Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa yhtenä osana minä ja meidän yhteisömme -oppimisen aluetta on katsomuskasvatus. Siinä katsomuksia käsitellään lähtökohtaisesti yhdessä lapsiryhmän kesken, huomioiden kaikki lapsiryhmässä ja lähiympäristössä edustettuna olevat katsomukset. Uskonnottomuus nähdään katsomuskasvatuksessa käsiteltävänä katsomuksena.

Sekä varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ammattilaisten näkemysten että tilastojen mukaan uskonnottomuus on yksi lapsiryhmissä eniten ilmenevistä katsomuksista. Näin ollen uskonnottomuuden huomioimiseen tulee kiinnittää huomiota laajalti. Tarkastelen tutkielmassani uskonnottomuuden ilmenemistä katsomuskasvatukseen suunnatuissa oppimateriaaleissa.

Toteutus

Valitsin tarkasteluun yhdeksän avoimesti internetissä olevaa katsomuskasvatukseen suunnattua oppimateriaalia, jotka käsittelevät jollain muotoa uskonnottomuutta. Valikoituneisiin oppimateriaaleihin lukeutui esimerkiksi julisteita, kalentereita, kertomuksia ja tuokioideoita. Näitä oppimateriaaleja tarkastelin kahden uskonnontutkimuksen keskeisen teorian, Ninian Smartin uskonnon ulottuvuuksien ja Michael Grimmittin uskonnon oppimisen, valossa. Molempien teorioiden katsotaan soveltuvan paitsi uskonnollisten katsomusten myös uskonnottomien katsomusten tarkasteluun.

Tulokset

Monimuotoisesta uskonnottomien katsomusten kirjosta oli rakennettu pääsääntöisesti yksinkertaistettu kuva. Uskonnottomuutta käsiteltiin erityisesti juhlien, kokemusten ja tunteiden kautta. Uskonnollisille ja uskonnottomille katsomuksille yhteisten tärkeiden juhlien kohdalla yleensä ensisijaisena esitettiin juhlan uskonnollinen vastine, vaikka esimerkiksi joulu ja pääsiäinen ovat tärkeitä juhlia myös monille uskonnottomille perheille. Vähiten uskonnottomuutta ilmennettiin oppeihin, kertomuksiin ja etiikkaan liittyvien sisältöjen kautta.

Opetuksellisesti materiaalit ohjasit ennen muuta sellaiseen oppimiseen, jossa uskonnottomuudesta opittiin yleisluontoisesti ja ulkoapäin tarkastellen. Jonkin verran uskonnottomuutta tarkasteltiin sen omista lähtökohdista käsin oppien uskonnottomuudelta esimerkiksi lasten itsensä tuottamien vastausten tai perheiden kanssa tehtävän yhteistyön kautta.

Johtopäätökset

Tutkimusta varten löytyi varsin vähän aineistoksi kelpaavia oppimateriaaleja, joka käsittelivät uskonnottomuutta katsomuskasvatuksessa. Yksikään materiaali ei käsitellyt lähtökohtaisesti uskonnottomuutta, vaan se jäi yhdeksi katsomukseksi uskonnollisten katsomusten joukossa. Käyttämällä useampia eri materiaaleja työnsä tukena varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen henkilöstön on mahdollista luoda uskonnottomuudesta kuvaa, joka huomioi sen monet ulottuvuudet. Ollakseen yksi Suomen suurimmista katsomuksista uskonnottomuuden käsittely saattaa kuitenkin jäädä valitettavan pelkistetyksi, ellei henkilöstö ole riittävän kriittinen oppimateriaalien sisältämään tietoon tai hakeudu monipuolisten lähteiden äärelle. On siis syytä kiinnittää huomiota siihen, miten uskonnottomuuteen tutustutaan katsomuskasvatuksessa. Tulevaisuudessa tarvitaan lisää tietoa uskonnottomuudesta osana katsomuskasvatusta, jotta voimme varmistaa uskonnottomien perheiden katsomusten yhdenvertaisen käsittelyn osana katsomuskasvatusta.

 

Dani Lahtinen

Uskonnottomuus varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen katsomuskasvatukseen suunnatuissa oppimateriaaleissa

Tutkimustehtävä

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, miten draamatyötavat soveltuvat kotitalousopetuksen opettamiseen sekä miten kotitalousopettajat ja oppilaat kokevat opettamisen ja oppimisen draaman keinoin. Lisäksi tutkimuksessa pohditaan draamatyötapojen hyödyntämisen mahdollisuuksia, esteitä ja keinoja niiden purkamiseen kotitaloudessa. Aikaisempia tutkimuksia aiheesta on todella vähän, jolloin draamakasvatuksen ja kotitalouden yhdistäminen nähdään myös melko uutena ja monelle vieraana aiheena. Tästä huolimatta se koetaan potentiaaliseksi yhdistelmäksi tulevaisuuden opetuksen ja oppimisen tukena. Tutkimuksen avulla on mahdollista pohtia, pystyttäisiinkö kotitalouden opetusmenetelmiä kehittämään draamatyötapojen avulla sekä miten niiden hyödyntämisellä voitaisiin vaikuttaa oppilaiden oppimiseen kotitalousopetuksessa. Aihetta on tärkeää tutkia juuri oppilaiden paremman oppimisen, kotitalouden opetusmenetelmien ja koko opetuksen kehittämisen kannalta. Draamakasvatuksen ja kotitalousopetuksen yhdistäminen mahdollistaa runsaasti erilaisia kehittämis- ja edistämismahdollisuuksia oppimiseen, opetukseen, opettajien ja oppiaineiden väliseen yhteistyöhön sekä koko koulun yhteisön kehittämiseen.

Aineiston keruu

Tutkimuksen aineisto kerättiin opetuskokeilun avulla. Opetuskokeilu toteutettiin yhdessä pääkaupunkiseudun yläasteella kolmelle eri yhdeksännen luokan ryhmälle. Opetuskerroilla käsiteltiin asioita satokaudesta, satokauden tuotteista ja lähiruoasta draamaharjoitusten kautta. Opetuskerrat olivat kestoltaan 2×45 minuutin pituisia. Tutkija suunnitteli ja toteutti itse niin tuntisuunnitelmat kuin oppitunnit. Opetuskokeilu piti sisällään kolmen eri kotitalousopettajan haastattelut, oppilaiden palautekyselylomakkeen vastaukset sekä tutkijan havainnoinnin oppitunteja pitäessään. Oppilaiden palautekyselylomakkeeseen saatiin vastauksia 47 oppilaalta. Tutkijan omien havaintojen tarkoituksena oli tukea haastatteluista ja palautekyselylomakkeesta saatuja havaintoja. Oppituntien jälkeen tutkija kirjoitti muistiinpanoja ylös omista havainnoistaan. Tutkimuksen analyysissa käytettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia.

 

Tutkimuksen tulokset

Oppilaiden ja opettajien suhtautuminen opetuskokeilun oppitunteihin erosivat jonkin verran toisistaan. Oppilaat suhtautuivat varsinkin alkuun oppituntiin melko kielteisesti ja epäsuotuisasta, minkä myös opettajat huomasivat. Tähän suurimpana syynä selvisi se, että oppilaat olisivat halunneet totuttuun tyyliin tehdä ruokaa. Lisäksi oppilailla ei juurikaan ollut aikaisempaa kokemusta draamatyötapojen käyttämisestä kotitaloudessa eivätkä oppilaat tunteneet toisiaan kovinkaan hyvin, koska heidän valinnaisryhmänsä koostuivat eri luokan oppilaista. Tästä huolimatta joissakin palautekyselylomakkeen vastauksissa nostettiin esille myös positiivisia asioita, kuten vaihtelun merkitys ja parempi muistijälki. Vastauksien perusteella voidaan todeta, että suurin osa oppilaista kuitenkin oppi asioita hyvin tai todella hyvin oppituntien aikana. Opettajat suhtautuivat opetuskokeiluun myönteisemmin kuin oppilaat ja olivat sitä mieltä, että draamatyötapoja voitaisiin hyödyntää jatkossakin kotitalousopetuksessa. He vain olivat vähän eri mieltä siitä, miten ja milloin käyttäisivät draamatyötapoja opetuksen tukena kotitaloudessa. Esimerkiksi eroja syntyi siinä, mille luokka-asteille opettajat toteuttaisivat opetusta draaman keinoin kotitaloudessa ja kuinka kauan käyttäisivät aikaa sille oppitunnista.

Kotitalousopetuksen hyödyntämisen mahdollisuuksina nähtiin muun muassa oppilaiden muistijäljen ja ryhmädynamiikan paraneminen sekä tulevaisuuden kannalta tärkeiden taitojen, kuten yhteistyö- ja vuorovaikutustaitojen oppiminen. Lisäksi draamatyötavat säilyttäisivät kotitalouden oppiaineelle tyypillisen toiminnallisuuden ja käytännön tekemisen. Esteiksi koettiin puolestaan esimerkiksi luokkatilat, opettajan omat tiedot ja taidot aiheesta sekä oppilaiden ikä tai kokemattomuus draamatyötapojen käyttämisestä. Luokkatilaan liittyvää estettä lähdettäisiin purkamaan esimerkiksi luokkatilan vaihtamisella tai siirtämällä opetus ulos. Riittävä oppituntien suunnitteleminen, opettajan tietojen ja taitojen kehittäminen sekä hyvä oppilaan- ja ryhmäntuntemus nähdään myös keskeisinä keinoina esteiden purkamisessa. Lisäksi on tärkeää, että oppilaat tottuisivat draamatyötapojen käyttämiseen jo ala-asteelta lähtien.

Emmi Rajala

Kokemuksia draamatyötapojen soveltamisesta kotitalousopetuksessa

Kestävä ruokakasvatus vastaa tarpeeseen edistää kuluttajien kestävään ruokajärjestelmään liittyviä tietoja, taitoja, asenteita ja arvoja. Perusopetuksen opetussuunnitelmassa kestävään ruokajärjestelmään liittyvät sisällöt ovat läsnä etenkin kotitalouden kohdalla; kotitaloudessa pitäisi luoda pohja kestävään ruokaosaamiseen ja kasvattaa oppilaita kestävään elämäntapaan. Aiempien tutkimusten perusteella kestävään ruokajärjestelmään liittyvien sisältöjen opettaminen kotitaloudessa näyttäytyy kuitenkin hieman epävarmana. Opetuksessa saatetaan priorisoida muita sisältöjä sekä painottaa vain tiettyjä kestävän ruoankulutuksen osa-alueita. Tähän voivat vaikuttaa aihetta käsittelevät opetus- ja oppimateriaalit. Tutkimuksia kestävästä ruokakasvatuksesta ja siihen liittyvistä materiaaleista on tehty kuitenkin vasta vähän.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielmani tavoitteena oli selvittää, miten kotitalouden oppikirjat tukevat kestävää ruokakasvatusta.  Selvitin mitä kestävään ruoankulutukseen liittyviä sisältöjä kotitalouden oppikirjoissa esitetään ja mitä arvoja sisältöjen yhteydessä esiintyy. Tutkimusaineistoni koostui kolmesta nykyisen opetussuunnitelman (2014) aikana julkaistusta kotitalouden oppikirjasta. Tarkastelu kohdistui oppikirjojen sisältöihin, joissa käsitellään sekä kestävyyttä että ruoankulutusta. Analysoin aineistoni laadullisella teoriasidonnaisella sisällönanalyysillä. Arvojen tarkastelussa hyödynsin Shalom Schwartzin arvoteoriaa.

Tutkimustulokset

Kotitalouden oppikirjoissa on laajasti kestävään ruoankulutukseen liittyviä sisältöjä. Kestävä ruoankulutus esitetään kirjoissa terveyttä ja hyvinvointia edistävänä, ekologisena, taloudellisena, eettisenä ja vastuullisena ruoankulutuksena, jossa suunnitelmallisuus ja kohtuus ovat avainasemassa, ja jonka kautta kuluttaja ylläpitää omaa ruokakulttuuriaan ja perinteitä.

Taloudelliseen ja ekologiseen kestävyyteen liittyen oppikirjat ohjaavat kierrättämään ja lajittelemaan, välttämään ruokahävikkiä, jätettä ja turhaa kulutusta sekä säästämään resursseja. Sosiokulttuuriseen kestävyyteen liittyen oppikirjat ohjaavat hyväksymään ruokakulttuurit moninaisina ja muuttuvina, ylläpitämään omaa ruokakulttuuriaan sekä syömään oman terveyden ja hyvinvoinnin kannalta edullisesti. Ekologisesti kestävänä esitetään kirjoissa myös kasvipainotteinen syöminen ja sesonginmukainen, lähellä ja luonnonmukaisesti tuotettu ruoka. Lähiruoka esitetään myös taloudellisesti kestävänä, koska se tukee lähialueen taloutta. Luomuruoan puolestaan mainitaan olevan myös eläinten hyvinvoinnin kannalta parempi vaihtoehto.

Tulkintani mukaan vahvin arvo edellä kuvattujen sisältöjen yhteydessä on terveys. Arvomaailman mukaan myös ympäristön hyvinvointi tulisi huomioida. Lisäksi omaan ruokakulttuuriin liittyviä perinteitä pitäisi arvostaa sekä ylläpitää ja myös muihin ruokakulttuureihin tulisi suhtautua avoimesti. Ruoankulutuksesta saa oppikirjojen antaman kuvan mukaan myös nauttia, kunhan muistaa kohtuuden. Kohtuuteen kietoutuen ruoankulutuksen yhteydessä korostetaan myös säästäväisyyttä, suunnitelmallisuutta ja järjestelmällisyyttä, jotka liittyvät etenkin ruokahävikin vähentämiseen. Kohtuuden ja säästäväisyyden arvot liittyvät myös perinteisiin kuluttamisen ihanteisiin Suomessa.

Tutkimukseni antaa kuvan kestävän ruoankulutuksen kokonaisuudesta oppikirjoissa.  Se voi auttaa paikantamaan aihealueeseen liittyviä aukkoja oppikirjoissa ja näin tukea esimerkiksi opettajia opetusmateriaalin täydentämisessä.

Johtopäätöksiä ja pohdintaa

Kokonaisuutena oppikirjoissa esitetään rajattu näkökulma kestävään ruoankulutukseen ja ruokajärjestelmään. Kestävä ruoankulutus esitetään paljon käytännöllisten vinkkien muodossa, joihin voi olla helppo tarttua. Samalla monia asioita jätetään selittämättä, eikä aiheeseen syvennytä. Esimerkiksi luonnontieteeseen perustuvia selityksiä sille, miksi tietynlainen toiminta on ekologisesti kestävää, ei anneta. Oppikirjoissa globaali näkökulma, sosiaalinen oikeudenmukaisuus, ruoantuotanto ja eläinten hyvinvointi saavat hyvin vähän huomiota. Onkin mahdollista, että oppikirjoissa käsitellään vähemmän arvolatautuneita aiheita, kuten lihankulutuksen vähentämistä ja eläinten hyvinvointia.

Oppikirjoista tunnistamiani sisältöjä ja arvoja on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa. Havaitsin oppikirjojen sisällöissä ja arvoissa yhtenäisyyksiä myös nykyistä edeltäneeseen opetussuunnitelmaan (2004). Näiden havaintojen pohjalta vanhojen ja uusien kotitalouden oppikirjojen sisältöjä ja arvomaailmaa, niiden samankaltaisuuksia ja eroja sekä suhdetta opetussuunnitelmaan olisi mielenkiintoista selvittää tarkemmin.

Kotitalouden oppikirjojen näkökulma kestävään ruoankulutukseen on siis ”arkinen”. Kestävään ruokajärjestelmään liittyvät sisällöt ovat kuitenkin läsnä myös muissa oppiaineissa ja siksi oppimisen edistämiseksi tärkeää olisi mielestäni panostaa oppiaineiden väliseen yhteystyöhön. Luonnontieteellistä näkökulmaa voidaan syventää biologiassa sekä maantiedossa ja kotitaloudessa aihe voidaan tuoda lähemmäs oppilaiden omaa arkea ja toimintaa. Tämä voisi mahdollistaa oppilaille aiheen syvemmän ymmärtämisen ja kokonaiskuvan hahmottamisen sekä tukea kestävän elämäntavan edistämistä.

 

Lotta Ferranti

Oppikirjat osana kestävää ruokakasvatusta – Kestävä ruoankulutus peruskoulun kotitalouden oppikirjoissa

Background and purpose

My paper focused on youth in transition: meeting youth making choices around their further education and whether they stay in their local community or move out. There were two lines of research interest that ran through my study. First was the question of talents and strengths. Choices around work and education made by the youth are informed by a growing understanding of the strengths and talents that they have as well as how to utilize their developing capacity to provide for themselves. Second was the question of (im)mobility. Choices around work and education are also intimately connected to the places in which the youth aspire to live their lives and which provide them the opportunity to study and work.  It has been pointed out that the field of migration research has been affected by a “mobility bias”, a disproportionate focus on why people move. In this connection, there has been a call to better understand the concept of “immobility”, and why it is that some six out of seven people in the world are not on the move.

The purpose of my study was to contribute to a wider conception of talents by considering both the intellectual and moral development aspects in conversations of youth. Similarly, in the field of migration my goal was to offer insight into the processes of (im)mobility, and so contribute to the discussion on the “capacity to stay”, an aspect of migration theory that remains understudied.

Discussion and future research

The narrative analysis of the naturally occurring conversation I had recorded provided rich insights into the two areas of inquiry. The analysis demonstrated the usefulness of the ”aspiration-capability” framework as an instrument in migration research by describing how “(im)mobility” and “capacity to stay” emerged in the narratives of youth. Further, by utilizing the perspective of positive psychology, I discussed at length how meaning was given to the development of talents and strengths by youth in their narratives.

A theme that emerged in the context of both research questions was the role of youth engagement in their local community life. Seeing the positive effect of these relationships in the narratives analyzed in this study, I suggest for subsequent studies to inquire what youth can offer to their communities and what the communities can offer them, and how this reciprocity is cultivated, rather than merely addressing the often cited tensions between youth and their communities.

The conversations had with youth in this study, both in terms of their mobility and in terms of their ability to recognise and develop their talents, were not just a recurring feature in the narratives of youth, but an action that went beyond words. The actions taken by the people in the youths’ lives had an impact on the choices they made concerning their education and its transformative effect on their lives.

 

Maria-Patricia Jansson

Educational pathways of youth: narratives on (im)mobility and talent

Tutkimuksen taustaa

Lapsista noin joka kolmas kokee kehohuolia ja nämä kehohuolet alkavat muodostumaan jo varhaisessa iässä. Kehohuolet ovat varmasti tuttuja myös meille aikuisille. Jokaisella meistä on käsitys siitä, miltä kehomme näyttää ja miten muut meidät näkevät. Tämä käsitys vaikuttaa syvästi siihen, miten koemme itsemme, kuinka voimme nauttia elämästämme ja millaisia sosiaalisia suhteita rakennamme. Lapsen elämässä alakouluikä on merkittävä vaihe, sillä tuolloin käsitys itsestä muovautuu aktiivisesti. Lapsi tiedostaa ja arvioi yhä enemmän omaa kehoaan suhteessa ympäröivään maailmaan. Opettajan rooli myönteisen kehonkuvan tukemisessa on tärkeä, sillä oppilaat viettävät suuren osan päivästään kouluympäristössä. Myös perusopetuksen opetussuunnitelmassa myönteisen kehonkuvan tukeminen on määritelty osaksi opettajan tehtäviä. Tutkimuksella on tärkeä asema opettajankoulutuksen ja työelämän käytäntöjen kehittämisessä. Kun tunnemme opettajien käsityksiä lasten kehohuolista, voimme tunnistaa haasteita ja luoda käytäntöjä, jotka auttavat opettajia tukemaan oppilaiden myönteistä kehonkuvaa. Tähän mennessä kehonkuvaa on tutkittu pääasiassa painon näkökulmasta, mikä jättää huomiotta monia tärkeitä näkökulmia erilaisten ihmisten kokemusmaailmoissa.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Pro gradu –tutkielmassani pyrin laajentamaan kehonkuvan tutkimuksen käytäntöjä kohti moninäkökulmaisempaa tutkimuksentekemisen tapaa ottamalla tutkimuksessani huomioon useita näkökulmia kehonkuvaan. Tutkimuksessani halusin löytää vastauksia siihen, millä tavalla alakoulun opettajat ymmärtävät lasten kehohuolien syntymistä tai niiden ehkäisemistä. Kiinnostukseni kohdistui erityisesti opettajan toimintaan liittyviin käsityksiin. Tutkimuskysymyksiin etsin vastauksia eläytymismenetelmäaineistolla, jossa opettajat saivat kirjoittaa vastauksia annettuihin kehyskertomuksiin. Kyselyyn vastasivat alakoulussa työskentelevät opettajat. Analysoin aineistoa laadullisella fenomenografisella tutkimusotteella.

Tulokset ja johtopäätökset

Alakoulun opettajien kertomuksista ilmeni neljänlaisia eri käsityksiä. Opettajat käsittivät oppilaan kehohuolien muodostumista ja niiden ehkäisemistä yhdenvertaisuuden, myönteisyys-kielteisyyden, neutraaliuden ja pedagogiikan näkökulmista. Opettajien käsitykset olivat pääasiassa linjassa aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa. Tutkimuksen tuloksista kävi ilmi, että opettajat ymmärsivät melko realistisesti kehohuolien syntymistä ja niiden ehkäisyä. Opettajat eivät kuitenkaan olleet tietoisia vähemmistöryhmiin kuuluvien lasten kokemuksista. Tutkimuksen perusteella olisi seuraavaksi tärkeää tarkastella vähemmistöön kuuluvien lasten asemaa ja kehonkuvan muodostumista suomalaisessa peruskoulussa. Tärkeää olisi myös siirtää tutkimuksellinen katse kehonkuvan haasteista kehonkuvan myönteisyyden edistämiseen tähtäävään tutkimukseen. Tulokset ehdottivat myös tarvetta nykyisessä opettajankoulutuksessa moninaisuuden ymmärtämisen sekä opettajan oman kehollisen position reflektoimisen lisäämiseen.

Anette Karhumaa

Alakoulun opettajien käsityksiä opettajan merkityksestä lasten kehoajatusten muodostumisessa

Kasvispohjaisten ruokavalioiden noudattaminen on lisääntynyt viimevuosina ilmastokriisin myötä merkittävästi. Vegaanisen ruokavalion ja elämäntavan noudattaminen on kuitenkin edelleen vähäistä. Kotitaloustieteen tutkimuksessa kasvispohjaisia ruokavalioita on tutkittu viime aikoina erityisesti kestävyyskysymysten kannalta. Veganismia toteutetaan kuitenkin yleisimmin eettisistä, erityisesti eläinoikeudellisista, syistä. Veganismin taustalla olevat motivaation lähteet ovat tyypillisesti joko eettisiä, ympäristöllisiä tai terveydellisiä. Tutkimusten mukaan sosiaalisissa suhteilla on merkittävä vaikutus veganismin aloittamisen ja toteuttamisen kannalta. Sosiaalisten suhteiden osalta lähipiirin, kuten perheen, vaikutusta veganismin toteuttamiseen on tutkittu, mutta tutkimus vapaa-ajan yhteisöjen vaikutuksista veganismiin on jäänyt vähäisemmäksi. Punk- ja hardcore-alakulttuuri ja sen luoma yhteisö tarjoaa kehyksen veganismin tutkimiseen yhteisöissä, sillä veganismi on yhteisössä tavanomainen ruokavalio sekä elämäntapa. Samalla tutkimus liittyy nuorisokulttuuri tutkimuksessa nousseeseen teemaan, jossa on kiinnostuttu alakulttuurien tarjoamista positiivisista vaikutuksista yksilöiden kannalta.

Tutkimuksella pyrittiin selvittämään, minkälaisia vaikutuksia yhteisöllä on veganismin aloittamisen ja toteutumisen kannalta. Lisäksi pyrittiin selvittämään, miten yhteisössä suhtaudutaan veganismiin ja mikä sen merkitys on yhteisöön kuulumisen kannalta. Tutkimusaihe nähtiin tärkeänä, koska kasvisten lisääminen ja eläinperäisten tuotteiden vähentäminen ruokavalioissa on tärkeää ilmastokriisin päihittämisen kannalta. Yhteisöt, joissa veganismi on tyypillistä, voivat tarjota ymmärrystä sen suhteen, mitkä tekijät kannustavat kasvispohjaisen ruokavalion toteuttamiseen.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimus toteutettiin laadullisena tutkimuksena. Tutkimusaineisto koottiin teemahaastatteluja hyödyntäen tammikuussa 2023. Aineisto koostui 8 haastattelusta, jotka kerättiin lumipallo-otantaa hyödyntäen. Haastateltavat olivat Helsingissä asuvia, 20–38¬–vuotiaita punk- ja hardcore-yhteisöön kuuluvia vegaaneja. Haastateltavilta kysyttiin muun muassa, minkälaiseksi he kokevat yhteisön ilmapiirin liittyen veganismiin, miten yhteisö vaikuttaa heidän veganismiinsa sekä minkälaisena he näkevät yhteisön suhtautumisen veganismia toteuttamattomiin jäseniinsä. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä hyödyntäen.

Tulokset ja johtopäätökset

Punk- ja hardcore-yhteisössä veganismiin suhtaudutaan positiivisesti, lisäksi veganismi koetaan merkittäväksi osaksi yhteisöä ja alakulttuuria. Yhteisön jäsenet eivät kuitenkaan kokeneet veganismia määrittäväksi tekijäksi yhteisöön kuulumisen kannalta. Yhteisössä kannustetaan ja kevyesti painostetaan yhteisön jäseniä kohti vegaanista elämäntapaa. Positiivisen, kannustavan ja avoimen ilmapiirin nähtiin olevan merkittävää vegaaniseen elämäntapaan ohjaamisen kannalta. Veganismin toteuttamisen kannalta yhteisö nähtiin merkittävänä tekijänä, sillä sen sisällä tarjotut neuvot, kannustus sekä tuki olivat toimineet ratkaisevina tekijöitä veganismin aloittamisen kannalta. Lisäksi veganismin tavanomaisuus yhteisössä helpottaa veganismin toteuttamista arjessa merkittävästi. Punk- ja hardcore-yhteisön arvomaailman koettiin olevan veganismiin ohjaava, jonka vuoksi myös veganismia toteuttamattomien yhteisön jäsenten nähtiin olevan ymmärtäväisiä ja positiivisesti veganismiin suhtautuvia. Koska veganismin yleisin taustatekijä on arvopohjainen, on veganismin tutkiminen arvopohjaisten tekijöiden kannalta merkittävää. Veganismin taustalla olevia ilmiöitä on tärkeää ymmärtää paremmin, sillä ne voivat tarjota yhteiskunnallisesti merkittäviä ratkaisuja, esimerkiksi ilmastokriisin päihittämiseen. Alakulttuureja on myös tärkeää tutkia niiden positiivisten vaikutusten kannalta, sillä stereotyyppisten negatiivisten vaikutusten lisäksi ne voivat tarjota niin yksilöllisesti kuin yhteiskunnallisesti myös paljon positiivista. Tämän tutkimuksen tulosten valossa olisi mielenkiintoista tutkia toistuvatko tutkimuksen tulokset myös toistenlaisen yhteisön kohdalla, esimerkiksi erilaisen arvopohjan omaavan yhteisön kohdalla.

Roope Myyryläinen
”Atria ja HK, ei oo OK” – Veganismi punk- ja hardcore-yhteisössä

Tutkimuksen taustaa

Kristilliset koulut ovat luonnollinen osa Suomen perusopetusjärjestelmää ja vertautuvat tavallisiin peruskouluihin. Kristilliset koulut ja yksityiset koulut ilmiönä yleensä ovat kuitenkin vähemmän tunnettuja ja herättävät uteliaisuutta ja ihmettelyä. Yksityisiä kouluja on erilaisia, joiden erot voivat perustua joko omistajuuteen; yksityinen, valtio tai kuntayhtymä. Eroja on myös siinä ovatko koulut erityiseen kieleen perustuvia vai perustuvatko ne johonkin erityiseen pedagogiikkaan tai maailmakatsomukseen.

Tutkimukseni mielenkiinto kohdistui kristillisten koulujen oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelmään ja erityisopettajan työnkuvan ja roolien kuvauksiin. Erityisopettajien käsitykset ja kokemukset oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta ja omasta työnkuvastaan ja roolista muodostivat työni aineiston.

Tutkimuksen toteutus

Vastauksia näihin kysymyksiin etsittiin sähköisen tutkimuskyselyn avulla, joka lähetettiin 22:lle kristillisten koulujen erityisopettajille. Vastauksia kertyi kaiken kaikkiaan 12. Tutkimusasetelmana oli tapaustutkimus ja monimenetelmäinen tutkimusote, jossa määrällinen aineisto raportoitiin ja laadullinen aineisto analysoitiin hyödyntämällä fenomenologis-hermeneuttista sisällönanalyysia ja luotiin teemoittelun kautta tyyppikuvaukset.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimusten tulosten perusteella oppimisen ja koulunkäynnin tuki näyttäisi vastausten valossa olevan sekä vakiintunutta että kehittyvää. Kouluissa kehitetään tuen järjestelmää, mutta myös haasteita ilmenee. Perusopetuksen ohjausjärjestelmä velvoittaa yhtä lailla yksityisiä kuin julkisiakin peruskouluja järjestämään kaikki lain edellyttämät tukitoimet. Kristilliset koulut eivät näyttäisi poikkeavan oppimisen ja koulunkäynnin tuen osalta olennaisesti muista suomalaisista peruskouluista.

Erityisopettajien työnkuvaa kuvailtiin tyyppikuvausten kautta, jotka tiivistävät työnkuvan myönteiset ja kielteiset puolet. Tyypittelyissä myönteinen ja kielteinen kuvaus edustavat erityisopettajan työn erilaisia toteutumisen mahdollisuuksia. Ne muodostavat tulkinnallisen kuvauksen tutkimuksen tapauksesta, erityisopettajien työstä. Selkeä erottelu kahden kuvauksen välillä nostaa esille työnkuvan myönteiset puolet, mutta myös sellaisia kipukohtia, joihin jokainen (erityisopettaja) voi samaistua. Suhteet ja erilaiset kohtaamiset ovat tärkeitä erityisopettajan työssä. Tyyppikuvaukset perustuvat suhteisiin. Roolit nimettiin suhteiden perusteella oppilaita kohtaaviksi ja työyhteisöä kohtaaviksi. Oppilaita kohtaavat roolit ovat seuraavat: monipuolisten mahdollisuuksien antaja ja arjen tärkeä aikuinen. Työyhteisöä kohtaavat roolit ovat luotettu työkaveri ja yhteistyön edistäjä. Epätoivottavia rooleja ovat yksin puurtaja ja arvostusta vaille jäävä. Tutkimuksen tuloksena syntyneet tyypittelyt ovat koskettavia ja samaistuttavia. Ne ovat mahdollisia kuvauksia, niitä ei tule ymmärtää suorana kuvauksena yhdestäkään kristillisen koulun erityisopettajasta.

Erityisopettajien työhön vaikuttaa kristillisissäkin kouluissa kiire ja resurssien ajoittainen niukkuus. Oppimisen ja koulunkäynnin tuen toimivuudessa ei ole kyse pelkästään erityisopettajien erityisosaamisesta, vaan koko koulua koskettavasta ilmiöstä. Koulunkäynnin ja oppimisen tuen mahdollistavina tekijöinä kristillisissä kouluissa voidaan nähdä olevan suomalaisten opettajien ja erityisopettajien korkea koulutus ja hyvä yhteistyö. Rajoittavina tekijöinä voidaan nähdä ajalliset ja taloudelliset resurssit, kehittymättömät toimintamallit ja kehittämistyön puutteet.

Oppimisen ja koulukäynnin tukea kristillisissä kouluissa olisi mielenkiintoista tutkia laajemmin. Näkökulmana voisi olla johtamisen ja kehittämisen näkökulmat, kuntien väliset erot, kristillisten koulujen väliset laajemmat vertailut tai koulujen paikallisten opetussuunnitelmien sanoitukset opetuksen ja koulunkäynnin tukee liittyen.

Pauliina Vesterinen Erityisopettaja kristillisessä koulussa- Selvitys oppimisen ja koulunkäynnin tuesta

Taustaa

Lasten ja nuorten liikkumattomuus on puhuttanut paljon viime vuosien aikana. Yhä pienempi osa lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisen vähimmäismäärän. Toimintarajoitteita kokevilla lapsilla ja nuorilla prosentti on vielä muita lapsia ja nuoria pienempi.  Motoriset perustaidot muodostavat pohjan kaikelle liikkumiselle. Motoriset perustaidot ovat yhteydessä lasten ja nuorten kognitiiviseen, psyykkiseen ja fyysiseen kehitykseen. Tutkimukset ovat osoittaneet yhteyden muun muassa motoristen perustaitojen ja akateemisen suoriutumisen välillä. Motoriset haasteet taas ilmenevät usein yhdessä muiden oppimisen ja kehityksen haasteiden kanssa. Samaan aikaan kun tiedetään motoristen perustaitojen yhteys oppimiseen ja oppimisen haasteisiin, tiedetään motorisilta taidoiltaan heikompien lasten ja nuorten usein syrjäytyvän liikunnasta, vaikka se olisi erittäin tärkeää juuri heille. Erityistä tukea tarvitsevat lapset ja nuoret kohtaavat liikunnan kentällä esteitä, joita muut lapset ja nuoret eivät kohtaa. Tästä syystä koulun liikuntakasvatus on merkittävässä roolissa heidän kohdallaan muun muassa motoristen perustaitojen omaksumisen ja liikunnallisen elämäntavan muodostumisen kannalta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimukseni tarkoitus oli selvittää erityisluokanopettajien käsityksistä ja kokemuksista motorisiin perustaitoihin ja liikunnanopetukseen liittyen. Olin kiinnostunut erityisluokanopettajien käsityksistä motoristen perustaitojen merkityksestä erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kokonaisvaltaisen kehityksen kannalta. Halusin tutkia erityisluokanopettajien käsityksiä, sillä uskon niiden heijastuvan heidän toimintaansa joko tietoisesti tai tiedostamatta. Olin tutkimuksessani kiinnostunut myös siitä, miten erityisluokanopettajat kokevat erityisen tuen tarpeen ilmenevän liikunnanopetuksessa. Lisäksi halusin selvittää, minkälaisia kokemuksia erityisluokanopettajilla on motoristen perustaitojen vahvistamisesta koulun liikunnanopetuksen kontekstissa. Kokemuksia tutkimalla pyrin pääsemään kiinni siihen, minkälaisia pedagogisia ratkaisuja erityisluokanopettajat ovat kokeneet toimivina motoristen perustaitojen vahvistamisessa ja toisaalta minkälaisia haasteita he ovat kohdanneet. Toteutin tutkimukseni laadullisena tapaustutkimuksena. Aineisto on kerätty haastattelemalla teemahaastattelun avulla yhdeksää liikuntaa opettavaa erityisluokanopettajaa. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin.

 

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimukseni tulosten mukaan erityisluokanopettajat pitivät motorisia perustaitoja merkittävinä etenkin erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten kannalta. Heidän käsitystensä mukaan motoriset perustaidot vaikuttavat lasten ja nuorten kognitiiviseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen kehitykseen eri tavoin. Erityisen tuen tarve voi heidän kokemustensa mukaan ilmetä liikunnanopetuksessa monina oppilaan tai opettajan toimintaan liittyvinä tekijöinä. Tuen tarpeiden huomioiminen liikuntatunneilla koettiin merkittäväksi etenkin osallistumisen ja onnistumisen mahdollistamisen kannalta. Toimivia pedagogisia ratkaisuja motoristen perustaitojen opetuksessa olivat erityisluokanopettajien kokemusten mukaan muun muassa oman tasoisen toiminnan tarjoaminen, taitojen pilkkominen, erilaiset ryhmittelyt sekä struktuurin ja positiivisen ilmapiirin luominen. Haasteiksi oli koettu muuttuvat tilanteet, kaikkien mukaan saaminen, apuvälineiden puute sekä opettajaan liittyviä tekijöitä, kuten tiedon puute. Haasteista puhuttiin kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin toimivista ratkaisuista.

Tämä tutkimus tarjoaa yhden näkökulman keskusteluun erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunnasta. Sen avulla voidaan saada yksi näkökulma siitä, minkälaisia käsityksiä erityisluokanopettajilla voi olla motorisiin perustaitoihin liittyen. Lisäksi tutkimus tuo esiin mahdollisia toimivia ratkaisuja ja haasteita motoristen perustaitojen opetuksessa koulun liikunnanopetuksen kontekstissa. Erityistä tukea tarvitsevien lasten ja nuorten liikunta on mielestäni ilmiö, joka vaatii yhä enemmän tutkimusta, jotta voimme tukea heidän osallisuuttaan liikunnan kentällä.

 

Tessa Rinkinen

”Motoriset perustaidot rakentaa pohjan, minkä päälle on sitten hyvä lähteä rakentamaan…” – Erityisluokanopettajien käsityksiä ja kokemuksia motorisiin perustaitoihin ja liikunnanopetukseen liittyen

Varhaiskasvattajien osaamisen kehittäminen

Kasvatus- ja koulutusalan toimintaa arvioidaan ja kehitetään jatkuvasti, minkä vuoksi myös täydennyskoulutukset ovat olennainen osa opettajien tietotaitojen ylläpitämistä. Varhaiskasvatus on ollut viime aikoina esillä julkisuudessa muun muassa henkilöstömitoituksen ja henkilöstön hyvinvoinnin suhteen. Kuinka varhaiskasvatuksen opettajat kokevat täydennyskoulutuksiin osallistumisen näiden haasteiden myötä – vai voisiko koulutuksista olla jopa apua arjen haasteisiin?

Opettajankoulutukset antavat hyvän peruspohjan opettamiselle ja opettajuudelle. Pelkällä pohjakoulutuksella ja työssäoppimisella ei kuitenkaan pystytä saavuttamaan elinikäisen oppimisen periaatteita tai vastaamaan muuttuviin haasteisiin. Varhaiskasvatuksen opettajien osaaminen ja sen kehittäminen takaavat laadukkaan varhaiskasvatuksen toteutumista. Täydennyskoulutusten toteuttamisen kannalta on oleellista tietää kuinka niiden tavoitteet täyttyvät ja kokevatko osallistujat ne hyödyllisiksi. Jotta täydennyskoulutus olisi vaikuttavaa ja merkityksellistä, on oleellista, että koulutus ja sen järjestäjät osaavat suunnitella, toteuttaa ja arvioida koulutusta suhteessa varhaiskasvattajien osaamiseen.

Tutkimuksen tavoitteet ja toteutus

Tutkimukseni tavoitteena oli tarkastella varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia täydennyskoulutuksiin osallistumisesta. Tavoitteena oli selvittää millaiset syyt motivoivat heitä osallistumaan täydennyskoulutuksiin sekä millaisia hyötyjä he ovat niistä saaneet. Tämän lisäksi pyrin löytämään sellaisia piirteitä, joita varhaiskasvatuksen opettajat pitävät tärkeänä täydennyskoulutusten toteutuksen suhteen. Näillä näkökulmilla halusin selvittää millaiset tekijät tekevät täydennyskoulutuksista mielekkäitä ja merkityksellisiä varhaiskasvatuksen opettajille heidän omien kokemustensa perusteella.

Tutkimukseen osallistui yhdeksän varhaiskasvatuksen opettajaa Helsingin kaupungin itäisiltä varhaiskasvatusalueilta. Tutkittavien työkokemus varhaiskasvatuksen opettajana vaihteli kolmesta ja puolesta vuodesta 38 vuoteen. Tutkimuksessa keskityttiin sellaisiin täydennyskoulutuskokemuksiin, jotka tutkittavat olivat kokeneet onnistuneiksi. Tutkimuksessa käsiteltiin yhteensä 24 täydennyskoulutusta. Aineisto kerättiin teemahaastatteluilla ja analysoitiin laadullisen sisällönanalyysin menetelmin. Teemojen ja tekijöiden muodostamisessa käytettiin apuna Bellin ja Gilbertin (1994) ammatillisen kehittymisen ulottuvuuksien jaottelua. Motivaatio- ja hyötytekijät jaoteltiin ulottuvuuksien mukaisesti ammatillisiin, henkilökohtaisiin ja sosiaalisiin tekijöihin.

Tulokset

Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia käsiteltiin kolmea eri aihealuetta tarkastelemalla: täydennyskoulutuksiin osallistumisen motivaatiotekijöitä, täydennyskoulutuksista saatuja hyötyjä sekä onnistuneen täydennyskoulutuksen toteutukseen liittyviä piirteitä. Eniten täydennyskoulutuksiin osallistumista oli motivoinut oman pedagogisen osaamisen kehittäminen, omat mielenkiinnon kohteet sekä alueelliset tarpeet. Erilaisia hyötytekijöitä varhaiskasvatuksen opettajat raportoivat 23 tekijän verran – näistä tekijöistä useimmin mainittuja olivat reflektoivan ajattelun lisääntyminen, tiedon jakaminen työyhteisöön ja teorian vieminen käytäntöön. Varhaiskasvatuksen opettajat olivat siis saaneet sekä käytännönläheisiä, teoreettisia sekä kognitiivisia kykyjä lisääviä taitoja. Näiden lisäksi he olivat kokeneet täydennyskoulutusten lisänneen lasten osallistamista sekä yleistä työhyvinvointia. Myös varhaiskasvatuksen maailmassa täydennyskoulutusten etäopetus on lisääntynyt covid 19 -pandemian myötä. Tutkimukseen osallistuneet pitivät eniten lähiopetuksena järjestettävistä koulutuksista, joissa oli mahdollisuus verkostoitumiseen ja ryhmässä oppimiseen. Varhaiskasvatuksen opettajat kokivat erilaiset täydennyskoulutukset tärkeänä työkaluna oman työn kehittämiseen sekä työn imun säilyttämiseen. Täydennyskoulutuksia suunnitellessa ja toteuttaessa tulisi alan kehitystarpeiden huomioimisen lisäksi kuunnella myös varhaiskasvattajien omia tarpeita. Tämä mahdollistaa koulutusten vaikuttavuutta sekä varhaiskasvatuksen laadun parantamista.

 

Emilia Karttunen

Maisterintutkielma: ”Täydennyskoulutukseen osallistumisen motiivit ja koetut hyödyt – Varhaiskasvatuksen opettajien kokemuksia”

Oppilaan osallisuus on tärkeää varmistaa häntä koskevissa arviointikeskusteluissa peruskoulussa; tätä tukemaan on kehitetty Keskustelu symbolein (KESY)- menetelmä. KESY on oppilaslähtöistä kommunikaatiota tukeva toimintamalli. Se on pelimuotoon tehty kommunikaatioväline, jonka kuvat ja tunnehymiöt on helppo ottaa käyttöön koulun arjessa. Oppilas sijoittaa kortteja alustalle ja kertoo ja näyttää miten hänellä menee; hänen ei tarvitse osata sanallistaa asioita. Tutkimukseni aiheen valinnassa minua ohjasi halu tukea enemmän erityistä tukea tarvitsevan oppilaiden osallisuutta sekä sitä, miten koulun aikuiset voivat pienin teoin omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen.

Tutkimuksen tarkoituksena on kartoittaa uuden menetelmän soveltuvuutta erityisluokanopettajan käytännön työhön. Tavoitteena on kerätä erityisluokanopettajan käyttökokemuksia KESY-keskusteluista toimintatutkimuksen keinoin ja selvittää, miten KESY-menetelmä soveltuu toiminta-alueittain opiskeleville oppilaille osana arviointikeskustelua. Lisäksi tutkia miten KESY-arviointikeskustelu tukee oppilaiden osallisuutta. Tutkimuksen tavoitteena on kehittää omaa ammattitaitoani ja työkäytänteitä ottamalla käyttöön itselleni uuden menetelmän osana erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden opetusta. Minulla on tutkijana tutkimusprosessissa kaksoisrooli, sillä olen sekä tutkijana että opettajana. Aineiston tuottamisen välineenä on hyödynnetty pedagogis-menetelmällistä KESY-kuvamateriaalia, jonka tavoitteena on lisätä oppilaan osallisuutta arviointikeskustelussa. Tutkimusaineisto perustuu erityisen tuen pienryhmän arviointikeskusteluissa koottuihin muistiinpanoihin ja valokuviin.

Tämän tutkimusten tulosten perusteella voidaan sanoa KESY-menetelmän soveltuvan erittäin hyvin toiminta-alueittain opiskelevalle oppilaalle osana arviointikeskustelua. Kuvien käyttö on erittäin hyödyllinen kommunikoinnin apuväline koulussa, ja kuvien käytöstä hyötyvät kaikki oppilaat koulussa riippumatta heidän tuen tasosta. Sisällöllisesti esille nousi paljon enemmän oppilaiden mielipiteitä ja asioita kuin aiemmissa perinteisissä arviointikeskusteluissa. Tärkeää on, että kaikki oppilaat pystyivät osallistumaan siihen omalla tavallaan kahden opettajan kanssa.

KESY-arviointikeskustelu tukee oppilaiden osallisuutta monin eri tavoin. Sen avulla oppilaan ääni saadaan kuuluviin ja hänen mielipiteensä pystytään aidosti nostamaan keskiöön arviointikeskustelussa. Oppilaan osallisuus toteutuu oikeasti, eikä vain tavoitteena paperilla. Oppilas tulee kuulluksi ja osalliseksi riippumatta siitä, millaiset kyvyt hänellä on kielelliseen vuorovaikutukseen. KESY-arviointikeskustelu mahdollistaa oppilaan ja opettajan välisen vuoropuhelun, jossa oppilas saa ilmaista ajatuksiaan aikuisen tuen avulla.

Anne Pöntinen
Keskustelu symbolein (KESY) -arviointikeskustelu toiminta-alueittain opiskelevalla oppilaalla osallisuuden tukena