Jos yhdellä kurssikerralla QGIS lyödään kolmesti kanveisiin, herää opiskelijalla kysymys, että ihan oikeastiko näin epävakaata ohjelmistoa voidaan käyttää jossain yrityksessä tai institutiossa työntekoon? Kun luvunlaskusta jotenkuten päästään tolpilleen ja kaikki siihen mennessä käydyt työvaiheet ehtii toistamaan saadakseen kiinni siitä missä mennään, taas otetaan bittinyrkistä suoraan kasvoihin. Kolmannen kerran jälkeen, kun mitään ei ole enää tehtävissä on aika luovuttaa. En tiedä syytänkö itseäni, konetta vaiko ohjelmistoa siitä, että tähän mennessä jokaisella kurssikerralla näitä mahalaskuja on tullut.
Kurssikerralla käsiteltiin sitten epämääräistä aineistoa Afrikasta, sisältäen valtiot, timantit, öljyn, internetin ja konfliktit. Näiden välillä oli tarkoitus tehdä tietokantaliitoksia. Tätä en kotioloissa enää jaksa uudelleen taistella, koska en vaan jaksa.
Mietitäänpä hieman mitä ainestojen yhdistämisellä on saavutettavissa. Ei pitäisi olla yllätys kenellekään, että valtioissa joita länsimaat on vuosisatoja käyttänyt hyväkseen ja kohdellut huonommin kuin pakarassa vaivaavaa syylää, luonnonrikkauksia on ottamassa muutkin ryhmittymät kuin umpikorruptoituneet hallitukset. Tästähän niitä konflikteja sitten syntyy. Aineiston outolintuna koreilee internetin käyttäjien määrä, joka onkin mielenkiintoinen. Nopeasti mieleen juolahtaa selvittää onko arvokkaat kaivannaiset ja oljyvarannot saaneet konfliktien lisäksi aikaan jotain positiivista, eli kehitystä? Riikka Matikaisen karttatuotoksia tutkiessani tulen johtopäätökseen ehkä on ehkä ei. Ehkä jonkinlaisesta exel-graafista saisi varmemman päätelmä aikaiseksi.
Seuraavaksi sitten tulvaindeksikarttaan. Kuten Amanda Ojasalo osasi kertoa: “tulvaindeksi on kaikkein pienin niillä alueilla, jossa järvien määrä on suuri.” Asia on mielestäni yhtä selvä kuin, että mitä syvempi joenuoma on, sitä epätodennäköisemmin joki tulvii. Järvisellä alueella korkeusvaihtelut ovat suurempia ja vesille on tilaa, toisin kuin Pohjanmaalla mihin suuri osa Suomen joista laskee on hyvin tasaista ja silloinhan vesi nousee tarvittaessa pelloille.
Aikani projektia vääntäessäni, tyypilliseen tapaan mitään tallentamatta olen jo siinä vaiheessa, että kartassa on koropleetit ja diagrammit.. CRASH! Alusta uudestaan ja ehkä tässä jotain tällä tyylillä oppiikin. Jotain on ilmeisesti tehty oikein kun tulos on tämän näköinen:
Valitsin hieman hillitymmän värimaailman ja huomaan ettei värit ole välttämättömyys, harmaasävyt näyttää toimivan oikein hienosti! Valuma-alueista ja väreistä löytyy hieno esimerkki internetistä, jonka haluaisin jakaa piristysruiskeeksi niille jotka haluaisivat suosituksista huolimatta käyttää kirkkaampia värejä! https://www.grasshoppergeography.com/ Kysymysmerkiksi jää miksi kuva on taas näin heikkolaatuinen, mutta pääasia on, että jotain uutta on opittu ja tätä blogia, jota tuskin kukaan lukee on saatu taas kirjoitettua.
Lähteet:
Riikka Matikaisen blogi 2019, https://blogs.helsinki.fi/riikkama/
Amanda Ojasalon blogi 2019, https://blogs.helsinki.fi/amandaoj/2019/02/02/tietokantaliitokset/
Grashoppers geography 2019, https://www.grasshoppergeography.com/
2 thoughts on “Kolmas kerta…”