varhaiskasvatus – Tutkielmablogi

15.4.2023

Kouluakäymättömyyttä ennakoivia tekijöitä

Kouluakäymättömyys on Suomessa vielä melko vähän tutkittu alue eikä siihen liittyvä käsitteistö ja määrittely ole vielä yhdenmukaista. Kouluakäymättömyyttä tarkasteltaessa tulee huomioida kenen motiiveista johtuen oppilas jättää käymättä koulua. Oppilas voi jäädä pois koulusta joko omista motiiveistaan tai perhesyistä johtuen. Toisinaan myös koulu voi sulkea oppilaan pois koulusta joko määräaikaisesti tai pysyvästi. Kouluakäymättömyydelle on aiemmissa tutkimuksissa löydetty runsaasti erilaisia riskitekijöitä, jotka kumpuavat joko oppilaasta itsestään, hänen perhetaustastaan tai vertaisryhmään ja kouluun liittyvistä tekijöistä. Alan tutkimuksen pääpaino onkin ollut juuri yksittäisten riskitekijöiden tutkimisessa eikä niinkään ilmiön kokonaisvaltaisessa hahmottamisessa. Aiemmissa tutkimuksissa pääpaino on ollut yläkouluikäisissä oppilaissa, joten nuorempien oppilaiden kohdalta tutkimustietoa on vielä varsin vähän saatavilla.

Tutkimuksen tehtävä
Tutkimukseni pyrkii paikkaamaan yllä esitettyjä aukkoja, sillä tutkimukseni tavoitteena on luoda kokonaiskuvaa kouluakäymättömyydestä ja tarkastella aihetta nuorempien, eli tässä tapauksessa alakouluikäisten, oppilaiden näkökulmasta. Tutkimukseni painottuu koulua käymättömien lasten varhaiskasvatusaikaan ja pyrkii löytämään siitä yhdistäviä tekijöitä. Tutkimukseni tehtävänä oli selvittää, millaisena koulua käymättömien lasten varhaiskasvatusaika näyttäytyi heidän vanhempiensa kokemana ja oliko tällä vaikutusta myöhemmin alkaneeseen kouluakäymättömyyteen. Lisäksi tutkimus pyrki selvittämään, mitä yhdistäviä tekijöitä lasten varhaiskasvatusajasta löytyi ja millaisia kertomuksia vanhemmat siitä kertoivat.

Tutkimuksen toteutus
Tutkimukseni tarkoituksena oli tuoda esiin vanhempien kokemuksia koulua käymättömän lapsensa varhaiskasvatusajasta. Koska halusin saada esiin autenttisia vastauksia vailla ennakko-oletuksia aiheesta, päädyin käyttämään aineiston hankinnassa kerronnallista tutkimusotetta. Tutkimukseeni pystyi osallistumaan joko anonyymillä kirjoitelmalla tai osallistumalla vapaamuotoiseen haastatteluun. Analyysivaiheessa käytin fenomenologista lähestymistapaa etsimällä vanhempien kertomuksista yhdistäviä merkitysrakenteita, joiden voidaan ajatella toimivan kouluakäymättömyyttä ennakoivina tekijöinä.

Tutkimustulokset ja johtopäätökset
Kouluakäymättömien lasten varhaiskasvatusaika oli näyttäytynyt vanhempien kokemuksen mukaan hyvin heterogeenisenä. Yhdistävänä tekijänä kuitenkin havaittiin lapsilla ilmenevät haasteet kehityksen eri osa-alueilla. Tyypillisimmin haasteita oli ilmennyt siirtymätilanteissa. Myös vaikeudet vanhemmista eroamisessa, keskittymisessä ja aistisäätelyssä nousivat esiin. Lisäksi lapsilla havaittiin taipumusta vetäytyä ryhmäliikunnasta. Suurimmalla osalla tutkimuksen lapsista varhaiskasvatusaika oli haasteista huolimatta sujunut hyvin. Myös koulun aloitus ja ensimmäiset luokat olivat sujuneet suurimmalla osalla lapsista ilman suurempia ongelmia. Kouluvuosien edetessä haasteet alkoivat lisääntyä ja monessa tapauksessa lapsen kokema kuormitus johti lopulta kouluakäymättömyyteen. Johtopäätöksinä todettiin, että kouluakäymättömyys oli useimmiten usean tekijän yhteisvaikutusta. Siihen vaikuttivat jo varhain havaitut, lapsesta nousevat, altistavat tekijät ja epäsuotuisat ympäristötekijät sekä joissakin tapauksissa myös jokin laukaiseva tekijä. Epäsuotuisia ympäristötekijöitä tässä tutkimuksessa olivat mm. kiusaaminen ja tuen sekä ymmärryksen puute. Leikillä todettiin olevan vaatimuksia ja kuormittumista tasapainottava voima. Tämä näkökulma olisi hyvä huomioida jatkossa, kun mietitään ratkaisuja kouluakäymättömyyden ennaltaehkäisyyn. Miten koulupäiviin voisi saada erilaisille oppilaille sopivia taukoja, jotka vähentäisivät kuormituksen kokemusta? Myös varhaisen puuttumisen tärkeys nousi tutkimuksessani selkeästi esiin. Vaikka suurimmalla osalla lapsista oli havaittu jo varhaiskasvatusikäisinä haasteita joillakin kehityksensä osa-alueilla, oikeanlaisen tuen saaminen ja tutkimuksiin pääsy oli viivästynyt monilla hyvin pitkään. Kouluakäymättömyyteen altistavien tekijöiden tiedostaminen, havaitseminen ja niihin puuttuminen on täten ensi arvoisen tärkeää, jotta tilanteeseen päästään puuttumaan ennen kuin se ehtii kärjistyä.

Terhi Varis

Kouluakäymättömyyden merkkejä -vanhempien kertomuksia lapsensa varhaiskasvatusajasta

29.12.202214.2.2023

Päiväkodin johtajan toimijuus

Jokaisella päiväkodilla on johtaja mutta, mitä kaikkea johtajan toimijuuteen kuuluu? Miten johtaja käyttää toimijuuttaan ja, kuinka hän sitä hyödyntää johtamisessaan? Onko toimijuudesta johtamisessa mitään hyötyä tai liittyykö toimijuus johtamiseen? Tutkimukseni perusteella päiväkodin johtajat käyttivät ammatillista toimijuuttaan laaja-alaisesti sekä aktiivisesti, ja kokivat positiivisen toimijuuden helpottavan johtamista.

Siiri Krekula

3.11.2022

@varhaiskasvatuksenkertomuksia

Tutkimukseni tavoitteena oli analysoida varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksia varhaiskasvatuksen arjen laadusta suhteessa Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvin) vuonna 2019 julkaistuihin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreihin. Varhaiskasvatuksen laadun analysoimisen lisäksi työntekijöiden kertomuksista etsittiin myös ratkaisuja varhaiskasvatuksen laadun parantamiseksi. Tutkimuksen aineisto muodostettiin Instagramin @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilin syys-joulukuussa 2021 julkaisuista kertomuksista. Tutkimukseen valittiin laadullisen sisällönanalyysin perusteella 483 kertomusta sekä 9 kyselyä. Aineisto analysoitiin laadullisella sisällönanalyysillä, jossa on viitteitä deduktiivisesta sisällönanalyysista.

Olen itse työskennellyt Helsingin varhaiskasvatuksen parissa sekä varhaiskasvatuksen opettajana että varhaiskasvatuksen erityisopettajana seitsemän vuoden ajan. Jo tässä ajassa työ varhaiskasvatuksen kentällä ja arjessa on muuttunut paljon, ja huoleni varhaiskasvatuksen tilasta on kasvanut koko ajan. Välillä työ on tuntunut pelkältä pärjäämistaistelulta, mutta varhaiskasvatus, sen laatu ja kehittäminen, ovat edelleen silti suurimpia mielenkiinnon kohteitani. Tästä syystä graduni aihepiiri oli hyvin helppo valita. Varhaiskasvatus sekä varhaiskasvatuksen laadullisten tavoitteiden nostaminen on ollut esillä sekä kansallisessa että kansainvälisessä keskustelussa. Suomessa julkinen keskustelu on keskittynyt lisääntyvien tavoitteiden lisäksi varhaiskasvatuksen veto -sekä pitovoiman haasteisiin. Keskustelua on käyty niin tutkijoiden, varhaiskasvatuksen ammattilaisten, perheiden sekä politiikan näkökulmasta. Varhaiskasvatus on tärkeä osa Suomalaista koulujärjestelmää, ja laadukkaan varhaiskasvatuksen merkitys lasten kehityksen, hyvinvoinnin sekä oppimisen edistäjänä on huomioitu kansallisesti sekä kansainvälisesti. Varhaiskasvatuksen laadusta ei kuitenkaan ole Suomessa pystytty muodostamaan yhtenäistä kansallista tasoa, vaan aikaisempien tutkimuksien perusteella laatu toteutuu epätasaisesti.

Tutkimuksessani kävi ilmi, että varhaiskasvatuksen laadun toteutuminen varhaiskasvatuksen työntekijöiden kertomuksissa ei suurimmaksi osaksi vastannut Karvin varhaiskasvatuksen laatuindikaattoreita. Tästä tuloksesta ei voida kuitenkaan tehdä johtopäätöksiä koko Suomen varhaiskasvatuksen laadusta, vaan se enemmänkin vahvistaa aiempia tutkimustuloksia siitä, että varhaiskasvatuksen laatu on epätasaista esimerkiksi varhaiskasvatusyksiköiden välillä. Aineistona käytetyt kertomukset varhaiskasvatuksen arjesta vaikuttavat tulevan paikoista, joissa varhaiskasvatuksen laatu toteutuu heikosti.

Vaikka varhaiskasvatuksen laatutavoitteet ovat lisääntyneet, ne eivät ole heijastuneet alan palkkaukseen ja resursointiin. Kertomuksia @varhaiskasvatuksenkertomuksia -tilille lähettäneet varhaiskasvatuksen työntekijät kokevat, että he joutuvat vastaamaan lisääntyneisiin tavoitteisiin samoilla tai jopa heikoimmilla resursseilla kuin ennenkin. Varhaiskasvatuksen veto- sekä pitovoiman heikkous huolestuttaa jo yhteiskunnallisella tasolla. Yhteiskunnallisesti olisikin tärkeää selvittää, miten alan veto- ja pitovoimaa voitaisiin oikeasti parantaa, mistä laatuerot varhaiskasvatuksessa johtuvat, ja millä toimenpiteillä varhaiskasvatuksen laatua saataisiin parannettua sekä yksiköiden välisiä eroja tasattua. Myös toimenpiteitä näiden asioiden eteen täytyy tehdä, jotta meillä olisi jatkossakin työssään jaksavia, koulutettuja varhaiskasvatuksen ammattilaisia toteuttamassa laadukasta varhaiskasvatusta ympäri Suomen.

Maisa Ahonen

@varhaiskasvatuksenkertomuksia: Laadukkaan varhaiskasvatuksen jäljillä

4.9.2022

Työyhteisön palaverit varhaiskasvatuksen asiantuntijuuden jakamisen areenoina

Tutkimuksen taustaa

Työyhteisölle suunnatut palaverit muodostavat yhden keskeisen rakenteen varhaiskasvatusyksiköiden toimintakulttuurissa. Ala on moniammatillinen, joten on luontevaa, että varhaiskasvatusyksiköihin on luotu rakenteita, jotka mahdollistavat osaamisen kehittämisen ja yhdistämisen. Viimeisen kahden vuoden aikana erilaiset johtamistavat ja palaverien käytännöt ovat nousseet työyhteisöissä keskusteluun yhä enemmän. Syynä tähän on ollut vallinnut Covid19-pandemia. Palaverirakenteiden reunaehtojen muuttumisen myötä myös varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin on jouduttu kehittämään uudenlaisia tapoja palavereiden toteuttamiseen.

Tutkimukseni tarkoituksena oli tutkia varhaiskasvatuksen työyhteisölle kohdennettuja palavereita johtamisen ja ryhmäprosessien näkökulmasta. Lisäksi tutkimuksessa selvitettiin mistä tekijöistä koostui johtajien näkemyksen mukaan hyvä palaveri. Tutkimuksen aihe oli perusteltu ja ajankohtainen sillä aikaisempaa tutkimustietoa varhaiskasvatuksen palavereista ryhmän ohjaamisen näkökulmasta ei löytynyt. Ryhmänä toimiminen työyhteisössä on keskeinen osa varhaiskasvatusta ja siksi tietoa ryhmän toiminnan hyödyntämisestä palavereissa tarvitaan. Mielenkiintoisen näkökulman tutkimukseeni toi se, että lasten parissa työskenneltäessä varhaiskasvatuksessa hyödynnetään päivittäin pienryhmiä ja ryhmässä toimimisen lainalaisuuksia. Tietoa ryhmän toiminnasta siis on. Voidaan kuitenkin pohtia osataanko tämä tieto siirtää aikuisten keskinäiseen ryhmätyöskentelyyn ja ovatko johtajat tietoisia ryhmäprosessien hyödyntämisen mahdollisuuksista työyhteisötasolla. Toinen keskeinen näkökulma tutkimuksessa oli johtajien eri roolit ja niiden hyödyntäminen palavereissa ryhmän ohjauksen näkökulmasta. Muiden tieteenalojen tutkimukset ovat osoittaneet, että ryhmää ohjaamalla esimerkiksi fasilitoinnin keinoin voidaan saavuttaa hyviä tuloksia.

Tutkimuksen toteutus

Tutkimuksen otoksen muodostivat kuusi varhaiskasvatusyksikön johtajaa pääkaupunkiseudulla sijaitsevasta kunnasta. Haastateltavat johtajat valikoitiin satunnaisotannalla. Tutkimus toteutettiin puolistrukturoidulla yksilöhaastattelulla kesällä 2021. Haastatteluaineisto litteroitiin ja analysoitiin teoriaohjaavalla sisällönanalyysillä.

Tutkimuksen tulokset

Tutkimustulosten mukaan palaverien keskeisin merkitys oli pedagogiikan kehittäminen. Palaverit antoivat työntekijöille mahdollisuuden vaikuttaa omaan työhönsä sekä jakaa moniammatillista osaamista. Hyvää palaveria määrittelivät sekä sisäiset että ulkoiset tekijät. Sisäiset tekijät eli vuorovaikutus ja osallisuus sekä autonomia, kohdistuvat henkilöiden toimintaan ja kokemuksiin. Ilmapiiri ja rakenteet muodostavat sen sijaan ulkoisten tekijöiden kokonaisuuden, jotka mahdollistavat omalta osaltaan sisäisten tekijöiden toteutumisen.

Johtajien toteuttamaa ryhmän ohjaamista ilmeni jonkun verran mutta ei kaikkien tutkimukseen osallistuneiden johtajien osalta. Tutkimustulosten analysointi osoitti, että ohjaaminen oli osittain tiedostamatonta. Johtajat saattoivat mainita yleisesti vastauksissaan ryhmän ohjaamisen keinoja mutta suoraan ohjaukseen kohdennetuissa kysymyksissä he eivät samoja sisältöjä maininneet. Johtajat tekivät palaverien suunnittelua käsiteltävien aiheiden osalta mutta menetelmien etukäteissuunnittelua ei juuri ollut. Ryhmän työskentelyä ohjattiin menetelmien kuten pienryhmäkeskustelun ja keskustelun ohjaamisen kautta. Lisäksi ryhmän ohjaamisessa hyödynnettiin erilaisia johtamistyylejä ja rooleja. Tutkimustuloksista oli myös löydettävissä fasilitointiin yhdistettäviä piirteitä, kuten vastuun antamista palaveriin osallistujille ja rohkaisua vastausten löytämiseen.

Yhteenvetona tutkimustuloksista voidaan todeta, että ryhmäprosesseja ja ryhmän ohjausta hyödyntämällä voidaan luoda vankka pohja oppivalle, itseohjautuvalle ja ennen kaikkea yhdessä ohjautuvalle työyhteisölle. Tämä tuo osaltaan ratkaisun haasteeseen, jonka tutkimukseen osallistuneet johtajat yhtä lukuun ottamatta toivat esille. Varhaiskasvatuksessa ei koeta olevan riittävästi aikaa palavereille. Tutkimustulosteni avulla yksiköiden johtajat pystyvät suunnittelemaan palaverit tarkoituksenmukaisesti ryhmän toiminnan näkökulmasta ja käytössä oleva aika mahdollisimman hyvin hyödyntäen.

Miia Sultsi

Palaverit varhaiskasvatuksessa. Ryhmäprosessit osana työyhteisön palaverikäytäntöjä.

16.5.2022

Varhaiskasvatuksen henkilöstön näkemyksiä maahanmuuttajataustaisten perheiden tukemiseen

Kirjoitin tämän tutkielman artikkelimuotoisena pro gradu- tutkielmana, jonka tarkoituksena oli tutkia maahanmuuttajataustaisia perheitä henkilöstön näkökulmasta suomalaisessa varhaiskasvatuksessa. Kiinnostus aiheeseen minulle tuli omista sivuaineopinnoistani, jotka kuuluvat osaksi yhteiskunta toisena opetettavana aineena opintokokonaisuutta. Nämä opinnot ovat tuoneet kiinnostusta yhteiskunnallisia asioita käsitteleviin teemoihin, mutta kuitenkin lopullinen aiheen valinta tuli tutkimushankkeesta, johon tein oman pro gradu- tutkielmani. Hankkeen löysin ohjaajani avulla, kun minulla ei oikein ollut selvyyttä siitä, mistä haluaisin tehdä graduni. Kyseinen hanke on kansainvälinen, joka on Australiasta lähtöisin. Hankkeen nimi on “Bridging the divide” ja sen tavoitteena on saada parempi ymmärrys siitä, miten varhaiskasvatuksen henkilöstö ja maahanmuuttajataustaiset perheet ymmärtävät toisiaan ja toimivat varhaiskasvatuksessa.

Tämän tutkielman tavoitteena on selvittää, miten suomalaisen varhaiskasvatuksen johtajat ja opettajat tulkitsevat maahanmuuttajataustaisten vanhempien näkemyksiä varhaiskasvatuksesta, sekä millä keinoin varhaiskasvatuksen johtajat ja opettajat tukevat näitä perheitä suomalaiseen yhteiskuntaan integroitumisessa. Suurin osa aiemmista tutkimuksista on keskittynyt peruskouluikäisiin (7–16). Nuorimpien lasten ikäryhmien ajantasaista tutkimusta on paljon vähemmän, jonka takia maahanmuuttajataustaisista lapsista varhaiskasvatuksessa kaivataan lisää tutkimusta.

Mitä pääsin hankkeessa tekemään ja mitä opin?

Tässä kirjoituksessa en voi suoraan kuvailla tuloksia, joita olen saanut, koska artikkelikäsikirjoitusta ei ole vielä julkaistu. Tutkimushankkeessa pääsin toimimaan osana tutkimusryhmää, jossa oli jäseniä muun muassa Suomesta ja Ruotsista. Itse artikkelikäsikirjoituksen tein kahden kanssakirjoittajan kanssa. Kirjoitin artikkelikäsikirjoituksen englannin kielisenä, koska tutkimuksella tavoitellaan kansainvälistä tavoitettavuutta. Tämän takia myös julkaisukanavaksi, johon artikkelikäsikirjoitus lähetetään on kansainvälinen varhaiskasvatukseen keskittyvä lehti “Journal of Early Childhood Education”. Hankkeessa pyrittiin keräämään vastaavia aineistoja Suomesta sekä Australiasta, jotta niiden vertailu olisi mahdollista. Osallistuin hankkeeseen mukaan alusta alkaen. Tämän takia pääsin itse keräämään aineistoa sekä osallistumaan suunnittelupalavereihin.

Pro gradu –tutkielman tekeminen artikkelimuotoisena tutkimushankkeeseen opetti valtavan paljon tutkimuksen tekemisestä. Useamman kerran, kun luulin jo olevani valmis, niin artikkelikäsikirjoitusta tarvitsikin vielä muokata ja tiivistää. Etenkin tieteellisen tekstin kirjoittaminen ja sen tiivistäminen oli asia, jota en oikein hallinnut ennen kuin sain ohjausta siihen. Koin myös, että pystyin pitämään aikatauluista ja laadusta paremmin kiinni graduprosessin ajan, kun en ollut vastuussa vain itselleni. Englannin tieteellinen kirjoittaminen oli samaan aikaan valtavan opettavaista, että haastavaa. Jouduin haastamaan itseäni, mutta toisaalta kirjoittamisen edetessä koin oppineeni tieteellisen tekstin kirjoittamista englanniksi sekä ylipäätään vahvistaneeni omaa englannin kieltäni. Loppukaneettina voin lämpimästi suositella gradun kirjoittamista artikkelimuotoisena. Mielestäni oli todella antoisaa oppia, miten tieteellisessä maailmassa toimitaan.

Lassi Lavanti

Luokanopetuksen maisteriopiskelija

4.5.2022

Varhaiskasvatus julkisessa keskustelussa

Tutkimuksen tausta

Suomalainen varhaiskasvatus on murrosvaiheessa ja vuonna 2018 astui voimaan uudistettu Varhaiskasvatuslaki. Samana vuonna julkaistiin ensimmäistä kertaa varhaiskasvatuksen laadun arviointia koskeva raportti Varhaiskasvatuksen laadun arvioinnin suositukset ja perusteet. Varhaiskasvatus on ollut runsaasti esillä mediassa niin uudistusten kuin alaa vaivaavien ongelmakohtien myötä. Keskustelua varhaiskasvatuksen tilasta, tavoitteista ja laadusta on käyty joukkoviestinten välityksellä ja medialla on ollut keskustelun ylläpitäjänä keskeinen rooli. Tutkimukset osoittavat, että julkisella keskustelulla on keskeinen rooli demokratian ja päätöksenteon kannalta. Tässä tutkimuksessa tarkoituksena oli selvittää millaisia teemoja ja sisältöjä varhaiskasvatusta koskevissa mielipidekirjoituksissa esiintyy, millaisia kestoaiheita tai ajankohtaisiin tapahtumiin liittyviä ilmiöitä kirjoituksista nousee ja millaisista taustoista kirjoittajat ovat. Varhaiskasvatuksen opettajana seuraan aktiivisesti alasta käytävää julkista keskustelua ja halusin tarkastella keskustelua tutkijan näkökulmasta.

Tutkimuksen toteutus

Tämä tutkimus on laadullinen ja aineistona on Helsingin Sanomien verkkosivuilla julkaistuja mielipidekirjoituksia yhteensä 124 neljän vuoden ajalta (2017-2020). Helsingin Sanomat on levikiltään ja lukijakunnaltaan Suomen suurin päivälehti ja paperilehden lisäksi jokaisesta numerosta julkaistaan digiversio. Aineisto kerättiin HS:n hakukoneella käyttämällä eri hakusanoja valikoiden ne kirjoitukset, joissa varhaiskasvatus oli pääasiallinen tai toissijainen sisältö. Aineiston analyysissa hyödynnettiin aineistolähtöistä sisällönanalyysia, jonka avulla sisällöistä muodostettiin ala- ja yläluokkia.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkimustuloksista ilmeni, että kirjoittajien taustojen perusteella oli muodostettavissa kahdeksan kirjoittajaryhmää: huoltajat, henkilöstö, työnantajat, ammattijärjestöt, erityisasiantuntijat, yliopiston opettajakoulutuksen edustajat, päättäjäasemassa olevat sekä muut kirjoittajat. Kirjoittajaryhmien monipuolisuuden perusteella voidaan arvioida, että varhaiskasvatus puhututtaa eri taustoista olevia, vaikka suoraa kosketuspintaa varhaiskasvatukseen ei olisikaan. Toistuvia aiheita olivat palvelujärjestelmän puutteet, perhe- ja työelämän yhdistäminen, varhaiskasvatuksen laatu ja resurssit sekä varhaiskasvatuksen yhteiskunnallinen merkitys yhdenvertaisuuden edistäjänä. Ajankohtaisista aiheista esille nousi kannanotot lakimuutokseen, varhaiskasvatuksen opettajapula, kotihoidon kuntalisän (ns. Helsinki-lisän) poistaminen sekä koronapandemian vaikutukset varhaiskasvatukseen. Mielipidekirjoitusten perusteella varhaiskasvatuksen nykytila nähtiin pääasiassa negatiivisessa valossa kirjoittajien taustasta huolimatta ja varhaiskasvatuksen laatu pääosin heikkona puutteellisten resurssien vuoksi. Jatkotutkimuksen kannalta olisi kiinnostavaa selvittää, millaista varhaiskasvatuksesta käytävä keskustelu on eri päivälehdissä ja sosiaalisessa mediassa.

Heljä Kuuluvainen

Varhaiskasvatus julkisessa keskustelussa- Katsaus varhaiskasvatusta koskeviin mielipidekirjoituksiin Helsingin Sanomissa vuosina 2017-2020

16.3.2022

4-vuotiaiden lasten kielellisen osaamisen arviointi varhaiskasvattajan havainnointilomakkeella

Tutkielman tausta

Huomattava osa varhaisesta kielen oppimisesta ja omaksumisesta tapahtuu arkisissa lapsen ja aikuisen välisissä vuorovaikutustilanteissa ilman varsinaista opettamista. Tyypillisesti kehittynyt lapsi oppii kielen ja kommunikoinnin keinot ja merkitykset nopeasti, mutta kaikille lapsille oppiminen ei ole yhtä vaivatonta. Varhaiseen kielen ja puheen kehitykseen liittyvät vaikeudet voivat enteillä oppimisvaikeuksia myöhemmässä elämässä, ja niihin voi liittyä muun muassa sosiaalisen kehityksen ja tunne-elämän haasteita. Lasten kielelliset kehitysviivästymät tulisikin tunnistaa mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, jotta oikeanlainen tuki saataisiin kohdennettua hyvissä ajoin ja myöhemmin ilmenevät vaikeudet olisi mahdollista välttää.

Huoli lapsen kielen kehityksestä herää usein varhaiskasvatuksessa, jossa työntekijöillä on paitsi koulutuksen tuomaa teoreettista tietoa, myös työympäristön tarjoamaa käytännön kokemusta saman ikäisten lasten tyypillisestä kielen kehityksestä. Varhaiskasvatuksessa yleisimmin käytetyt arviointimenetelmät voidaan jakaa karkeasti kahteen kategoriaan: varhaiskasvattajan käyttämiin havainnointilomakkeisiin sekä lapsen kielellistä osaamista mittaaviin testeihin. Havainnointilomakkeiden avulla pyritään saamaan yleisluontoista tietoa lapsen kielellisestä osaamisesta sekä tunnistamaan ne lapset, joilla on riskialttiutta kielen kehityksen vaikeuksille. Suomessa varhaiskasvattajien käyttöön tarkoitettuja havainnointilomakkeita on tarjolla varsin niukasti.

Aiheesta aiemmin tehdyt tutkimukset ovat pääasiallisesti Yhdysvalloista. Tutkimukset ovat osoittaneet, että lomakepohjaisia arviointivälineitä pidetään käytännöllisinä ja tehokkaina tapoina arvioida lasten varhaista kielellistä osaamista. Myös havainnointilomakkeiden ja kielellisen osaamisen testien välisestä yhteydestä on näyttöä. Sen sijaan varhaiskasvattajien tekemien arviointien tarkkuutta ja johdonmukaisuutta ei ole tutkittu kovinkaan perusteellisesti. Suomessa varhaiskasvattajan havainnointilomakkeiden ja kielellisen osaamisen testien välistä yhteyttä tai varhaiskasvattajien tekemien arviointien tarkkuutta ei ole aikaisemmin tutkittu.

Tutkielman toteutus

Tutkielmassa hyödynnettiin Toimi ja opi -tutkimuksen yhteydessä kehitettyä 3–5-vuotiaiden kielellisten taitojen havainnointilomaketta. Tavoitteena oli tutkia varhaiskasvattajien havainnointilomakkeella tekemien arvioiden ja kielellisen osaamisen testien tulosten välistä yhteyttä 4-vuotiaiden lasten kielellisen osaamisen arvioinnissa. Toisena tavoitteena oli selvittää, kuinka hyvin varhaiskasvattajat tunnistavat kielelliseltä osaamiseltaan riskiryhmään kuuluvat ja tyypillisesti suoriutuvat 4-vuotiaat käyttäessään arviointiin kielellisten taitojen havainnointilomaketta.

Tutkimusaineistona oli Toimi ja opi -tutkimuksen vuonna 2019 alkumittauksessa saadut 4-vuotiaiden (N=189) lasten Lene- arvioon ja Lukivaan pohjaavien kielellisen osaamisen testien tulokset sekä kielellisten taitojen havainnointilomakkeella tehdyt arvioinnit. Kaikki lapsille tehdyt mittaukset ja arvioinnit toteutettiin tavallisen päiväkotipäivän aikana. Havainnointilomakkeen arviointien ja kielellisen osaamisen testien välistä yhteyttä tutkittiin Spearmanin ja Pearsonin korrelaatiokertoimien avulla. Varhaiskasvattajien kykyä tunnistaa kielelliseltä osaamiseltaan riskiryhmään ja tyypillisesti suoriutuvien ryhmään kuuluvat lapset tutkittiin konfiguraalisella frekvenssianalyysilla. Aineiston analysoinnissa käytettiin IBM SPSS Statistics 27 -ohjelmaa sekä Excel -ohjelmistoa.

Tulokset ja johtopäätökset

Tutkielman tulokset osoittivat, että kielellisten taitojen havainnointilomakkeella tehdyt arviot olivat kohtalaisessa ja tilastollisesti erittäin merkitsevässä yhteydessä kielellisen osaamisen testeihin. Voimakkain yhteys mitattiin havainnointilomakkeen ja Lenen kielen ymmärtämisen testin välillä. Lisäksi tulokset osoittivat varhaiskasvattajien tunnistavan kielelliseltä osaamiseltaan riskissä olevia ja tyypillisesti suoriutuvia 4-vuotiaita lapsia käyttäessään arviointiin kielellisten taitojen havainnointilomaketta. Tulosten perusteella voidaan todeta, että Toimi ja opi-tutkimuksen yhteydessä kehitettyä havainnointilomaketta voidaan käyttää kielellisten taitojen arviointiin ja kielelliseltä osaamiseltaan riskissä olevien lasten tunnistamiseen varhaiskasvatuksessa.

Inka Rautaoja

4-vuotiaiden lasten kielellisen osaamisen arviointi varhaiskasvattajan havainnointilomakkeella

4.2.20224.2.2022

Varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta

Gradussani tutkittiin varhaiskasvatuksen henkilöstön tulkintarepertuaareja eli puhetapoja tukea tarvitsevista lapsista, tukea tarvitsevien lasten osallisuuden mahdollistamisesta ja henkilöstön ja lasten saamia subjektipositioita niissä. Varhaiskasvatuksen henkilöstö on avainasemassa lasten osallisuuden mahdollistamisessa, heidän toimintansa, ymmärryksensä ja arvopohjansa mukaan lasten osallisuus joko mahdollistuu tai estyy. Osallisuus on keskeinen toimintaa ohjaava periaate varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteissa eli vasussa. Osallisuus on sekä poliittista osallisuutta eli kuulluksi tulemista, mielipiteen ilmaisemista ja osallistumista päätöksentekoon, että ryhmään kuulumista. Osallisuuden on todettu lisäävän lasten hyvinvointia, parantavan oppimista. Vasun kuvausta osallisuudesta on pidetty teoreettisesti epäselvänä ja vasussa ei myöskään kerrota, kuinka osallisuutta tulisi käytännössä toteuttaa. Tämän takia varhaiskasvatuksen henkilöstö voi ymmärtää osallisuuden toteuttamisen moninaisesti. Aikaisemmissa tutkimuksissa on tunnistettu osallisuudesta puhuttavan jännitteisesti. Toisaalta puhetavat osallisuudesta muokkautuvat henkilöstön osallistuessa osallisuus- koulutukseen. Omassa tutkimuksessani oli tunnistettavissa 5 erilaista tapaa puhua tukea tarvitsevista lapsista. Neutraali tulkintarepertuaari oli puhetta tukea tarvitsevista lapsista ilman viittauksia haasteisiin tai diagnooseihin. Diagnoosi- ja haaste-tulkintarepertuaariin tunnistettiin kuuluvan diagnooseja ja haasteita kuvaavaa puhetta ja se oli joskus jopa lasta leimaavaa. Haasteiden suhteellisuus- tulkintarepertuaarissa lapsen haasteiden ajateltiin olevan sidoksissa johonkin tilanteeseen tai toimintaympäristöön. Tukea kuvaavaan- tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lapsen saamasta tuesta varhaiskasvatuksessa. Tuen avulla onnistuneet lapset- tulkintarepertuaariin tunnistettiin onnistumisten kuvausta lapsen toiminnasta, kun he olivat saaneet sopivaa tukea esim. leikkiin toisten lasten kanssa. Tutkimuksessa tunnistettiin 4 vahvaa puhetapaa osallisuuden mahdollistamisesta. Oikeus osallisuuteen- tulkintarepertuaariin havaittiin 3 osa-aluetta, jotka olivat lasten mukaan ottaminen kaikkeen toimintaan, lasten kuuntelu ja ympäristön muokkaaminen. Tämän tulkintarepertuaarin jännitteeksi tunnistettiin tukea tarvitsevan lapsen ulkopuolelle jääminen. Henkilöstön subjektipositiot olivat oikeuden puolustaja tai oikeuden rajoittaja. Oikeuden puolustaja mahdollisti omalla toiminnallaan lasten mukaan pääsyn toisten lasten kanssa. Lapsi sai joko osallisen tai ulkopuolisen subjektiposition riippuen henkilöstön toiminnasta. Erityispedagogiseen tulkintarepertuaariin tunnistettiin puhetta lasten saamasta tuesta ja tuen keskeisyydestä osallisuuden toteutumisen kannalta. Jännitettä muodostui, kun kaikkien varhaiskasvatuksen työntekijöiden ei ajateltu käyttävän tällaisia menetelmiä tai ne saatettiin kokea rasitteena. Tunnistetut subjektipositiot olivat erityispedagogiikan asiantuntija, osallisuuden mahdollistaja tai kaventaja. Sensitiivinen, lapsien mielenkiinnon kohteita huomioiva, positiivista palautetta ja lasten tukemista leikissä kuvaava puhe on nimetty lapsilähtöiseksi tulkintarepertuaariksi. Tälle repertuaarille jännitteeksi tunnistettiin aikuislähtöinen tulkintarepertuaari, johon liittyi lapsen yksilöllisten tarpeiden ja taitojen huomiotta jättäminen. Tässä tulkintarepertuaarissa henkilöstön subjektipositiot olivat joko auttaja, osallisuuden mahdollistaja tai osallisuuden kaventaja. Lapsi saattoi olla osallinen, onnistuja tai ulkopuolinen tai epäonnistuja. Tutkimuksen tulkintarepertuaareihin tunnistetut jännitteet voivat osaltaan kuvata, että osallisuuden toteuttamisesta on erilaisia käsityksiä varhaiskasvatuksessa. Tämän tutkimuksen perusteella voisi ajatella, että kaikkien lasten yhdenvertaisen osallisuuden toteutumiseksi, tulisi keskustelun osallisuudesta lisääntyä ja henkilöstölle tulisi olla mahdollisuus täydennyskoulutuksiin. Lapsen ulkopuolisuuden kokemukset varhaiskasvatuksessa voivat heijastua pitkälle tulevaisuuteen, koska ne voivat muokata lapsen käsitystä omasta sosiaalisesta asemastaan.

Tekijä: Katja Lehtoniemi
Kasvatustiede, varhaiskasvatus

20.11.2021

Lasten kielenkehityksen tukeminen musiikin avulla

Taustaa

Tässä tutkielmassa perehdyn alle kouluikäisen lapsen kielenkehityksen vaiheisiin sekä musiikin vaikutuksiin lapsen varhaisen kielenkehityksen tukijana. Varhaiskasvatuksen opettajana pidän aihetta tärkeänä, koska on hyvä tiedostaa keinoja, joilla voimme tukea lapsen lukivalmiustaitoja jo varhaiskasvatuksessa sekä ehkäistä mahdollisia tulevia lukemisen ja kirjoittamisen haasteita ja jopa kaventaa myöhemmin oppimiseroja. Lisäksi suomea toisena kielenä puhuvien lasten määrä on lisääntynyt varhaiskasvatuksessa viime vuosina ja luo tarvetta pohtia entisestään keinoja, joilla lasten kielenkehitystä voisi tukea monipuolisilla toimintatavoilla. Kielenkehitys on tärkeä osa lapsen varhaiskehitystä ja hyvät kielelliset taidot ovat edellytys yhteiskunnassa toimimiselle. Viime vuosina suomenkielisten lasten kielenkehitystä on tutkittu enemmän ja on löydetty uusia luovia toimintatapoja, joilla kielellistä kehitystä voidaan tukea. Yksi näistä merkittävistä tekijöistä on säännöllinen musiikkiharrastus, jonka avulla voidaan edistää ja tukea lasta muun muassa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisessa.

Tutkimuksen toteutus

Tämän pro gradu -tutkielman päätavoitteena oli selvittää, edistääkö alle kouluikäisten lasten säännöllinen ja tavoitteellinen musiikkiharrastus päiväkotipäivän aikana lasten nopeaa nimeämistä kahden vuoden seurannan aikana. Lisäksi tutkin aineistosta, näkyykö tyttöjen ja poikien osalta eroa kielellisessä kehityksessä sekä sitä, onko suomenkielisten ja suomea toisena kielenä puhuvien lasten nopean nimeämisen taitojen kehittymisessä eroja.
Tutkimukseen osallistui 72 lasta, jotka olivat tutkimuksen alussa 4–5-vuotiaita. Aineisto on kerätty osana Tanja Linnavallin väitöskirjatutkimusta (2019) ”Effects of musical experience on children’s language and brain development”, jossa selvitettiin musiikki-intervention vaikutusta lasten kielelliseen kehitykseen. Aineisto kerättiin vuosina 2014–2017. Lapset osallistuivat joko päiväkotipäivän aikana järjestettyyn musiikkileikkikouluun tai tanssitunneille tai toimivat niin sanottuina passiivisina kontrollilapsina päiväkodeissa, jossa ei ollut ulkopuolisen toimijan järjestämää harrastusmahdollisuutta. Lapsille tehtiin kahden vuoden seurannan aikana neljä kertaa Niilo Mäki Instituutin nopean sarjallisen nimeämisen testejä, joilla mitattiin värien ja esineiden nimeämisen nopeutta. Tutkimuksessa vertailtiin kvantitatiivisesti ryhmien välisiä eroja nimeämisen nopeudessa. Nimeämisen nopeuden muutosta analysoitiin riippumattomien otosten t-testillä.

Tulokset

Musiikkileikkikouluun osallistuminen lisäsi lasten nimeämisen nopeutta seurannan aikana eniten verrattuna muihin vertailtaviin ryhmiin. Tytöt paransivat suoritustaan poikiin verrattuna tilastollisesti merkitsevästi. Lapset, jotka puhuivat suomea toisena kielenä, paransivat myös suoritustaan marginaalisesti enemmän kuin suomenkieliset lapset.

Johtopäätökset

Tulokset tukevat tietoa siitä, että musiikki edistää kielellisten kykyjen kehittymistä. Varhaiskasvatuksessa on hyvä kiinnittää huomiota musiikkikasvatuksen merkitykseen, koska sen avulla voidaan tukea esimerkiksi suomea toisena kielenä puhuvien lasten kielenkehitystä sekä auttaa mahdollisissa lukemaan ja kirjoittamaan oppimisen haasteissa. Tämän tutkielman tulokset ovat merkittäviä siinä mielessä, että tämän tiedon valossa varhaiskasvatuksessa voidaan tukea musiikin avulla lasten luku- ja kirjoitusvalmiuksia, sekä näin mahdollistaa iän mukainen luku- ja kirjoitustaso kouluun mentäessä. Tämä on myös yhteiskunnallisesti kustannustehokasta, jos voimme ennalta ehkäistä joitakin lasten oppimisen pulmia jo varhaisvuosina.

Jenna Ohraluoma

Alle kouluikäisten lasten kielellinen kehitys ja sen tukeminen musiikin avulla

14.9.202114.9.2021

Moninaisuuden tavanomaisuus – lasten kuvakirjat uudistavat käsityksiä ihmisyydestä

Tutkimuksen tausta

Lastenkirjallisuus on tärkeä osa varhaiskasvatuksen arkea. Sen arvo tunnustetaan niin kasvatuksellisena ja opetuksellisena työkaluna kuin taiteellisena elämyksenäkin. Joskus lapset vain kuluttavat aikaa kirjojen parissa. Myös lepohetkiin kuuluu kiinteästi kirjojen lukeminen. Lastenkirjallisuuden monipuolista käyttöä edellyttävät varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen velvoittavat asiakirjat Varhaiskasvatuksen suunnitelman perusteet (2018) sekä Esiopetuksen suunnitelman perusteet (2014). Kuitenkaan lastenkirjojen välittämä ihmiskuva ei aina vastaa niiden lukijoiden moninaisuutta ja sitä todellisuutta, jossa nykypäivän lapset ja perheet elävät. Miten lapsi voi tuntea olevansa osa ryhmää tai yhteiskuntaa, jos hän ei näe kuvaansa ja saa samaistumisen kokemuksia lastenkulttuurista? Kirjallisuuden voima on valtava. Kirjojen voi sanoa avaavan uusia maailmoja, opettavan, kasvattavan, viihdyttävän ja jopa voimaannuttavan. Millaista kuvaa ihmisyydestä viimeisten parinkymmenen vuoden aikana julkaistuissa lasten kuvakirjoissa siis on tarjolla? Kuvataanko moninaisuutta tavallisena osana lasten elämää vai kenties vain eroavaisuuksien kautta, etnosentrisesti ja vastakkainasetteluja vahvistaen?

Tutkimustehtävä ja -menetelmät

Tutkimustehtävänäni oli kuvata ja selittää kymmenen 2012–2021 julkaistun lasten kuvakirjan tarjoamaa kuvaa moninaisuudesta. Aineistoon kuuluivat teokset Hurja Maija (Hulkko, J. & Nygård, M. 2019), Paavo Virtanen ja tyttöjen tavarat (Kanto, A. & Katto, N. 2012), Kielo loikoilee (Katajavuori, R. & Ruohonen, H. 2020), Prinsessa Pikkiriikki (Lampela, H. & Reittu, N. 2016), Tuikku ja pimeän mörkö (Lestelä, J. 2020), Veikko ja Veikko (Nuotio, A., Nuotio, E. & Louhi, K. 2012), Onni-poika saa uuden ystävän (Pelliccioni, S. 2012), Päiväkoti Heippakamu: Hung ja pantteripako (Salmi, V. & Warsta, E. 2020), Sulon ja Elsin uudet naapurit (Silvander-Rosti, S. & Sarell, N. 2021) sekä Poika ja hame (Toivola, J. & Obele, S.2020). Tarkastelin aineistoa poststrukturalistisen feministisen diskurssianalyysin keinoin ja tutkin erityisesti toimijuutta ja valta-asetelmia. Käsitin moninaisuuden eri kategoriat, kuten ”rodun”, kansalaisuuden, sukupuolen, terveydentilan, vammaisuuden ja vammattomuuden sosiaalisesti rakentuvina ilmiöinä ja tutkin niitä intersektionaalisesti, eli syrjintää tuottavien erojen niveltyneisyyden huomioon ottaen. Tätä taustaa vasten pohdin, miten moninaisuutta esitettiin, miten totuttuja käsityksiä kategorioista myötäiltiin ja miten niitä haastettiin.

Tutkimustulokset

Tutkituissa lasten kuvakirjoissa moninaisuutta esitettiin pääasiassa hyvin tavanomaisena ilmiönä. Kirjan aihe saattoi olla mikä tahansa, jolloin moninaisuus jäi katsojan/lukijan tulkittavaksi, eikä sitä erityisesti alleviivattu. Osassa kirjoista keskiöön oli nostettu yleensä marginaaliin asetettu henkilö, kuten ruskea, queer tai vammainen lapsi. Myös vanhus esitettiin yhden kirjan toisena päähenkilönä. Tällaisissa teoksissa teoksen olemassaolon voi nähdä aktivismina. Yhdessä tutkitussa teoksessa käsitys sukupuolesta oli tulkittavissa moderniksi, jopa queeriksi, mutta toisaalta myös päinvastainen tulkinta oli mahdollinen, sillä teoksessa käytettiin tehokeinona satiiria ja voimakasta kärjistystä. Kaiken kaikkiaan teoksista erottui erityisesti kolme diskurssia, jotka olivat 1) lapset totuttujen käsitysten haastajina, 2) moninaisuus tavanomaisena yhteiskunnan tilana sekä 3) tasa-arvovaatimus: jokainen saa olla juuri sellainen kuin on. Teoksista erottuneet kolme diskurssia vahvistavat käsitystä moninaisuudesta tavanomaisena yhteiskunnan ilmiönä, mutta myös tavoiteltavana yhteiskunnan tilana. Näin ollen tutkimustulokset ovat linjassa myös aiempien lastenkirjojen moninaisuuden tutkimusten tulosten kanssa.

Lopuksi

Tasa-arvon vaatimus on läsnä kaikissa varhaiskasvatusta ja esiopetusta ohjaavissa laeissa ja asiakirjoissa. Representaatioiden ja diskurssien tutkiminen on tärkeää, sillä vain tutkimalla kulttuurin piileviä merkityksiä, valta-asetelmia ja rooleja voidaan tehdä eriarvoistavia rakenteita tai käytäntöjä näkyviksi. Kriittisellä diskurssintutkimuksella voidaan myös saada aikaan muutosta. Lastenkulttuuri onkin aitiopaikalla tekemässä maailmasta tasa-arvoisempaa paikkaa. Tutkimuksestani voi olla hyötyä niin varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen työntekijöille kuin muille lasten parissa työskenteleville sekä lasten perheille. Täyttämällä päiväkodin tai kodin kirjahylly monenlaisilla kuvauksilla ihmisyydestä voidaan edesauttaa yhä useampaa lasta tuntemaan itsensä tärkeäksi osaksi yhteiskuntaa – omana itsenään.

Jenny Lilja

”Jokaisen pitää saada olla juuri sellainen kuin on ja
PISTE.” Moninaisuus moderneissa lasten kuvakirjoissa.