Tutkimuksen tausta ja tarkoitus
Ulkonäkövaatimukset työelämässä ovat viime vuosikymmeninä kasvaneet. Haluttu työruumis on hyväkuntoinen ja hoikka. Työruumiille asetetut ulkonäkövaatimukset eivät ole uusi asia, palvelualoilla on pitkään suosittu hyvännäköisiä työntekijöitä herättämään ihmisissä positiivisia mielikuvia ja ostohaluja. Nykyään tämä kehitys on siirtynyt palvelualoilta myös asiantuntijoiden työhön, esimerkiksi konsulttiyrityksissä tietyn ulkonäön omaavat konsultit voivat olla osa yrityksen brändiä. Melkein kaikissa lukemissani työruumista käsittelevissä tutkimuksissa tuodaan esille se, että ylipaino ei ole millään tavalla toivottu ominaisuus. Tämä sai minut kiinnostumaan siitä, että minkälaista on olla työelämässä, jossa oma työruumis ei ole normien mukainen?
Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, minkälainen rooli lihavalla työruumiilla on lihavien naisten työelämätarinoissa. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että lihavien naisten asema työmarkkinoilla on heikompi kuin normaalipainoisilla tai hoikilla kanssasisarillaan. Hyväkuntoinen ja hoikka työruumis on noussut viime aikoina yhä merkittävämmäksi osaksi työelämässä menestymistä. Lihaviin työruumiisiin taas liittyy painolastia, sillä lihavuus koetaan moraalisesti alempana. Lisäksi lihavan ruumiin ajatellaan edustavan todistusta ihmisen henkisistä kyvyistä. Olen rajannut tutkimukseni koskemaan nimenomaan naisia, sillä useissa tutkimuksissa on todettu nimenomaan naisten kärsivän lihavuuden vaikutuksista työelämässä enemmän kuin miesten.
Toteutus ja tulokset
Tutkimuksen aineisto kerättiin haastattelematta kuutta naista. Tutkimuksen haasteltavat löydettiin Facebookin kautta ilmoituksella Kehomyytinmurtajat ryhmässä. Haastattelut toteutettiin teemahaastatteluina. Aineisto analysoitiin käyttämällä temaattista narratiivista analyysia, jossa aineistosta muodostettiin kolme tyyppitarinaa. Tutkimuksen päätuloksena muodostui kolme tyyppitarinaa. Ensimmäisessä tarinassa lihavatyöruumis oli nähty olevan eri paria kuin oma hyvä ammatillinen osaaminen. Lihavuus oli hidastanut uralla etenemistä, koska rekrytoinnissa oli kohdattu ulkonäköön liittyvää syrjintää. Toisessa tyyppitarinassa lihavan työruumiin hyväksyminen osaksi omaa ammattimaisuutta oli vaatinut paljon identiteettityötä. Kolmannessa tyyppitarinassa lihavan työruumiin ei ollut nähty haittaavan kuvaa omasta ammatillisuudesta.
Tyyppitarinoissa tulee esille se, kuinka naiset miettivät ovatko he oikeanlaisia ja miten muut mahdollisesti suhtautuvat heihin. Yhdistän tämän ajatuskaavan sisäistettyyn läskivihaan. Meidät on opetettu vahtimaan omia vartaloitamme ja olemaan huolissamme siitä täytämmekö ulkopuolelta tulevat tavoitteet. Tutkimukseni on varmasti tarjonnut mietittävää siitä, miten ajatellemme omasta ruumistamme ja siitä, miten se täyttää työelämän ulkonäkövaatimukset. Varsinkin lihava työruumis vaatii paljon identiteettityötä.
Aino Laurila
”Työllähän tässä on merkitystä” – Narratiivinen analyysi lihavien naisten työelämätarinoista