Lasten ja päiväkodin aikuisten yhteisleikki lapsen näkökulmasta

Tutkimuksen tausta

Leikillä on vakiintunut paikka suomalaisen varhaiskasvatuksen ytimessä ja päiväkotipäivän rakenteissa. Leikille varataan aikaa, tilaa sekä välineitä, ja kaikille pyritään löytämään leikkikavereita. Perinteisesti pedagogisissa käytännöissä leikki on jaettu ohjattuun ja vapaaseen leikkiin, joista ensimmäisessä aikuisella on ollut voimakas ohjaava rooli, kun taas vapaan leikin aikana aikuisen paikka on ollut leikin ulkopuolelle havainnoimassa. Valitettavan usein lasten omaehtoisten leikkien käynnistyttyä aikuinen vetäytyy jopa hoitamaan muita päiväkodin työtehtäviä. Ihanneleikki on määrittynyt leikiksi, jossa ei aikuista tarvita. Tästä on  pitkä matka lasten ja aikuisten yhteisesti rakennetun leikin äärelle. Aikuisten on ollut ilmeisen haastavaa löytää merkityksellistä tapaa osallistua leikkiin. Siihen liittyminen tuntuu jääneen persoonakysymykseksi ja yksilöiden toiminnan varaan. Koen, että aikuisen roolin määrittämiseksi tarvitaan vielä lisää tutkimusperustaista tarkennusta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet kuitenkin velvoittavat aikuista tukemaan leikkiä, myös osallistumalla siihen

Toteutus ja tarkoitus

Vaikka leikit on aina nähty erityisesti lasten omina luomuksina, ei lasten näkemyksiä aikuisten roolista leikissä ole juuri kuultu. Koska koen lapsen näkemyksen huomioimisen varhaiskasvatuksessa sekä tutkimustyössä merkittävänä, keskityin omassa tutkimuksessani tuomaan lasten näkökulmaa esiin haastattelemalla heitä. Kiinnostukseni kohteeksi tarkentui leikki päiväkodissa.  Tarkastelin tutkimuksessani miten aikuisten ja lasten yhteistä leikkiä rakennettiin ja rajattiin ja millä tavoin osallistumista leikkiin määritettiin lasten kertomuksissa. Lasten kertomuksissa avautui näkymä yhteisiin leikkeihin, joita ei ollut, joita voisi olla ja jotka olivat toteutuneet.

Tulokset ja johtopäätökset

Lasten ja aikuisten yhteisleikkiä rakennettiin lasten kertomuksissa erityisesti vapaaehtoisuuden varassa. Leikkiä rakennettiin osallistumalla aktiivisesti omassa roolissaan ja sitoutumalla leikkiin. Arkiset leikkiteemat rakensivat ja mediateemaiset leikit rajasivat yhteistä leikkiä aikuisten ja lasten välillä. Leikkiä rakennettiin myös tietoa välittämällä ja rooleja jakamalla, jolloin aikuinen täydensi leikin roolitusta ottamalla esimerkiksi lapsille epämieluisia rooleja. Päiväkotiympäristössä aikuiset olivat satunnaisesti ja rajoitetusti saatavilla leikkikumppaneiksi. Vain yhdessä kertomuksessa kävi ilmi, milloin aikuisen kanssa oli mahdollista leikkiä. Muut työtehtävät vetivät aikuisen pois leikistä ja säännöt rajoittivat yhteisen leikin syntymistä. 

Osallistuminen leikkiin määrittyi erityisesti sen mukaan kenen leikkiä leikittiin. Leikin omistaja jakoi roolit ja määritti leikkiä ohjaavia sääntöjä. Mahdollisuuksia osallistua määritettiin myös yksilöllisten ominaisuuksien kautta, joita tarkasteltiin suhteessa tarjolla oleviin leikkirooleihin. Ominaisuudet koostuivat tiedoista ja taidoista sekä fyysisistä kyvyistä ja ominaisuuksista. Yhdessä kertomuksessa läheinen suhde aikuisen ja lapsen välillä mahdollisti aikuisen osallistumisen leikkiin. 

Tutkimukseni perusteella aikuisten ja lasten yhteisen leikin lisäämiseksi tarvitaan aikuisten aktivoitumista leikkeihin liittymisessä. Kiinnostus vieraisiin leikkiteemoihin ja asettuminen uteliaaksi ja ohjattavaksi leikkikumppaniksi laajentaisi aikuisen leikkireviiriä kotileikin ulkopuolelle. Tällä tavoin aikuinen voisi paremmin tunnistaa leikkejä täydentäviä leikkirooleja, joita ottamalla hänen olisi mahdollista rikastaa leikkiä. Ennen kaikkea aikuisten tulisi nähdä osallistuminen leikkiin velvoittavana työtehtävänä ja leikkitaidot osana ammatillista osaamista.

Jatkossa tarkastelisin tutkimuksen kautta päiväkodin toiminnassa vuorovaikutuksellisia hetkiä, jolloin yhteiseen leikkiin lähentymistä ja etääntymistä tapahtuu. Miten tietämättömyyttä lasten leikkiteemoista tai haluttomuutta leikkiä mahdollisesti ilmaistaan tai miten yhteinen leikki toisaalta käynnistyy? Pyrkisin myös tunnistamaan millä tavoin kuvaa aikuisesta leikkijänä rakennetaan päiväkodissa.

 

Tytti Lagercrantz

Kertomuksia lasten ja aikuisten yhteisleikistä päiväkodissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *