Tekijä: graduparaati

Tutkimuksen taustaa

Luokanopettajalla on iso merkitys muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden edistämisessä ja integroimisessa. Jokainen uskonnollinen tai kulttuurinen ryhmä voi kohdata omia ainutlaatuisia haasteita ja tarpeita kouluympäristössä. Tämä tutkielma on rajattu muslimioppilaisiin kohdistuviin haasteisiin ja niihin puuttumiseen. Muslimioppilaat kokevat paljon negatiivisia asenteita ja haasteita koulussa. Islamilaisen yhteisön kasvaessa Suomessa, Suomen muslimeihin kohdistuvalle tutkimukselle on yhä enemmän tarvetta. Luokanopettajan työkaluina muslimioppilaiden integroimisessa toimivat avoin keskustelu, uskonnon monilukutaito sekä konkreettiset tukitoimet.

Yhteenkuuluvuuden edistäminen pyrkii vahvistamaan ryhmän sisäistä sidettä ja luomaan tunnetta yhtenäisyydestä. Integroimisen tavoitteena on edistää moninaisuuden hyväksymistä ja sisällyttämistä siten, että erilaiset ryhmät tai yksilöt voivat toimia yhdessä tasavertaisesti säilyttäen samalla oman identiteettinsä ja kulttuuriset piirteensä. Muslimioppilaat ovat kertoneet, etteivät tunne itseään aivan suomalaisiksi. Suomalaisuus nähdäänkin olevan sitoutuneena kristinuskoon ja saavuttamattomissa islaminuskon rinnalle.

Tutkielman tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää luokanopettajaopiskelijoiden valmiuksia muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen. Lisäksi tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, mitä kokemuksia luokanopettajaopiskelijoilla on muslimioppilaiden yhteenkuuluvuudesta ja integraatiosta. Aineisto kerättiin kyselylomakkeella, jolla kartoitettiin luokanopettajaopiskelijoiden taustoja sekä muslimioppilaisiin liittyvää tietoa ja taitoa. Kyselylomakkeen vastaajat olivat luokanopettajaopiskelijoita (N=21). Tutkimukseni oli fenomenografiaan pohjautuva laadullinen tutkimus. Aineiston analysoinnissa käytin teorialähtöistä sisällönanalyysin menetelmää. Teorialähtöisessä analyysissa tutkitaan ilmiötä jo tunnetun teorian pohjalta, joka tässä tutkimuksessa on luokanopettajaopiskelijoiden tarvitsemat valmiudet muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen.

Tutkimustulokset

Tämän tutkielman vastauksissa korostui se, että islaminuskosta ja sen eroavaisuuksista suhteessa kristinuskoon tai perinteisesti suomalaisena kulttuurina pidettyihin tapoihin ei tiedetty. Useampi tutkimuksen vastaaja kertoikin, että muslimioppilaan ollessa hänen opetusryhmässä, hän aikoo ottaa selvää muslimikulttuurista. Moni vastaajista kertoi kysyvänsä, mitä opettajan tarvitsee tietää, joko oppilaalta itseltään tai tämän vanhemmilta. Juhlat ja pyhät puhututtivat monia vastaajia, siitä huolimatta kukaan vastaajista ei nimennyt yhtäkään islamissa vietettävää juhlaa. Neljä vastaajaa kertoi ottavansa uskonnollisuuden huomioon taito- ja taideaineissa, he mainitsivat erityisesti juhla-askartelun ja musisoinnin.

Vastaajien kokemuksen mukaan luokanopettajakoulutuksessa ei olla käsitelty muslimioppilaiden haasteita tai heidän yhteenkuuluvuutensa edistämistä koulussa. Vastaajista kahdeksan kertoi muistavansa opiskelleensa monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja, mutta painottaen, että islaminuskoon tai muslimioppilaisiin liittyvää keskustelua ei olla käyty tarpeeksi läpi tai se on jäänyt pintapuoliseksi. Kymmenen vastaajista myös korosti, että luokanopettajakoulutuksessa ei käsitellä mitään vähemmistöryhmiä tarpeeksi.

Pohdinta

Koulu antaa esimerkin siitä, kuinka julkista tilaa tulee käyttää. Se, miten islam on nähtävissä kouluissa tai miten muslimioppilaat käyttävät tilaa, antaa oppilaille esimerkin, miten heidän tulisi käyttää julkista tilaa. Koulu voi täten antaa esimerkin siitä, miten suomalaisuus ja muslimisuus on mahdollista yhdistää. Muslimioppilaiden yhteenkuuluvuutta edistetään yhteisen suomalaisuuden edistämisellä. Yhteinen suomalaisuus, jossa oppilas voi olla samanaikaisesti minkä tahansa uskonnon edustaja ja suomalainen, vaatii opettajan uskonnon monilukutaidon osaamista. Jos muslimioppilaat eivät kohtaa koulussa hyviä esikuvia tai roolimalleja, eivätkä näe islaminuskon juhlien, tapojen ja terminologian olevan koulun arjessa läsnä, millaisen mielikuvan he saavat uskonnostaan osana suomalaista yhteiskuntaa?

Suomalaisiin muslimeihin liittyvä tutkimusala on vielä aluillaan Suomessa. Olisi tärkeä lisätä tutkimusta siitä, miten toiseuttamisen kokemukset vaikuttavat muslimioppilaiden integroitumiseen ja oppimiseen osana suomalaista yhteisöä. Jatkotutkimuksena olisi kiinnostavaa selvittää muslimioppilaiden omia kokemuksia liittyen heidän yhteenkuuluvuutensa tunteeseen ja opettajien tavoista kohdata heidät. Lisäksi islaminuskon näkyvyydestä koulussa voisi tutkia esimerkiksi kaupunkiteologian tieteenalalla. Kaupunkiteologia tutkii, miten uskonto tai uskonnolliset yhteisöt vaikuttavat kaupunkien ja kaupunkilaisten elämään. Kokonaisen kaupungin sijaan tutkimus voisi tapahtua alakoulussa, joka omalla tavallaan heijastelee meidän yhteiskuntaamme ja kaupunkitilaa.

Marika Saarelma – Yhteinen suomalaisuus on lähtökohta muslimioppilaiden yhteenkuuluvuuden ja integraation edistämiseen

Tutkielmaa suunnitellessani halusin tutkia ja kehittää varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogista johtamista. Kirjallisuuteen tutustuessani havaitsin, että varhaiskasvatusyksikön johtamisesta on tehty Suomessa useita tutkimuksia, joissa on noussut esiin johtamiseen liittyviä ongelmia, haasteita ja epäkohtia. Usein törmäsin tuloksiin, joissa todettiin johtajien pitävän pedagogista johtamista tärkeimpänä työtehtävänään, mutta arjessa sen toteuttamiselle ei koettu jäävän riittävästi aikaa. Kiireen tuntu johtui tutkimusten mukaan mm. johtajien liian laajasta työnkuvasta, mikä johti työn pirstaloitumiseen ja johtajien riittämättömyyden tunteisiin. Sen sijaan, että olisin lähtenyt aiheuttamaan lisäpaineita jonkin uuden pedagogisen johtamisen työvälineen testaamisella käytännössä, halusinkin lähteä selvittämään, miksei tutkittu tieto aiheuta muutosta varhaiskasvatusyksiköiden johtajien työhön.

Tartuin aiheeseen kahdella alatutkimuksella. Ensin kokosin kirjallisuuskatsauksessa yhteen vuosina 2013–2023 julkaistut ja kotimaisesta tietokannasta löytyvät tutkimukset ja niissä esitetyt ongelmat. Luokittelin ongelmat viiteen luokkaan, joita olivat tehtävän ja toimenkuvan epäselvyys ja määrittämättömyys, itsensä johtaminen, toisten johtaminen, johtamisen rakenteelliset ongelmat, sekä organisatoriset ongelmat.

Tutkielman toisessa osassa tarkastelin, millä tavoin organisaation eri tasoja edustavien toimijoiden välisellä keskustelulla (ns. organisaatioraati) voidaan edistää ratkaisuiden löytämistä aiemmin löydettyihin ongelmiin. Kirjallisuuskatsauksen tulosten perusteella kokosin kolme teema-alustusta keskustelun virittäjäksi ja keskustelijoiksi kutsuin erään suomalaisen suuren kaupungin varhaiskasvatusorganisaation työntekijöitä, viranhaltijoita, sekä poliittisen päätöstason edustajan.

Toimintatutkimuksen viitekehyksessä kiinnostukseni oli kehitysehdotuksissa, joita keskustelussa tuotiin esille. Eniten kehitysehdotuksia teki poliittisen tason edustaja. Aineiston diskursiivisessa tarkastelussa seurasin, minkälaisia polkuja pitkin keskustelu eteni tehtyjen kehitysehdotusten jälkeen. Analyysissa tarkastelin sekä kehittämistyötä mahdollistavia, että ongelmia stabiloivia diskursseja. Tuloksena rakentui neljä erilaista diskurssia, jotka nimesin ehdotukselle avoimeksi ja ehdotukselta suljetuksi poluksi, risteykseksi, sekä sivupoluksi. Kehittämisen näkökulmasta risteys osoittautui tärkeimmäksi poluksi, sillä se sisälsi reflektiivistä pohdintaa omasta toimijuudesta ja ylipäätään kehittämisen tarpeista. Näin risteyksen käsite kehittää olemassa olevaa teoriaa kehittämispuheen luonteesta organisaatioissa.

Tutkielma tuo lisää ymmärrystä myös kehityspuheen esteistä. Aineiston yksi kiinnostavimmista kehitysehdotuksista oli halu lisätä vuorovaikutusta poliittisen päätöksenteon ja varhaiskasvatusorganisaation eri tasoilla työskentelevien ammattilaisten välillä, jotta päätöshetkellä lautakunnalla olisi kattavampi kuva päiväkotien ja alueiden arjesta ja niihn vaikuttavista tilanteista. Pyrkimykset vuorovaikutuksen lisäämiseen ajautuivat kuitenkin keskustelussa useimmiten ehdotukselta suljetulle polulle.

Huolimatta kehityspuheen esteistä, osoittautui organisaatioraati tämän tutkielman aineiston perusteella hyväksi tavaksi edistää vuorovaikutusta eri organisaatiotasojen välillä ja tarjota mahdollisuuksia päästä vaikuttamaan päätöksentekoon. Se toimi myös yhtenä hyvänä keinona lisätä keskustelijoiden tietoutta varhaiskasvatusyksikön johtamisen tutkimusperustaisesta tiedosta.

Heidi Kiljunen

Tähtäimessä vasrhaiskasvatusyksikön johtajuuden kehittäminen – Organisaatioraati kehittämispuheen polkuja rakentamassa.

Syfte
Skolvärlden i Finland har arbetat för att skapa en mer inkluderande skola för alla. Två yrkesroller inom skolvärlden som är viktiga för att kunna skapa och förverkliga en klass med inkludering i tanken är klassläraren och specialläraren. Min Pro gradu-avhandling baserar sig på artikeln “collaboration for inclusive practices: Teaching staff perspectives from Finland” skriven av Paju, B., Kajamaa, A., Pirttimaa, R. & Kontu, E. (2021). Artikeln presenterar tre olika samarbetsformer mellan klassläraren och specialläraren: Coordination, Cooperation och Reflective communication. Dessa samarbetsformer har jag använt mig av då det gäller kategoriseringen av samarbetsform mellan klasslärare och speciallärare. Jag har intervjuat fem klasslärare från fem olika svenskspråkiga skolor i Helsingfors. Avhandlingens syfte är att undersöka samarbetsformer mellan klasslärare och speciallärare i svenska skolor i Helsingfors. Detta ämne är av relevans då Finlands skolsystem strävar efter en mer inkluderande skola, där specialpedagogiken spelar en betydande roll.

Metoder
Studien var av kvalitativ metod med en fenomenografisk forskningsansats. Materialinsamlingen skedde under vintern 2024 genom enskilda intervjuer av fem olika klasslärare i svenskspråkiga skolor inom Helsingfors. Alla intervjusubjekt fick unisexnamn. Intervjuerna var semistrukturerade. Alla intervjuer skedde på distans för att skapa samma intervjusituation för alla intervjusubjekt. Klasslärarna svarade på frågor gällande inkluderande undervisning och deras samarbete med specialläraren. Data analyserades med en kvalitativ innehållsanalys, där jag kategoriserade och tematiserade intervjusubjektens svar.

Resultat och slutsats
Endast två av de tre samarbetsformerna framkom av intervjuerna. Samarbetsformerna Coordination och Cooperation. Ingen av klasslärarna visade ett ointresse eller negativ inställning mot inkluderande undervisning. Klasslärarna hade fått meningsfullt stöd av speciallärarna gällande skrivande av planer, lektionsplanering och differentiering i klassen. En av klasslärarna hade även ett samarbete med en specialklasslärare och blev uppdelad i två kategorier, på grund av varierande samarbetsformer. Inte en enda klasslärare hade fått anvisningar av skolans ledning om samarbetets form, vilket kan förklara varför samarbetsformerna Coordination och Cooperation var det mest framkommande.

Elias Ericsson
Klasslärarens samarbete med speciallärare i svenska skolor inom Helsingfors

Inkluusio on käsite, johon on voinut törmätä mediassa usein viime vuosina perusopetusta koskevan uutisoinnin ja keskustelun yhteydessä. Perusopetuksen toteuttamista ohjaa inkluusion arvot, eli ajatukset kaikkien oppilaiden yhdenvertaisuudesta ja tarvittavan tuen tuomisesta oppilaan lähikouluun. Tämän vuoksi luokanopettajien työhön kuuluu monenlaisten oppilaiden tuen tarpeiden huomioiminen työssään, sillä yhä suurempi osa erityistä tukea tarvitsevista oppilaista opiskelee tavallisissa luokissa.

Tutkimuksen tavoite ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli selvittää, millaista on pitkään työssäolleiden luokanopettajien suhtautuminen inkluusiota kohtaan, eli kaikkien oppilaiden opettamisesta samassa luokassa sekä se, miten luokanopettajien suhtautuminen inkluusioon on pitkän työuran aikana muuttunut. Vaikka opettajien suhtautumista inkluusioon on tutkittu runsaasti, vähemmän on tutkittu työuran aikana tapahtuvaa muutosta, ja aikaisemmat tutkimukset ovat painottuneet määrälliseen tutkimustapaan. Tutkimukseni oli laadullinen tutkimus, ja tutkimusta varten haastattelin kuutta luokanopettajaa, joilla kaikilla oli vähintään kymmenen vuoden opettajakokemus.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimuksessa mukana olleet luokanopettajat pohtivat suhtautumistaan inkluusioon yleisesti ja myös konkreettisesti opettajan työn sekä oppilaiden näkökulmasta. Jokainen opettaja suhtautui inkluusioon enemmän positiivisesti kuin negatiivisesti. Yksikään tutkimuksessa mukana ollut opettaja ei kuitenkaan kannattanut inkluusiota automaattisesti hyvänä toimintatapana kaikille oppilaille. Opettajat suhtautuivat inkluusioon myös kriittisesti, esimerkiksi resurssien puute nähtiin haasteena inkluusion toteutumiselle.

Eniten opettajien suhtautumiseen inkluusiota kohtaan olivat vaikuttaneet omat kokemukset opettajan työstä. Myös erityisopettajaksi kouluttautuminen oli muokannut suhtautumista. Uran alussa koettu epävarmuus ja tietämättömyys oli muuttunut työuran edetessä rohkeudeksi, ja työura oli lisännyt ymmärrystä oppilaiden ja perheiden moninaisuuteen sekä opettajuuteen. Esihenkilöiden tuki ja riittävät resurssit nähtiin tärkeänä asiana inkluusion toimimisessa, samoin myös opettajan omat asenteet tukea tarvitsevia oppilaita kohtaan. Tutkimuksessani tuli ilmi se, että inkluusion toteutus vaatii ennen kaikkea yhteistyötä ja tarvittavia resursseja, kuten riittävästi henkilökuntaa sekä myös taitoa monenlaisten oppilaiden kohtaamiseen.

Mirjami Lipponen

“Tosi monelle toimii ja sitten on kuitenkin se vähemmistö, jolle mun mielestä ei toimi” : Pitkän työuran tehneiden luokanopettajien suhtautuminen inkluusioon ja suhtautumisessa tapahtuneet muutokset työuran aikana

Alakoulun aikana suhde musiikkiin kehittyy merkittävästi. Kaikki musiikilliset kohtaamiset ovat tärkeitä, koska ne vaikuttavat oppilaan käsitykseen itsestään musiikin parissa. Koetut onnistumiset vahvistavat oppilaan kokemusta musisoijana, kun taas epäonnistumiset heikentävät sitä. Luokanopettajan opettaessaan luokalle musiikkia, voi hän sisällyttää musisointia oppilaan kouluarkeen musiikin tuntien lisäksi. Monipuolisella ja kannustavalla musiikkikasvatuksella luokanopettajan on mahdollista tarjota oppilaalle vankka pohja musiikillisesti aktiiviselle elämälle. Myönteisen minäpystyvyyden rakentuminen on tärkeää erityisesti alakoulussa, koska yläkoulussa, musiikin muuttuessa valinnaiseksi oppiaineeksi, jokaisen oppilaan musiikillisiin kokemuksiin ei voida enää vaikuttaa samalla tavalla. Oppilaan saadessa tukea ja kannustusta alakoulun musiikkikasvatuksessa, muodostuu hänelle vankka minäpystyvyys, joka kannustaa jatkamaan harjoittelua myös itsenäisesti.

Tutkimustehtävä

Tutkimustehtävänä oli selvittää oppilaan musiikillisen minäpystyvyyden merkityksiin liittyviä käsityksiä ja millä tavoin musiikillista minäpystyvyyttä tuetaan musiikkikasvatuksessa. Alakoulussa musiikkikasvattajana toimii yleensä luokanopettaja, joten suuntasin tutkimukseni heidän käsityksiin ja käyttämiin työtapoihin. Tutkimuksessani syvennyin luokanopettajien käsityksiin oppilaan minäpystyvyyden merkityksistä, jotka selittävät opetukseen liittyviä valintoja. Lisäksi toin esiin tietoa, jonka avulla opettajat voivat opetustyössään tukea oppilaiden musiikillisia minäpystyvyyksiä. Tutkimuksen toteutin laadullisena eli kvalitatiivisena tutkimuksena. Aineiston keräsin haastattelemalla kolmea luokanopettajaa, jotka olivat opettaneet musiikkia luokalleen. Analysoin aineiston teorialähtöisen sisällönanalyysin keinoin.

Tutkimustulokset

Musiikkikasvatuksessa koetut onnistumiset ja osaamisen kokemus nähtiin tutkimuksessa tärkeinä. Oppilaan kokemus siitä, että musiikissa voi pärjätä nähtiin tukevan musiikissa toimimista ja kehittymistä. Opetuksessa kertyneiden taitojen varassa oppilas uskaltaa harjoitella ja musisoida niin yksin kuin yhdessä. Musiikkikasvatuksessa merkitykselliseksi koettiin musiikin mieluisuus ja musisoinnin ilon säilyttäminen.

Musiikillista minäpystyvyyttä tuettiin musiikkikasvatuksessa monipuolisesti. Oppilaan kokemukset musiikissa nähtiin tärkeäksi ja niihin pyrittiin vaikuttamaan erityisesti tehtävien sisältöjen ja harjoittelun kautta. Keskeistä oli, että jokainen oppilas pystyy osallistumaan opetukseen ja voi nähdä omat kykynsä myönteisessä valossa. Lisäksi nähtiin tärkeäksi, että opetuksella pystytään vastaamaan oppilaan yksilöllisiin tarpeisiin. Oppilaan taitojen ja varmuuden vahvistuessa uskaltaa hän tuoda osaamista esille myös luokan yhteisessä musisoinnissa. Opettajan palaute nähtiin myös tärkeäksi, koska sen avulla oppilasta voidaan kannustaa osallistumaan musisointiin ja tukea tunnistamaan ja arvostamaan omia taitojaan. Keskeistä oli, että oppilas voi kokea musiikissa myönteisiä tunteita, kuten onnistumista ja innostumista.

Tutkimukseni pohjalta toivon, että myös muut opettajat voivat tunnistaa musiikkikasvatuksen merkitykset. Olisi myös tärkeää, että musiikkikasvatuksen merkityksestä kiinnostutaan yhteiskunnallisella tasolla, jonka myötä koulujen ja opettajankoulutuksen musiikin opetuksen resursseja voitaisiin lisätä.

Noora Suomalainen
Oppilaan musiikillinen minäpystyvyys alakoulun musiikkikasvatuksessa – Haastattelututkimus oppilaan musiikillisen minäpystyvyyden merkityksistä ja sen tukemisesta luokanopettajien näkökulmista

Perheiden arki kodeissa sisältää monia kotitöitä. Lapsen tai lasten syntymän myötä perheeseen tulee kotitöiden ohelle paljon lapsiin liittyviä muistettavia ja huolehdittavia asioita, jotka muuttavat hieman muotoaan lasten kasvamisen myötä. Jotta kodin arki sujuu kotitöiden ja perheenjäsenten tarpeiden suhteen sujuvasti, tarvitaan kodin metatyötä. Tutkimuskohteenani oleva kodin metatyö on vastuunkantoa, ennakointia ja suunnittelua kotitöistä ja aikataulutuksesta. Se on näkymätöntä, ei-fyysistä vastuunkantoa, joka vaikuttaa arjen sujuvuuteen, mikä taas vaikuttaa perheiden hyvinvointiin arjessa jaksamisen kautta.

Tutkimuksen tavoitteet

Aiemmat tutkimustulokset viittaavat siihen, että äidit tekevät perheissä enemmän kodin metatöitä. Äidit myös kokevat olevansa päävastuussa kodin metatöistä ja kuormittuvansa niistä. Aihe on puhututtanut jonkin verran myös mediassa, ja metatyö kodeissa onkin noussut suurempaan tietoisuuteen. Tutkimuksessani olen kiinnostunut perheenisien näkemyksistä.

Kodin metatyö on vähän tutkittu aihe, jonka vuoksi sitä on erityisen tärkeää tutkia eri tulokulmista. Kodin metatyötä on tutkittu eri käsitteillä (metakotityö, cognitive labor, mental work) tai sivuttu hajanaisesti kotiin, perheeseen ja kotitöihin liittyvässä tutkimuksessa. Tutkimukseni tavoitteena on tuoda esiin isien ajatuksia kodin metatyöstä ja näin tuoda uutta näkökulmaa yleiseen keskusteluun. Koska aiempi tutkimus korostaa naisten ajatuksia, tavoitteeni on myös lisätä ymmärrystä sukupuolten vastakkainasetteluun.

Tutkimuksen toteutus

Aineistoni sisälsi seitsemän perheenisän puolistrukturoidut teemahaastattelut, joissa isät kertoivat ajatuksiaan metatyön jakautumisesta, perhevapaiden vaikutuksesta metatöiden jakautumiseen ja tasa-arvoisuuden kokemuksesta metatyön jakautumisessa. Aineistoni sisälsi näkemyksiä eri perhevaiheissa eläviltä isiltä, joilla on eri pituisia kokemuksia lapsiperheen isänä olosta. Kaikki haastateltavat elivät heterosuhteessa ja heillä oli kullakin yhdestä kolmeen kotona asuvaa lasta. Aineisto analysoitiin sisällönanalyysilla.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulokseni auttavat ymmärtämään kodin metatöiden tekemistä, laittavat pohtimaan sukupuolten välistä vastakkaisasettelua ja ottavat osaa yleiseen metatöitä koskevaan keskusteluun. Tuloksissani ilmenee, että isät tekivät kodin metatyötä vaihtelevasti eri perheissä. Isät eivät kokeneet kuormittuvansa kodin metatöistä, sillä moniin niistä oli luotu rutiinit. Perheenisillä oli ajatuksia tasa-arvoisesta vanhemmuudesta ja kotitöiden jakamisesta, mutta kodin metatyöt olivat kuitenkin jakautuneet tietoisen jakamisen sijaan kaikissa aineistoni perheissä. Isät olivat omaksuneet kokemuksensa mukaan kotiin ja lapsiin liittyvää metatyötä perhevapailla ollessaan tai muuten kotona ja lasten kanssa aikaa viettäessään. Isät kokivat, että heillä saattaa olla puolisoidensa kanssa erilaisia näkemyksiä ja standardeja joidenkin metatöiden tekemiseen, ja heistä osa oli huomannut puolisossa kuormittuvan joskus enemmän metatöistä.

Aineistoni pohjalta näyttää siltä, että sukupuolten välillä on eroja ja isät näyttävät suhtautuvan metatöiden tekoon jossain määrin suoraviivaisemmin kuin heidän puolisonsa. Yksi keskeisimmistä oivalluksista tässä tutkimuksessa olikin se, että yleisellä tasolla miesten tapa suhtautua kotiin, kodin töihin ja lapsiin saattaa olla erilainen kuin naisten. Jatkotutkimusaiheeksi nousee kysymys siitä, onko sukupuoli ja sen tuomat oletukset ja odotukset niitä, jotka määrittävät suhtautumista kotiin ja lastenhoitoon ja tätä kautta metatyön määrään kodeissa. Kiinnostavaa olisi myös tutkia, kuinka ylisukupolvistuminen näkyy kodin sisäisissä vastuunjaoissa ja mitkä keinot vaikuttavat siihen, että näiden mahdollinen ylisukupolvistuminen saadaan katkeamaan ja minkälaista tarvetta sille ylipäätään nähdään.

Salla Toivonen: Perheenisien kokemuksia metatyöstä lapsiperheessä

Söpöyteen törmää jatkuvasti eri konteksteissa. Se on universaalia, puoleensa vetävää, ärsyttävää ja viehättävää, mutta samalla niin jokapäiväinen ja itsestään selvä ilmiö, ettei sitä välttämättä pysähdytä tarkemmin pohtimaan. Tämän opinnäytetyön tavoitteena on lisätä ymmärrystä söpöydestä vallankäytöllisenä ilmiönä sekä osallistua keskusteluun söpöyden käsitteen merkityksistä. Tutkimuksessa kysytään, millaisia vallankäytöllisiä ulottuvuuksia söpöyteen liittyy lastenkulttuurin konteksteissa. Söpöyden akateeminen tutkimus on verrattain tuoretta, eikä aihetta ole tarkasteltu laajasti kasvatustieteen näkökulmista. Aiheella onkin merkitystä varhaiskasvatuksen arjessa, jossa söpöys on läsnä niin lasten ja aikuisten välisissä suhteissa kuin visuaalisissa ja materiaalisissa kulttuurintuotteissa.

Toteutuksesta ja tuloksista

Söpöyttä lähestytään tutkielmassa monitieteellisesti materiaalisena, affektiivisena, semioottisena ja kulttuurisena ilmiönä. Lapsenomaisissa ruumiillisissa piirteissä on affektiivista vetovoimaa, joka herättää tyypillisesti myönteisen lähestymisorientaation. Tämä motivoi sosiaaliseen vuorovaikutukseen ja hoivaan. Söpöyden kielelliset merkitykset ovat kehittyneet sittemmin kulttuurievoluutiossa tavalla, jossa söpöyden käsite on alkanut identifioitua feminiiniseen. Samalla käsite on saanut myös kielteisiä – esimerkiksi heikkouteen tai manipulatiivisuuteen liittyviä – merkityksiä. Söpöt kulttuurintuotteet rakentuvatkin usein monimerkityksellisinä hybrideinä.

Diskursiivis-dekonstruktiivista luentaa soveltavassa analyysissa pyrittiin paikantamaan hierarkkisia valtasuhteita ja tunnistamaan millä tavalla söpöys toimii näissä konteksteissa. Aineistoon valittiin Tatu ja Patu – Kovaa menoa kiskoilla -kirja sekä Molang – Juhlat -animaatio. Söpöyden vallankäytöllisiä ulottuvuuksia paikannettiin näissä teoksissa käytäntöihin, jotka koskevat lapsuutta ja aikuisuutta, tunnetta ja järkeä, outoa ja normaalia, naista ja miestä, feminiinistä ja maskuliinista, rakastettavaa ja inhottavaa, eläintä ja ihmistä sekä moraalitonta ja moraalista toimijaa. Tulokset osoittivat, kuinka söpöys kytkeytyy erilaisiin konteksteihin ottaen osaa valtasuhteisiin. Söpöydessä todettiin olevan potentiaalia sekä toista objektivoivaan vallankäyttöön että vastarintaan. Pienenä ja triviaalina pidetyn söpöyden havaittiin koskevan suuria eettisiä kysymyksiä.

Johtopäätelmiä

Merkityksiltään ristiriitaiseksi ilmiöksi jäävän söpöyden kohtaamisen pohdittiin edellyttävän kriittistä ajattelua ja eettistä pohdintaa. Esimerkiksi söpöyden kulttuurisiin representaatioihin voi olla syytä suhtautua epäilevästi erityisesti silloin, kun ne on tuotettu kaupallisen hyödykkeen muotoon. Toisaalta söpöyden vahvuuden katsottiin olevan sen kyvyssä haastaa valtasuhteita vastavuoroisesti ja rakastettavan leikillisesti. Tutkielma voikin tarjota eväitä reflektoida totuttuja käsityksiä siitä, mihin söpöydellä viittaamme. Se myös avaa varhaiskasvatuksen kontekstissa uuden näkökulman vuorovaikutus- ja valtasuhteita koskevaan pohdintaan. Suhteisiin keskittyvä postkvalitatiivinen tutkimus voisi tarjota uusia avauksia söpöystutkimukseen. Päiväkotia voitaisiin pyrkiä ymmärtämään kompleksisena monilajisen elon, valtasuhteiden ja hoivakäytäntöjen paikkana, jossa myös söpöydellä on osansa asetelmassa.

 

Minna Saarela

Söpöyden vallankäytölliset ulottuvuudet lastenkulttuurin konteksteissa

Heikolla lukutaidolla on kauaskantoisia vaikutuksia yksilön tulevaisuudelle. Heikko lukutaito vaikuttaa moniin arkisiin toimiin kuten kaupassakäyntiin tai virastoissa asiointiin.
Koska viimeisimmät PISA- ja PRILS-tutkimukset ovat osoittaneet lukutaitoon suhtautumisen olevan suomalaisilla nuorilla heikkoa, tahdoin selvittää, miten oppilaiden minäpystyvyys on mahdollisesti yhteydessä heidän tekstin ymmärtämiseensä. Tahdoin syventyä minäpystyvyyteen yhtenä lukumotivaation osa-alueena ja siihen, miten se mahdollisesti on yhteydessä tekstin ymmärtämisen tasoon koulutuspolun alussa olevilla oppilailla. Tutkimusryhmäksi valikoitui kolmasluokkalaiset, koska tutkitun tiedon mukaan toisen luokan loppuun mennessä saavutettu lukutaito on kriittinen yksilön lukutaidolle.

Tutkimustehtävä

Tutkin minäpystyvyyden yhteyttä tekstin ymmärtämiseen kolmannen luokan oppilailla. Tutkielman tavoitteena oli myös löytää erilaisia ryhmiä kolmannen luokan oppilaiden minäpystyvyyden ja tekstin ymmärtämisen muuttujien vaihtelun perusteella. Lopuksi tarkastelin vielä, miten ryhmät eroavat sukupuolen, S2-opetuksen, tukiopetuksen ja tehostetun tuen muuttujien osalta. Tutkielman aineiston sain Lukuseula-arviointityökalun toimitusjohtajalta, Lauri Ståhlbergiltä. Aineiston otannassa oli mukana yhteensä 748 vastaajaa, joista 48 % oli poikia ja 52 % tyttöjä. Vastaajista 13 % oli vastausajankohtana 8-vuotiaita ja 87 % 9-vuotiaita. Aineiston vastaukset oli kerätty sähköiseen Lukuseulaan syksyllä 2022 useista suomalaisista peruskouluista. Tutkielma toteutettiin määrällisenä tutkimuksena hyödyntäen korrelaatiotarkastelua, regressioanalyysiä, kaksi vaiheista klusterianalyysia ja ristiintaulukointia.

Tutkimustulokset

Tutkielman tulokset osoittivat, että oppilaiden minäpystyvyyden ja tekstin ymmärtämisen osaamisen välillä on yhteys jo kolmannen luokan alussa. Pojilla minäpystyvyyden yhteys oli sekä otsikkotehtävän että koherenssitehtävän tulosten suhteen tilastollisesti merkitsevä. Tytöillä yhteys löytyi vain koherenssitehtävän ja minäpystyvyyden välillä. Tekstin ymmärtämisen tehtävien tulosten ja minäpystyvyyden välille voitiin muodostaa yhteensä neljä ryhmää: ”Hyvät minäpystyvät lukijat” (39 % oppilaista), ”Heikot lukijat ja keskiverrot minäpystyjät” (32 % oppilaista), ”Heikot minäpystymättömät lukijat” (16 % oppilaista) ja ”Nuoret minäpystyvät ja keskiverrot lukijat” (13 % oppilaista). Ryhmät erosivat toisistaan tehostetun tuen muuttujan osalta tilastollisesti erittäin merkitsevästi. Sukupuoli, S2-opetus tai tukiopetus eivät saaneet tilastollisesti merkitsevää yhteyttä ryhmien välille. Tulokset korostavat opettajien ja kasvatusalan ammattilaisten tarvetta keskittyä lukemisen minäpystyvyyden tukemiseen jo varhaisessa vaiheessa koulutuspolkua. Huomiota tulee erityisesti kiinnittää tehostetun tuen oppilaille suunnatulla minäpystyvyyden tuella. Lisäksi on tärkeää tiedottaa minäpystyvyyden merkityksestä ja sen erilaisista muodoista kasvatusalan ammattilaisille.

Johtopäätökset

Minäpystyvyys on yhteydessä tekstin ymmärtämiseen jo 3. luokan oppilailla, joten siihen kannattaa panostaa koulutuksessa varhain. Oppilaat ovat eriytyneet tekstin ymmärtämisen osaamisen ja lukemisen minäpystyvyyden tasoilla jo kolmannen luokan alussa, joten lukutaidon polarisaatioon puuttuminen tulee alkaa varhain. On tärkeää myös huomioida, kohdistuuko lukemisen minäpystyvyys oppilailla tekstin ymmärtämiseen vai johonkin muuhun lukemisen tai koulutuksen osa-alueeseen. On tarpeen kohdistaa minäpystyvyyden vahvistamista varsinkin tehostetun tuen piiriin kuuluvien oppilaiden keskuudessa. Minäpystyvyyttä tukemalla voimme tukea lasten ja nuorten tekstin ymmärtämisen taidon kehittymistä ja vähentää lukutaidon heikkenemistä ja polarisaatiota. Lukemisen minäpystyvyyteen kohdistetulla varhaisella vaikuttamisella voi siis olla kauaskantoisia vaikutuksia sekä merkitystä lasten ja nuorten koko tulevaisuudelle.

Emmi Kölhi

Kolmasluokkalaisten minäpystyvyyden ja Lukuseula-testin tekstin ymmärtämisen välisistä yhteyksistä

Ensimmäisen lapsen syntymän myötä tuoreen vanhemman arki muuttuu ja kotiin tulee monia uusia toimintoja, kuten nukuttamista, vaipan vaihtoa, syöttämistä tai itkun rauhoittelua. Myös perheen dynamiikka muuttuu ja siirtymässä haetaan puolison kanssa yhteisiä käytäntöjä. Mielikuvissa elää haaveet vastasyntyneen nuuhkimisesta tai toisaalta pelot koliikista. Se, mitä arki todellisuudessa on, voi yllättää monella tavalla. Tutkimuksessa tuotiin esille tuoreiden vanhempien näkemyksiä uudenlaisen arkielämän sujuvuudesta ja hallinnoimisesta sekä uusista arjen toiminnoista ja rytmeistä. Näen, että muutostilanne on herkkä ja ainutlaatuinen, ja on tärkeää, että vanhemmat tulevat isossa muutostilanteessa kuulluiksi. Samalla voidaan löytää keinoja tukea vanhempien hyvinvointia ja lisätä tasa-arvon tunnetta vanhemmuuteen.

Tutkimuksen toteutus

Toteutin tutkimuksen laadullisella tutkimusotteella. Keräsin aineiston haastattelemalla seitsemää vanhempainvapaalla olevaa esikoisen vanhempaa. Haastattelut olivat yksilöhaastatteluita, sillä tutkimukseni lähtökohtana oli subjektiiviset arjen hyvinvoinnin kokemukset. Toteutin haastattelut puolistrukturoituna teemahaastatteluina ja hyödynsin analyysissä teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoja.

Tutkimuksen tulokset ja pohdinta

Tutkimukseni tuloksissa korostuivat monet eri tavat, jotka sekä lisäsivät vanhempien tyytyväisyyttä että saattoivat aiheuttaa ristiriitoja ja haastavia kokemuksia arjen hyvinvoinnissa. Muutos aiempaan nähtiin isona. Monissa toiminnoissa, kuten vauvan syöttämisessä tai hoitamisessa korostui läheisyys ja yhteyden tunne vauvaan. Eniten iloa vanhemmille toi vauvan kasvun ja kehityksen seuraaminen sekä yhteiset ihanat hetket vauvan kanssa. Oma aika nähtiin muuttuneena ja sen merkitys korostui vanhempien henkisessä hyvinvoinnissa.

Aiemmassa tutkimuksessa on tuotu esille vanhemmuuden epätasa-arvon kokemuksia ja siitä seuraavaa tyytymättömyyttä (Pietiläinen & Attila, 2018, s. 102: Lammi-Taskula & Salmi, 2009, s. 56; Raijas, 2014, s. 120). Myös tässä tutkimuksessa havaitsin yhteyden parisuhteen hyvinvoinnin ja tasa-arvon kokemusten välillä. Tasa-arvoa kokeneet vanhemmat toivat esille tyytyväisyyttä perustarpeiden toteutumiseen, arvostetuksi tulemisen tunteeseen, altruismiin ja yhteiseen tiimityöskentelyyn. Epätasa-arvoa kokeneet toivat esille monia haasteita, kuten lisääntyneen kotityömäärän, eriävät standardit, empatian puutteen sekä haasteet kommunikaatiossa. Väsymys ja haasteet vauvan nukkumisessa haastoivat monin tavoin arjen sujuvuuden ja perheen yhteisen hyvinvoinnin kokemuksia.

Tärkeänä jatkotutkimusaiheena nousee vanhemmuuden odotusten ja paineiden tarkasteleminen, johon liittyen näen, että erityisesti esikoisen vanhemmat tarvitsisivat enemmän armollisuutta ja ymmärrystä. Lisäksi tärkeää olisi tutkia perhevapaauudistuksen myötä tulleita kokemuksia tasapuolisesta vanhemmuudesta ja sen vaikutuksista vauva-arjen hyvinvointiin. Tutkimus tuo monitieteellisesti sekä erityisesti kotitaloustieteellisen tutkimuksen kentälle paljon syventävää teoreettista tietoa perheen eri vaiheista. Tuloksia voidaan hyödyntää myös monin tavoin vauva-arjen kontekstissa ja niiden erityisenä ansiona on tarjota samaistumispintaa, empatiaa ja ymmärrystä.

Lähteet:

Lammi-Taskula, J. & Salmi, M. (2009). Työnjako ja tyytyväisyys parisuhteeseen pikkulapsiperheissä. Teoksessa J. Lammi-Taskula, S. Karvonen & S. Ahlström (toim.), Lapsiperheiden hyvinvointi 2009. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL, 50–60.

Pietiläinen, M. & Attila, H. (2018). Sukupuolten tasa-arvon toteutuminen perheiden työnjaossa ja päätöksenteossa. Teoksessa H. Attila, M. Pietiläinen, M. Keski-Petäjä, P. Hokka & M. Nieminen (toim.), Tasa-arvobarometri 2017. Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 8/2018. Helsinki: Sosiaali- ja terveysministeriö. 96–114.

Raijas, A. (2014). Rahan ja ajan käytön muutokset nuoren lapsiperheen arjen hyvinvoinnin toteutumisen näkökulmasta. Teoksessa P. Korvela & T. Tuomi-Gröhn (toim.), Arjen rakentuminen ja rytmit perhe-elämän käännekohdissa. Kuluttajatutkimuksen kirjoja 9, 104–125.
Adalmiina Halmetniemi

”Miten se vauva mullistaakin koko elämän” Tuoreiden vanhempien kokemuksia hyvinvoinnista vauva-arjessa

Adalmiina Halmetniemi

Tutkimuksen taustaa

Suurin osa nuorista käyttää sosiaalisen median palveluita päivittäin useamman tunnin ajan. Sosiaalisen median palveluiden käyttö vaikuttaa merkittävästi nuorten käsitykseen omasta kehosta, sillä sosiaalisen median julkaisut ovat täynnä ulkoisia piirteitä ja kauneusihanteita korostavaa sisältöä. Nuoret altistuvat tahtomattaan epärealistisille ulkonäköihanteille, mikä voi johtaa ulkonäkönormien sisäistämiseen ja muun muassa kehotyytymättömyyteen.

On tärkeää tiedostaa sosiaalisen median vaikutukset nuorten kehonkuvaan, sillä kehonkuvan ongelmat vaikuttavat nuorten kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, esimerkiksi heikentäen nuorten mielenterveyttä. Aiemmat tutkimukset ovat keskittyneet pitkälti sosiaalisen median ja kehonkuvan negatiivisiin vaikutuksiin. Tämä tutkielma kiinnittää huomion sosiaalisen median tuomiin mahdollisuuksiin myönteisen kehonkuvan tukemisessa.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, miten nuorten kehonkuvaa tuetaan sosiaalisen median palvelu Instagramissa. Tutkimuksessani halusin löytää vastauksia siihen, miten nuorten käyttämiä sovelluksia voi hyödyntää myönteisen kehonkuvan tukemisessa. Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena ja tutkimuksen aineisto kerättiin suomalaisilta Instagram-tileiltä, jotka keskittyivät nuorten kehonkuvan tukemiseen. Tutkimukseen sopivia Instagram-tilejä löytyi yhteensä neljä, joiden sisältövirrasta aineisto kerättiin. Aineisto kerättiin toukokuun 2021 ja toukokuun 2023 välisenä aikana julkaistuista sisällöistä.

 

Tulokset ja johtopäätökset

Myönteistä kehonkuvaa tukevissa julkaisuissa korostettiin ensisijaisesti tarvetta tunnistaa ja kyseenalaistaa haitallinen ulkonäkönormeja ihannoiva kulttuuri. Instagram-julkaisuissa pyrittiin tekemään näkyväksi haitallisen kulttuurin ilmiöitä ja niiden laajuus. Haitallisen kulttuurin tiedostamisen lisäksi julkaisut pyrkivät keskittämään huomion oman ajattelun tiedostamiseen ja haastamiseen. Myönteisen kehonkuvan kehittymisen kannalta on olennaista tiedostaa sisäistetyt ulkonäkönormit ja niiden vaikutus omaan toimintaan. Oman ajattelun ja toiminnan ymmärtäminen oli aineiston perusteella tärkeää myös siksi, että voi ymmärtää oman toiminnan vaikutuksen nuorten kehonkuvaan. Aineiston julkaisut pyrkivät edistämään nuorten myönteistä kehonkuvaa lisäämällä tietoisuutta kehoihin liittyvistä normeista ja tarjoamalla työkaluja nuorten kanssa toimiville aikuisille nuorten kehonkuvan tukemiseen.

Tutkielma antaa konkreettisen esimerkin siitä, miten sosiaalista mediaa voi hyödyntää nuorten myönteisen kehonkuvan edistämisessä. Nuorille suunnattua myönteistä kehonkuvaa vahvistavaa sisältöä tulisi luoda ja kehittää. Nuoret eivät välttämättä etsi aktiivisesti kehonkuvaa edistävää sisältöä sosiaalisesta mediasta, joten nuorten kanssa toimivien aikuisten tarjoama tietoisuus aiheesta ja ohjaus on tärkeää nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi.

 

Veera Ojajärvi

Sosiaalinen media nuorten kehonkuvan tukemisen välineenä – Instagram-tilien myönteistä kehonkuvaa tukevat julkaisut