Luottamus ja työhön sitoutuminen monikulttuurisessa IT-organisaatiossa

Tutkimuksen taustaa ja tarkoitus

IT-alan osaajapula ja työvoiman puute puhututtaa suomalaisessa työmarkkinassa. IT-alalla olisi yleisen tiedon mukaan töitä jopa 7000–9000 osaajalle. Yksi ratkaisu työvoiman ja osaamisen lisäämiselle on kansainvälisten osaajien palkkaaminen. Yleisen hypoteesin mukaan myös monikulttuuriset ja -kielelliset organisaatiot ovat parhaimmillaan luovempia ja tehokkaampia kuin muut organisaatiot. Miten siis suomalainen organisaatio voi toimia luotettavana ja sitoutumisen arvoisena työnantajana kansainvälisille asiantuntijoille?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten kansainväliset asiantuntijat kokevat luottamuksen ja sitoutumisen rakentumisen monikulttuurisessa asiantuntijaorganisaatiossa. Tutkimus toteutettiin suomalaisen organisaation IT-yksikössä. Ensisijaisesti kiinnostuksena oli selvittää, mitä organisaation tulee tehdä ja taata kansainvälisille työntekijöilleen luottamuksen rakentumisen ja sitoutumisen varmistamiseksi. Lisäksi tutkimuksen aikana kiinnostukseni liittyi myös informaaleihin tekijöihin, joilla voi olla vaikutusta luottamuksen rakentumiseen työntekijöiden keskuudessa monikulttuurisessa työyhteisössä.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Aineistonkeruumenetelmänä käytettiin puolistrukturoitua haastattelua, jossa käytettiin etukäteen valmisteltua haastattelurunkoa. Menetelmä antoi kuitenkin vapauden kysyä myös muun muassa tarkentavia kysymyksiä tutkittavilta. Haastatteluihin osallistui kuusi kansainvälistä asiantuntijaa, jotka työskentelevät tutkimusorganisaation IT-yksikössä eivätkä puhu äidinkielenään suomea. Kolme haastateltavista olivat muuttaneet Suomeen, kun he aloittivat työt organisaatiossa ja kolme työskentelee kotimaistaan käsin konsultteina organisaatiolle. Haastattelukielenä toimi englanti. Haastattelut toteutettiin helmi-maaliskuussa 2022 etäyhteydellä koronatilanteen takia. Lisäksi ulkomailla työskentelevät työntekijät oli näin helppo tavoittaa. Aineiston analyysimenetelmänä käytettiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysia.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että kansainvälisille osaajille on hyötyä selkeistä tavoitteista, etenemissuunnitelmista sekä strategiasta, jotka ohjaavat työskentelyä. Nämä tulee olla saatavilla englanniksi. Lisäksi monikulttuuriset tiimit hyötyvät siitä, että saavat itse rakentaa omat työtapansa itselleen toimiviksi monikulttuurisuus ja kielimuurit huomioiden. Näitä kahta osa-aluetta kutsun tutkimuksessani formaaleiksi tekijöiksi rakentaa luottamusta ja työhön sitoutumista.

Myös informaalista tutustumisesta on hyötyä luottamuksen rakentumisessa. Kansainväliset osaajat näkivät positiivisena asiana kollegat ja esihenkilöt, jotka ovat tukeneet heitä esimerkiksi suomeen muuttaessa. Lisäksi heille itselleen on ollut tärkeää tutustua suomalaiseen kulttuuriin ja opiskella suomen kieltä. Luottamuksen ja sitoutumisen rakentumiselle on ensisijaista, että organisaatiokulttuuri tukee monikulttuurisuuden ja -kielellisyyden tarpeita ja työntekijät toteuttavat näiden onnistumista arjessa.

Tutkimuksen tuloksia voidaan soveltaa monikulttuuristen tiimien ja organisaatioiden luottamuksen ja sitoutumisen rakentumisen tutkimuksessa.

Nimi: Elvi Weckman

Gradun nimi: Luottamus ja sitoutuminen monikulttuurisessa asiantuntijaorganisaatiossa – ”Vastavuoroisuutta kunnioittaen”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *