Opetus muodostaa hyvin merkittävän osan korkeakouluopiskeluihin käytettävästä kokonaisajasta. Siinä tapahtuva vuorovaikutus ja yhdessä työskentely ovat merkittävässä asemassa muotoilemassa yhteisöllisyyttä, oppimiskokemusta ja hyvinvointia koko korkeakouluyhteisössä. Myötätunnon harjaannuttamisen tiedetään vaikuttavan erityisesti auttavaisen käyttäytymisen ja myönteisten tunteiden lisääntymiseen. Luonteeltaan myötätunto on stressiä kohti kurottavaa, aktiivista toimintaa ja tekoja, jotka perustuvat itsen, toisen ihmisen, ihmisryhmän tai toislajisen tarpeisiin tässä ja nyt sekä tulevaisuudessa. Rakenteellinen myötätunto voi palvella nykyisyydessä olevia myötätunnon tarpeita, mutta se voi mahdollistaa myös nykyhetkessä tapahtuvan toiminnan tulevaisuuden ihmisten ja toislajisten tarpeiden pohjalta. Myötätunnolla onkin todettu olevan potentiaalia edistää kestävän kehityksen ydintaitoja.
Haastattelin kymmentä henkilöä, joilla oli kertynyt runsaasti opetuskokemusta, ja jotka olivat taustaltaan joko yliopistonlehtoreita tai pedagogisissa kehittämistehtävissä toimivia. Halusin saada muodostettua kokonaiskuvan siitä, millaisena he näkevät myötätunnon merkityksen yliopisto-opetuksessa, ja onko myötätunnolla mahdollisesti jokin erityinen tehtävä korkeakouluopetuksessa. Halusin selvittää lisäksi, millaisia myötätunnon esille tulemista korkeakouluopetuksessa hankaloittavia ja toisaalta sitä edistäviä asioita he näkevät olevan olemassa.
TUTKIMUKSESSA ESILLE NOUSSUTTA
Kaiken kaikkiaan tutkimushenkilöt kuvasivat hyvin moniulotteisena myötätunnon merkitystä ja sen ”paikkaa” opetuksessa. He nimesivät myötätunnolla olevan opiskelijan ja opettajan omaan oppimiseen sekä hyvinvointiin liittyviä aspekteja sen lisäksi, että myötätunnon ajateltiin muotoilevan kokemusta opiskeluryhmästä ja erityisesti työtiimistä. Myötätunnon esteiksi nostettiin kulttuuriin, opetuksen rakenteisiin sekä johtamiseen liittyviä asioita. Myötätunnon edistäjinä nähtiin erityisesti tietoisuuden lisääminen ja organisaation arvot. Eräs mielenkiintoinen havainto liittyi siihen, että myötätunnon jaettua merkitystä ei nostettu suoraan esiin opetustilanteissa tai työtiimissä, vaan sen merkitys näytti välittyvän kokemuksellisesti. Tutkimushenkilöiden puhe myötätunnosta opetuksessa liittyi erilaisiin poikkeustilanteisiin, pedagogisiin käytäntöihin, osallistavaan opetukseen ja kollegiaaliseen yhteistyöhön. Myötätunnolla nähtiin olevan merkitystä myös työelämätaidoille ja yksilöiden kyvylle tulkita sosiaalisesti suotuisasti toisten ihmisten käyttäytymistä. Myötätunnon merkitys tulevaisuuden ihmisten ja planetaarisen hyvinvoinnin kannalta ei välittynyt haastateltujen puheesta yksittäistä haastateltavaa lukuun ottamatta. Tämä tutkimushavainto ja myötätunnolle annettu hyvin kokonaisvaltainen merkitys opetuksessa tekevät myötätuntotietoisuuden lisäämisestä erityisen ajankohtaisen ja merkittävän korkeakoulutuksen kehittämisessä.
Laura Kallio
Myötätunnon merkitys sekä myötätuntoa estävät ja edistävät tekijät yliopisto-opetuksessa