Taustaa
Pelikasvatus on suhteellisen tuore ja toistaiseksi vakiintumaton kasvatuksen ala. Pelikasvatuksella viitataan yleensä melko laveasti jonkinlaiseen pelaamiseen liittyvään kasvatustoimintaan. Pelikasvatusta tekevät mm. nuorisotalot ja -toimet sekä kirkko, mutta pelaamisen yleistyessä myös tarve pelikasvatukselle yleistyy. Vaikka pelaamista on monenlaista ja erilaisilla alustoilla, keskityin tutkielmassani nimenomaan digitaaliseen pelaamiseen liittyvään kasvatukseen.
Tutkielmani tavoitteena oli kehittää ammattimaisen pelikasvattajan koulutusmateriaali. Toteutin tutkielmani tilaustyönä School of Gaming -nimiselle pelikasvatusyritykselle. School of Gamingin pelikasvatustoiminta on lapsille ja nuorille suunnatut etä- ja lähipeliharrastusryhmät. Tutkielmani tuotos, pelikasvattajan koulutusmateriaali tuli School of Gamingin pelikasvattajien käyttöön. Materiaalin tavoitteena on opastaa pelaamisen kasvatukselliseen näkökulmaan sekä myös tarjota konkreettiset kasvatukselliset työkalut pelikasvattajan uran aloittamiselle School of Gamingilla.
Metodi
Toteutin tutkielmani kehittämistutkimuksena. Kehittämistutkimus on suhteellisen tuore tutkimusmuoto kasvatustieteissä, mutta nykyään sitä on jo käytetty laajalti. Menetelmänä kehittämistutkimuksen vahvuudet ovat konkreettinen yhteys tutkittavaan aiheeseen käytännössä sekä syklisen ja iteratiivisen toteutuksen mahdollistama tarkkuus. Tutkielmassani oli kaksi nk. kehittämissykliä, joissa molemmissa tarkasteltiin koulutusmateriaalin kehittämistarpeita sekä toteutettiin ja raportoitiin varsinainen kehittämisvaihe.
Kehittämistutkimuksen syklejä ohjaa nk. teoreettinen ja empiirinen ongelma-analyysi (kutsutaan myös tarveanalyyseiksi). Sovelsin teoreettiseen ongelma-analyysiin aiempaa tutkimusta lasten ja nuorten vapaa-ajan toiminnan ohjaamisen laadusta tehdystä tutkimuksesta ja kirjallisuudesta, sillä ammattimaisesta pelikasvatuksesta ei löytynyt tutkielmaani sovellettavaa tutkimusta. Keskeisimmät havainnot olivat tutkimukset ohjaajan tavoista vaikuttaa ohjaaja-nuori-suhteeseen nuorisotoiminnassa sekä Don Hellisonin alunperin liikuntapedagogiikkaan luoma nuoren vastuullisuuden kehittymisen ja kehittämisen malli.
Tutkimuksen tärkeimmät nostot
Jones & Deutch (2011) ovat nimenneet tutkimustensa perusteella kolme strategiaa joilla nuoriso-ohjaaja voi edistää nuorten positiivisen kehittymisen mahdollisuuksia. 1. Ohjaajan ja nuorten välisten ihmissuhde-etäisyyksien minimointi, eli ohjaajan ammattimainen ja aktiivinen toiminta joka lähentää ohjaaja-nuori-suhdetta. 2. Aktiivinen inkluusio, eli ohjaajan kyky järjestää nuorille tilanteita ja toimintaa jossa nuoret ovat keskenään tekemisissä positiivisessa hengessä. 3. Nuorten lähipiirin huomioiminen, eli ohjaajan tapa osoittaa mielenkiintoa myös nuoren lähipiiriin kuuluviin ihmisiin ja mahdollisuuksien mukaan heidän sisällyttäminen toimintaan jollain tasolla. Nämä kolme strategiaa on sovellettavissa hyvin myös School of Gamingin pelikasvatustoimintaan.
Don Hellisonin (2011) Teaching for Personal and Social Responsibility -malli on alunperin luotu harrastusliikunnan kontekstiin. Mallin keskeinen osa on Hellisonin määrittelemä viisiportainen vastuullisuuden kehittymisen jatkumo. 1. vaihe on toisten oikeuksien ja tunteiden kunnioittaminen, jossa itsehillinnän taidot ovat kehittymässä. 2. vaihe on ponnistelu ja yhteistyö, jossa tullaan jo toimeen muiden kanssa ja kyetään yhteityöhön. 3. vaihe on itseohjautuvuus, jossa työskentely muuttuu tavoitteellisemmaksi ja myös vertaisten asettamien paineiden sietokyky kasvaa. 4. vaihe on toisten auttaminen ja johtajuus, jossa yksilön havainnontikyky ja herkkyys sosiaalisille tilanteille sekä myötätunto on jo kehittynyt ja on halu auttaa muita. 5. vaihe on Hellisonin mukaan tärkein vaihe eli vastuullisuuden siirtyminen elämän muille osa-alueille. Tässä vaiheessa harjoitteluympäristössä opitut vastuullisuuden taidot voidaan ottaa käyttöön myös muualla.
Hellisonin TPSR-malli tarjoaa myös monenlaisia strategioita ja tapoja vastuullisuuden kehittämiseen ja seuraamiseen. Sitä on jo hyödynnetty myös liikunnan ulkopuolella mm. kouluissa sekä nuorisotoiminnassa ja malli on mielestäni erittäin hyvin sovellettavissa pelikasvatuksen kontekstiin. Videopelit ovat monin tavoin rakenteeltaan yhtäläisiä urheilupelien kanssa ja sosiaalisessa pelaamisessa vastuullisuuden taidot tulevat väistämättäkin käyttöön.
Tutkielmani empiirisenä ongelma-analyysinä tein haastattelututkimuksen School of Gamingin pelikasvattajille. Haastattelututkimuksen tarkoituksena oli selvittää koulutusmateriaalin käytännöllisiä tarpeita, sen ensimmäisen version toimivuutta sekä mahdollisia toiveita materiaalin laajentamiselle.
Tuotos
Kehittämistutkimuksen tuotoksena pelikasvattajan koulutusmateriaali on nyt käynyt “tieteellisen suurennuslasin” alla ja on nyt huomattavasti aiempaa selkeämpi ja monipuolisempi sekä tarkoituksenmukaisempi kokonaisuus. Koska koulutusmateriaali on School of Gamingin tilaus, ei itse materiaali ole valitettavasti julkinen.
Konstamikko Korhonen
Ammattimaisen pelikasvattajan koulutus – Pelikasvattajan koulutusmateriaalin teoreettiset ja käytännölliset vaatimukset