Persoonallisuuden ja akateemisen menestyksen välisestä suhteesta – 2

Tuloksia persoonallisuuden ja akateemisen menestyksen välisestä suhteesta

Esittelen seuraavassa, mitä Poropatin (2009) meta-analyysiinsä ottamissa tutkimuksissa havaittiin. Ennen sitä on syytä mainita, miten älykkyyttä mitataan tällaisissa tutkimuksissa: Ns. SAT-testiä (Scholastic Aptitude Test) sekä ACT:tä (American College Test) käytettiin älykkyyden mittareina, sillä molempien on Poropatin mukaan havaittu olevan tämän faktorin valideja mittareita. (Frey & Detterman, 2004; Jackson & Rushton, 2006; Koenig, Frey, & Detterman, 2008). Huomautan psykologina, että älykkyyden mittaamisessa ja arvioimisessa tulisi aina käyttää suurta huolellisuutta – älykkyydessä on aina erilaisia komponentteja. Vain tutkijan, jolla on ymmärrystä psykometriikasta, pitäisi voida arvioida älykkyyttä. Suomessa on luovuttu älykkyystesti-sanan käytöstä. Sen sijaan käytetään kykytesti-nimitystä. Tämä tosin ei mielestäni poista itse ongelmaa: miten määritellään älykkyys ja miten sitä voi validisti mitata.

Em. disclaimerin jälkeen käymme kiinni Poropatin meta-analyysin tuloksiin: Kaikilla viidellä Big Five -ulottuvuudella SEKÄ älykkyydellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys akateemiseen suoriutumiseen. Yksittäisistä Big Five -persoonallisuuspiirteistä tunnollisuudella oli kaikista vahvin korrelaatio akat. suoriutumisen kanssa.

Älykkyyden ja akat. suoriutumisen välillä vallitsi ns. korjattu korrelaatio .25. Tämä on huomattavasti pienempi kuin Strenzen (2007) raportoima estimaatti ko. yhteydelle: r = .56. Tosin Strenzen havaitsema lukema perustui otoksiin, joita ei leimannut range restriction -ilmiö*. Siinä on kyse siitä, että otos ei ole niin kattava kuin sen on alunperin tavoiteltu olevan. Akateeminen suoriutuminen on hyvä esimerkki ilmiöstä – viimeistään korkeakouluasteella populaatiosta valikoituu pois huonoiten akateemisesti pärjäävät: korkeakoulutukseen osallistuu selvästi pienempi osa ikäluokista verrattuna 2. asteen koulutukseen – korkeakoulutus on valintaprosessin takana (Suomessa YO-arvosanojen ja/tai pääsykokeen perusteella). Tällöin voidaan sanoa, että jäljelle jäänyt osajoukko on kattavuudeltaan kapeutunut. Ongelma tässä on, että tämä ilmiö oletetustikin pienentää korrelaatiota. Ei toisaalta vaikuta olevan keinoa estimoida tuon valintaprosessin aiheuttamaa kapeumaa.

Joka tapauksessa Poropat korostaa, että tunnollisuuden ja akateemisen suorituksen välinen korrelaatio (r=.19,  ρ= .22  d= 0.46), missä r= otokseen nähden painotettu korrelaatio, ρ on otokseen nähden painotettu korrelaatio, mittarin reliabiliteetin mukaan korjattuna ja d= Cohenin d) on merkittävä verrattuna moneen muuhun konstruktiin – esim. verrattuna akateemisen suoriutumisen ja älykkyyden väliseen korrelaatioon.

Big Five -mittarien ja älykkyyden väliset korrelaatiot olivat meta-analyysin mukaan vaatimattomia. Suurin korrelaatio vallitsi avoimuuden ja älykkyyden välillä, .15. Kaiken kaikkiaan älykkyyden kontrolloinnilla oli vain pieni vaikutus Big Five -mittarien validiuteen. Eli meta-analyysi osoitti, että ei ole perää väitteellä, että persoonallisuuden ja akateemisen suoriutumisen väliset yhteydet selittyisi puhtaasti tai edes suuresti näiden molempien faktorien yhteyksillä (=yhteisillä korrelaatioilla) älykkyyteen.  Kuitenkin Poropatin havaitsemat varsin suuret heterogeenisyysarvot Q2 ja I2 viittaavat siihen, että täytyy olla olemassa olennaisia tekijöitä, jotka moderoivat Big Five -ulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta. Poropat katsoi ensin kouluasteen (Academic level) moderoivaa vaikutusta. Primaari-aste eli suomalaisittain peruskoulu pidettiin multippeliregressiomallissa vakiona (constant). Tulosten mukaan kouluaste moderoi Big Five -ulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta siten, että neljässä Big Five ulottuvuudessa tuo korrelaatio laski  siirryttäessä primaariasteelta toiselle asteelle sekä korkeakouluastetta primaariasteeseen verraten. Ainoastaan Big Fiven tunnollisuusulottuvuudessa ei korkeakoulu- tai 2. aste suhteessa primaariasteeseen tilastollisesti merkitsevästi pienentänyt tuon persoonallisuusulottuvuuden ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta. Korkeakouluvaiheessa- ja 2. asteen vaiheessa olevien korrelaatioiden osalta ainoastaan avoimuus-ulottuvuuden kohdalla havaittiin, että korrelaatio akateemisen suoriutumisen kanssa putosi korkeakouluasteelle siirryttäessä.

Poropat (2009) tutki meta-analyysissaan lisäksi, mitä osittaiskorrelaatioita tutkimuksissa oli havaittu Big Five -ulottuvuuksien ja akateemisen suoriutumisen välillä, kun kontrolloitiin älykkyyden vaikutus. Kaikilla luokka-asteilla myöntyväisyys-ulottuvuuden ja akat. suoriutumisen väliseen korrelaatioon oli vähiten vaikutusta tuolla älykkyysvaikutuksen kontrolloinnilla. Sen sijaan tunnollisuuden ja akat. suoriutumisen väliset korrelaatiot jopa kasvoivat toisella ja korkeakouluasteella tuon kontrolloinnin myötä.

Iällä havaittiin olevan yhteisvaikutus kouluasteen kanssa siihen, millainen yhteys Big Five -persoonallisuusulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välillä vallitsi. Tuo yhteisvaikutus riippui kouluasteesta. Akat. suoriutumisen korrelaatio myöntyväisyyden, tunneherkkyyden ja avoimuuden kanssa väheni tilastollisesti merkitsevästi, kun tutkimusten otoksen keskimääräinen ikä nousi.

*Tunnetaan myös muodossa restriction of range.

Lähteet:

Poropat (2009). A Meta-Analysis of the Five-Factor Model of Personality and Academic Performance. Psychological Bulletin, Vol. 135, No. 2, 322–338

Salkind, N.J. (2010). Restriction of Range

https://methods.sagepub.com/reference/encyc-of-research-design/n388.xml