Ensimmäiset tuotokset

Ensimmäisellä kurssikerralla tutustuttiin QGIS-ohjelman käyttöön perusteellisesti. Olen käyttänyt QGIS:iä ja muita paikkatieto-ohjelmia aikaisemminkin, mutta tämä peruskurssi on jäänyt tekemättä loppuun. Voinkin heti alkuun myöntää, että harjoitusohjeen yksityiskohtaiset selostukset eri toiminnoista tekivät hyvää hieman nurinkurisessa järjestyksessä muotoutuneelle gis-osaamiselleni. Se on ollut kuin päälaellaan oleva pyramidi, jonka perustukset kaipaavat tukea. Asiaan.

Kurssikerran aineistosta löytyi mielenkiintoinen tilasto Itämereen päätyvien typpipäästöjen määrästä, Laskettuani suhteelliset osuudet päästömääristä sain selville, että Puolan typpipäästöt Itämereen ovat HELCOMin mukaan kaikista suurimmat. Tämä tieto yllätti minut, sillä oletin luvun nousevan suurimmaksi Venäjän kohdalla. Toisaalta ravinnepäästöjä tarkastellessa on olennaista ottaa huomioon valuma-alueet ja niiden ihmistoiminta.  Tuuli Pfeifer arvioi blogissaan, että Venäjän kokonaispäästöt kaikkiin meriin olisivat näistä maista suurimmat. Tämä kuulostaa järkevältä siinäkin mielessä, että Venäjällä on suuria jokia, joiden valuma-alue kattaa lähes koko pohjoisen Euraasian. mutta Sekä maatalousmaan osuus että väestöntiheys on alueella suurimmillaan Puolan ympäristössä (HELCOM 2018). Juurikin alueen ihmistoiminnan keskittyminen ja ympäröivien alueiden päästöjen kumuloituminen selittänevät sitä, että Oderin (Puolan ja Saksan rajajoki) ja Veikselin (Wisła, Itä-Puola) päästöt olivat suurimmat. Kokonaisvirtaamaltaan taas Neva on suurin, mutta Pietaria lukuunottamatta ihmistoiminta on vähäisempää, esimerkiksi suuri osa Saimaasta kuuluu sen valuma-alueelle. 

Kuva 1. Itämeren ympärysvaltioiden typpipäästöt

Syntyneessä koropleettikartassa (kuva 1) on viisi luokkaa, jotka yritin jaotella jokseenkin järkeenkäyvästi ja välit ovat tasaiset viimeiseen luokkaan asti, joka on hieman suurempi väli jotta sain Puolan mahtumaan siihen. Toisaalta luokka 15-20 ei ole kartalla lainkaan edustettuna. Silmään pistää ainakin se, miten voimakas Puolan väri on muihin verrattuna ja englanninkieliset maiden nimitykset hämmentävät. Halusin kokeilla nimien tuomista ja ne olivat aineistossa englanniksi. Legendan tekeminen ja muokkaaminen sujui huomattavasti nopeammin kuin ennen! Lisähuomiona en ole aivan varma syvyyskäyrien informaatioarvosta tässä esityksessä mutta sisällytin ne kuitenkin karttaan.

Kuva 2. Typpipäästöt Itämerellä, kertausvuoden versio.

Kertausvuodelta lisään tähän vielä tuoreimman karttani samasta aiheesta (Kuva 2). Ennen jatkamista oli siis järkevää palautella perusteita taas mieleen. Mieltymykset eivät selvästi ole kovin paljon muuttuneet, sillä kartasta tuli kovin samanlainen, saatoin toki ottaa inspiraatiota katsomalla mitä olikaan tullut tehtyä. Syvyyskäyrät ovat edelleen mukana menossa, ja näillä luokkaväleillä ja värivalinnoilla on ainakin helppo huomata, kuinka matala Itämeri oikeastaan on – yli 300 metrin syvyyksiin kartassa pääsee vain Norjan kaakkoisrannikon edusta, joka ei enää kuulu Itämereen virallisesti. Suomenlahti taas enimmäkseen jää alle 100 metrin.

Kuva 3. Muunkielisten osuus kunnittain vuonna 2015

Toisena esityksenä tein kartan, jossa käy ilmi muunkielisten osuus asukkaista kunnittain vuoden 2015 tietojen perusteella (kuva 3). En löytänyt ainakaan vielä täsmällistä määritelmää muunkielisille, mutta ainakin tämän aineiston perusteella olisi pääteltävissä, että saamenkieliset sisältyvät luokitukseen, mutta ruotsinkieliset eivät. Kaikista suurin osuus muunkielisiä oli Utsjoella (huomattavan korkea luku muihin verrattuna, luokkaväli hyppää yli 30 prosenttiyksikköä), Enontekiöllä ja pääkaupunkiseudulla. Karttaesityksestä oli ainakin se hyöty, että muistutin itseäni suhteellisten osuuksien esitettävyydestä; Helsingissä muunkielisiä oli 70 000 ja Utsjoella saamenkielisiä 614. Aineistosta löytyi tässä yhteydessä pieni epäloogisuus, sillä esimerkiksi juuri Utsjoella muunkielisiksi määrällisesti oli luokiteltu vain 28 ihmistä, kun taas suhteellinen osuus viittasi siihen, että saamenkieliset sisältyvät määritelmään. Karttaesityksen aihe olisi voinut olla haastavampi ja ulkoasu viimeistellympi. Tee-se-itse -luokitteluni näyttää lukuina epämääräiseltä, mutta oli esitettävyyden kannalta järkevä valinta.

Jos tekisin kartan nyt uudelleen, siihen olisi asiallista lisätä ainakin reunukset.

Lähteet:

HELCOM (2018), The seven biggest rivers in the Baltic Sea region. Saatavissa: https://helcom.fi/wp-content/uploads/2019/12/BSEP163.pdf

Pfeifer, Tuuli. Kurssikerta 1 – QGIS:iin tutustumista. https://blogs.helsinki.fi/tpfeifer/ (luettu 28.1.2019)