Positiivinen pedagogiikka on viimeisen vuosikymmenen aikana suosiotaan kasvattanut kasvatussuuntaus. Sitä suositellaan käytettäväksi etenkin erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa. Positiivisessa pedagogiikassa tunnistetaan ja nimetään erilaisia luonteenvahvuuksia, joita voidaan kehittää harjoittelemalla. Maisterintutkielmassani selvitän kriittisen diskurssianalyysin avulla, miten kyvykkyyden kulttuuri tulee esiin positiivisen pedagogiikan Huomaa hyvä! – Näin ohjaat lasta ja nuorta löytämään luonteenvahvuutensa -kasvatusoppaan diskursseissa. Näkökulmani on vammaistutkimuksellinen – halusin tarkastella, miten kyvykkyys rakentuu puhetavoissa ensisijaiseksi ja ihanteelliseksi. Vammaistutkimuksen kiinnostuksenkohteena on ableismin purkaminen. Ableismi tarkoittaa paitsi vammaisiin ja sairaisiin rakenteellisesti kohdistuvaa suoraa syrjintää, myös kyvykkyyden kulttuuria, joka asettaa kyvykkyyden ihanteelliseksi.
Mutta miksi juuri diskurssianalyysi? Koska kielenkäyttö rakentaa todellisuutta, ei ole yhdentekevää, millä tavoin asioista ja ilmiöistä puhutaan. Neutraalinkin tuntuiset kuvaukset sisältävät piileviä oletuksia siitä, mikä on luonnollista ja toivottavaa. Kun tekstiä tai puhetta tutkitaan diskurssianalyyttisesti sosiaalisessa ja poliittisessa kontekstissa, puhutaan kriittisestä diskurssianalyysistä. Kriittisessä diskurssianalyysissä pureudutaan siihen, kuinka valtasuhteita, epäoikeudenmukaisuutta tai sortoa tuotetaan ja uusinnetaan kielessä. Vaikka sorrolla on sanana mahtipontinen kaiku, diskurssianalyyttisen tutkimuksen kohteena eivät useinkaan ole vaikutusvaltaisten julmureiden langettamat suuret vääryydet, vaan arkipäiväisinä näyttäytyvät tai itsestäänselvyyksiin piiloutuvat käytännöt.
Eräs tutkimuksessani tekemäni huomio oli se, että positiivisen pedagogiikan kyvykkyysdiskursseissa korostuu yksilöllinen vastuunkanto. Huomaa hyvä! -oppaan puhetavoissa jokaisella on vastuu kehittää itseään niin, että suuretkaan vastoinkäymiset eivät lannista. Vaikka päällisin puolin puhetapa voi vaikuttaa voimauttavalta, näen siinä myös ongelmallisen kääntöpuolen. Kun onni ja menestys ovat kaikista haasteista huolimatta mahdollisia niille, jotka ovat kehittäneet luonteenvahvuuksia, yhdenvertaisuutta edistävä politiikka näyttäytyy turhana. Kukoistavatko vammaiset ihmiset kukin omien luonteenvahvuuksiensa ansiosta – vai oikeudenmukaisten ihmisoikeuslakien, kohtuullisten mukautusten, esteettömien tilojen, vammaispoliittisen yhdenvertaisuuden edistämisen ja syrjivien rakenteiden poistamisen takia? Positiivisen pedagogiikan yksilökeskeiset puhetavat piilottavat rakenteellisen syrjinnän ja tekevät siihen puuttumisesta hankalaa.
Kyvykkyysihanteiden tarkastelu positiivisessa pedagogiikassa on juuri tästä syystä tärkeää. Positiivista pedagogiikkaa pidetään ainakin jossain määrin erityispedagogisena opetusmenetelmänä. Erityispedagogiikan tulisi tukea oppilaiden yhdenvertaisuuden toteutumista koulussa ja koko yhteiskunnassa. Jos positiivinen pedagogiikka pikemminkin tukee ableismia, kuin auttaa purkamaan sitä, mielestäni suuntauksesta ei kannata puhua erityispedagogisena.
Vaikka tutkielmassani tarkastelinkin positiivisen pedagogiikan oppaan kyvykkyysdiskursseja kriittisesti, näen voimauttavassa ja lempeässä positiivisessa pedagogiikassa myös paljon hyvää. Suuntausta voisikin lähteä kehittämään feministisen pedagogiikan hengessä normikriittisempään suuntaan. Feministinen intersektionaalinen tarkastelu voisi laajentaa positiivisen pedagogiikan mahdollisuuksia. Kuinka löytää voimavaroja vähemmistöstressiin, eli syrjinnän kokemuksista tai peloista johtuvaan ylimääräiseen kuormitukseen? Kuinka voimaantua vastustamaan epäreiluja auktoriteetteja? Tai vaalia yhteisvastuullisuutta ympäristökriisien aikana?
– Mimmi Pölönen
Tutkielma: Onnea ja täyttä ihmisyyttä? Positiivisen pedagogiikan hegemonisten kyvykkyysdiskurssien diskurssianalyyttinen tarkastelu