Tag: saamelaisuus

Vaikka pelottaa.
Vaikka en tiedä, mistä aloittaa.
Vaikka en itsekään tiedä, mitä lopulta ajatella.

Vaikka pelottaa, yritän.
Tunnustelen.
Hapuilen. 
Selvittelen sotkeutuneita vyyhtejä.
Vaikka minut haluttaisiin vaientaa.
Vaikka itsekin pelkään, että sanon liikaa.
Ja vaikka on ihan hirvittävän vaikeaa lähteä edes liikkeelle.

Silti on pakko. 
Pikkuhiljaa uskaltaa.
Pikkuhiljaa sanoa ääneen.
Julkisesti.

Mennä siis suoraan asiaan:
Että Suomen saamelaisessa yhteisössä moninaisuutta ei vieläkään tunnusteta eikä assimilaation ja saamelaisiin kohdistuvan syrjinnän aiheuttamia seurauksia anneta sen uhreille eli toisille saamelaisille anteeksi. 
Tämä näkyy saamelaiskäräjälakia valmistelevan toimikunnan esityksessä uudeksi saamelaiskäräjälaiksi, joka on taas kerran epäonnistunut ja epäoikeudenmukainen.
Kyllä, sitä se on.

Pitkään olen yrittänyt jollain pehmeällä tavalla. 
Kirjoittanut rakkauskirjeen saamenopettajalleni.
Tunnustanut oman riittämättömyyden kokemuksen saamelaisena, 
julkaissut siitä, puhunut siitä.
Ehdottanut toisinajattelemisen mahdollisuutta saamelaiskäräjien entiselle puheenjohtajalle.
Kirjoittanut oppimispäiväkirjassa tunnustuksellisesti toiselle saamelaiskäräjien jäsenelle ja solidaarisesti ajattelemaan kutsuen.
Ottanut kantaa vaalipaneelissa ja kansainvälisten asiantuntijoiden seminaarissa.
Yrittänyt toimia rakkaudella, lempeydellä, vain saamelaisen yhteisön sisällä.
Toivoen, että joku liikahtaisi.
Että joku pieni portti sovintoon avautuisi.
Että pieni portti assimilaation ja kolonisaation historian laajuuden ymmärtämiseen avautuisi.
Että rakkaus ja solidaarisuus voittaisi.
Että ahneus, ylemmyydentunne ja oikeassa olemisen pakko hälventyisivät.

Muutosta ei ole kuitenkaan tapahtunut.
Viimeisin saamelaiskäräjälakiesitys on vain aiemmin esitettyjä hurjempi ja väkivaltaisempi.

Yhtä aikaa kun valtion neuvottelu- ja yhteistoimintavelvoitetta saamelaiskäräjien kanssa pyritään vahvistamaan, saamelaiskäräjien äänioikeutettujen määrää Suomessa halutaan pienentää ja rajata peruuttamattomasti. Osa kerran kielensä menettäneistä saamelaisista halutaan jättää saamelaisuuden ja itseään koskevan päätöksenteon ulkopuolelle vedoten esimerkiksi siihen, että he eivät heti toimineet, kun saamelaisia pyydettiin ilmoittautumaan saamelaiskäräjien (tai alussa saamelaisvaltuuskunnan) luetteloon. Tai siihen, että he haukkuivat toisia saamelaisia asuntolakouluissa ‘saatanan lappalaisiksi’. Tai, virallisesti siihen, että he ovat ‘suomalaisia’. Suurelle yleisölle kerrotaan, että ‘suomalaiset pyrkivät saamelaiskäräjien vaaliluetteloon’. 

Vertailukohtana voi huomioida Norjan, jossa saamelaiskäräjien vaaliluetteloon ilmoittautuneiden lukumäärä on kasvanut vuodesta 1989 (n. 5500 äänestäjää) nelinkertaiseksi vuoteen 2021 mennessä. (Eivät hekään siis heti kaikki ilmoittautuneet.) Ruotsissa 70-luvulla ainoastaan poronhoitajat, joita oli noin 2500, tunnustettiin saamelaisiksi ja kun ‘kulttuurisaamelaiset’ sittemmin vaativat oikeutta, saamelaisia on nyt n. 20 000. Suomessa suhteellisen pieni ryhmä on ollut päättämässä äänestysluetteloon mukaanottamisesta ja rajaamisesta alusta alkaen (äänioikeutettuja vuoden 2019 vaaleissa 5873) ja siitä vallasta he haluavat yhä pitää kiinni.

Ajattelen, että käsitys kielenmenettäneiden saamelaisten asemasta tulisi olla yhdenvertainen kaikissa Pohjoismaissa. 

Tässä sitä on,
isolla pensselillä vedettynä,
luonnosteltuna. 
Tyhjälle sivulle pullautettuna, 
räiskäistynä.

.

Vaikka pelottaa.

Although scary.
Although not knowing, where to start.
Although not myself knowing, what to think in the end.

Trying out even though it scares.
Putting out feelers (for peace, I hope).
Fumbling.
Unraveling some entangled threads.
Even if someone may want to silence me.
Although myself being afraid of saying too much. 
And even though it’s extremely hard to even get moving.

Yet having to.
Little by little having to dare.
Little by little daring to say aloud.
Publicly.

Going straight to the point:
That the multiplicity in the Finnish Sámi society still not is recognized and the consequences of assimilation and discrimination are not forgiven for the victims of it, in other words for other Sámi people.
This becomes visible in the Drafting Commission’s proposals for amending the Sámi Parliament Act in Finland, which yet again is a failure and an unfair one.
Yes, unfortunately, that’s the case. 

For a long time having been trying in some gentle way.
Writing a love letter to my Sámi language teacher.
Admitting my sense of inadequacy as a Sámi,
writing, talking, publishing about it.
Proposing the possibility of dissent to the former president of the Sámi Parliament.
Writing confessionally in a learning diary to another member of the Sámi Parliament with an invitation to think in solidarity.
Taking a stand on an election panel and at a seminar of international experts.
Trying to act with love and kindness, preferably only within the Sámi society.
Hoping something would move.
That some small gateway to reconciliation would open.
That a small gate to understanding the extent of the history of assimilation and colonisation would open.
That love and solidarity would win. 
That greed, pride, and the compulsion to be right would be dispelled. 

However, there has been no change.
The latest proposals for amending the Sámi Parliament Act are only more violent than previously presented.

At the same time as the state’s obligation to negotiate and co-operate with the Sámi Parliament is strengthened, the number of those entitled to vote in the Sámi Parliament in Finland is to be reduced and irreversibly limited. Some Sámi who have lost their language once are wanted to be excluded from Sáminess and decision-making about themselves citing, for example, the fact that they did not act immediately when the Sámi were asked to register on the list of the Sámi Parliament of Finland (or initially the Sámi delegation). Or that they barked at other Sámi in dormitory schools as ‘Satan’s Lapps’. Or, citing officially and simply, that they are ‘Finns’. The general public is told that ‘Finns are applying to the electoral roll of the Sámi Parliament’.

Norway can be considered as a point of reference, where the number of registered voters on the Sámi Parliament has almost quadrupled since 1989 (about 5,500 voters) by 2021. (So ​​not everyone there either signed up right away.) In Sweden in the 1970s, only reindeer herders, about 2 500, were recognized as Sámi, and while later on ‘cultural Sámi’ demanded justice, there are now about 20 000 Sámi. In Finland, a relatively small group has been deciding the criteria for including and restricting one in the electoral roll from the very beginning (5873 eligible voters in the 2019 elections) and they still want to hold on to that power.

I think that the perception of the status of Sámi who have lost their language should be equal in all the Nordic countries.

Here it is,
drawn with a large brush,
drafted.
Puffed on a blank page,
bursted out.