Tunnekasvatus käyttöteorioissa

Tutkimustehtävä

Käyttöteoria  ohjaa opettajan pedagogista päätöksentekoa hänen työssään. Se sisältää opettajan arvoja, asenteita, uskomuksia ja ajatuksia. (Stenberg, 2011, s. 28.) Pro gradu -tutkielmani tavoitteena on tarkastella, miten tunnekasvatus esintyy tässä opettajan työn tärkeässä työkalussa luokanopettajaopiskelijoiden ja valmistuneiden luokanopettajien näkökulmasta. Tunnekasvatus on hyvin ajankohtainen aihe, josta olen ollut kiinnostunut koko opintojeni ajan. Olenkin tutkinut aihetta aiemmin kandidaatin tutkielmassani sekä esi- ja alkuopetuksen seminaarityössäni. Tunnekasvatuksella on hyvin tärkeä merkitys elämän eri osa-alueilla esimerkiksi erilaisissa ihmissuhteissa tai työelämässä. Tämän tutkielman tavoitteena on tarkastella, millaisia tunnekasvatukseen liittyviä tekijöitä esiintyy niin luokanopettajaopiskelijoiden kuin valmistuneiden luokanopettajien käyttöteorioissa ja eroavatko näiden eri osallistujaryhmien tunnekasvatukseen liittyvät käyttöteoriat toisistaan. Lisäksi tutkielmani tarkoitus on tarkastella tunnekasvatukseen liittyvien käyttöteorioiden lähteitä.

Tutkimusmenetelmät

Tutkielmani on laadullinen tutkimus ja se on osa Karlssonin ja Pitkäniemen (2011) johtamaa tutkimushanketta. Tutkimusaineistokokonaisuuteni koostuukin ensimmäisen ja 3.-5. vuoden luokanopettajaopiskelijoiden käyttöteoriavastauksista, jotka ovat peräisin tutkimushankkeesta ja ne ovat kerätty Itä-Suomen yliopistosta vuosina 2017 ja 2019. Valmistuneiden luokanopettajien käyttöteoriat on kerätty vuosien 2020 ja 2021 aikana yhdessä opiskelutoverini Elli Ylisen kanssa. Aineistot on kerätty E-lomakekyselyllä ja ne on analysoitu fenomenografiselle analyysille tyypillisten vaiheiden mukaisesti.

Tutkimustulokset ja pohdinta

Tutkielmani tulokset osoittavat, että tunnekasvatusta esiintyy niin luokanopettajaopiskelijoiden kuin valmistuneiden luokanopettajien käyttöteorioissa. Neljä keskeisintä tunnekasvatukseen liittyvää tekijää, jotka käyttöteorioista nousivat esille olivat opettajan tunnetaidot, tunteiden säätely, sosiaaliset taidot ja itsetuntemus. Kiinnostava tulos oli, että opettajan tunnetaidot korostuivat näistä tekijöistä eniten. Tutkielmassani pohdinkin, onko käyttöteoria sellainen viitekehys, jossa omaan opettajuuteen liittyvät asiat korostuvat enemmän kuin oppilaaseen liittyvät asiat? Toisaalta käyttöteorioista nousi esille myös oppilaan tunnetaitoihin liittyviä vastauksia, eli tunteiden säätely, sosiaaliset taidot ja itsetuntemus.

Lähteiden tutkiminen perustui Karlssonin ja Pitkäniemen (2011, mukaellen Levin & He, 2008) johtaman tutkimushankkessa tehtyyn käyttöteorioiden lähteiden kategorisointiin. Tunnekasvatukseen liittyvien käyttöteorioiden lähteistä eniten korostuivat omiin kokemuksiin perustuvat lähteet. Kiinnostava tulos oli, että opettajankoulutus lähteenä korostui vain ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelijoiden käyttöteorioissa. Pohdinkin, millaisessa roolissa tunnekasvatus on Suomen eri yliopistoissa? Tässä olisi mielenkiintoinen jatkotutkimusaihe. Lisäksi mielenkiintoista olisi tutkia, miten tunnekasvatukseen liittyvät käyttöteoriot toteutuvat käytännössä vai toteutuvatko ne.

Tutkielmani antoi tutkielmaan osallistuneille välineen tarkastella omaa opettajuutta ja mahdollisesti kehittää sitä. Lisäksi tutkielmani tuo lisää tietoa tunnekasvatuksen roolista käyttöteorioissa niin luokanopettajaopiskelijoiden kuin valmistuneidenkin luokanopettajien näkökulmasta.

Emmi Toivonen

Pro gradu – ”Tunnekasvatus luokanopettajaksi opiskelevien ja valmistuneiden luokanopettajien käyttöteorioissa”

Lähteet:

Levin, B., & He, Y. (2008). Investigating the content and sources of teacher candidates’ personal practical theories (PPTs). Journal of Teacher Education, 59(1), 55–68. doi:10.1177/0022487107310749

Stenberg, K. (2011). Riittävän hyvä opettaja. Jyväskylä: PS-kustannus.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *