HAO ry:n Noora Nissinen valittiin SOOLin hallitukseen 2013-2014

SOOLin liittokokous pidettiin Helsingissä 13.-14.4.2013. Kokouksessa valittiin muun muassa uusi hallitus toimikaudelle 2013 – 2014. HAOn edustajina aineenopettajaksi opiskelevien etuja ajoivat Heidi-Maria Reponen, Noora Nissinen ja Antti Ahonen. HAO ry onnittelee SOOLin uutta puheenjohtajaa, Jyväskylän yliopistossa musiikinopettajaksi opiskelevaa Julia Petäjää!

Suomen opettajaopiskelevia edustaa kaudella 2013-2014 uusi energinen hallitus, jonka jäsenet tulevat tasaisesti eri puolilta Suomea. SOOLin hallitukseen valittiin kolme aineenopettajaopiskelijaa, joista yksi on Noora Nissinen HAOsta. HAO ry onnittelee omaa aktiivista, sanavalmista ja asiantuntevaa SOOL-vastaavaansa hallituspaikasta! Lisätietoa liittarin annista:http://www.sool.fi/ajankohtaista/?E22281=%2F%40News%2F409812

Liittokokous oli hyvin antoisa ja jännittävä, ja liittokokousedustajat saivat kiitosta aktiivisesta esiintymisestä ja vilkkaasta keskustelusta. HAOn yhdessä muiden helsinkiläisten SOOLiin kuuluvien yhdistysten kanssa luonnosteleman julkilausuman opettajan oikeuksien lisäämisestä ja työrauhan turvaamisesta esitteli HAOn vuoden 2013 puheenjohtaja Heidi-Maria Reponen, ja julkilausuma otetaan tulevan hallituksen käsittelyyn. Kiitämme HAOn jäsenten runsasta osallistumista syksyn kannarikyselyyn. Se on ollut vaikuttamasssa, kun HAO ry on luonnostellut julkilausumaa SOOLille. HAO ry:n edustajat Noora, Heidi-Maria ja Antti osallistuivat myös liittokokouksen työryhmiin, joissa käsiteltiin tulevan hallituskauden toimintasuunnitelmaa, julkilausumia ja opettajankoulutuksen tavoitteita. Toivotamme uudelle SOOLin hallitukselle antoisaa ja aktiivista vuotta toimikaudelle 2013 – 2014!

HAO ry:n SOOL-vastaava Noora (vas.) ja puheenjohtaja Heidi-Maria (oik.) poseeraavat SOOLin uuden puheenjohtajan Julia Petäjän (keskellä) kanssa.

Kategoria(t): HAO. Kirjoittaja: . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.