Hei te kauniit ihmisolennot!
Kaksi häkellyttävän tapahtumarikasta ja erittäin informaatiopitoista viikkoa Essexin yliopistoelämän pyörteissä on takana. Näinkin lyhyeen ajanjaksoon on mahtunut niin paljon uutta ja ihmeellistä, että Norwegianin Lontoon-koneeseen istahtamisesta Helsingissä tuntuu kuluneen pieni ikuisuus.
Kuten sanottu, paljon on tapahtunut. Jotta te lukijat välttyisitte tältä ihmeellisen pökerryttävältä aistiärsykeähkyltä jota (onnekseni) parhaillaan poden, keskityn tässä postauksessa Englantiin saapumisesta ja orientoivasta Welcome Weekistä kertomiseen. Seuraavissa postauksissa aiheina tulee olemaan mm. asuminen, kampuselämä, harrastemahdollisuudet yliopistolla eli societies ja sports clubs sekä tietenkin itse opiskelu Essexissä.
Tasan kaksi viikkoa sitten oli jännät paikat. Nousin yksin lentokoneeseen, ensimmäistä kertaa elämässäni ilman paluulippua. Helsinki-Vantaalta matka Gatwickin lentokentälle Lontooseen taittui kolmessa tunnissa, minkä jälkeen edessä oli viiden tunnin bussimatka Colchesteriin. Vasemmanpuoleiseen liikenteeseen tottumattomana etenkin kaksikaistaiset liikenneympyrät aiheuttivat sisäisiä kauhunkiljahduksia bussimatkan aikana: kuski tuntui ajavan täysin mielivaltaisesti missä sattuu.
Essexin yliopisto tarjoaa monenlaisia asumisratkaisuja kampuksella. Kokonaisen lukuvuoden Essexissä viettäville Erasmus+ -vaihto-opiskelijoille on taattu asunto kampuksella, mistä olin todella kiitollinen. Kampukselle muuttamisessa on tosin sellainen varjopuoli, että muuttopäivässä ei ole joustoa. Welcome Week on sekä uusille että vaihto-opiskelijoille pakollinen, ja muuttopäivä eli Arrivals day on vasta Welcome Weekin alkamista edeltävänä päivänä. Käytännössä tämä tarkoittaa tuhansia samana päivänä samaan paikkaan muuttavia opiskelijoita, tyhjyyttä huutavia hyllyjä lähi-Tescossa ja todella kansainvälistä alkuhässäkkää.
Pelkäsin etukäteen ruuhkaista Arrivals daytä, joten varasin lentoni Lontooseen jo sitä edeltävälle päivälle. Näin ollen ehdin lauantaina tehdä rauhassa ostoksia kaupungilla ja pääsin sunnuntaina heti aamusta pelipaikoille. Lauantain ja sunnuntain välisen yön vietin Hythessa Airbnb:ssä, ja ihanan avulias emäntäni antoi aamulla minulle ja valtavalle tavaravuorelleni kyydin yliopistolle. Essexin yliopiston hyväksi on kyllä sanottava, että Arrivals day oli erinomaisesti organisoitu. Kampus vilisi henkilökuntaa paidoissa, joita koristi teksti “Ask me anything”, eikä avaimen noutamista tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan. Apua oli saatavilla yllin kyllin, ja muuttopäivä sujui kaiken kaikkiaan sutjakammin kuin olin edes uskaltanut haaveilla.
Arrivals day oli sunnuntai, ja jo maanantaina alkoi Welcome Week, jonka tarkoitus oli orientoida uudet opiskelijat opiskeluun Essexin yliopistossa ja toivottaa meidät tervetulleiksi. Ohjelmaa oli maanantaista perjantaihin joka päivä, ja se vaihteli rennoista kampuskierroksista ja tutustumistilaisuuksista pizzan äärellä virallisempiin info- ja tervetulotilaisuuksiin, joista eräässä puhui Essexin yliopiston karismaattinen kansleri John Bercow.
Loppuviikosta hoidettiin opiskelijarekisteröityminen ja tarvittaessa kurssien vaihtaminen. Rekisteröityminen opiskelijaksi tehtiin “manuaalisesti”, ja netissä esitäytetyistä rekisteröitymislomakkeista huolimatta jouduimme jonottamaan kaksi tuntia, mikä ei edes ollut paljon verrattuna EU:n ulkopuolelta tulevien vaihto-opiskelijoiden jonotustunteihin, jotka ylsivät jopa viiteen. Jono todella oli loputtoman pitkä, mutta aika meni jouhevasti uusien ystävien ja Jane Eyren kanssa. Maratonjonotuksen jälkeen olimme virallisesti kirjoilla Essexin yliopistossa!
Yhden orientaatioviikon Helsingin yliopistossa kaksi vuotta sitten kokeneena tiesin jotenkuten mitä odottaa; väsymykseen, infoähkyyn ja tunteiden vuoristorataan oli helpompi asennoitua tällä kertaa. Kun tulee yhdellä kertaa heitetyksi uuteen ympäristöön vieraaseen maahan vieraiden ihmisten keskelle kommunikoimaan vieraalla kielellä, on väistämättä vähän orpo olo – ainakin välillä. Paradoksaalista kyllä, hyväksymällä negatiivisetkin tuntemukset oli helpompi nauttia Welcome Weekin annista.
Nautimme juuri myöhäisen pizzapäivällisen isossa tupakeittiössämme kämppisteni kanssa. Domino’s-laatikoiden keskellä heräsimme pohtimaan, että saapumisestamme on kulunut vasta kaksi viikkoa. Miten paljon uutta perspektiiviä voikaan neljässätoista päivässä saada! Miten lyhyessä ajassa toisilleen ennalta vieraista ihmisistä muodostuukaan pieni läheinen yhteisö! Miten koko maailma saattaakin mullistua muutamassa viikossa!
Mulla on kaikki hyvin just tässä ja just nyt. Toivottavasti siellä myös.
Xx Aino