Tutkielmablogi – Avhandlingblogg

Työarvot ja riittämättömyyden tunne eri uraidentiteettiprofiileilla

Taustaa tutkimukselle

Uraidentiteetin nähdään rakentuvan yksilön omasta motivaatiosta, kiinnostuksen kohteista sekä osaamisen yhdistämisestä hyväksyttäviin urarooleihin. Uraidentiteetin nähdään muuttuvan koko yksilön elämän ajan, esimerkiksi uramuutosten tai muiden elämänmuutosten myötä.  Identiteetin on pitkään nähty muotoutuvan yksin nuoruudessa, viimeisimmät tutkimustulokset kuitenkin osoittavat, että identiteetti voikin muotoutuva pitkälle aikuisuuteen. Uraidentiteetin sekä identiteetin muotoutumiseen vaikuttavat niin pitkittynyt nuoruus kuin työnmurros. Muuttuvien työmarkkinoiden sekä niiden tuoman epävarmuuden voidaan uraidentiteetin kehittymisen lisäksi nähdä vaikuttavan yksilön riittämättömyyden tunteen kokemukseen. Riittämättömyyden tunne työelämässä nähdään kyvyttömyydeksi selviytyä työelämässä, alentuneeksi työmoraaliksi sekä vetäytymiseksi.

Arvot ohjaavat yksilön toimintaa, joten niiden tutkiminen voikin antaa uutta tietoa esimerkiksi työhyvinvoinnista. Työarvojen nähdäänkin vastaavan kysymykseen, siitä mikä on yksilölle tärkeää hänen työssään sekä työelämässään.

Tutkimuksen tarkoitus

Tutkimukseni tarkoituksena oli selvittää, millaisia uraidentiteettiprofiileja FinEdu (Finnish Educational Transitions)-aineistosta löytyy sekä eroavatko nämä löydetyt uraidentiteettiprofiilit työarvojen tai riittämättömyyden tunteen suhteen.  Uraidentiteettiprofiilien eroavaisuuksia riittämättömyyden tunteen tai työarvojen suhteen ei ole ennen tutkittu, joten tutkimus luo uutta tietoa.

Uraidentiteettiprofiilit luotiin aiemmissa tutkimuksissa käytetyn identiteetin kehitysastetta mittaavan DIDS-mittarin (Dimension of Identity Development) avulla. Työarvot jaettiin neljään päätavoitteeseen Schwartzin arvoteorian pohjalta. Päätavoitteita ovat sisäinen, ulkoinen, sosiaalinen ja valta.

Tutkimuksen menetelmät

Tutkimusaineistoa analysoitiin klusterianalyysilla, millä luotiin uraidentiteettiprofiilit. Klusterianalyysin tulokset uraidentiteettiprofiileista tarkastettiin vielä yksisuuntaisella varianssianalyysilla. Yksisuuntaista varianssianalyysilla tutkittiin myöskin uraidentiteettiprofiilien eroavaisuuksia niin työarvojen kuin riittämättömyyden tunteen suhteen.

Tulokset

Uraidentiteettiprofiileja saatiin aineistosta viisi, joka tuki myös tutkimuksessa esitettyä hypoteesia. Hypoteesina esitettiin aiemman tutkimuksen perusteella, että uraidentiteettiprofiileja löytyy vähintään 4. Uraidentiteettiprofiilit jakautuivat seuraavasti: murehtiva arviointi, murehtiva etsintä, saavutettu, lainattu sekä etsintä. Suurin näistä profiileista oli etsintä, johon kuului 34,6 % tutkimukseen osallistuneista. Työarvojen päätavoitteet; sisäinen, ulkoinen, sosiaalinen ja valta jakautuivat tasaisesti eri uraidentiteettiprofiileille. Tämä kuitenkin tukee aikaisemmin tehtyjä havaintoja siitä, että isoa joukkoa tutkittaessa arvojen hajontaa on usein vain vähän. Riittämättömyyden tunteen suhteen uraidentiteettiprofiilit erosivat seuraavasti: murehtiva arviointi- sekä saavutettu- uraidentiteettiprofiili kokivat tulosten mukaan eniten riittämättömyyden tunnetta. Vähiten riittämättömyyden tunnetta koki lainattu-uraidentiteettiprofiili.

 

Anna Veijola

Tutkimuksen taustaa

Turvallinen kouluympäristö on jokaisen oppilaan perusoikeus, jonka toteutumisesta kaikki kouluyhteisön toimijat jakavat vastuun. Kiusaaminen ja oppilaiden väliset konfliktit ovat kuitenkin turvallisuuden tunnetta uhkaavia ilmiöitä, joilta kouluissa ei täysin voida välttyä. Konfliktit ovat luonnollinen ja väistämätön osa ihmisten välistä vuorovaikutusta, ja oikein käsiteltynä ne voivatkin toimia hyvinä oppimisen alustoina sosiaalisia taitoja harjoitteleville lapsille ja nuorille. Kiusaaminen sen sijaan on tarkoituksellista harmin aiheuttamista toiselle osapuolelle. Kiusaamiseen liittyy myös kiusaajan ja kiusatun välisiä epätasapainoisia valtasuhteita. Erityisesti pitkittyessään kiusaaminen ja konfliktit aiheuttavat haittaa niin niissä osallisena olevina yksilöille, kuin koko kouluyhteisöllekin.

Meille on viime vuosikymmeninä kertynyt paljon tutkimustietoa kiusaamisesta. Ymmärrämme yhä paremmin sen luonnetta ryhmäilmiönä, sen riskitekijöitä ja haittavaikutuksia. Meillä on yhä enemmän keinoja ja työkaluja kiusaamisen ennaltaehkäisyyn ja siihen puuttumiseen, mutta silti tilanteet kouluissa voivat päästä kärjistymään.  Aseman Lapsien K-0 toiminnassa kouluille tarjotaan koulun ulkopuolisten, koulutettujen työntekijöiden tukea pitkittyneisiin ja monimutkaistuneisiin konflikti- ja kiusaamistapauksiin. K-0 toiminnan työntekijät tukevat koulun toimijoita haastavien tilanteiden selvittelyssä hyödyntäen mm. sovittelevaa työotetta.

Tutkimuksen toteutus

Tutkin pro gradu tutkimuksessani K-0 toiminnan piiriin tulevien kiusaamis- ja konfliktitapausten taustatekijöitä. Tutkimustehtävänä oli siis selvittää, minkälaisia taustatekijöitä K-0 toiminnan työntekijät löytävät pitkittyneiden kiusaamis- ja konfliktitapausten taustalta. Taustatekijöiden selvittäminen auttaa ymmärtämään ilmiötä paremmin, ja sen avulla voidaan pyrkiä löytämään seikkoja, joihin ennaltaehkäisevässä työssä on hyvä kiinnittää huomiota. Tutkimusaineistonani toimivat työntekijöiden teemahaastattelut, jotka keräsin syksyllä 2021. Haastattelurungon teemat loin työtekijöiden kirjoittamien, tapauksia yleisellä tasolla kuvailevien tiivistelmien pohjalta.

Tutkimuksen tulokset ja johtopäätökset

Aineistosta nousi esille useita taustatekijöitä, jotka liittyivät oppilaisiin ja heidän perheisiinsä, koulun toimintakulttuuriin sekä laajemmin koko yhteiskuntaan. Koulun toimintakulttuuri painottui vastauksissa taustatekijöistä selkeimmin. Siihen liittyen esille tuotiin mm. toimiva johtamiskulttuuri, kodin ja koulun yhteistyön tärkeys, opettajan valmiudet puuttua tapauksiin sekä luokan vertaissuhteet ja niiden tukeminen. Koulun roolin korostuminen ei sinänsä ollut yllättävää, kun kyseessä olivat nimenomaan kouluissa tapahtuvat, tai siellä alkunsa saaneet konfliktit ja kiusaamistapaukset.

Kiusaaminen ja konfliktit kytkeytyivät aineistossa myös yhteiskunnassa pinnalla oleviin teemoihin, kuten sosiaaliseen mediaan sekä nuorille tarjottavien tukipalveluiden, kuten mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. Sosiaalista mediaa ei nähty täysin negatiivisessa valossa, mutta sen tunnistettiin monimutkaistavan ja laajentavan tapauksia entiseltään. Erityinen huoli haastateltavilla oli siitä ajanjaksosta, jolloin nuori perheineen odottaa tukipalveluiden piiriin pääsyä.

Tämä tutkimus osoitti, että monimutkaistuneet kiusaamis- ja konfliktitapaukset ovat usein nimensä mukaisesti myös taustatekijöiltään monimutkaisia ja monisyisiä. Näyttää kuitenkin siltä, että lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä tahoilta löytyvät avaimet haastavien tilanteiden purkamiseen, mutta se vaatinee eri toimijoiden välistä yhteistyötä, tietotaitoa sekä oikein kohdennettuja resursseja.

Beeda Nikupaavo

”Kyllä se ratkaisu on niissä aikuisissa usein” – Monimutkaisten kiusaamis- ja konfliktitapausten taustatekijät K-0 toiminnan työntekijöiden kuvailemina

Työni pianonsoiton opettajana sai minut pohtimaan, voisiko soitonopetus tarjota minulle kiinnostavan pro gradun aiheen. Kyllä vain! Pro gradussani keskityn soitonopetukseen ja soitto-oppilaiden saamaan tukeen. Tutkimukseni on systemaattinen kirjallisuuskatsaus, jossa tarkastelen sitä, miten sosiaalista tukea on tutkittu soitonopetuksessa aiemmin ja millaista tukea soitto-oppilaiden on raportoitu saavan. Lisäksi selvitän, onko tuella havaittu olevan yhteyttä oppilaiden minäpystyvyyteen.

Miksi tämä on tärkeää?
Sosiaalisella tuella ja minäpystyvyydellä on merkittävä rooli oppimisessa, sillä ne ovat yhteydessä esimerkiksi tunteisiin, motivaatioon, opintomenestykseen ja opintoihin kiinnittymiseen (Ahmed ym., 2010; Orejudo ym. 2020; Salmela-Aro & Upadyaya, 2014; Song ym., 2015; Wang & Eccles, 2012). Sosiaalinen tuki sisältää oppimiseen annettavan informatiivisen, emotionaalisen ja materiaalisen tuen (esimerkiksi House, 1981; Rautanen ym., 2020). Soitonopetuksessa tehtyä tutkimusta sosiaalisesta tuesta ja sen merkityksestä löytyy hyvin niukasti, eikä sosiaalisen tuen käsite tullut tutkimuskirjallisuutta tarkastellessa esille kuin muutamassa aiemmassa tutkimuksessa. Vaikka sosiaalisen tuen käsitettä oli käytetty hyvin vähän, saatu tuki tuli ilmi tutkimuksissa, joissa oli tutkittu esimerkiksi oppitunnin kulkua, vuorovaikutusta tai vanhempien merkitystä soitonopetuksessa. Soitonopetuksen kentältä puuttui kuitenkin tutkimus, joka kokoaisi aiemmassa tutkimuskirjallisuudessa havaitut tuen lähteet ja muodot johdonmukaiseksi kokonaisuudeksi – tähän tarpeeseen halusin omalla tutkimuksellani vastata.

Keskeiset tulokset
Soitto-oppilaat saivat eniten tukea opettajaltaan, vanhemmiltaan sekä vertaisiltaan eli muilta soitto-oppilailta ja kavereilta. Muilta soitto-oppilailta saadun tuen osalta korostui tuen vastavuoroisuus, mutta tämä ei näkynyt opettajalta tai vanhemmilta saadun tuen yhteydessä. Informatiivinen ja emotionaalinen tuki nousivat esille kaikista lähteistä saadussa tuessa, materiaalinen tuki korostui erityisesti vanhempien osalta. Luottamus nousi hyvin merkittävään rooliin osana emotionaalista tukea.

Soitto-oppilaan vanhemmiltaan saaman tuen raportoitiin selittävän oppilaan musiikkiharrastukseen kiinnittymistä ja musiikillista kehittymistä. Tuen havaittiin olevan yhteydessä niin sinnikkääseen harjoitteluun, musiikista nauttimiseen kuin musiikillisiin saavutuksiinkin. (Creech, 2010.) Opettajan rooli puolestaan näyttäytyi merkittävänä muun muassa soittamisesta nauttimisessa ja soitto-oppilaan musiikillisen kiinnostuksen kehittymisessä. Soitonopettajan ja oppilaan välinen välinpitämättömyys vaikutti negatiivisesti esimerkiksi oppilaan tyytyväisyyteen ja motivaatioon. (Creech & Hallam, 2011.)

Mitä jatkossa?
Musiikin alalla tehtyä tutkimusta sosiaalisesta tuesta löytyy kansainväliselläkin tasolla niukasti, minkä vuoksi haluaisin tehdä aiheesta jatkotutkimusta. Erityisesti sosiaalisen tuen ja minäpystyvyyden yhteyttä on tutkittu vähän, eikä useiden tutkimusten tuloksia voida yleistää pienien osallistujajoukkojen tai tutkimuksissa ilmenneiden puutteiden vuoksi. Uskon, että jatkotutkimukselle olisi tarvetta, ja aihe otettaisiin mielenkiinnolla vastaan soitonopetusta tarjoavissa musiikkioppilaitoksissa. Uuden tutkimustiedon avulla soitto-oppilaille voitaisiin tarjota tulevaisuudessa entistä osuvampaa tukea soitonoppimiseen.

Milla Käyhty

(Tekstissä käytetyt lähteet löytyvät pro gradusta: Soitto-oppilaan saama sosiaalinen tuki ja sen yhteys soitonoppimiseen liittyvään minäpystyvyyteen. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus.)

Tutkin monitapaustutkimuksen keinoin kuinka digitaalisten palveluiden ja tuotteiden parissa työskentelevät konsultit kehittävät ammatillista osaamistaan. Luovan tietotyön hintalappu on organisaatioille suuri ja vaatimukset osaamiselle, varsinkin ulkopuolisten konsulttien osalta, korkeat. Konsulttien osaaminen liittyy myös vahvasti toimintaympäristöön jossa he toimivat, näin ollen linkittäen tämän työn tukevasti myös organisatoriseen oppimiseen. 

Tutkimuksen toteutus 

Aloitin tämän tutkimuksen lähettämällä kyselyn tutkittavan organisaation työntekijöille, pyytäen heitä ilmiantamaan erityisen asiantuntevia kollegoja kahdessa eri osaamisalueessa; “team-building” ja “consulting”. Tämän kyselyn pohjalta valikoitui ryhmä huippu-asiantuntijoita, jotka suostuivat haastatteluun. Haastatteluissa syvennyttiin mm. asiantuntijoiden henkilökohtaisiin verkostoihin, merkittäviin tapahtumiin osaamisen kannalta, sekä kokemukseen omasta osaamisestaan. Laadullisen tutkimuksen keinoin haastattelusta saatu aineisto litteroitiin, koodattiin ja analysoitiin suurella vaivalla. 

Mitä tutkimus kertoi konsulttien asiantuntijuudesta? 

Kaikkien haastateltujen asiantuntijoiden osaaminen oli korkealla tasolla ja se kytkeytyi tiiviisti heidän ammatilliseen identiteettiin. Konsulttien työ on usein projektiluontoista ja odotetusti projektityö koettiin merkitykselliseksi tavaksi oman osaamisen kehittymisen kannalta. Konsultit kokivat myös omat verkostot tärkeiksi asiantuntijuuden rakentumisessa ja heidän tämän hetkinen toimenkuva vaikutti siihen, millaisia henkilökohtaisia yhteyksiä he pitivät arvossa. 

Miksi valitsin tutkia juuri tätä aihetta? 

Olin jo lähes kuopannut ajatuksen gradun kirjoittamisesta ja samalla valmistumisesta ylipäätään. Perustelin itselleni, että tänä päivänä institutionaaliset tutkinnot eivät ole yhtä merkittäviä kuin ennen ja kysyin itseltäni toistuvasti, että mihin niitä maisterin papereita ylipäätään tarvitaan. Oikean aiheen kävellessä vastaan, heitin kaiken tämän sisäisen puheen roskakoppaan ja päätin ottaa härkää sarvista ja aloittaa gradu prosessin organisaatiossa, jossa työskentelen. Konsultin työn vaatimuksen ovat kiehtoneet minua jo pitkään. Yhdistelmä syvää osaamista tietystä aihepiiristä sekä kyky soveltaa aiempia malleja erilaisiin haasteisiin tekee minuun vaikutuksen kerta toisensa jälkeen. Monet tapaamistani huippu-asiantuntijoista ovat kuitenkin taustaltaan varsin erilaisia. Yhdistäviä tekijöitä toki löytyy, mutta samasta muotista heitä ei todellakaan ole rakennettu. Erilaiset polut kohti huippu-asiantuntijuutta ovat usein mutkikkaita ja risteävät odottamattomissa paikoissa. Näiden polkujen lomassa suunnistaminen ja erilaisten oppimismatkojen ymmärtäminen vetivät minut mukaan ja tuntuvat pitävän otteessaan vielä graduprosessin loppumisen jälkeenkin. 

Mitä seuraavaksi? 

Asiantuntijuuden sekä osaamisen rakentuminen ja erityisesti näiden aiheiden syvällinen ymmärrys menee tuskin koskaan muodista. Molemmat edellä mainituista ovat pääomaa, josta luultavasti tulee kilpailemaan hamaan tulevaisuuteen niin yksilöt kuin organisaatiotkin. Laadullisen ja määrällisen tutkimuksen yhdistäminen sekä tutkimuksen valokeilan kohdentaminen juuri siihen mikä on oleellista ja merkityksellistä digitaalisten tuotteiden ja palveluiden parissa työskentelevien konsulttien kannalta on jotain minkä parista löydän itseni vielä tulevaisuudessakin. Mutta vasta tulevaisuudessa, hetken aion vetää kuitenkin henkeä ennen seuraavaa seikkailua tämän aihepiirin ympäriltä. 

 

Riku Rahikainen

Learning in a Network-Centric Organisation

Taustaa

Yhteiskunnan digitalisoitumisen ja koronapandemian myötä digitaalisen viestinnän käyttö on lisääntynyt opetus- ja kasvatusalalla viimeisten vuosien aikana. Nämä muutokset ovat heijastuneet vahvasti myös kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuttamiseen. Vaikka digitaalisten laitteiden ja alustojen käyttö on lisääntynyt vuosien saatossa kodin ja koulun välisissä yhteistyön toimissa, ovat tavat edelleen koulutuksen kentällä yksinkertaisia ja keskittyvät pääosin opettajan yksipuoleiseen tiedonvälitykseen. Aikaisempien tutkimusten mukaan digitaalisen viestinnän monipuoliselle käytölle on tarvetta, ja vanhemmat ovat yhä kiinnostuneempia käyttämään digitaalista teknologiaa kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. Kodin ja koulun yhteistyöhön otettujen digitaalisten alustojen käyttöönoton myötä on noussut esille mahdollisuus oppilaan ja vanhempien aktiivisesta osallistumisesta kodin ja koulun väliseen yhteistyöhön opettajan toiminnan lisäksi.

Tutkimustehtävä

Tutkimuksen tavoitteena on kuvata ja analysoida, miten kolmannen luokan oppilaat ja heidän vanhempansa arvioivat digitaalisen viestinnän käyttöä kodin ja koulun välisessä yhteistyössä. Pyrin tutkielmassa selvittämään, mitä digitaalisen viestinnän tapoja tutkittavassa luokassa käytetään kodin ja koulun yhteistyössä ja millä tavoin. Pyrin tutkielmassa myös tarkastelemaan, millaisia vaikutuksia digitaalisen viestinnän käytöllä on kodin ja koulun välisen yhteistyön toteuttamisessa.

Tutkimuksen toteutus

Tutkielma on toteutettu laadullisesti haastattelemalla erään pääkaupunkiseutulaisen peruskoulun kolmannen luokan oppilaita ja heidän vanhempiansa. Haastatteluaineisto on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin peilaamalla haastateltavien näkemyksiä Korhosen (2017) väitöskirjan digitaalisen kumppanuuden mallin kategorioihin sekä aikaisempaan tutkimustietoon.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset

Tutkimustulosten mukaan pääkaupunkilaisessa kolmannessa luokassa digitaalista viestintää käytettiin kodin ja koulun välisessä yhteistyössä oppilaiden ja vanhempien arvioimana monipuolisesti oppilaita ja vanhempia osallistaen. Oppilaiden ja vanhempien mukaan digitaalista viestintää käytettiin kodin ja koulun yhteistyössä Korhosen (2017) digitaalisen kumppanuuden mallin kategorioiden mukaisesti osallistumisessa arjen tapahtumiin, asioiden tiedottamisessa sekä oppilaan oppimisen ja kasvun tukemisessa esimerkiksi oppilaiden portfoliotyöskentelyn kautta. Digitaalisen viestinnän käyttö lisäsi monipuolisen tiedon välittämisen määrää kodin ja koulun välillä sekä loi mahdollisuuden vanhemman ja lapsen välisen keskustelun lisääntymiselle. Digitaalisen viestinnän avulla oppilailla oli mahdollisuus olla aktiivisia toimijoita kodin ja koulun välisessä yhteistyössä ja välittää vanhemmilleen tietoa omasta koulunkäynnistään. Tämä oppilaita osallistava toiminta lisäsi vanhempien kannustavan palautteen antoa lapselle, jonka nähtiin vaikuttavan lapsen oppimisprosesseihin positiivisesti. Digitaalisen viestinnän haasteet liittyivät suurin osin digitaalisen viestinnän toimintatapoihin. Digitaalisen viestinnän käytössä huomioitiin kodin ja koulun toimijoiden tieto- ja viestintäteknologinen osaaminen sekä tietoturvallisuuteen liittyvät tekijät. Digitaalisen viestinnän käytössä tuli myös sopia yhteisistä pelisäännöistä yhteistyön toimijoiden kesken, jotta voitiin välttyä väärinymmärryksiltä tai informaatiotulvalta. Tutkimuksen mukaan digitaalisen viestinnän tulisi olla tarkoituksenmukaista ja toimia yhtisen edun mukaisesti kasvokkain käytävän kommunikoinnin rinnalla.

Tämän tutkielman ja aikaisemman tutkimustiedon valossa voidaan todeta digitaalisen käytön tuovan monipuolisia mahdollisuuksia kodin ja koulun yhteistyön toteuttamiseen, ja sitä tulisi hyödyntää vielä laajemmin yhteistyön suunnittelun sekä toteuttamisen muodoissa erityisesti oppilaita ja vanhempia aktivoivilla tavoilla. Kodin ja koulun yhteistyön toiminta on tällä hetkellä murrosvaiheessa digitalisaation ja koronapandemian myötä, jonka vuoksi olisi merkittävää saada laajempaa tutkimusta aiheeseen liittyen tutkimalla eri luokka-asteiden oppilaita ja heidän vanhempiansa. Olisi myös tärkeä saada tuoretta tutkimustietoa siitä, miten uudet digitaaliset alustat ja sovellukset toimivat kodin ja koulun yhteistyössä opettajien, oppilaiden ja vanhempien arvioimana, jotta niitä voidaan kehittää jatkossa yhteistyön toimijoiden edun mukaisiksi. Myös oppilaiden aktiivisen osallistumisen merkitys opetus- ja kasvatusalalla on nostanut päätään viime vuosien aikana, jonka vuoksi vaaditaan laajempaa oppilaiden roolin huomioon ottavaa kodin ja koulun yhteistyön tarkastelua, josta tämä tutkielma toimii hyvänä esimerkkinä.

Vera Leppäniemi

Pääkaupunkiseutulaisen kolmannen luokan oppilaiden ja vanhempien näkemyksiä digitaalisen viestinnän käytöstä kodin ja koulun välisessä yhteistyössä.

Opetussuunnitelmaa tutkimassa

Opetussuunnitelmien tutkimuksessa on monta tapaa käsitellä tätä tärkeää ja kaikkia Suomen opettajia ja koululaisia koskevaa asiaa. Joku saattaa olla kiinnostunut niiden käyttöönotosta, toinen koulun johdon roolista ja kolmas vaikkapa kansallisista koulujärjestelmistä. Halusin gradussani tuoda näkökulman opettajia lähelle, ja siihen tarjoutui loistava mahdollisuus Koululla on väliä– hankkeessa kerätyn laajan ja edustavan kyselyaineiston kautta. Keskeinen käsite työssäni on toimijuus, joka määritellään oppimisen kautta. Tämä tarkoittaa sitä, että korkeaa toimijuutta kokevalla opettajalla on motivaatiota, välineitä ja uskoa omaan oppimiseen ja haasteisiin vastaamiseen. Tässä juuri piilee tutkimuksen ajankohtaisuus; varmasti jokainen koulun tai koulutuksen kanssa tekemisissä oleva pystyy nimeämään useita nykykoulun kohtaamia haasteita. Nämä haasteet koskevat tietenkin opettajia, mutta myös koko järjestelmää opetussuunnitelma mukaan lukien. Opetussuunnitelma on nimittäin eräänlainen arvodokumentti: miten meidän kannattaisi suunnitella opetus peruskouluissa, lukioissa ja ammattikouluissa? Mitä pidämme tärkeänä opettaa? Tästä syystä graduni keskittyy opettajien toimijuuden ja opetussuunnitelman uudistuksen välisiin yhteyksiin.

Tuloksia

Tulosten perusteella kävi ilmi, että opettajien toimijuuden kokemuksessa on eroja. Kaiken kaikkiaan suomalaiset opettajat kokevat kuitenkin korkeaa toimijuutta opetussuunnitelman uudistuksessa. Opettajat olivat myös vastanneet melko samankaltaisesti kyselyn väittämiin – toimijuus oli siis melko samanlaista kaikilla opettajilla, eroa oli lähinnä toimijuuden kokemisen määrässä. Vahvaa toimijuutta kokevat opettajat suhtautuivat myönteisesti opetussuunnitelman vaikutuksiin opettajien työhön ja ammatilliseen yhteisöön. Opettajien työkokemuksella, koulun sijainnilla tai sosioekonomisella asemalla ei ollut vaikutusta toimijuuden kokemukseen. Korkean toimijuuden opettajat arvioivat myös opetussuunnitelman uudistuksen onnistumisen kokonaisuudessaan myönteisemmin kuin matalan toimijuuden opettajat.

Mitä seuraavaksi?

Aikaisemmastakin tutkimuksesta tiedetään, että opettajien huomioon ottaminen opetussuunnitelman uudistamisessa on tärkeää. Ilman sitä he saattavat kokea itsensä vain suunnitelman välineinä tai toteuttajina. Tosiasiassa opettajat ovat koulutasolla opetussuunnitelman rakentajia. Tutkimuksessa tultiin myös siihen tulokseen, että suomalaisten opettajien toimijuus voi olla painottunut yksilön tekemiseen. Joskus opettajista saattaa tuntua siltä, että apua ei oikein osata ottaa vastaan vaikka sitä olisikin tarjolla. Uskomukset ja näkemykset yhteisestä pystyvyydestä ja kyvykkyydestä oppia ja vastata haasteisiin olivat kauttaaltaan matalin osuus toimijuuden kokemuksessa. Tämä tutkimus auttaa antamaan suuntaa opettajien oppimiselle ja koulujen kehittämistyölle. Kun seuraava opetussuunnitelman uudistus aikanaan pyörähtää käyntiin, päättäjillä, rehtoreilla, virkamiehillä ja opettajilla itsellään on enemmän tutkimustietoa käytettävissä. Tämä auttaa suomalaista koulujärjestelmää ja suomalaista koulua pysymään hyvänä paikkana oppia ja opettaa sekä muokkautumaan tulevaisuuden kannalta tarkoituksenmukaiseen suuntaan.

Martti Laivuori

Tutkimuksen taustaa 

Lasten tunne- ja vuorovaikutustaitojen havainnoinnin ja opettamisen merkitys ovat viime vuosien aikana nousseet tärkeään asemaan varhaiskasvatuksessa. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa (2018) vuorovaikutustaitojen oppimisen merkitys ja tunnetaitojen harjoittelemisen tärkeys nousevat esille useassa kohdassa asiakirjaa. Vertaisryhmä ja kokemus ryhmään kuulumisesta ovat lapsen oppimiselle ja osallisuudelle tärkeitä keskeisiä asioita, joihin lapsen tulee saada tukea ympäröivältä kasvatusyhteisöltä. Viime vuosina onkin kehitetty useita kasvatusammattilaisten täydennyskoulutuksia juuri lasten kehittyvien vuorovaikutustaitojen tukemista varten. Myös Opetushallitus ja Opetus- ja kulttuuriministeriö ovat tunnustaneet tarpeen lasten sosioemotionaalisten taitojen tukemiselle. Useat hankkeet ja työryhmät ovatkin luoneet laadukkaita materiaaleja ja koulutuksia juuri näiden taitojen tukemiseen varhaiskasvatuksessa. 

Päiväkodissa lapsi toimii vertaistensa kanssa. Vasta hioutumassa olevat pienen lapsen vuorovaikutustaidot asettavat lapset tilanteisiin, joissa hänen tulee herkästi turvauduttua sellaisiin vuorovaikutuksen keinoihin, jotka voivat olla vertaisen poissulkevia. Aiemmat tutkimukset ovatkin osoittaneet, että päiväkodissa poissulkemista tapahtuu jo taaperoryhmissä ja näissä vertaisryhmissä poissulkeminen muodostuu usein ryhmäilmiöksi.

Lasten välisestä sosiaalisesta poissulkemisesta onkin viime vuosina alettu puhumaan enemmän. Kiinnostukseni poissulkemisen ilmiön tutkimiselle on herännyt omassa työssäni varhaiskasvatuksen opettajana, jolloin olen päässyt tukemaan lapsia monenlaisissa vuorovaikutustilanteissa. Tässä tutkimuksessa etsinkin tietoa siihen, millaista pienten lasten välinen poissulkeminen on varhaiskasvatuksen kontekstissa toteutuneissa leikkihetkissä ja millaisena poissulkemistilanteiden sosiaalinen rakenne lasten välisessä vuorovaikutuksessa näyttäytyy.

Tutkimuksen toteutus

Pro gradu -tutkielmani on laadullinen vuorovaikutustutkimus pienten lasten välisestä sosiaalisesta poissulkemisesta. Tutkimusaineistona toimi 50 tuntinen videoaineisto, joka kerättiin vuonna 2017 osana Helsingin yliopiston Myötätunnon rakentuminen varhaiskasvatuksen arjessa-tutkimushanketta. Aineisto koostui 1-4 -vuotiaiden lasten päiväkotiryhmistä. Analyysimenetelmänä käytin kahta analyysikehikkoa, multimodaalista vuorovaikutusanalyysia ja keskustelunanalyysia. Vuorovaikutuksen erilaisia keinoja tarkasteltuani kiinnitin huomiota siihen, millaista varhaiskasvatuspäivän hetkissä tapahtuva poissulkeminen oli ja miten hetket sosiaalisesti rakentuivat lasten välille. 

Keskeisimmät tulokset ja johtopäätökset 

Tämän tutkimuksen keskeiseksi tulokseksi nousi esille se, että poissulkeminen on vuorovaikutuksellinen ilmiö, jota tapahtuu jo hyvin pienten lasten varhaiskasvatusryhmissä. Leikkiin liittyen poissulkeminen näkyi epäreiluissa leikkirooleissa, leikin juonessa, leikkiseurapyyntöön kieltäytymisenä ja seuran vaihtamisena kesken leikin. Myös leikkimateriaalien käytöllä rakennettiin poissulkemista. Leikin ohella myös lasten omat syntymäpäiväjuhliin liittyvät keskustelut nousivat esille luomaan poissulkemista. Poissulkemistilanteiden sosiaalinen rakenne muodostui tilanteissa kahdella eri tavalla. Tilanteissa joko vain yksi lapsi todensi poissulkevaa vuorovaikutusta tai poissulkemista loi useampi lapsi. Poissulkemisen vuorovaikutukselliset keinot muodostuivat erilaisiksi riippuen tilanteiden toimijoiden määrästä. 

Tulosten myötä heräsi ajatus, minkä vuoksi tällaisia poissulkemistilanteita tapahtuu päiväkotiympäristössä ja miten niitä voisi ehkäistä. Jokaisessa varhaiskasvatuspäivän hetkessä aikuisen tarjoamaa kanssasäätelyä ei ole läsnä, jolloin lapset turvautuvat omiin, vielä kehittymässä oleviin vuorovaikutuksen keinoihin. Tässä tutkimuksessa korostui se, että poissulkemista tapahtui eniten niissä tilanteissa, joissa oli vähiten varhaiskasvatuksen ammattilaisia läsnä. Tämä korostaakin ammattilaisten läsnäolon merkitystä kaikenlaisissa hetkissä, niin lasten pukemistilanteissa kuin myös leikissä. Varhaiskasvatusarjessa on tärkeää huomata pienimmätkin poissulkemista todentavat vuorovaikutukselliset vihjeet, kuten kehon asennot, ilmeet ja eleet. Tutkimustulokset vahvistavat myös suunnitellun pedagogisen toiminnan merkitystä. Lasten parissa työskentelevät opetuksen, kasvatuksen ja hoidon ammattilaiset ovat tärkeässä asemassa siinä, että jokainen lapsi pääsee myönteisellä tavalla osaksi ryhmää ja vuorovaikutusta.

Lotta Eloranta 

Poissulkeminen päiväkodin vertaisryhmässä – “Mä kutsun mun synttäreille ne, joiden leikkiin mä pääsen”

 

Taustaa

Talousosaaminen on nykypäivänä entistä tärkeämpää. Kuluttajan on osattava valita itselleen sopivat finanssituotteet yhä moninaisemmasta tarjonnasta. Esimerkiksi pankkipalveluista ja vakuutuksista tulisi osata ottaa selvää ja valita näistä itselleen sopivimmat. Koulussa annetaan talouskasvatusta ja kuluttajakasvatusta, mutta nuorille aikuisille opetusta ei enää ole tarjolla vaikka tässä ikävaiheessa yleensä itsenäistytään ja otetaan vastuu omasta taloudesta. Kiinnostuin aiheesta, kun aloin pohtimaan miten nuoret aikuiset sitten oppivat talouteen liittyviä asioita jos varsinaista opetusta ei ole enää tarjolla. Tällä hetkellä myös rahaan ja sijoittamiseen liittyvä puhe on yleistynyt sosiaalisessa mediassa ja nuoret aikuiset tuntuvat olevan kiinnostuneita aiheesta.

 

Toteutus

Tutkimus toteutettiin haastattelemalla 11:sta 22–29-vuotiasta nuorta aikuista. Haastateltavat etsittiin Facebookin kahdesta eri ryhmästä (Vauraat naiset ja Sijoituskerho) avoimella haastattelupyynnöllä ja lisäksi haastateltavia etsittiin tutkijan lähipiiristä. Itse haastattelut toteutettiin Zoomin välityksellä tammikuun 2022 aikana.

 

 

Tulokset

Tutkimuksen mukaan talouteen ja rahaan liittyviä asioita on opittu eri tavoin lapsuudessa. Kodeissa opittua talousosaamista osattiin kuvata kattavammin kuin koulussa opittua. Nuoret aikuiset nostivat myös esiin toivomuksen talousopetuksen lisäämisestä kouluissa. Lapsuudenkodista muuton jälkeen taloudesta ja rahasta opittiin uusien elämäntilanteiden myötä (esim. työttömyysjaksot, vanhemmaksi tuleminen, omistusasuntoon säätäminen), hakemalla itse tietoa (esim. internetistä, kirjoista ja sosiaalisesta mediasta) sekä puhumalla rahasta perheenjäsenten, kavereiden ja työkavereiden kanssa.

 

Lapsuudenkodista muuttaessa nuoret aikuiset kokivat haastavaksi esimerkiksi arjen budjetoinnin sekä sosiaalietuuksien hakemisen. Toisaalta nuoret aikuiset myös tunnistavat hyvin osaamistaan ja kuvasivat osaavansa hyvin esimerkiksi vuokran ja laskujen maksun nettipankin kautta. Nuorilta aikuisilta kysyttiin myös talouteen liittyviä haasteita, kun he olivat asuneet omillaan jo vähintään 4 vuotta. Tällöin haasteiden painopiste muuttui ja haasteissa korostuivat säästäminen, sijoittaminen, eläkesäästäminen ja asuntolaina eli haasteiden painopiste siirtyi pidemmälle tulevaisuuteen. Tutkimustulosten pohjalta voidaan todeta, että nuoret aikuiset oppivat talouteen liittyviä taitoja arjessaan, vaikka kodin ja koulun antama opetus ei tuekaan enää oppimista.

 

Tutkimuksessa nousi selvästi esille talouteen ja rahaan liittyvien tilien seuraaminen sosiaalisessa mediassa niin oppimistarkoituksessa kuin viihteellisessäkin tarkoituksessa. Jatkotutkimuksena olisikin kiinnostavaa tutkia lisää sosiaalisen median vaikutuksesta talousosaamiseen.

 

Maiju Mustonen

Koin rehtoreiden työhyvinvoinnin tutkimisen Covid-19-pandemian aikana tärkeäksi, sillä aikaisemmat tutkimukset ovat antaneet viitteitä siitä, että pandemian vuoksi lisääntyneet työn vaatimukset ovat vaikuttaneet negatiivisesti rehtoreiden työhyvinvointiin. Työn vaatimusten lisääntyminen liittyy erityisesti rehtoreiden keskeiseen rooliin kouluarjen johtamisessa kriisitilanteessa, sillä heidän vastuullaan on ollut niin opettajien kuin oppilaiden ohjaaminen ennakoimattomassa ympäristössä sekä turvallisen työskentely- ja opiskeluympäristön varmistaminen opettajille ja oppilaille. Suomessa pandemian tuomat vaatimukset rehtoreille ovat konkreettisesti näyttäytyneet keväällä 2020 noin kahden kuukauden etäopetusjaksona sekä sen jälkeen jatkuvana valmiutena reagoida muuttuviin tilanteisiin, joita pitkittynyt pandemiatilanne on viimeisen kahden vuoden aikana tuonut mukanaan.

Tutkimuksen tavoitteena oli tunnistaa suomalaisten rehtoreiden työhyvinvointiprofiileja työinnon ja työuupumuksen suhteen Covid-19-pandemian aikana keväällä 2021. Lisäksi tavoitteena oli selvittää, miten tunnistetut työhyvinvointiprofiilit eroavat rehtoreiden työn vaatimusten ja voimavarojen suhteen. Työn vaatimuksina tarkastelin Covid-19-kriisin ja Covid-19-rajoitusten purkamisen onnistumisen aiheuttamaa stressiä, ja työn voimavaroina sen sijaan resilienssiä ja palvelevaa johtajuutta. Tutkimuksen teoreettisena viitekehyksenä käytin työn vaatimukset ja voimavarat -mallia.

Miten toteutin tutkimuksen? Tutkimuksessa käytetty aineisto oli osa rehtoribarometria ja se oli kerätty keväällä 2021. Sähköinen kysely oli lähetetty kaikille Suomen rehtoreille (n. 1200 rehtoria) Opetushallituksen ja Suomen Rehtorit ry:n toimesta. Aineistossa oli yhteensä N = 526 vastaajaa, joista naisia oli 59 %. Työhyvinvointiprofiilit muodostin kaksivaiheisella klusterianalyysillä, ja profiilien välisiä eroja työn vaatimusten ja voimavarojen suhteen tutkitin Kruskal-Wallis H -testillä.

Minkälaisia tuloksia sain? Aineistosta tunnistin kolme työhyvinvointiprofiilia; innostuneet (35 %), uupumisriskissä olevat (45 %) ja uupuneet (20 %) rehtorit. Uupuneet ja uupumisriskissä olevat rehtorit kokivat enemmän Covid-19-kriisin ja Covid-19-rajoitusten purkamisen aiheuttamaa stressiä kuin innostuneet rehtorit. Työn voimavarojen osalta työhyvinvointiprofiilit erosivat niin, että innostuneet rehtorit raportoivat eniten resilienssiä sekä kokivat oman johtamistyylinsä vastaavan eniten palvelevaa johtajuutta, kun verrattiin uupumisriskissä oleviin ja uupuneisiin rehtoreihin. Tulokset osoittivat, että yli puolet rehtoreista (65 %) kuuluivat uupumusryhmiin, mikä on erittäin huolestuttavaa.

Mitä tuloksista tulisi jäädä mieleen? Tutkimuksen tärkein tulos oli rehtoreiden työhyvinvoinnin merkittävä heikentyminen Covid-19-pandemian aikana, jonka kehittäminen vaatii konkreettisia tukitoimenpiteitä. Tulevaisuuden kannalta olisi tärkeää pyrkiä antamaan rehtoreille enemmän työkaluja yllättäviin tilanteisiin reagoimiseen, sillä voidaan olettaa, että odottamattomia tilanteita tulee jatkossa enemmän maailman muuttuessa yhä ennakoimattomammaksi. Kun jatkossa tehdään töitä rehtoreiden paremman työhyvinvoinnin eteen, on kiinnitettävä laajemmin huomio rehtoreiden henkilökohtaisiin voimavaroihin. Rehtorit voivat vain tiettyyn pisteeseen vaikuttaa työn vaatimuksiin ja erityisesti tämän pandemian kaltaisissa tilanteissa vaikuttamismahdollisuudet työn vaatimuksiin ovat olleet rajalliset. Se, mihin rehtorit voivat sen sijaan vaikuttaa, ovat heidän henkilökohtaiset voimavaransa, joiden tiedetään voivan vähentävän työn vaatimusten negatiivisia vaikutuksia. Myös tämän tutkimuksen tulokset osoittivat resilienssin myönteisen yhteyden työintoon ja negatiivisen yhteyden uupumisoireisiin.

Sally Tähkälä

Rehtoreiden työhyvinvointiprofiilit Covid-19-pandemian aikana –Vaatimukset ja voimavarat -malli

Jag har skrivit en pro-gradu avhandling om formativ bedömning ur ett klasslärarperspektiv. Varför jag valde just det här ämnet har att göra med bedömningens viktiga men också svåra roll i skolan. Speciellt formativ bedömning är något som blivit mer aktuellt på senaste tiden och har fått allt större roll och betydelse i skolan. Trots detta visar forskning kring området att klasslärarna har svårt att genomföra formativ bedömning i undervisningen. Jag ville därför ta reda på hur läget såg ut i den finlandssvenska grundskolan och vad klasslärarna egentligen tycker och tänker kring bedömningen och hur de tillämpar bedömningen i praktiken samt vilka stödåtgärder som eventuellt skulle behövas för att utföra en god formativ bedömning. Mina forskningsfrågor för studien förblev därmed följande, Hur förstår lärare begreppet formativ bedömning? Hur tillämpar lärare i årskurserna 1–6 formativ bedömning i undervisningen? Vilket stöd behöver lärare i årskurserna för att kunna förverkliga formativ bedömning?

För att ta reda på detta valde jag att genomföra en kvalitativ studie med halvstrukturerade intervjuer som insamlingsmetod. Jag intervjuade sju klasslärare från tre olika grundskolor i årskurserna 1–6. Intervjuerna bandades in, transkriberades och analyserades med hjälp av tematisk analys. Metoden för studien visade sig fungera väldigt bra då intervjuerna innehöll innehållsrika svar som besvarade studiens forskningsfrågor.

Resultatet i studien visade att klasslärarna hade ett positivt förhållningssätt till den formativa bedömningen. De hade en mångsidig förståelse av begreppet och förstod dess viktiga betydelse i förhållande till elevens lärande. Studien visade dock att begreppet är svårtolkat och att klasslärarna tenderar att använda den formativa bedömningen för summativa syften. Det förekom alltså delvis en begränsad förståelse kring bedömningen speciellt i förhållande till den summativa bedömningen. Studiens resultat visade också att klasslärarna var bekanta med flera olika strategier för den formativa bedömningen, speciellt strategierna som handlar om att ge feedback som för lärandet framåt och att tydliggöra mål och framgångskriterier för lärandet. När det kommer till stödåtgärder visade studien att klasslärarna är i stort behov av tid och utrymme för kollegiala diskussioner kring den formativa bedömningen. Studien visade därmed att skolan är en viktig plattform för klasslärarnas professionella utveckling speciellt i frågor som berör den formativa bedömningen.

Cecilia Eklundh, Pro-gradu avhandling,

Studiens namn: ”Formativ bedömning ur ett klasslärarperspektiv – uppfattningar och praktiker”