Kenet opettaja tekee opetustilassaan näkyväksi ja kenet näkymättömäksi?

Tutkimuksen taustat ja tavoitteet
Tutkielmani tavoitteena oli tutkia, näkyykö moninaisuus koulujen ja varhaiskasvatuksen opetustiloissa, ja jos näkyy, millä tavoin. Tarkoituksena oli lisäksi selvittää, miten opettajat puhuvat moninaisuuden näkymisestä opetustiloissaan. Moninaisuudella tarkoitetaan tutkielmassa sitä, miten erilaiset oppijat on otettu huomioon sekä miten ihmisten moninaisuus näkyy tiloihin valitussa kuvituksessa. Haluan, että tämä pro gradu -tutkielma osallistuu keskusteluun syrjintää ja rasismia vastaan ja haastaa valkoisen heteromiehen etuoikeutettua tapaa nähdä maailma.

Seuraavassa katkelmassa Adrienne Rich tiivistää tämän tutkielman teeman: sillä on väliä, mitä kasvattaja tekee näkyväksi ja mitä näkymättömäksi:

”Kun ne, joilla on valta nimetä ja rakentaa sosiaalisesti todellisuutta, päättävät olla näkemättä tai kuulematta sinua, olitpa tummaihoinen, vanha, vammainen, nainen tai puhut eri aksentilla tai murteella kuin he, kun joku, jolla on opettajan auktoriteetti esimerkiksi kuvailee maailmaa etkä sinä ole siinä, syntyy psyykkisen epätasapainon hetki, ikään kuin katsoisit peiliin etkä näe mitään. Kuitenkin tiedät, että olet olemassa ja muita kaltaisiasi on olemassa, että tämä on peileillä käyty peli.” (Adrienne Rich, 1984, Invisibility in Academe, s. 199, oma suomennos).

Tutkimuksen toteutus
Tämän tutkielman kohteena oli moninaisuus, joka rajattiin opetustiloissa näkyvään moninaisuuteen. Tutkimuksen aineiston keräsin valokuvaamalla kolme varhaiskasvatuksen ja neljä koulun opetustilaa. Valokuvien tueksi haastattelin jokaisen opetustilan opettajan. Tutkimuksen aineisto kerättiin keväällä 2022.

Tulokset ja johtopäätökset
Tutkimuksessa löydettiin kolme pääteemaa, joista ensimmäinen oli pedagogiset tukivälineet (esim. Istumaratkaisut, opetuskuvat). Seuraava pääteema muodostui, kun opetustiloissa oli paljon kuvitusta, joissa esiintyi jokin ihmishahmo. Luokittelin tämän kuvituksen käyttäen moninaisuuden käsitteitä: seksuaalisuus, sukupuolet, näkemisen ja liikkumisen apuväline sekä etnisyys ja rodullisuus. Moninaisuus näkyi kuvituksen hahmoissa vain vähän. Kuvituksessa dominoi kuvasto, joka ylläpiti valkoisen ei-vammaisen heteron valtapositiota. Kolmanneksi opetustiloissa oli näkyvillä kielten ja kirjallisuuden pääteema. Kielten moninaisuuden näkyminen oli vähäistä, ja eniten näkyvillä oli suomen kieltä ja jonkin verran englantia. Muut lasten kotikielet, joita oli lukuisia, olivat lähes näkymättömiä. Opettajat perustelivat moninaisuuden näkymättömyyttä lähinnä ryhmänsä lasten kautta: ei ole tarvetta, kun ryhmässä ei ole esimerkiksi sateenkaariperheen lasta.

Tämän tutkimuksen tulokset antavat ajankohtaista tietoa moninaisuuden huomioimisesta opetuskentällä. On tärkeää tutkia päiväkotien ja koulujen moninaisuuden näkymistä, sillä jokaisella lapsella on oikeus rakentaa omaa identiteettiään sekä kokea itsensä turvalliseksi arjessaan. On tärkeää, että kasvattaja itse tiedostaa yhteiskunnassa olevia ongelmia. Näin hän voi ohjata lapsia suhtautumaan normeihin ja muihin yhteiskunnallisiin asioihin kriittisesti ja tarkastelemaan niitä monesta eri näkökulmasta.

Olisi mielenkiintoista jatkaa tutkimusta useammissa opetustiloissa sekä ottaa myös lapset mukaan kertomaan omista näkyväksi tulemisen sekä peilauspinnan kokemuksistaan. Palaan lopuksi vielä tutkielman aloitussitaattiin, jossa Adrienne Rich (1984) upeasti sanoitti monen kokemuksen näkymättömyydestä. Kasvattajalla on suuri valta ja vastuu siinä, kenet hän tekee näkyväksi ja kenet näkymättömäksi. Kasvattajalla on auktoriteettiasema, josta käsin hän rakentaa opetustilansa ja toimintansa kautta todellisuutta: todellisuutta, joka on yhdenvertaista tai syrjivää, näkyväksi tekevää tai näkymättömyyttä. Todellisuuden rakentamisen tavat voivat olla hyvin tiedostamattomia, kuten tässäkin tutkimuksessa on todettu. Opettajat vain ”posottavat menemään” arjessa eikä heitä ole haastettu pohtimaan omaa ”normaaliuttaan” ja ”tavallisuuttaan”. Nämä ajatusmaailmat siirtyvät lapsille. Nyt on aika puhua ja tehdä moninaisuus näkyväksi. Nyt on aika tavoitella jokaiselle mahdollisuus nähdä itsensä ja rakentaa itsestään sellainen, että hänen on hyvä olla, oppia ja elää.

Susanna Pitkänen
Moninaisuuden näkyminen koulun ja varhaiskasvatuksen opetustiloissa (2022)

Moninaisuuden tavanomaisuus – lasten kuvakirjat uudistavat käsityksiä ihmisyydestä

Tutkimuksen tausta

Lastenkirjallisuus on tärkeä osa varhaiskasvatuksen arkea. Sen arvo tunnustetaan niin kasvatuksellisena ja opetuksellisena työkaluna kuin taiteellisena elämyksenäkin. Joskus lapset vain kuluttavat aikaa kirjojen parissa. Myös lepohetkiin kuuluu kiinteästi kirjojen lukeminen. Lastenkirjallisuuden monipuolista käyttöä edellyttävät varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen velvoittavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet (2018) sekä Esiopetuksen suunnitelman perusteet (2014). Kuitenkaan lastenkirjojen välittämä ihmiskuva ei aina vastaa niiden lukijoiden moninaisuutta ja sitä todellisuutta, jossa nykypäivän lapset ja perheet elävät. Miten lapsi voi tuntea olevansa osa ryhmää tai yhteiskuntaa, jos hän ei näe kuvaansa ja saa samaistumisen kokemuksia lastenkulttuurista? Kirjallisuuden voima on valtava. Kirjojen voi sanoa avaavan uusia maailmoja, opettavan, kasvattavan, viihdyttävän ja jopa voimaannuttavan. Millaista kuvaa ihmisyydestä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana julkaistuissa lasten kuvakirjoissa siis on tarjolla? Kuvataanko moninaisuutta tavallisena osana lasten elämää vai kenties vain eroavaisuuksien kautta, etnosentrisesti ja vastakkainasetteluja vahvistaen?

Tutkimustehtävä ja -menetelmät

Tutkimustehtävänäni oli kuvata ja selittää kymmenen 2012–2021 julkaistun lasten kuvakirjan tarjoamaa kuvaa moninaisuudesta. Aineistoon kuuluivat teokset Hurja Maija (Hulkko, J. & Nygård, M. 2019), Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat (Kanto, A. & Katto, N. 2012), Kielo loikoilee (Katajavuori, R. & Ruohonen, H. 2020), Prinsessa Pikkiriikki (Lampela, H. & Reittu, N. 2016), Tuikku ja pimeän mörkö (Lestelä, J. 2020), Veikko ja Veikko (Nuotio, A., Nuotio, E. & Louhi, K. 2012), Onni-poika saa uuden ystävän (Pelliccioni, S. 2012), Päiväkoti Heippakamu: Hung ja pantteripako (Salmi, V. & Warsta, E. 2020), Sulon ja Elsin uudet naapurit (Silvander-Rosti, S. & Sarell, N. 2021) sekä Poika ja hame (Toivola, J. & Obele, S.2020). Tarkastelin aineistoa poststrukturalistisen feministisen diskurssianalyysin keinoin ja tutkin erityisesti toimijuutta ja valta-asetelmia. Käsitin moninaisuuden eri kategoriat, kuten ”rodun”, kansalaisuuden, sukupuolen, terveydentilan, vammaisuuden ja vammattomuuden sosiaalisesti rakentuvina ilmiöinä ja tutkin niitä intersektionaalisesti, eli syrjintää tuottavien erojen niveltyneisyyden huomioon ottaen. Tätä taustaa vasten pohdin, miten moninaisuutta esitettiin, miten totuttuja käsityksiä kategorioista myötäiltiin ja miten niitä haastettiin.

Tutkimustulokset

Tutkituissa lasten kuvakirjoissa moninaisuutta esitettiin pääasiassa hyvin tavanomaisena ilmiönä. Kirjan aihe saattoi olla mikä tahansa, jolloin moninaisuus jäi katsojan/lukijan tulkittavaksi, eikä sitä erityisesti alleviivattu. Osassa kirjoista keskiöön oli nostettu yleensä marginaaliin asetettu henkilö, kuten ruskea, queer tai vammainen lapsi. Myös vanhus esitettiin yhden kirjan toisena päähenkilönä. Tällaisissa teoksissa teoksen olemassaolon voi nähdä aktivismina. Yhdessä tutkitussa teoksessa käsitys sukupuolesta oli tulkittavissa moderniksi, jopa queeriksi, mutta toisaalta myös päinvastainen tulkinta oli mahdollinen, sillä teoksessa käytettiin tehokeinona satiiria ja voimakasta kärjistystä. Kaiken kaikkiaan teoksista erottui erityisesti kolme diskurssia, jotka olivat 1) lapset totuttujen käsitysten haastajina, 2) moninaisuus tavanomaisena yhteiskunnan tilana sekä 3) tasa-arvovaatimus: jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Teoksista erottuneet kolme diskurssia vahvistavat käsitystä moninaisuudesta tavanomaisena yhteiskunnan ilmiönä, mutta myös tavoiteltavana yhteiskunnan tilana. Näin ollen tutkimustulokset ovat linjassa myös aiempien lastenkirjojen moninaisuuden tutkimusten tulosten kanssa.

Lopuksi

Tasa-arvon vaatimus on läsnä kaikissa varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa laeissa ja asiakirjoissa. Representaatioiden ja diskurssien tutkiminen on tärkeää, sillä vain tutkimalla kulttuurin piileviä merkityksiä, valta-asetelmia ja rooleja voidaan tehdä eriarvoistavia rakenteita tai käytäntöjä näkyviksi. Kriittisellä diskurssintutkimuksella voidaan myös saada aikaan muutosta. Lastenkulttuuri onkin aitiopaikalla tekemässä maailmasta tasa-arvoisempaa paikkaa. Tutkimuksestani voi olla hyötyä niin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työntekijöille kuin muille lasten parissa työskenteleville sekä lasten perheille. Täyttämällä päiväkodin tai kodin kirjahylly monenlaisilla kuvauksilla ihmisyydestä voidaan edesauttaa yhä useampaa lasta tuntemaan itsensä tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa – omana itsenään.

 

Jenny Lilja

”Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on ja
PISTE.” Moninaisuus moderneissa lasten kuvakirjoissa.