Opettajien käsityksiä omasta ja oppilaiden temperamentista sekä temperamentin yhteys arviointiin

Tutkimuksen tavoitteet 

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, millaisia temperamentti käsityksiä opettajilla on itsestään ja oppilaista sekä onko temperamentilla yhteyttä arviointiin. Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että temperamentilla on vaikutusta arviointiin. Perusopetuksen opetussuunnitelman (2014) mukaan arvioinnissa ei saa ottaa huomioon oppilaan temperamenttia ja siksi onkin tarpeen tutkia, että onko temperamentilla kuitenkin jonkinlainen vaikutus arviointiin ja miten temperamentin vaikutusta pystyisi minimoimaan.  

Haastattelututkimus 

Tutkimus toteutettiin haastattelututkimuksena ja haastateltavia oli yhteensä viisi. Haastateltavista kolme oli jo valmistuneita opettajia ja kaksi oli opintojensa loppusuoralla. Kriteerit haastateltavista oli, että he ovat tehneet opetustyötä ja tehneet oppilasarviointia. Lisäksi tarkoituksenmukaisesti valitsin maksimissaan viisi vuotta sitten valmistuneita haastateltaviksi, koska halusin nimenomaan kerätä käsityksiä ja ajatuksia, miten paljon temperamenttia opetetaan nykyään tai on opetettu lähivuosina opettajankoulutuksessa. Lisäksi halusin selvittää ajatuksia arvioinnin ja temperamentin yhteydestä opettajauran alussa olevilta. 

Temperamentti asiat kiinnostavat opettajia – arvioinnissa omia haasteita 

Tutkimustulosten perusteella haastateltavia kiinnosti temperamenttiin liittyvät asiat erityisesti oman työn puolesta. Haastateltavilla oli peruskäsitys temperamentista hallussa, että temperamentti on ihmisen tapa reagoida ja toimia erilaisissa tilanteissa ja temperamentti on synnynnäinen asia. Laajempi käsitys temperamentista oli haastateltavilla syntynyt työkokemuksen kautta. Temperamenttiin liittyvää opetusta ei ollut haastateltavien mukaan pakollisissa opettajaopinnoissa paljoakaan ja vain yksi haastateltavista oli sitä mieltä, että hänellä on ollut pakollisissa opinnoissa kattavasti opetusta temperamentista.  

Temperamentin huomioiminen arvioinnissa nähtiin osittain haasteena. Haastateltavat olivat selkeästi reflektoineet omaa toimintaansa, koska he olivat kehittäneet keinoja, joilla ottaa huomioon erilaiset temperamentit opetuksessaan. Oppimisen arvioinnissa nähtiin tärkeänä, että on mahdollisimman paljon monipuolisia tehtäviä, jotta kaikki pääsevät temperamentistaan riippumatta näyttämään taitojaan. Työskentelyn arvioinnissa nähtiin tärkeäksi se, että pyrkii ymmärtämään oppilaiden erilaisia työskentelytapoja. Esille nousi ajatuksia siitä, että kaikilta oppilailta ei voi vaatia samanlaista työskentelyä ja enemmän työskentelyyn tukea tarvitsevan pitää sitä myös saada. Käyttäytymisen arvioinnissa nähtiin haasteita. Haastateltavien mielestä käyttäytymisen arvioinnissa temperamentti vaikuttaa pakosti, koska iso osa käyttäytymisestä on peräisin temperamentista. Yksi haastateltava myös tyrmäsi käyttäytymisen arvioinnin tarpeellisuuden. Oman temperamentin vaikutusta arviointiin haastateltavat olivat reflektoineet selkeästi. Kaikki tiedostavat, että oma temperamentti vaikuttaa arviointiin, mutta olivat kehittäneet keinoja minimoida oman temperamentin vaikutusta.  

Tutkimuksestani opettajat voisivat oppia sen, että itsereflektointi on tärkeää opettajantyössä. Jokainen opettaja on temperamentiltaan omanlaisensa ja luo itselleen sopivimmat työskentelytavat, mutta tulee muistaa, että opettaja opettaa oppilaita, joilla kaikilla on omat temperamenttinsa ja ne tulisi huomioida. 

 

Matti Siitonen

Pienet lapset ja digitaalinen media- uhka vai mahdollisuus?

Kuuluuko digitaalinen media varhaiskasvatusikäisten lasten elämään vai ei? Ja jos ja kun kuuluu, niin mitä, missä ja milloin? Moninaisia vahvoja näkemyksiä on saatavilla, mutta mihin niistä voi luottaa? Rajoittaa vai sallia? Kuinka paljon on liikaa ja mitä siitä seuraa? Milloin pitäisi huolestua? Median käyttö on jokapäiväistä ja kaikkialla. Ilmiönä se on monimutkainen ja koskee koko yhteiskuntaa. Ajankohtaista, vähän tutkittua aihetta on tärkeää kartoittaa, jotta voidaan paremmin ymmärtää vanhempien ja varhaiskasvatuksen  yhteistyömahdollisuuksia ja toimivia käytäntöjä lasten digitaalisen median käytön hyvien puolien vahvistamiseksi.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteensa oli selvittää vanhempien ja varhaiskasvatuksen ammattilaisten näkemyksiä alle kouluikäisten lasten digitaalisen median käytöstä. Halusin myös tietää millaiset tukemisen ja ohjaamisen tavat palvelisivat lapsia ja onko päiväkoti vanhemmille luonteva taho asian pohtimiseen. Tutkimus tehtiin nettikyselynä helsinkiläisille vanhemmille ja päiväkodin ammattilaisille. Tutkimuksen oletuksena on, että nopeasti muuttuvassa mediamaailmassa on erityisesti kiinnitettävä huomiota aikuisten ja lasten riittävään vuorovaikutukseen ja läsnäoloon. Tutkimusaineisto käsiteltiin tilastollisella ja sisällönanalyysilla. Tulokset tarkastellaan Bronfenbrennerin systeemiekologisen teorian viitekehyksessä (kuva).

Lapset käyttävät mediaa maltillisesti

Tutkimukseni mukaan suurin osa lapsista käyttää digitaalista mediaa maltillisesti, osa varsin paljon ja pieni osa ei lainkaan. Tyttöjen ja poikien vanhemmat suhtautuvat lasten median käyttöön eri tavalla huolimatta siitä, ettei päivittäisissä käyttöajoissa, sisällöissä tai laitteissa ollut eroja. Vanhemmat ja henkilöstö katsoivat digitaalisen median olevan luonteva osa nykymaailmaa. He näkivät käytön voivan vaikuttaa lasten itsesäätelytaitoihin ja tunteisiin yksilöllisesti. Vanhemmilla löydettiin kolme erilaista suhtautumistapaa lasten digitaalisen median käyttöön, jotka nimettiin ”myönteinen”, ”tarkka” ja ”käytännöllinen”. Aikuisten ja lasten digitaalisen median käytön vurovaikutukselta viemä aika ja huomio huolestuttaa vanhempia ja henkilöstöä.

Aikuisen aktiivinen rooli on tärkeä

Tutkimustietoa pienten lasten digitaalisen median käytön tukemisesta kotona on vielä vähän. Tiedetään kuitenkin, että aikuisten aktiivinen ja läsnäoleva rooli lapsen median käytössä sekä mediataitojen vahvistaminen pienentää riskejä vähentämättä hyötyjä. Tutkimuksessani vanhempien vahva kiinnostus ja huolenpito lastensa digitaalisen median käyttöön nousi selkeästi esiin, kuten myös se, että joskus perheessä tarvitaan ulkopuolista tahoa herättelemään lapsen median käytön pohtimiseen. Varhaiskasvatuksen opettaja, joka on lapsen yksilönä tunteva lasten kasvun-ja oppimisen asiantuntija, voisi  toimia merkittävässä roolissa perheiden mediakasvatuksen tukena.

Yhteistyötä halutaan mutta kokemusta on vähän

Sekä vanhemmat että henkilöstö suhtautuvat tutkimukseni mukaan yhteistyöhön myönteisesti mutta digitaalisen median käyttöön liittyvä yhteistyön toteutuminen ei ollut vanhemmille kovin tuttua. Vahvasta teoriataustastani nousi tarve yhteistyölle, ei ongelmakeskeisessä ohjauksessa, vaan lapsen digitaalisen median käytön hahmottamisessa kokonaisuutena.

Toimi yhdessä lapsen kanssa

Vanhempien on kiinnitettävä huomiota ja aitoa kiinnostusta lapsen mediasuhteeseen, josta on tärkeää löytää yhteistä iloa ja jakamisen mahdollisuuksia kuten muistakin lapsen tärkeistä asioista.  Lapsen kasvu vastuulliseksi median käyttäjäksi tapahtuu aikuisen tuen ja luottamuksen mahdollistamassa myönteisessä ilmapiirissä, ei pelkällä valvonnalla ja rajoittamisella.

Myös varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa työskentelevien ammattilaisten on osoitettava aitoa kiinnostusta ja halua osallistua lasten mediatodellisuuteen. Parhaana oppaana aikuisille toimii lapsi itse. Lisäksi tarvitaan lapsia median käytössä luovuuteen ja itseilmaisuun rohkaisevaa asennetta. Varhaiskasvatuksen on huolehdittava yhteistyön toteutumisesta vanhempien kanssa. Lapsia palvelevan yhteistyön tulisi olla yhteisten tilaisuuksien lisäksi yksilöllistä, koska perheiden käytännöt ja tarpeet vaihtelevat.

Satu Kaartokallio

Pro gradu: Varhaiskasvatusikäisten lasten digitaalisen median käyttö ja sen tukeminen kodin ja päiväkodin yhteistyössä -Vanhempien ja päiväkodin henkilöstön näkemyksiä

Sisäisen työnantajamielikuvan rakentuminen sosiaali- ja terveysalan organisaatiossa

Aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet, että sisäisellä työnantajamielikuvalla on suuri merkitys nykyisten työntekijöiden sitouttamisessa organisaatioon. Myös oman työn hallinta sekä työyhteisön toiminta ovat molemmat yhteydessä organisaatiositoutuneisuuteen, joka puolestaan lisää organisaation tuottavuutta. Tutkimuksessani tarkastellaan työyhteisön toiminnan, oman työn hallinnan sekä työvuosien määrän, esimiesaseman ja kiusaamisen tai häirinnän kokemisen vaikutusta erään sosiaali- ja terveysalan organisaation työntekijöiden sisäiseen työnantajamielikuvaan. Tutkimus toteutettiin organisaatiossa kerätyn henkilöstökyselyn tulosten perusteella.  Tutkimuksessa etsitään mallia tekijöistä, jotka selittävät työnantajamielikuvan muodostumista kohteena olevassa organisaatiossa.

 

Tutkimus toteutettiin organisaatiossa aiemmin kerätyn vuosittaisen henkilöstökyselyn tuloksia analysoimalla. Tutkimusaineistona oli 4276 vastaajan aineisto, jota analysoitiin käyttäen faktorianalyysia, regressioanalyysiä sekä Mann-Whitney U -testiä ja Kruskal Wallisin H -testiä.

 

Tulokset osoittivat, että työyhteisön toiminta selitti eniten sisäisestä työnantajamielikuvasta organisaatiossa. Työnantajamielikuvasta selitti seuraavaksi eniten oman työn hallinta ja kolmanneksi eniten työntekijän esimiesasema. Tuloksista kävi myös ilmi, että esimiesten yrityskuva oli muita positiivisempi. Kiusaamisen tai häirinnän kokeminen sekä työskentelyvuosien määrä selittivät sisäistä työnantajamielikuvaa tilastollisesti merkitsevästi, mutta selitysosuus oli vain pieni. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että etenkin ympäröivän työyhteisön toiminnalla ja oman työn hallinnalla on merkittävä vaikutus työntekijän työnantajamielikuvan muodostumiseen ja tätä kautta muun muassa organisaatioon sitoutumiseen. Organisaation kannattaakin kiinnittää näiden tekijöiden kehittämiseen huomiota. Tuloksia voidaan hyödyntää organisaation kehityskohteita miettiessä ja työntekijöiden sitouttamisen vahvistamisessa, jotta organisaatio saa säilytettyä työntekijänsä jo valmiiksi työvoiman saatavuuden näkökulmasta hankalalla alalla.

 

Elisa Rastas

 

Pro gradu: Työn hallinnan ja työyhteisön toiminnan vaikutus koettuun yrityskuvaan. Kartoitus erään sosiaali- ja terveysalan toimijan sisäisen yrityskuvan rakentumisesta

 

Z-sukupolven näkemyksiä organisaatioon sitoutumisesta

Organisaatiositoutuminen tarkoittaa työntekijän kiinnittymistä organisaation jäseneksi erinäisten tekijöiden kuten työtehtävien, palkan tai sosiaalisten suhteiden takia. Työntekijä saattaa sitoutua organisaatioon emotionaalisesti puhtaasta vapaasta tahdostaan tai velvollisuuden tunteesta. Työntekijä saattaa sitoutua organisaatioon myös siksi, koska poislähteminen ei ole kannattavaa. On osoitettu, että vahvasti organisaatioonsa sitoutunut henkilöstö on organisaation menestyksen ja kilpailukyvyn edellytys. Työelämässä vaikuttaa tällä hetkellä viisi erilaista sukupolvea, joista vanhin on siirtymässä hiljalleen eläkkeelle ja tilaa tehdään uudelle nuorten työntekijöiden joukolle, z-sukupolvelle. Z-sukupolvea on luonnehdittu sitoutumattomaksi sukupolveksi, joka tulee muuttamaan työelämän. Organisaatiot saattavat olla ison haasteen edessä tulevaisuudessa: kuinka sitouttaa nuoria työntekijöitä, jotka eivät halua ehkä sitoutua?

Tarkoitus

Tutkimuksen tarkoituksena oli lisätä tietoa vähän tutkitusta z-sukupolven organisaatiositoutumisesta. Tavoitteena oli selvittää, millaiset asiat vaikuttavat z-sukupolven edustajien mukaan heidän sitoutumisensa ja millaisia ajatuksia heillä on organisaatiositoutumiseen liittyen.

Toteutus

Tutkimukseen osallistui yhteensä kahdeksan z-sukupolven edustajaa, jotka olivat työssäkäyviä kauppatieteiden ja kasvatustieteiden maistereita. Aineisto kerättiin henkilökohtaisilla teemahaastatteluilla ja se analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysiä ohjasi itse aineiston lisäksi Meyerin & Allenin (1990) kolmen komponentin teoria organisaatiositoutumisesta, joka pitää määräävää asemaa organisaatiositoutumisen tutkimuksen kentällä.

Tulokset

Z-sukupolven edustajien sitoutumiseen vaikuttavat tekijät liittyivät niin organisaatioihin kuin itse z-sukupolven edustajiin yksilöinä. Haastatteluissa korostuivat osaamisen kehittämiselle, työyhteisölle ja elämän tasapainolle annetut merkitykset. Z-sukupolven edustajat kertoivat olevansa sitoutuneita organisaatioihin ja he toivoivat, että organisaatiot pyrkisivät sitouttamaan heitä. Toisaalta, organisaatioiden vaihtaminen nähtiin normaaliksi osaksi tämän päivän työelämää. Ajatukset pitkästä sitoutumisesta tai työskentely vain muutamassa organisaatiossa työuran aikana, tuntuivat z-sukupolven edustajien keskuudessa vierailta ja pelottavilta. Käynnissä oleva työn muutos tunnistettiin yhdeksi syyksi sille, minkä takia nuoret työntekijät haluavat ja joutuvat siirtymään organisaatiosta toiseen.

Lopuksi

Tutkimuksen perusteella z-sukupolven edustajat ovat sitoutuneita organisaatioihin, mutta sitoutumisen kesto saattaa olla muuttumassa aikaisempia sukupolvia lyhyemmäksi. Z-sukupolvea pystyy paremmin ymmärtämään, mikäli ymmärtää sitä aikakautta, jolloin he ovat astuneet työelämään. Organisaatioiden olisi hyvä pohtia niitä keinoja, joilla pyrkiä sitouttamaan nuoria työntekijöitä pidemmällä aikavälillä. Organisaatiot voisivat laajemminkin hyötyä erilaisten sukupolvien mielenmaisemien ymmärtämisestä, mikä voisi auttaa esimerkiksi työntekijöiden johtamisessa.

Sade Lehtoranta-Nyberg

Pro gradu: ”Oon tosi sitoutunut, mut kyl mä samalla selaan työpaikkailmoituksia.” – Z-sukupolven näkemyksiä organisaatioon sitoutumisesta

Opettajaopiskelijoiden episteemisten uskomusten yhteys koettuun kompetenssiin opettaa laaja-alaisia taitoja ja ilmiöpohjaista oppimista

Tutkimuksessani tarkastellaan Helsingin yliopiston opettajaopiskelijoiden koettua kompetenssia opettaa laaja-alaisia taitoja ja ilmiöpohjaista oppimista sekä niiden yhteyttä vastaajien episteemisiin uskomuksiin, jotka muodostivat kaksi episteemistä teoriaa. Episteemisillä uskomuksilla tarkoitetaan yksilön tieto- ja oppimiskäsityksiä, jotka muodostavat kokonaisuuksia eli episteemisiä teorioita. Tarkastelen myös, onko aineenopettajaopiskelijoiden, luokanopettaja-opiskelijoiden tai ”Laaja-alainen osaaminen ja ilmiölähtöiset projektit” -kurssin osallistujien keskiarvojen välillä eroja koetussa kompetenssissa opettaa laaja-alaisia taitoja ja ilmiöpohjaista oppimista. Aineisto (N=274) kerättiin Helsingin yliopistossa opettajaopiskelijoilta syksyllä 2019.

Laaja-alainen osaaminen muodostui seitsemäksi ulottuvuudeksi, mutta pääosin eri tavalla kuin opetussuunnitelmassa. Yhteisöllistä tiedon rakentamista painottava episteeminen teoria oli tilastollisesti merkitsevässä positiivisessa yhteydessä koettuun kompetenssiin sekä opettaa laaja-alaisia taitoja että ilmiöpohjaista oppimista. Tiedon siirtämisen teoria taas ei juuri ollut yhteydessä koettuun kompetenssiin opettaa näitä taitoja. Ryhmien välillä oli vain hyvin vähän eroja tarkasteltaessa vastausten keskiarvoja. Ainoa tilastollisesti merkitsevä ero oli luokanopettajien ja aineenopettajien välillä ”yhteistyötaitojen ja esiintymisen” opettamisen koetussa kompetenssissa. Odotusarvoteoriaan nojaten koettu kompetenssi ennustaa tehtävässä menestymistä, joten yhteisöllistä tiedon rakentamista korostavan oppimiskäsityksen tukeminen opettajankoulutuksessa voi parantaa opiskelijoiden kompetenssia opettaa laaja-alaisia taitoja ja ilmiöpohjaista oppimista tulevaisuudessa.

 

Kalle Pitkänen

Pro Gradu: Opettajaopiskelijoiden episteemisten uskomusten yhteys koettuun kompetenssiin opettaa laaja-alaisia taitoja ja ilmiöpohjaista oppimista

HR-ammattilaisten kokemuksia omasta asiantuntijuudestaan

Tutkimuksen tavoitteet
Asiantuntijuus on mielenkiintoinen ja monipuolinen ilmiö. Sitä on tutkittu vuosien ajan erilaisista näkökulmista. Tässä tutkimuksessa haluttiin selvittää, millaisia käsityksiä ja kokemuksia HR-ammattilaisilla on omasta asiantuntijuudestaan. Tutkimuksen avulla pyrin selvittämään, millaisista osa-alueista HR-ammattilaisten asiantuntijuus koostuu, miten se kehittyy ja millaisia haasteita siihen liittyy. Tutkimuksen kohdeyritys oli suomalainen henkilöstöpalvelualan yritys. Halusin tutkia nimenomaan henkilöstöpalvelualalla työskentelevien henkilöstöammattilaisten asiantuntijuutta, sillä ala on voimakkaassa kasvussa ja rekrytointi- ja henkilöstövuokrausyrityksistä on tullut merkittävä osa suomalaista työelämää. Lisäksi työ henkilöstöpalvelualalla on hyvin monipuolista ja vaatii monenlaisia tietoja ja taitoja. Henkilöstötyötä tehdään hyvin erilaisilla koulutustaustoilla ja työkokemuksilla, joten alan asiantuntijuus oli myös siksi mielenkiintoinen tutkimuskohde. Varsinainen tutkimuskysymykseni oli ”Millaisia käsityksiä henkilöstöammattilaisilla on omasta asiantuntijuudestaan?”.

Tutkimuksen menetelmät
Tutkimus oli laadullinen tapaustutkimus. Hankin tutkimusaineistoni haastattelemalla kahdeksaa kohdeyrityksen henkilöstöammattilaista. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja. Analysoin aineiston fenomenografisen analyysimenetelmän avulla. Valitsin kyseisen analyysimenetelmän, sillä siinä keskitytään kuvaamaan erilaisia käsityksiä tietystä ilmiöstä. Näin ollen se sopi tähän tutkimukseen hyvin, sillä tämän tutkimuksen kiinnostuksen kohteena oli nimenomaan henkilöstöammattilaisten kokemukset ja käsitykset asiantuntijuuden ilmiöstä.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksessani kävi ilmi, että henkilöstöpalvelualalla työskentelevien HR-ammattilaisten asiantuntijuus on monipuolista ja joustavaa. Keskeisimmät elementit ovat jatkuva itsensä kehittäminen, riittävä tietopohja, toimintakyky, sosiaaliset taidot, kyky reflektoida omaa toimintaa ja osaamista sekä taito puhua erilaisissa tilanteissa ja löytää ne oikeat, tilanteeseen sopivat sanat. Henkilöstöammattilaisten asiantuntijuuteen ja sen kehittymiseen liittyy kuitenkin erilaisia haasteita. Esimerkiksi kiire, jatkuvasti muutoksessa oleva työ sekä riittämätön tuki koettiin haasteiksi oman asiantuntijuuden kehittymiselle. Tutkimukseni perusteella henkilöstöpalvelualalla työskentelevien henkilöstöammattilaisten asiantuntijuus kehittyy ennen kaikkea käytännön kokemuksen ja työssä oppimisen myötä. HR-ammattilaisten asiantuntijuus on luonteeltaan jatkuvasti muuttuvaa sekä kollektiivista.

Tutkimus toi mielenkiintoisen ja hieman erilaisen näkökulman asiantuntijuuteen sellaisessa kontekstissa, jossa sitä ei ole juurikaan aiemmin tutkittu.  Lisäksi tutkimus tuottaa kohdeyritykselleen arvokasta tietoa sen henkilöstön asiantuntijuuskokemuksista ja sitä kautta auttaa ehkä jalostamaan yrityksen henkilöstön kehittämisen keinoja ja tapoja.

Nenna Rissanen

Pro gradu: HR-ammattilaisten kokemuksia omasta asiantuntijuudestaan

”Ennen pelotti et isoveli valvoo, ja nyt on alettu jo isoveljee palvoo”

Sosiaalinen media eli some on nykyään osa jokapäiväistä elämää lähes kaikilla vauvasta vaariin. Nykyistä nuorta sukupolvea pidetään eniten medioituneena, sillä he käyttävät jotain mediaa lähes jatkuvasti; viihtyäkseen, oppiakseen tai pitääkseen yhteyttä. Sosiaalinen media yhdistää nuoria ystäviin ja luo erilaisia sosiaalisia ryhmiä, joissa he jakavat omaa elämäänsä sekä seuraavat muita. Lapsia ja nuoria pidetäänkin ”sosiaalisen median pioneereina” ja ”diginatiiveina”, eli ihmisinä, jotka elävät älypuhelin kädessään ja avustavat sen käytössä myös esimerkiksi vanhempiaan. Sosiaalisen median käytössä piilee kuitenkin riskinsä, ja uusi mediakulttuuri haastaa käyttäjäänsä jatkuvasti. Jos lapset ja nuoret huolehtivat tässä asiassa vanhemmistaan, kuka huolehtii heistä?

Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, millaisia riskejä varhaisnuoret tunnistavat sosiaalisen median käytössä olevan ja miten he toimivat somessa tietojensa pohjalta. Tutkimuksessa selvitettiin myös koulun roolia varhaisnuorten mediakasvattajana.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseen osallistui 21 viidesluokkalaista, jotka jaettiin seitsemään pienryhmään. Pienryhmiä haastateltiin tutkijan laatiman teemahaastattelurungon pohjalta, jossa isoina teemoina olivat sosiaalinen media, koulu ja mediakasvatus sekä sosiaalisen median käytön riskit. Kaikki haastattelut litteroitiin ja siitä saatu aineisto analysoitiin käyttäen laadullista sisällönanalyysia.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimuksessa kävi ilmi, että varhaisnuoret pitivät sosiaalisen median käytön suurimpana riskinä somekiusaamista. Kiusaamiseen koettiin olevan melkein mahdotonta puuttua, jonka vuoksi nuoret eivät yleensä kertoneet kiusaamisesta vanhemmilleen tai muille aikuisille. Vertaissuhteiden merkitys korostui kiusaamisesta puhuttaessa, koska varhaisnuoret keskustelivat keskenään näkemistään kommenteista tai kohtaamastaan kiusaamisesta. Varhaisnuorten haastatteluissa toistui myös ajatus siitä, että kiusaaminen kuului sosiaalisen median käyttöön ja siihen oli vain totuttava.

Toinen merkittävä tutkimustulos oli se, että varhaisnuoret eivät kokeneet koulun tarjoamaa mediakasvatusta juurikaan hyödylliseksi. Koulussa käsitellyt somea koskevat sisällöt koettiin sellaisiksi, että ne oltiin kuultu jo etukäteen kavereilta tai kotoa. Nuoret eivät myöskään olleet juurikaan ajatelleet sitä, että koulusta olisi mahdollista saada tietoa siitä miten toimia sosiaalisessa mediassa turvallisesti. He toivoivat kuitenkin, että koulun mediakasvatuksen määrää lisättäisiin hieman ja sisällöksi toivottiin etenkin somekiusaamisen käsittelyä.

Nuoret tunnistivat somen käytössä ylipäätään useita riskejä, mutta toimivat pääosin turvallisesti tiedostamiensa riskien kohdalla. Keskustelu somesta oli valveutunutta ja tiedostavaa.

Lopuksi

Tämän tutkimuksen sekä tätä edeltävien tutkimusten tulosten perusteella jatkotutkimusaiheeksi voidaan ehdottaa sitä, että tarkasteltaisiin, miten mediakasvatus saataisiin vastaamaan nykyajan tarvetta. Somen käyttö lisääntyy edelleen vuosi vuodelta, joten kasvattajien vastuulla on turvata nuorten somessa toimiminen myös jatkossa.

 

Henna Vähänen

Pro gradu: ”Ennen pelotti et isoveli valvoo,  ja nyt on alettu jo isoveljee palvoo”: Tarkastelussa sosiaalisen median käytön riskit varhaisnuorilla

Strategia-menetelmä, kenties paras kurssi ikinä

Tutkimukseni lähtökohtana oli saada tietoa vanhempainohjausmenetelmästä nimeltään Strategia. Strategia-menetelmä on tarkoitettu adhd-diagnosoitujen lasten vanhemmille. Menetelmä on ollut Suomessa käytössä muutamia vuosia. Siitä saatu palaute on ollut hyvää ja kiinnostus menetelmää kohtaan kasvaa koko ajan. Matkalla maineeseen yhtenä tukimuotona adhd-oireisten lasten perheille on kuitenkin mutkia, menetelmästä tarvitaan tutkimustietoa! Olkoon graduni yksi osa tätä taivalta.

ADHD-OIREISTEN LASTEN PERHEET TARVITSEVAT TUKEA

Adhd haastaa perheitä. Vanhemmat tuntevat usein epävarmuutta lapsensa kasvatuksesta.  Pahimmillaan perheet kokevat olevansa yksin ja jäävänsä ilman tarvitsemaansa tukea. Myös tutkimusten mukaan adhd-oireisten lasten perheiden tuen saanti on maassamme sattumanvaraista, eivätkä kaikki perheet saa asianmukaista hoitoa. Valitettavasti adhd saatetaan yhä ohittaa ja diagnoosia vähätellä. Hoitamattoman adhd:n seuraukset heijastuvat laajasti ihmisen koko elämään, terveyteen, ihmissuhteisiin, opiskeluun ja työelämään sekä talouteen. Suomessa on noin 55 000 adhd-oireista lasta. Heitä on paljon ja heillä on koko joukko rakkaita läheisiä, vanhempia, sisaruksia ja isovanhempia. Inhimillisesti ja yhteiskunnallisesti on merkityksellistä, miten adhd-oireisten lasten perheitä tuetaan.

TUKIMUOTONA VANHEMPAINOHJAUS

Adhd:n yhtenä psykososiaalisena hoitomuotona on vanhempainohjaus, jonka tavoitteena on parantaa vanhemman keinoja ohjata lapsensa käyttäytymistä ja tukea perheensisäistä positiivista vuorovaikutusta. Vanhempainohjauksessa keskitytään tavoitteisiin ja ongelmanratkaisuihin. Käypä hoito -suosituksen mukaan Suomessa käytettäviä vanhempainohjausmenetelmiä käytösongelmien ja häiriöiden hoidossa ovat Ihmeelliset vuodet, Perhekoulu POP ja Voimaperheet -verkko-ohjelma. ADHD-liitto toi Strategia-menetelmän maahamme tarkoituksenaan täydentää perheille tarjottuja tuenmuotoja. Strategia-menetelmä on  kehitetty juuri adhd-diagnosoitujen lasten vanhempia varten. Sen sisältönä ovat  adhd-tietous ja strategiat, eli pedagogiset toimintamallit, joilla vanhemmat tukevat lapsensa toimintaa myönteisesti. Menetelmä tarjoaa myös tietoa yhteiskunnan tukimuodoista adhd-oireisten lasten perheille.

STRATEGIA-MENETELMÄN VAIKUTTAVUUS

Halusin tutkimuksessani selvittää, millä tavoin vanhempien kokemukset antavat viitteitä menetelmän vaikuttavuudesta. Vanhempien kokemuksia menetelmästä on selvitetty aikaisemmin Ruotsissa tekemällä tutkimus psykoedukaation ja lääkehoidon vaikutuksista, laatimalla raportti pilottitutkimuksineen sekä muutamilla opinnäytetöillä. Toteutin tutkimuksen laadullisena tutkimuksena käyttäen fenomenologis-hermeneuttista lähestymistapaa. Aineisto kerättiin kyselyllä neljältä ADHD-liiton järjestämältä Strategia-kurssilta syksyllä 2019. Kysely oli kaksiosainen, ensimmäiseen osaan vastattiin kurssin alussa ja toiseen osaan kurssin loputtua. Kyselyyn vastasi 68 vanhempaa. Analysoin aineiston teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

STRATEGIA-MENETELMÄ ANSAITSEE TULLA HUOMIOIDUKSI TUKIMUOTONA

Tutkimukseen osallistuneiden vanhempien kokemukset Strategia-menetelmän vaikuttavuudesta olivat myönteisiä. Valtaosa vanhemmista koki kurssin vastanneen heidän tavoitteisiinsa hyvin. Eräs vanhempi kommentoi kurssin todellakin  olleen paras kurssi ikinä. Kurssin tavoitteet näkyivät vanhempien kokemuksia ilmaisevissa käsityksissä viiden teeman mukaisesti. Teemoiksi muodostuivat: ymmärtäminen, pedagogiset toimintamallit, positiivinen vuorovaikutus, käsitys vanhemmuudesta ja muutos lapsessa. Vanhemmat kuvasivat kurssin muuttaneen heidän tietojaan, osaamistaan ja kokemustaan vanhemmuudesta myönteisesti. Tutkimuksen aineiston mukaan Strategia-menetelmä vastaa vanhempainohjauksen tavoitteisiin ja sille asetettuihin sisällöllisiin kriteereihin. Tämän tutkimuksen perusteella Strategia-vanhempainohjausmenetelmä tulee ottaa huomioon yhtenä tukimuotona adhd-oireisten lasten vanhemmille. Tällaista tukea tarvitaan!

Tuuli Korhonen

Pro gradu: Ymmärrän, pystyn ja yritän – Vanhempien käsityksiä Strategia-vanhempainohjausmenetelmästä

Syömishäiriötä sairastava oppilas peruskoulussa

TUTKIMUSAIHE

Syömishäiriöt ovat sairautena kasvaneet viime vuosina. Sairastuneiden määrän kasvuun ovat vaikuttaneet muun muassa sosiaalisen median ihanteet kauneudesta ja laihuudesta. Sairastuneet ovat yhä nuorempia, ja siten syömishäiriöitä näkyy kasvavassa määrin peruskoulussa. Tutkin pro gradu- tutkielmassani peruskoulussa syömishäiriötä sairastaneita ja heidän kokemuksiaan peruskoulusta ja siellä opiskelemisesta. Tutkielmani tavoitteena on tuottaa tietoa, jota opettajat voivat työssään käyttää apuna kohdatessaan oppilaita, jotka sairastavat syömishäiriötä.

TUTKIMUKSEN TULOKSET

Tutkimukseni tutkimustulokset nousevat kuuden haastattelun pohjalta. Haastattelin kuutta henkilöä, jotka olivat peruskouluaikanaan sairastaneet syömishäiriötä. Haastatteluiden pohjalta muodostin viisi teemaa, joiden avulla tarkastelin tutkimuksen tuloksia. Teemat olivat. kouluterveydenhuolto, kouluruokailu, koululiikunta, vertaissuhteet ja opettaja-oppilassuhteet peruskoulussa.

Haastateltavien kokemukset eri teemoista vaihtelivat paljon. Kokonaisuudessaan peruskouluajalta haastateltavilla oli kuitenkin melko negatiivisia muistoja. Toisaalta haastatteluissa nousi vahvasti esille yksittäiset kokemukset joistakin tilanteista ja opettajista. Tutkimustulosten pohjalta näyttää, että yksittäisillä ystävillä ja opettajilla on suuri vaikutus siihen, kuinka hyvin syömishäiriötä sairastava oppilas koulussa viihtyy.

Tutkimukseni tavoitteena on myös välittää tietoa opettajille syömishäiriöistä sekä mahdollisesti kertoa huomioita, joita voi työssään hyödyntää kohdatessaan syömishäiriötä sairastavan oppilaan. Syömishäiriöissä varhainen sairauden tunnistaminen ja hoitoon ohjautuminen parantaa paranemisennustetta. Usein kuitenkin syömishäiriötä sairastavan yrittävät piilotella sairauttaan. Siten on todella tärkeää, että opettajat ovat tietoisia syömishäiriöistä, jotta osaavat tunnistaa niitä.

Tässä tutkimuksessa nousi keskiöön myös se, että sairastuneet kokivat, ettei opettajat tunnistaneet tai osanneet ymmärtää syömishäiriöitä sairautena ja sen erityispiirteitä. Haastateltavat kokivat, että stereotyyppinen anoreksia ehkä tunnistettiin. Suurin osa syömishäiriötä sairastavista sairastaa kuitenkin jotakin muuta kuin diagnostiset kriteerit täyttävää anoreksiaa. Tutkimustuloksissa myös havaittiin, että haastateltavien kokemukset olivat samankaltaisia riippumatta syömishäiriötyypistä eli siitä, sairastaako oppilas esimerkiksi laihuus- tai ahmimishäiriötä.

TUTKIMUKSEN TAVOITE

Tämän tutkimuksen suurin tavoite on välittää tietoa opettajille ja muulle kouluhenkilökunnalle siitä, millaista on opiskella peruskoulussa samalla kun sairastaa syömishäiriötä. Sairastaneiden kokemuksien avulla voidaan oppia ymmärtämään paremmin oppilaita, jotka joutuvat kamppailemaan päivittäin sairautensa kanssa. Yksittäisillä opettajilla on suuri rooli ja mahdollisuus tukea syömishäiriötä sairastavaa oppilasta, joten on tärkeää, että opettajat ovat tietoisia sairaudesta.

Pro gradu-tutkielma:

Janita Ridal: Peruskoulu syömishäiriötä sairastavan oppilaan silmin

Vad tycker lärare om Skolan i rörelse?

Vad?

Jag valde att skriva min avhandling om reformen Skolan i rörelse och ville se det från lärares perspektiv. Skolan i rörelse strävar efter att skapa en aktivare och mera trivsam miljö för skolelever. För tillfället är programmet stort i Finland, i slutet av 2018 hade programmet expanderat till 90 procent av alla skolor i landet.

Hur kan man leda ett program så att alla involverade tycker att det fungerar? Det här var tanken som satt igång min idé för avhandlingen. Det är lärarna som skall förverkliga programmet i skolorna och då väcks frågan om vad de tycker om programmet och hur det går att förverkliga det enligt dem. I tidigare forskning om reformer har man märkt att bl.a. följande saker inverkar på hur väl en reform implementeras i skolor: implementeringsmetoder, lärare, rektorer och kollegialt samarbete.

Varför?

Det finns ett stort behov för mera fysisk aktivitet bland barn och unga i Finland. Barns stillasittande ökar och aktiviteten minskar. Programmet Skolan i rörelse strävar efter att motarbeta just detta och därför är det viktigt att försöka hitta svar på hur man kan stöda lärare i att förverkliga programmet. Min studie fokuserade på svenskspråkiga lågstadielärare i Helsingfors.

Resultat

Jag samlade in materialet för studien genom att intervjua åtta personer, sju st. lågstadielärare och en rektor, från fem olika skolor. Intervjuerna var semistrukturerade, analyserades med hjälp av tema – analys och kopplades till tidigare forskning.

Resultaten visade att lärarna upplevde att reformen har haft en positiv inverkan på lärarnas arbete men att programmet också delvis skapar merarbete. Enligt resultaten fungerar reformen i skolor där rektorns ledarskap och det kollegiala samarbetet fungerar och det finns en upplevelse av kompetens bland lärarna. Till skillnad från detta fungerar reformen inte lika väl i skolor där det kollegiala samarbetet inte fungerar och kompetensen upplevs saknas. Känslan av brist på kompetens är alltså inte avgörande ifall ledarskapet fungerar och kollegiets attityd till reformen är positiv. Med andra ord bekräftade denna studie tidigare reformforskning; reformer är komplexa fenomen och berör många parter som är beroende av varandra.

Nytta

Nyttan med denna studies resultat är att den skapat en uppfattning om hur lärare upplever att Skolan i rörelse fungerar. Den kan inte tala för alla lärare men bidrar med värdefull information om dessa lärares erfarenheter. Att resultaten kunde kopplas till tidigare reformforskning betyder att dessa saker är viktiga att ta i beaktande nu och i framtiden då man leder programmet.

 

Linnea Lindgård

Pro gradu: Skolan i rörelse – programmet ur lärares perspektiv

Maj 2020