Muunsukupuolisena tyttöjen ja poikien koulussa

– – ENIMMÄKSEEN haluan elävän tavallista elämää ja haluan, että ihmiset näkee MINUT ihmisenä. Jaa jotenki mun koko tämän. Viiteryhmän myöskin. Olemassaolon. Mm. Nii. Ilman että sitä tarvii aina sanoo. Ku se on aika raskasta.  – –

Tämä sitaatti on aito lainaus yhdestä tutkimushaastattelustani, ja se kertoo melko paljon. Tutkin muunsukupuolisten koulukokemuksia, päämääränäni tuoda tarpeellista tietoa sukupuolen moninaisuuden huomioimisesta koulun arkisten käytäntöjen kehittämiseen.

Kuva: Henrietta Pihlaja

Mitä siis tein?

Haastattelin yhteensä seitsemää aikuista muunsukupuolista, jotka olivat käyneet peruskoulunsa 1994 ja 2004 laadittujen opetussuunnitelman perusteiden voimassaoloaikana. Annoin heidän ensin vapaasti haastatteluissa kertoa kouluajastaan ja vapaan kerronnan jälkeen kyselin lisäkysymyksiä heidän kertomuksissaan ilmenneisiin asioihin. Haastatteluiden pohjalta analysoin, kuinka haastateltavat puhuivat itsestään kertomuksissaan, ja millaisia koulun sukupuolinormatiivisia käytäntöjä niissä tuli esille.

Olemattomuuden kokemuksia ja liiallisia sukupuolinormeja

Keskeisenä tutkimustuloksenani ilmeni, että lähes kaikki haastateltavani olivat tulleet koulussa kiusatuiksi. Jokainen heistä oli kokenut olonsa ulkopuoliseksi, erilaiseksi, vääränlaiseksi ja olemattomaksi. Koulumaailmassa ei ole tunnustettu muun sukupuolisuuden kuin tyttöjen ja poikien olemassaoloa, joten muunsukupuoliset eivät ole voineet olla omia itsejään, tulla hyväksytyiksi, tai rakentaa sukupuoli-identiteettiään vakaalle pohjalle. Tuloksissa ilmeni myös, että muunsukupuolisten on täytynyt vaihtelevasti sietää joko uhriasemaa tai taistella tullakseen nähdyksi ja kuulluksi. Uhrin, taistelijan, olemattoman, vääränlaisen ja ulkopuolisen sekä erilaisen lisäksi tuotiin vahvana ilmi, kuinka oma olemus on joko vaihtelevasti feminiininen ja maskuliininen, tai kokonaan sukupuoleton.

Koulumaailmassa olemattomuus ja ulkopuolisuus johtuvat muunsukupuolilla pitkälti siitä, etteivät he sovi sukupuolinormeihin, joihin koulussa tuetaan ja kannustetaan. Tietynlaisten mielikuvien tuottaminen tytöistä ja pojista ei ole monissakaan tilanteissa tietoista, mutta se on koulun arjessa alati läsnä. Tutkimustuloksissa ilmeni, ettei koulussa ole tarjottu tukea ja turvaa, eikä kannustettu olemaan oma itsensä. Koulussa on ohjattu vahvasti tietynlaisten tyttö-poika-oletusten mukaisesti, vaadittu ja oikeutettu erilaisia asioita oletetun sukupuolen mukaan, ja kadotettu kaiken muun paitsi tyttöjen ja poikien olemassaolo.

Avaimia sukupuolitietoisempaan kouluun

Tutkimustuloksissa ilmennyt koulun arki oli ristiriidassa voimassa olleiden opetussuunnitelmien perusteiden kanssa. Tästä voi päätellä, että koulumaailmassa voi vielä tänäkin päivänä vallita haitallisesti sukupuolittavia käytäntöjä, vaikka perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet on uudistettu.  Niin kauan, kun koulumaailma tukee vain tietynlaista tyttöyttä ja poikuutta puheessa sekä toimintatavoissa, joutuvat monet oppilaat tuntemaan itsensä vääränlaisiksi, olemattomiksi ja ulkopuolisiksi, saamatta tunnustusta ja tukea ollakseen omia itsejään.

Koulun kehittäminen enemmän erilaisuutta ilmi tuovaksi ja sukupuolitietoisemmaksi olisi kaikkien etu. Tahdoin tuoda gradullani muunsukupuolisten ääntä kuuluviin, ja antaa tietoa, jonka avulla koulun käytäntöjä voitaisiin kehittää paremmiksi meille kaikille, oli sitten tyttö, poika, jotain niiden väliltä tai ulkopuolelta. Sen saavuttamiseksi meidän pitäisi arvostaa, nähdä ja kuulla toinen toisiamme, pyrkien kritisoimaan valmiita malleja ja puuttumaan sortaviin tilanteisiin.

Henrietta Pihlaja

Pro Gradu tutkielma:
”Jos must ei voi tulla nainen tai mies, niin mitä musta voi sit tulla?” – Diskursiivinen tutkimus muunsukupuolisten koulukokemuksista