksia, jotka liittyvät opintojen myötä saatavien konkreettisten työelämätaitojen sekä opiskelijoiden paremman itsetuntemuksen lisäämiseen: 1) opiskelijoiden erilaisten lähtökohtien parempi huomioiminen osana opintoja, 2) työelämätietoisuuden lisääminen osaksi opintoja esim. yritysvierailuilla ja harjoitteluiden lisäämisellä, 3) opintojen paremmalla teorian ja käytännön yhteen nivomisella, joka auttaisi opiskelijaa realisoimaan omaa osaamistaan ja soveltamaan sitä käytännöntasolla ja 4) opiskelijoiden itsetuntemuksen vahvistamisella erilaisten reflektiotehtävien muodossa läpi opintojen, mitä varten opiskelijoille voitaisiin teettää esimerkiksi verkkopohjainen ”päiväkirja”, johon he voisivat lisätä omia pohdintojaan ja tavoitteitaan.
Vaikka tässä tutkimuksessa näkemykset erityisesti pääaineopintojen vastaavuudesta työelämään olivat monelta osin kriittisiä, sen laajempia yleistyksiä tuloksista ei voida tehdä tutkimusjoukon ollessa niin pieni. Tästä syystä ehdotankin, että pääaineopintojen koettua vastaavuutta työelämän kannalta olisi hyvä tutkia tässä tutkimuksessa esitettyjen henkilökohtaisten kokemusten pohjalta määrällisesti. Onko tosiaan niin, että kasvatustiedettä (erityisesti yleistä ja aikuiskasvatustiedettä) opiskelevat ovat yleisesti sitä mieltä, että opintojen työelämävastaavuus on niin heikkoa, miltä tässä tutkimuksessa näyttää? Entä saadaanko määrällisesti tutkittuna vastaavia tuloksia siitä, että tutkintoon sisältyvien harjoitteluiden määrää olisi hyvä lisätä? Lisäksi voisi olla mielenkiintoista haastatella tähän tutkimukseen osallistuneita kasvatustieteilijöitä tulevaisuudessa ja selvittää, ovatko he saavuttaneet ne työllistymiseen liittyvät tavoitteensa, jollaisia he olivat itselleen asettaneet. Ja jos ovat, niin millaisten reittien kautta ja missä ajassa? Ja jos eivät, niin mikä on muuttanut heidän suuntaansa?
Reetta Inkinen
Valttikortteja tulevaan: Kasvatusalan asiantuntijoiden merkitykselliset pääomat siirtymisessä yliopisto-opinnoista työelämään