Anna palautetta

Palautetta HAOn toiminnasta tai opettajankoulutuksesta voi antaa tällä lomakkeella.

Tuo esiin omia kehittämis- ja toimintaideoitasi tai vaikkapa aineenopettajankoulutuksen ongelmakohtia. HAO on tunnustettu vaikuttaja paikallisessa aineenopettajakoulutuksessa ja meitä kuunnellaan sen kehittämisessä varsin hyvin. Palautetta antamalla saat äänesi kuuluviin ja se tullaan viemään eteenpäin aineenopettajakoulutuksesta vastaaville toimijoille.

Hallituksen jäsenille voi antaa palautetta myös henkilökohtaisesti, mutta mikäli palaute koskee opettajankoulutusta, pyydämme, että jätät kirjallisen palautteen.

Hallituksen kokoukset ovat myös oiva tapa tavata hallituslaisia ja saada oma ääni kuuluviin suoraan. Kokoukset ovat kaikille jäsenille avoimia – tervetuloa!

HAOn keräämä palaute menee aina eteenpäin!

Näissä kuvissa HAOn edustajat ovat tapaamassa Helsingin yliopiston harjoittelukoulujen johtavaa rehtoria Tapio Lahteroa sekä aineenopettajakoulutuksen johtaja Jan Löfströmiä ja koulutussuunnittelija Sanna-Maria Suviniemeä opetusharjoitteluista ja aineenopettajankoulutuksesta kerätyn palautteen pohjilta.