Pääministeri Stubbin hallituksen ohjelmassa lukee: Hallitus käynnistää keskustelut Senaatti-kiinteistöjen osittain omistamien yliopistokiinteistöjen myymisestä yliopistoille tai muille mahdollisille ostajille vuonna 2015. Mistä tässä on kyse?
Eduskunnan tarkastusvaliokunta arvioi tänä keväänä valtionhallinnon toimitilojen vuokrausta Senaatti-kiinteistöiltä. Yliopistojen osalta valiokunta suositti, että valtion tulee selvittää miten ja millä edellytyksillä Senaatti-kiinteistöjen omistuksista yliopistokiinteistöyhtiöissä voidaan luopua. Voi hyvin sanoa, että poliitikot ja tarkastusvaliokunnan jäsenet ovat tässä todella osuneet oikeaan: kiitokset heille työstään.
Olemme yliopistolla vuosia seuranneet valtion ja Senaatti-kiinteistöjen ristiriitaista politiikkaa kiinteistöasioissa. Vasemmalla kädellä valtio leikkaa yliopistoilta kustannustason nousua turvaavan indeksin ja tekee muitakin rahoitusleikkauksia. Toisella kädellä valtio vaatii vähemmistöomistajan oikeuksin yliopistokiinteistöyhtiöiltä tuottoa itselleen sekä estää vuokrien kohtuullistamisen. Puristusotteessa yliopistot ovatkin joutuneet vähentämään henkilöstöään – toimitiloista luopuminen kun on erityistilojen ja pitkien vuokrasopimusten vuoksi lyhyellä aikavälillä mahdotonta.
Helsingin yliopistokiinteistöissä vuokralaisina toimivat Hanken, Helsingin yliopisto ja Taideyliopisto. Vuokralla on niin erityisvarusteltuja tutkimuslaboratorioita kuin suojeltuja arvorakennuksia. Oppilaitoksille ja muille erityisrakennuksille onkin vaikea kuvitella muita vuokralaisia – ajatellaan vaikka maanalaista kiihdytinlaboratoriota, eläinsairaalaa tai Norssin koulurakennusta.
Yliopistojen kiinteistötoiminnassa on erittäin vähän kilpailluille markkinoille tyypillisiä piirteitä: 100% vuokrausaste, vaikeasti muunneltavat erityistilat, pitkät vuokrasopimukset. Kun yliopistot vielä omistavat kiinteistöyhtiöistä itse 2/3, on päivänselvää, että vuokralainen on sitoutuneempi kuin ns. normaaleilla kiinteistömarkkinoilla. Silti yhtiöiden vuokrausperiaatteet ja investointien tuottovaateet on laskettu siten, että valtio turvaa itselleen osinkotuoton. Todellisen taloudellisen riskin kantavat vuokralaiset, ei vuokranantaja.
Helsingin yliopisto on vuosisatoja omistanut kiinteistöjä mutta myös vastannut kaikkien toimitilojensa hoidosta ja uudisrakentamisesta. Kokemuksemme kertoo, että tilat ovat ovat keskeinen osa toiminnan pitkäjänteistä suunnittelua. Niillä luodaan toiminnan puitteet mutta myös identiteetti,. Kaisa-kirjasto, viimeisin uudisrakennuksemme, osoittaa tämän kahden miljoonan kävijän voimin. Yliopiston tilat eivät ole toimistorakennuksia, joita hankintaan ja joista muutetaan pois kevein perustein.
Kesällä 2014 odotan malttamattomana sitä, että maan hallitus käynnistää lupaamansa keskustelut Senaatti-kiinteistöjen omistuksen myymisestä. Samalla olen huolestunut siitä, mitä myymisellä tarkoitetaan. Yliopistojen taloudelliset näkymät eivät ole kurjistumiskauden jälkeen merkittävästi paranamessa. Eivätkä yliopistokiinteistöt ole kultakaivos – omisti ne sitten valtio, yksityinen kiinteistösijoittaja tai yliopisto. Toivon, että käytävissä keskusteluissa ensisijaisena tavoitteena on parantaa yliopistojen toimintaedellytyksiä. Omistusoikeuden siirto ei voi tapahtua sellaisilla ehdoilla, jotka heikentävät yliopistojen taloustilannetta. Sen sijaan omaisuusjärjestelyllä voidaan tukea kansakunnan sivistystä ja osaamista. Ansaitsemme puitteet, joissa opetusta ja tutkimusta voidaan harjoittaa pitkäjänteisesti.
Syksyllä hallituksen aika tulee käymään vähiin, sillä valtion omaisuudesta luovutaan tai sitä myydään eduskunnan päätöksellä. Työnsä päättävän eduskunnan käsiteltäväksi tarkoitetut lakiesitykset jätetään ennen vuoden vaihdetta. Nyt on syytä kääriä hihat ja ryhtyä toimiin.