Opetuskulttuuri ja opiskeluelämä Essexissä

Hei te kauniit ihmisolennot, ja hei lumenvalkea Skandinavia!

Ensimmäinen lukukausi Essexin yliopistossa on ohi, ja joululoma Suomessa lähenee loppuaan. Ennen kevätlukukauden alkua on kuukauden mittainen tauko, jota olen viettänyt kotimaan kamaralla jo useamman viikon. Lomasta voi puhua hieman nimellisesti, sillä naputeltavana on esseitä 10 000 sanan edestä ja luettavana kirjoja niin paljon kuin ikinä vain jaksaisi ja ehtisi kahlata läpi. Joskus toivoisi vuorokaudessa olevan optio parille lisätunnille. Siitäkin huolimatta on ollut mahtavaa päästä hetkeksi tuttuun ympäristöön: niin hienoa kuin onkin olla vaihdossa, vie se myös oman veronsa ja kotiin on ikävä.

Aurinko laskee ja nousee, yliopiston kirjastossa riittää ahkeria opiskelijoita

Taukoa brittielämästä viettäessä on ollut hyvä hetki pohtia, mitä tähän mennessä on nähnyt ja kokenut. Tässä postauksessa reflektoin kokemustani syyslukukaudesta Essexin yliopistossa sekä jaan kokemuksiani englantilaisesta opiskelu- ja opetuskulttuurista.

Essexissä lukuvuosi jakautuu kolmeen lukukauteen. Syys- ja kevätlukukaudet järjestetään kontaktiopetusta, kesälukukausi taas on enimmäkseen itsenäistä opiskelua ja tenttejä, sillä kaikki vuoden tentit tehdään vasta kesälukukauden lopussa. Tämä on rakenteellisesti aika iso ero verrattuna Helsingin yliopiston neljään lukukauteen, joita rytmittävät neljä tenttiviikkoa. Käytännössä ero ei tunnu mun kohdalla niin suurelta, sillä valitsemani kurssit suoritetaan yhtä lukuun ottamatta luentoihin osallistumalla, esseillä, ryhmäesitelmillä sekä välikokeilla.

Tutuksi tullut lavastus ennen joululomaa

Mun vaihtovuoden kurssitarjotin koostuu siis kirjallisuuden ja alkeisranskan kursseista. Kontaktiopetusta on viikossa kymmenisen tuntia, eli luennoilla tulee istuttua joka päivä. Luentoja on hieman eri tyylisiä: ”Lectures” muistuttavat eniten luentoja, joihin olen Helsingin yliopistossa tottunut. ”Classes” ovat yhdistelmä luentomuotoista opetusta ja ryhmäkeskustelua, jokseenkin vastaavat praktikumkursseja Helsingin kirjallisuuden laitoksella. ”Seminars” -muotoinen opetus haastaa opiskelijoita vielä edellistäkin enemmän: opettaja ohjaa keskusteluaiheita ja välillä luennoi, mutta painotus on selvästi enemmän opiskelijoiden tekemissä huomioissa ja keskustelussa.

Luennoilla englannin kieli ei ole tuottanut ymmärrysongelmia, mikä on tullut positiivisena yllätyksenä. Välillä jotain tietenkin menee ohi, mutta pääasiallisesti kärryillä pysyminen luennoilla ei ole vaatinut erityistä ponnistelua, mistä osittain käy kiittäminen loistavia opettajia. Haastavinta on ollut lukulistojen perässä pysyminen. Kun vieraskielinen kirjapino yltää napaan saakka, on jossain vaiheessa vain hyväksyttävä, että kaiken sanasta sanaan lukeminen ei ole vaihtoehto; ei ainakaan, jos haluan tehdä muutakin kuin lukea, tai esimerkiksi nukkua joskus. Olen yrittänyt parhaani mukaan rauhoitella sisäistä perfektionistiani ja ottaa tämän positiivisena kokemuksena harjoittelemalla erilaisia lukutekniikoita sekä tiedonhankintaa vaihtoehtoisista lähteistä.

Joskus ulkoinen motivaatio on tarpeen; kahviloissa tulee opiskeltua useammin, kiitos Suomea edullisempien hintojen.

Mielestäni opetuskulttuuri Essexin yliopistossa ei eroa radikaalisti siitä, mihin olen Suomessa tottunut. Suurin ero on keskustelun painottaminen, ja opiskelijoiden äänen kuuluminen luennoilla. Sen sijaan, että luennoilla vain ladeltaisiin faktoja, opiskelijat ovat vahvasti mukana rakentamassa luennon sisältöä – opettajan ohjauksessa tietenkin. Yleensä opettaja on valinnut tarkasteltavaan aiheeseen tai tekstiin näkökulman, jonka pohjalta hän on asettanut kysymyksiä, joita pohditaan ensin yksi kerrallaan pienryhmissä. Ryhmäkeskusteluiden jälkeen kysymystä puretaan koko luokan kesken. Brittiläisopettajat ja -opiskelijat peittoavat suomalaiset sekä ryhmäkeskusteluissa että niiden purkamisessa: tunnelma luennoilla on yleensä vapautunut eikä keskustelu tunnu väkinäiseltä, mitä voi harvoin sanoa suomalaisista ryhmäkeskusteluharjoituksista.

Briteissä on saanut tottua myös siihen, ettei vetäytyminen luokkahuoneen nurkkaan ja hiljaa hymyily toimi. Säännöllisin väliajoin passivoiduttuani kuunteluoppilaaksi olen kauhukseni huomannut opettajan kysyvän: ”Einou, what do you think about this?” Suomessa viitisentoista vuotta opiskelleena en ole tottunut näihin yllätyshyökkäyksiin (kyllä, sanavalinta hyvin tarkoituksenmukainen). Jos olet hiljaa ja tyydyt hymyilemään luennoilla Suomessa, niin sitten olet hiljaa ja hymyilet luennoilla. Englantilaiset opettajat taas haluavat kokemukseni mukaan sekä kuulla opiskelijoiden näkemyksiä että varmistaa heidän myös tuottavan tietoutta pelkän imemisen sijaan. Tuntiaktiivisuutta painotetaan siis enemmän kuin Suomessa.

Kyllä: yliopiston Albert Sloman -kirjasto on auki ympäri vuorokauden

Omien näkemysten ja tulkintojen jakaminen on ehdottomasti haastanut minut pois mukavuusalueeltani – etenkin, kun otetaan huomioon, että tämä näkemysten jakaminen tapahtuu vieraalla kielellä ja usein suhteellisen spontaanisti. Vastaavat tilanteet tuottaisivat takeltelua äidinkielelläkin, saati sitten englanniksi, kun ei tahdo löytää oikeita termejä ja sulavia ilmaisumuotoja asialleen vieraalla kielellä.

Kaiken kaikkiaan opiskelu vieraalla kielellä vieraassa kulttuurissa on ollut äärettömän rikas kokemus, joka on laittanut miettimään opettamisen monia muotoja sekä omia opiskelustrategioita. Tulevana äidinkielen opettajana olen pohjattoman kiitollinen mahdollisuudesta saada perspektiiviä siitä, mitä opettaminen ja oppiminen ovat Suomen rajojen ulkopuolella. Tuntuu jo nyt, vain yhden lukukauden jälkeen, että palaan Suomeen matkassani paljon enemmän kuin opitut kurssisisällöt.

Supersöpö joulukuusi ilahdutti kirjaston aulassa toivekoristeineen

Okei, siinä oli aivan tarpeeksi puisevaa asiasisältöä yhden joululoman ratoksi. Toivon mukaan itse kullakin on ollut rauhallisen rentouttava joulu ja uuteen vuoteen on siirrytty toiverikkaissa meiningeissä. Until next time!

 

Xx Aino