Persoonallisuuden ja akateemisen menestyksen välisestä suhteesta – 2

Tuloksia persoonallisuuden ja akateemisen menestyksen välisestä suhteesta

Esittelen seuraavassa, mitä Poropatin (2009) meta-analyysiinsä ottamissa tutkimuksissa havaittiin. Ennen sitä on syytä mainita, miten älykkyyttä mitataan tällaisissa tutkimuksissa: Ns. SAT-testiä (Scholastic Aptitude Test) sekä ACT:tä (American College Test) käytettiin älykkyyden mittareina, sillä molempien on Poropatin mukaan havaittu olevan tämän faktorin valideja mittareita. (Frey & Detterman, 2004; Jackson & Rushton, 2006; Koenig, Frey, & Detterman, 2008). Huomautan psykologina, että älykkyyden mittaamisessa ja arvioimisessa tulisi aina käyttää suurta huolellisuutta – älykkyydessä on aina erilaisia komponentteja. Vain tutkijan, jolla on ymmärrystä psykometriikasta, pitäisi voida arvioida älykkyyttä. Suomessa on luovuttu älykkyystesti-sanan käytöstä. Sen sijaan käytetään kykytesti-nimitystä. Tämä tosin ei mielestäni poista itse ongelmaa: miten määritellään älykkyys ja miten sitä voi validisti mitata.

Em. disclaimerin jälkeen käymme kiinni Poropatin meta-analyysin tuloksiin: Kaikilla viidellä Big Five -ulottuvuudella SEKÄ älykkyydellä oli tilastollisesti merkitsevä yhteys akateemiseen suoriutumiseen. Yksittäisistä Big Five -persoonallisuuspiirteistä tunnollisuudella oli kaikista vahvin korrelaatio akat. suoriutumisen kanssa.

Älykkyyden ja akat. suoriutumisen välillä vallitsi ns. korjattu korrelaatio .25. Tämä on huomattavasti pienempi kuin Strenzen (2007) raportoima estimaatti ko. yhteydelle: r = .56. Tosin Strenzen havaitsema lukema perustui otoksiin, joita ei leimannut range restriction -ilmiö*. Siinä on kyse siitä, että otos ei ole niin kattava kuin sen on alunperin tavoiteltu olevan. Akateeminen suoriutuminen on hyvä esimerkki ilmiöstä – viimeistään korkeakouluasteella populaatiosta valikoituu pois huonoiten akateemisesti pärjäävät: korkeakoulutukseen osallistuu selvästi pienempi osa ikäluokista verrattuna 2. asteen koulutukseen – korkeakoulutus on valintaprosessin takana (Suomessa YO-arvosanojen ja/tai pääsykokeen perusteella). Tällöin voidaan sanoa, että jäljelle jäänyt osajoukko on kattavuudeltaan kapeutunut. Ongelma tässä on, että tämä ilmiö oletetustikin pienentää korrelaatiota. Ei toisaalta vaikuta olevan keinoa estimoida tuon valintaprosessin aiheuttamaa kapeumaa.

Joka tapauksessa Poropat korostaa, että tunnollisuuden ja akateemisen suorituksen välinen korrelaatio (r=.19,  ρ= .22  d= 0.46), missä r= otokseen nähden painotettu korrelaatio, ρ on otokseen nähden painotettu korrelaatio, mittarin reliabiliteetin mukaan korjattuna ja d= Cohenin d) on merkittävä verrattuna moneen muuhun konstruktiin – esim. verrattuna akateemisen suoriutumisen ja älykkyyden väliseen korrelaatioon.

Big Five -mittarien ja älykkyyden väliset korrelaatiot olivat meta-analyysin mukaan vaatimattomia. Suurin korrelaatio vallitsi avoimuuden ja älykkyyden välillä, .15. Kaiken kaikkiaan älykkyyden kontrolloinnilla oli vain pieni vaikutus Big Five -mittarien validiuteen. Eli meta-analyysi osoitti, että ei ole perää väitteellä, että persoonallisuuden ja akateemisen suoriutumisen väliset yhteydet selittyisi puhtaasti tai edes suuresti näiden molempien faktorien yhteyksillä (=yhteisillä korrelaatioilla) älykkyyteen.  Kuitenkin Poropatin havaitsemat varsin suuret heterogeenisyysarvot Q2 ja I2 viittaavat siihen, että täytyy olla olemassa olennaisia tekijöitä, jotka moderoivat Big Five -ulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta. Poropat katsoi ensin kouluasteen (Academic level) moderoivaa vaikutusta. Primaari-aste eli suomalaisittain peruskoulu pidettiin multippeliregressiomallissa vakiona (constant). Tulosten mukaan kouluaste moderoi Big Five -ulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta siten, että neljässä Big Five ulottuvuudessa tuo korrelaatio laski  siirryttäessä primaariasteelta toiselle asteelle sekä korkeakouluastetta primaariasteeseen verraten. Ainoastaan Big Fiven tunnollisuusulottuvuudessa ei korkeakoulu- tai 2. aste suhteessa primaariasteeseen tilastollisesti merkitsevästi pienentänyt tuon persoonallisuusulottuvuuden ja akat. suoriutumisen välistä suhdetta. Korkeakouluvaiheessa- ja 2. asteen vaiheessa olevien korrelaatioiden osalta ainoastaan avoimuus-ulottuvuuden kohdalla havaittiin, että korrelaatio akateemisen suoriutumisen kanssa putosi korkeakouluasteelle siirryttäessä.

Poropat (2009) tutki meta-analyysissaan lisäksi, mitä osittaiskorrelaatioita tutkimuksissa oli havaittu Big Five -ulottuvuuksien ja akateemisen suoriutumisen välillä, kun kontrolloitiin älykkyyden vaikutus. Kaikilla luokka-asteilla myöntyväisyys-ulottuvuuden ja akat. suoriutumisen väliseen korrelaatioon oli vähiten vaikutusta tuolla älykkyysvaikutuksen kontrolloinnilla. Sen sijaan tunnollisuuden ja akat. suoriutumisen väliset korrelaatiot jopa kasvoivat toisella ja korkeakouluasteella tuon kontrolloinnin myötä.

Iällä havaittiin olevan yhteisvaikutus kouluasteen kanssa siihen, millainen yhteys Big Five -persoonallisuusulottuvuuksien ja akat. suoriutumisen välillä vallitsi. Tuo yhteisvaikutus riippui kouluasteesta. Akat. suoriutumisen korrelaatio myöntyväisyyden, tunneherkkyyden ja avoimuuden kanssa väheni tilastollisesti merkitsevästi, kun tutkimusten otoksen keskimääräinen ikä nousi.

*Tunnetaan myös muodossa restriction of range.

Lähteet:

Poropat (2009). A Meta-Analysis of the Five-Factor Model of Personality and Academic Performance. Psychological Bulletin, Vol. 135, No. 2, 322–338

Salkind, N.J. (2010). Restriction of Range

https://methods.sagepub.com/reference/encyc-of-research-design/n388.xml

Persoonallisuuden ja akateemisen menestyksen välisestä suhteesta

Miten persoonallisuuspiirteet voivat olla yhteydessä akateemiseen suoriutumiseen?

Persoonallisuutta on mitattu hyvin suuren osan psykologiatieteen historiasta. Antiikin kreikan kielessä persoona tarkoitti suurin piirtein samaa kuin naamio, jonka ihminen voi asettaa kasvojensa ylle. Nykyään persoonan ymmärretään kuitenkin olevan verrattain pysyvä osa ihmistä. Erilaisia typologioita persoonanpiirteiden selittämiseksi on ollut lukuisia. Yhdestä persoonallisuusteoriasta on kuitenkin tullut 1900-luvun jälkipuoliskosta lähtien vallitseva, ns. Viiden suuren persoonallisuusmalli, tai lyhyemmin: Big Five -malli (tunnetaan myös lyhenteellä FFM, Five Factor Model). Oman käsittelynsä ansaitsisi, mikä ero on mallilla, teorialla ja frameworkilla. On myös olemassa FFM:stä kehitetty Five Factor Theory.

Ennen kuin käyn itse asiaan, ja esittelen Viisi suurta – itse asiassa jopa erityisen tarkasti – on syytä tähdentää käsitteitä. Oikea suomennos FFM:lle olisi viiden suuren faktorin malli. Tämä ei liene kaikille lukijoille selvä käsite. Faktorin voisi määritellä esim. naapuritermin eli pääkomponentin avulla. Se on jotakin, joka kokoaa ympärilleen tilastollisesti joukon ilmiöitä, käsitteitä tai muuttujia. Faktori voidaan nimetä sisällöllisin perustein vastaamaan kyseiseen joukkoon latautuneita käsitteitä tms (Metsämuuronen, 2005). Mitä tulee FFM:ään, faktorit sisältävät ns. persoonallisuuspiirteitä, joita voidaan kutsua myös nimellä fasetti (analogiana n-tahokkaan jokin tahko). Käytännön arkikielessä persoonallisuuden piirre ja faktori voivat mennä sekaisin. Kun ymmärretään, että kukin viidestä faktorista on ikään kuin yhteisnimitys kyseisen faktorin eri piirteille, tämä väärinymmärrys ei ole niin vakava. Mutta täsmällisesti ottaen käsitteiden välillä on ero.

Esittelen siis seuraavassa kunkin faktorin nimen lihavoituna ja heti sen perään faktorin sisältämät fasetit.

 

Ekstraversio sisältää: Ystävällisyys* – Seurallisuus – assertiivisuus – Aktiivisuuden määrä – jännityksen etsiminen – Iloisuus**

Vrt. NEO: *Lämpö; **Positiiviset tunteet

NEO tulee testin alkuperäisestä nimestä: Neuroticism – Extraversion – Openness

Neuroottisuus: Ahdistus – Suuttumus* – Depressio – Liiallinen itsenstätiedostaminen (Self-consciousness)- Pidäkkeettömyys (immoderation)** – Haavoittuvuus

Vrt. NEO:

*Suuttunut vihamielisyys;

**Impulsiivisuus

Myöntyväisyys:

Luottamus – Moraalisuus* – Altruismi – Yhteistyö** – Vaatimattomuus – Sympatia***

Vrt. NEO:

*Suoruus (eli rehellisyys, mutkattomuus)

**Compliance eli mukautuvaisuus; myöntyvyys; suostuvaisuus

***tender-mindedness eli hellämielisyys

Tunnollisuus:

NEO: Kompetenssi* – Järjestelmällisyys** – Velvollisuudentuntoisuus – Saavutuksiin pyrkiminen*** – Itsekuri – Harkinta, Harkitsevuus****.

Vrt

*Minäpystyvyys (IPIP-NEO)

**Englanniksi: Order (NEO) tai ordeliness (IPIP-NEO)

***Toisessa lähteessä alakategoriaksi tarjottu: Yritteliäisyys

****Deliberation. Vrt. Varovaisuus eli Cautiousness. (IPIP-NEO)

Avoimuus kokemuksille:

NEO PI R -testissä: Fantasia – Estetiikka – Tunteet – Teot (Actions) – Ideat – Arvot

IPIP-NEO -testissä lista on varsin toisessa muodossa (joskin nämäkin nimitykset pohjautuvat NEO:on:

Mielikuvitus – Taiteelliset kiinnostukset – Emotionaalisuus – Seikkailun – ja kokeilunhalu – Taipumus älylliseen ideointiin – Psykologinen liberalismi

___________

Kuva 1. 1800-luvun frenologiaa.

Alunperin Big Five -mallia ei ole tarkoitettu suoraan mittaamaan ihmisen suoriutumista työ- tai opiskeluelämässä. Siitä huolimatta sillä voidaan havaita paitsi olevan yhteyksiä em. suoriutumisen muotoihin, jopa ennustavan akateemista suoriutumista (Poropat 2009).

On siis joka tapauksessa syitä odottaa, että Big Five -ulottuvuuksien pitäisi ennustaa akateemista suoriutumista perustuen siihen teoreettiseen näkemykseen, joka ohjasi mallin kehittämistä alkuun. Teoreettisen perustan mallille tarjosi ns. leksikaalinen hypoteesi  (Allport & Odbert, 1936). Hypoteesin mukaan on olemassa evolutionaarinen etu siinä, että pystyy identifioimaan arvokkaita eroja ihmisten välillä ja niinpä luonnollisten kielten olisi täytynyt kehittyä tavoilla, jotka edesauttavat tätä identifioimista. Seuraus leksikaalisesta hypoteesista on, että mitä arvokkaampi jokin persoonallisuuden ominaisuus on, sitä enemmän luonnollisista kielistä löytyy sanoja kuvaamaan tuota ominaisuutta. Tämä puolestaan viittaisi siihen, että pitäisi olla mahdollista määrittää, mitkä persoonallisuuden ominaisuudet ovat kaikista arvokkaimpia ja tärkeimpiä, kunhan löytää suurimmat joukot persoonallisuutta kuvaavia sanoja, joilla on samankaltaiset merkitykset.

Suoriutumisen (performance) voi ajatella rakentuvan kolmesta elementistä (Blumberg & Pringle, 1982; Traag, van der Valk, van der Velden, de Vries, & Wolbers, 2005):

Kapasiteetti (capacity to perform) (Tiedot, taidot, älykkyys, Kyvyt,..)

Mahdollisuus suoriutua sisältää ulkoiset resurssit ja rajoitteet, esim. sosioekonomiset resurssit

Halu suoriutua (willingness to perform) heijastelee motivaatiota, kulttuurin normeja ja persoonallisuuden (Blumberg & Pringle, 1982). Tuo motivaatio voi näkyä esim. hyvänä osallistumisasteena opinnoissa (attendance), aloitekykyisyytenä, osallisuutena ei-akateemisissa aktiviteeteissa ja asenteissa opiskelua kohtaan.  kaikkien noiden suoriutumisen halun osa-alueiden on osoitettu ennustavan akateemista suoriutumista sen lisäksi, mitä Mentaaliset kyvyt ennustavat (Willingham, Pollack, & Lewis, 2002)..

Big Five -mallin persoonallisuusulottuvuuksien yhteydet em. haluun suoriutua voivat olla toisaalta suorat, toisaalta epäsuorat. Epäsuorat yhteydet kulkisivat tällöin motivaation kautta, mistä on tuloksia. Judge ja Ilies (2002) havaitsivat, että Big Five -ulottuvuuksien mittareilla oli korrelaatioita tilastolliseen ennustusarvoon, joka liittyi tavoiteorientoituneeseen motivaatioon.

Persoonallisuus

 

Akateeminen suoriutuminen                                                  Älykkyys (g)

 

Poropat (2009) halusi tutkia lisäksi tarkemmin persoonallisuuden ja akateemisen suoriutumisen välistä suhdetta, parin eri tekijän moderoivan vaikutuksen kautta: nimittäin opiskelijoiden iän ja akateemisen tason. Jatkan aiheesta seuraavassa postauksessani.

_________

Lähteitä:

Poropat (2009). A Meta-Analysis of the Five-Factor Model of Personality and Academic Performance. Psychological Bulletin, Vol. 135, No. 2, 322–338

Day, E. A., Radosevich, D. J., & Chasteen, C. S. (2003). Construct- and criterion-related validity of four commonly used goal orientation instruments. Contemporary Educational Psychology, 28, 434–464

Gray, E. K., & Watson, D. (2002). General and specific traits of personality and their relation to sleep and academic performance. Journal of Personality, 70, 177–206

Lounsbury, J. W., Huffstetler, B. C., Leong, F. T., & Gibson, L. W. (2005). Sense of identity and collegiate academic achievement. Journal of College Student Development, 46, 501–514.

https://ipip.ori.org/

http://www.personal.psu.edu/%7Ej5j/IPIP/

https://sapa-project.org/blogs/NEOmodel.html

https://bigfive-test.com/result/58a70606a835c400c8b38e84

https://bigfive-test.com/test/en

https://www.123test.com/personality/

(Kts. myös van Thielin yhteys tekoälyyn ja kognitiopsykologian tutkimukseen)

Stewart, H. L., III. (2001). Effect of personality on the appraisal of future
performance: A dissertation. Unpublished doctoral dissertation, University
of Iowa.

___________________

*There are, nonetheless, good reasons to expect that the FFM dimensions should predict academic performance, based on the theoretical position that guided initial development of the model. The theoretical basis for
the FFM was provided by the lexical hypothesis (Allport & Odbert,
1936), the idea that there is an evolutionary advantage in
being able to identify valuable differences between people and that
natural languages will therefore have developed in ways that
would aid this identification (Saucier & Goldberg, 1996). A corollary
of the lexical hypothesis is that the more valued the feature
of personality, the more descriptors for that feature will be found
within natural languages. This in turn implies that it should be
possible to determine which features of personality are most valued
and important by finding the largest groups of personality
descriptors that have similar meanings.

 

 

Toivo menneestä tulevaan

Tämä kirjoitukseni on julkaistu alunperin Metropolian blogialustalla keväällä 2018 osana “Hyvinvoinnin huhuiluja” -blogikirjoituksia.

“Hope is a good thing, maybe the best of things, and no good thing ever dies” – “Toivo on hyvä asia, ehkä paras kaikista, eikä mikään hyvä asia ikinä kuole”.

Andy Dufresne, eräs elokuvahistorian kuuluisimpia vankikarkureita, lausuu nuo mieleenpainuvat sanat elokuvassa “Rita Hayworth – Avain pakoon” (The Shawshank Redemption). Mutta voiko toivo kuolla, ja mihin tilaan astumme silloin? Olen kuullut sellaisen luonnehdinnan, että toivon vastakohta ei ole epätoivo. Nimittäin epätoivossa olisimme pikemminkin tilanteessa, jossa toivo vielä kolkuttelee meissä, suorastaan kouraisee sisintämme. Psykologisesti arvioiden tässä onkin järkeä: toivo olisi tällöin jotain, jota olemme kokeneet aikanaan turvallisessa ja rakastavassa kasvuympäristössä. Toivon tullessa uhatuksi koemme ristiriitaa toiveikkuutemme ja todellisuuden välillä. Toivo ei halua kuitenkaan antaa periksi. Toivo on siis siinä mielessä luottamusta, että se rakentuu aiemman luottamuksellisuutemme päälle. Jos lapsella on rakastava koti, hän oppii heijastamaan tuon hyvän mielessään tulevaisuuteenkin. Hän oppii, että hän on arvokas, ja että jatkossakin uskaltaa odottaa maailmalta hyvää. Voisikin sanoa, että toivo on mielen taikatemppu – näemme tulevaisuudessa jotain, joka kuvaa itse asiassa menneisyyttämme. Mutta on toivo toki muutakin.

“Toivo on siis siinä mielessä luottamusta, että se rakentuu aiemman luottamuksellisuutemme päälle.”

Mitä toivo siis on? Onko se tunne? Onko se jokin kenties mallista opittu reaktio? Mieti hetki, miten monet ihmiset ovat voineet vaikuttaa toiveikkuuteesi, toiset vahvistaen sitä, toiset kenties horjuttaen sitä. Kannustavat opettajat, valmentajat, kaverit, tädit, serkut,… Entä voiko toiveikkuus olla osa persoonaamme, luonteenpiirre kansanomaisesti sanottuna? Psykologia tutkii usein häiriöitä, joten tähän kysymykseen joutuu nähdäkseni vastaamaan epäsuorasti: vähäinen toiveikkuus voi kertoa tietyistä mielenterveyden vaikeuksista tai häiriöistä: masennuksesta, ahdistuksesta ja ehkä myös tietystä persoonallisuuden piirteestä – neuroottisuudesta. Neuroottisuus ei tässä viittaa siihen, että ihminen olisi jotenkin sairastunut saati että hän olisi avun tarpeessa. Sen sijaan neuroottisuus on persoonallisuuspsykologiassa ominaisuus, jota meillä kaikilla on jossain määrin – enemmän tai vähemmän. Mitä enemmän sitä on, sitä todennäköisemmin katselee maailmaa lannistuneesti ja ahdistuneesti. Tässä tapauksessa voisi siis sanoa, että toiveikkuuden puute voi olla ihmisellä enemmän tai vähemmän persoonan piirteenä. Ihminen on tällöin luonnostaan taipuvainen epätoivoon.

“Ihmisenä olemisessa on jotakin pohjimmiltaan hyvää.” – C. Trungpa

Jari Ehrnrooth kirjoittaa kirjassaan ”Toivon tarkoitus”, että tämän maailman olennoista vain ihminen pyrkii hyvään ja että se on hänen olemassaolonsa tarkoitus. Ajatus tulee tavalla tai toisella vastaan myös monissa uskonnoissa. Chögyam Trungpa edusti Shambhala-filosofiaa, joka perustuu puolestaan buddhalaisen perinteen viisaudelle ja lempeydelle. Hänen ajattelussaan ihmisenä olemisessa on jotakin pohjimmiltaan hyvää. Meidän on löydettävä tuo hyvyyden perusta, ja sen avulla voimme parantaa muidenkin elämää. Me voimme kaikki vahvistaa toinen toistemme toivoa, tarjota toisillemme toivon lahjoja. Se on hyvän jakamista, sen hyvän josta pääsimme osalliseksi aivan pienestä pitäen. Voimme luottaa, että siinä on, mistä ammentaa muillekin. Kun siis seuraavan kerran toivot maailmanrauhaa, kiitä samalla itseäsi. Silloin kurotat siihen toiveikkuuteen, jonka olet saanut aikanaan lahjana ja jonka haluat ulottaa tässä hetkessä sekä itsellesi että kanssakulkijoillesi.