Kiinnostuin pohtimaan yksinhuoltajaäitiyteen liitettyjä mielikuvia. Erityisesti ajatus nousi sosiaalisessa mediassa käydystä keskustelusta, jossa pohdittiin sitä, kuinka yksinhuoltajaäiteihin kohdistuu valtavasti paineita ja kritiikkiä, samalla kuin esimerkiksi lapsensa hylänneistä isistä ei julkisessa keskustelussa juuri puhuta. Omassa tutkielmassani analysoin nimenomaan yksinhuoltajaäitien kirjoittamia tekstejä, joita keräsin muun muassa heidän omista blogeistaan. Halusin päästä kiinni siihen, millaisen yksinhuoltajaäidit oman vanhemmuutensa esittivät ja nouseeko heidän teksteissään samankaltaisia teemoja, kuin julkisessa keskustelussa. Analyysissani hyödynsin Erving Goffmanin dramaturgista sosiologiaa, jossa ajatellaan yksilöillä aina olevan jonkinlainen vuorovaikutustilanteissa ylläpidettävä rooli. Tutkin sitä millaisia rooleja yksinhuoltajaäidit teksteissään itselleen rakentavat ja poikkeavatko ne heihin liitetyistä mielikuvista.
Mediassa sekä tutkimuksissa yksinhuoltajaäitiyteen pääasiassa liitetään erilaisia huolidiskursseja. Erityisesti taloudellinen pärjääminen, yksinhuoltajaäidin yksinäisyys ja jaksaminen ovat puhuttavia teemoja, jotka aina uudelleen tulevat esiin. Yleisesti mediassa yksinhuoltajaäitiyteen liitetään negatiivinen sävy, jonka mukaan arki yksinhuoltajaäitinä on lähinnä raskasta, vaikeaa ja täynnä erilaisia haasteita. Vanhemmuus kuitenkin on perhemuodosta riippumatta niin hyviä kuin haastaviakin hetkiä ja juuri tätä ajatusta tuotiin esiin myös yksinhuoltajaäitien omissa teksteissä. Esiin kyllä nousi yksinäisyyteen, väsymykseen ja pärjäämiseen liittyviä ajatuksia, mutta paljon yksinhuoltajaäidit halusivat myös tuoda esiin vanhemmuutensa ihania puolia. Esimerkiksi onni omista lapsista sekä ilo omasta pärjäämisestä olivat merkittäviä positiivisia puolia omassa vanhemmuudessa.
Paljon aineistoni teksteissä ilmeni myös puhetta yksinhuoltajaäitien tekemästä työn määrästä. Ollessaan pääasiassa yksin vastuussa arjen pyörittämisestä sujuvasti, on mielessä ja tehtävänä koko ajan iso määrä hoidettavia asioita. Tutkimusten mukaan kotitöistä edelleen suurin osa on yleensä naisten vastuulla, mutta yksinhuoltajaäideillä ei ole välttämättä ystävää tai perheenjäsentä, jota pyytää avuksi edes haastavimpina hetkinä. Yksinhuoltajaäidit voimakkaasti toivatkin kirjoituksissaan esiin omaa ahkeruuttaan ja tekemänsä työn määrää esiin. Tämän voidaan ajatella liittyvän siihen, että he haluavat nimenomaan vahvistaa ajatusta pärjäämisestään, erityisesti kun mediassa usein pärjääminen nousee pohdinnan aiheeksi. Toisaalta juuri yleisen mielikuvan ja julkisten keskuteluiden takia, yksinhuoltajaäideillä voi olla juuri paine osoittaa se, kuinka hyvin he pärjäävät arjessaan ja pitävät huolta lapsistaan. On tärkeää tuoda voimakkaammin esiin yksinhuoltajaäitien omia ajatuksia vanhemmuuteensa liittyen ja muokata heihin liitettyjä mielikuvia. Täytyy kuitenkin huomioida myös se, että vallalla olevat ajatukset yksinhuoltajaäitiydestä osaltaan elävät myös heissä itsessään ja he voivat tahtomattaankin myös tukea kyseisiä mielukuvia.
Taru Laakso
Yksinhuoltajaäitien roolit: Mitä yksinhuoltajaäidit korostavat omasta vanhemmuudestaan?