Mikä HAO?

Helsingin aineenopettajiksi opiskelevat ry eli HAO (ent. Helsingin Auskultantit ry) on toiminut vuodesta 1969 Helsingin yliopistossa aineenopettajiksi opiskelevien hyväksi. HAO on monialainen ainejärjestö, joka kokoaa yhteen niin humanistiset kuin luonnontieteellistaustaiset tulevat opettajat. HAO tekee tärkeää työtä jokaisen noin 700 jäsenensä eteen. Jäseniksi voivat liittyä kaikki aineenopettajan pedagogisten opintojen suoritusoikeuden saaneet HY:n opiskelijat.

 

Edunvalvonta
HAOn tärkein tehtävä on jäsentensä ammatillisten, oikeudellisten ja sosiaalisten etujen valvominen Helsingin yliopistossa. HAO välittää jäsenilleen ajankohtaista koulutuspoliittista tietoa ja osallistuu ahkerasti aineenopettajankoulutuksen kehittämiseen. HAOn jäseniä istuu monenlaisissa käyttäytymistieteellisen tiedekunnan opettajankoulutuslaitoksen työryhmissä, toimikunnissa, jaoksissa ja neuvostoissa.

 

Opiskelun toinen puoli
Edunvalvonnan lisäksi HAO haluaa tarjota jäsenistölleen myös sosiaalista toimintaa, johon jokainen jäsen voi omalla osallistumisellaan vaikuttaa. Tällaista toimintaa ovat erilaiset virkistysillat ja ekskursiot. Lisäksi hallituksen kokoukset, joita on noin kerran kuussa, ovat avoimia kaikille jäsenille.