KARI ROUTAVAARA
Olin kasvatustieteen opiskelijana ollut jo pidempään huolissani etenkin poikien koulumenestyksen alavireisyydestä Suomessa. Mitä asialle voitaisiin tehdä? Tyhmeneekö ihmiskunta? Miksi oppilaat eivät opi? Onko vika opettajissa, oppilaissa vai politiikassa?
Mielessäni oli ennen gradun aloittamista lukuisia hyviä kysymyksiä arviointiin liittyen, joihin tunsin keksiväni vain huonoja vastauksia. Turhautuneena päädyin kritisoimaan mielessäni koko arviointijärjestelmää; mitä hyötyä siitä edes on, että lapsia ja nuoria arvioidaan numeroilla? Sehän vain tappaa viimeisenkin motivaation niiden oppilaiden osalta, jotka eivät ole lukeneet läksyjään? Eivätkä ne kympin oppilaatkaan nyt niin älyttömän älykkäitä ole, tunnen itsekin muutaman. Minulle tuli pakottava tarve saada tutkia asiaa lisää.
Päädyin siis tutkimaan peruskoulun oppilasarviointia ja tahdoin haastatella sitä varten mahdollisimman kokeneita opettajia, jotka voisivat selittää minulle, miksi peruskoulussa arvioidaan niin kuin arvioidaan. Lopulta löysin opettajat ja haastattelin heitä Zoomin välityksellä. Olin yllättynyt kuinka kriittisiä mielipiteitä näillä yli 30 vuotta opettaneilla opettajilla oli oppilasarvioinnin suhteen. Olin ajatellut, että opettajat pitävät arviointia ja koulujärjestelmää erinomaisena. Olin väärässä.
Haastattelujen ja taustalukemiseni perusteella voinkin sanoa, että peruskoulun oppilaita arvioidaan numeroilla useista syistä, mutta merkittävin yksittäinen syy lienee kuitenkin se, että koulujärjestelmän täytyy pystyä jakamaan jatkokoulupaikat oikeudenmukaisesti peruskoulun päättymisen jälkeen. Yleensä myös oppilaat ja kodit tahtovat numeroarviointia. Heille numerolla kerrottu todistus oppimistavoitteiden täyttymisestä on ikään kuin kylmää faktaa, jota kaikki ymmärtävät. Voidaan siis ajatella, että numeroin kuvattu osaamisen taso on oppilaan oppimisen kannalta myönteinen asia. Sellaiset oppilaat, joilla on tavoitteita koulun suhteen myös usein saavat yleensä parempia arvosanoja, ja he myös viihtyvät koulussa paremmin, kuin ne, joilla tavoitteita ei ole.
Nykyisellä numeroarvioinnilla ajatellaan siis olevan oppilaan oppimista tukeva merkitys. Lisäksi oppilaiden arviointi jäsentää kaikkea opetustyötä. Opettajat suunnittelevat kokeet ja testit ynnä muut arvioitavat asiat. Eräs haastatteluissa esiin nousseista asioista ei ollutkaan numeroista luopumiseen liittyvä, vaan päinvastoin entistä tarkempi numeroarvioinnin suunta. Tässä muutoksessa päättötodistukseen voitaisiin jatkossa antaa desimaaleja. Tämän idean taustalla oli se, että kun oppilaan kokonaisarvosanan ratkaisee kaikkien arvioitavien töiden yhteinen keskimäärä; kotitehtävät, välikokeet, ryhmätyöt, loppukoe yms. Ja näiden kaikkien tehtävien jälkeen yhdellä oppilaalla voi keskiarvo olla 8,5 ja toisella 7,5. Miten numerot lopulta siis pyöristetään päättötodistukseen? Jos molemmille annetaan arvosanaksi 8, niin totuus kuitenkin on, että heidän välillään oli numeron ero, vaikka, he saivat lopulta saman “hyvän” arvosanan päättötodistukseen. Eriarvoistako? Ehkä.
Oppilasarviointi on myös poliittinen asia, johon liittyy arvot. Arviointitavoista, kriteereistä yms. päätetään opetussuunnitelmassa, joka uudistetaan Suomessa noin 10 vuoden välein. Opetussuunnitelman laatimiseen puolestaan osallistuu runsaasti eri yhteiskunnan järjestöjä, toimijoita, puolueita jne. Esimerkiksi, vaikkapa Teollisuusliitolla on sananvaltaa opetussuunnitelman perusteiden uudistamisessa, vaikka he eivät ole millään tapaa pedagogiikan asiantuntijoita. Tämä demokraattiseksi tavaksi luonnehdittu tapa laatia opetussuunnitelmia voidaan nähdä olevan joko muuttamassa ja kehittämässä koulujärjestelmää, myös arviointia, mutta sen voi nähdä myös hidastavan muutoksia tai tähtäävän jopa säilyttämään koulu sellaisenaan. Omasta mielestäni ainakaan kovin tieteelliseen pohjaan perustuvana toimintana opetussuunnitelmien kehittymisen suunta ei vaikuta. Eihän sähkömieheltäkään kysytä, miten kirurgin tulisi leikata potilaan sydän? Miksei siis opetussuunnitelmien, myös arvioinnin, kehittymisestä vastaa pelkästään pedagogiikan asiantuntijat? Graduni jälkeen ajattelen ymmärtäväni oppilasarviointia paremmin, mutta ymmärrän myös paremmin, miksei kaikki pärjää koulussa. Mielestäni syy on siinä, että järjestelmä ei todellisuudessa ole yleissivistävä koulu kaikkia varten, vaan se on meritokratiaan perustuva systeemi, joka pyrkii nimenomaan erottamaan hyvät oppilaat muista.