Tutkijaelämää: Puhe Kronoksen vuosijuhlissa 11.12.2021

Rakkaat ystävät,

Niin sanottuna kronoseläkeläisenä saan kunnian pitää tämän puheen Teille tänään erityisenä juhlapäivänä, kun Kronos täyttää kunnioitettavat 76 vuotta. Käytän tilaisuuden pohtimalla ainejärjestötoiminnan merkitystä erityisesti kahden ulottuvuuden kautta: ensinnäkin suhteessa valtaan ja toimijuuteen sekä toiseksi aikaan ja ylisukupolvisuuteen.

Aloitetaan vallasta, joka on tälle taloushistorian tutkijalle erityisesti sydäntä lähellä, tutkimuskohteena tietenkin. Vallasta ja toimijuudesta on siis puhuttava, myös juhlapuheessa. Miten kronoslaisuus näihin ilmiöihin liittyy? Vastaan: vertaisena ja kansalaisena kasvamisen kautta. Kronoslainen on historiantutkijan tuntosarvineen jo valmiiksi terveen kriittinen byrokratiaa, kontrollijärjestelmiä, ja erilaisia ylhäältä alas tippuvia sääntöjä kohtaan. Meidän on jäsenneltävä suhteemme valtaan, muuten olemme puhtaasti vallankäytön kohteita. Ainejärjestöelämän rooli tälle ikuiselle kronoslaiselle, ja Malmin miehelle, on ollut erittäin merkityksellinen etenkin tästä näkökulmasta: se on tarjonnut sfäärin, jossa harjoitella elämää ihmisenä, kansalaisena eikä kontrollikoneiston osana.

Vapaan ainejärjestötoiminnan rooli kansalaisuuden ja vertaisuuden luojana onkin keskeinen: Toiminta opiskelijajärjestössä kiinnittää opiskelijan, sosiaaliseen yhteisöön, ja tekee siinä aktiivisen toimijan. Kuten vankka tieteellinen todistusaineisto ja arkijärki ovat osoittaneet, siitä hetkestä lähtien, kun ihminen irtautuu hoivaajastaan, hän kasvaa seuraavat vuodet etenkin vertaistensa kanssa. Ja tämä vertaisuuden kautta eläminen on toiminnallemme ominaista lapsuudesta vanhuuteen asti: kasvatamme ja muovaamme siis toisiamme, päivittäin sekä tiedostaen että tiedostamatta. Ihmisen organisoituminen tapahtuu roolien, leikkien ja rituaalien kautta, kuten mikrososiologian klassikko Ervin Goffman ja sitä ennen kulttuurihistorian suuri nimi Johan Huizinga toi Homo Ludens -teoksessaan esille.  Kronoslaisuus ja ainejärjestötoiminta on ollut minulle samaan aikaan identiteettiä vahvistava että yksilön rohkeutta lisäävä, älyllisesti stimuloiva elämänkoulu. Se oli ja on vertaisten yhteisö, joka tuo ihmiset yhteen erilaisista taustoista, elämänasenteista ja paikoista, kaikkia kuitenkin historia jollain tavalla kiinnostuksen kohteena yhdistäen.

Aikoinaan pikkuvanhan Kronikan päätoimittajan roolista käsin puuhastelin omasta mielestäni tärkeiden aiheiden, sanojen, kielen ja kirjoitetun tekstin kanssa. Sain niitä kokemuksia, jotka muistan edelleen paremmin kuin useimmat luennot, useista neuvoa antavista toimituskokouksen virvoikkeista huolimatta. Tiedostan, että nämä toimitetut opiskelijalehdet tuskin kuuluvat kulttuurihistorian klassikoihin – ainakaan ennen kuin joku kronoseläkeläinen ne sellaiseksi tuotannossaan nostaa. Mutta sillä hetkellä, siinä ajassa, nämä lehdet olivat minulle elämäni tärkeimpiä asioita: koska minulla oli rooli, tehtävä, ja osa vertaisten joukossa.

Hyvät ystävät, algoritmien ohjaamassa maailmassa puhumme mielellämme itsestämme. Katse tulisi kuitenkin suunnata ennen kaikkea meitä kannattelevaan lähiyhteisöön ja siihen, miten itse kannattelemme toisia ihmisiä. Parhaimmillaan opiskelijajärjestötoiminta – sellaisena kuin minä sen muistan – oli erilaisten ihmisten parhaiden luonteenpiirteiden yhteenliittymä. Siis vertaisten yhteisö, joka huolehtii toisistaan ja inspiroi siinä toimivia ammentamaan toistemme kauniista piirteistä. Tämä on yhdessä kasvamista, ja toisillemme esikuvina olemista. Historioitsijoina olemme varsin tietoisia ihmismielen synkistä puolista ja tätä ymmärrystä kuuluukin kerryttää, mutta samalla elämäämme tulee kuulua ihmisyyden parhaiden puolien vaaliminen, ideaalista käytäntöön. Tämä tapahtuu vain yhdessä, ei yksilöinä, toinen toisiltamme oppien.

Tässä oppimisprosessissa historiaihmisen tuntosarvet kehittyvät usein arvioimaan ylisukupolvisen viisauden roolia yhteiskuntaelämässä. Tästä pääsemmekin puheen toiseen teemaan, nimittäin opiskelijajärjestötoiminnan rooliin suhteessa ajallisuuteen. Oli taustamme, arvomme tai poliittinen orientaatio mikä tahansa, yksi asia meitä historiaihmisiä kuitenkin yhdistää: se on ylisukupolvisen viisauden etsimistä mutta myös kriittisyyttä ylisukupolviselle tyhmyydelle.

Etsiessä ajallisuutta kronoslaisuus on kaksinkertaisesti kiinnostava elämänkokemus. Yhtäältä virallinen opinto-ohjelma vilisee historiantutkimuksen ilmiöitä, klassikoista uusimpiin ajankohtaisiin tieteellisiin keskusteluihin. Toisaalta, ainejärjestöissä olemalla ja toimimalla ihminen liittyy itse osaksi pitkää jatkumoa traditioita ja käytänteitä. Se on ruohonjuuritaso, jossa on myös arvioitava, mitä 2020-luvun kronoslaisuus on ja miten se eroaa menneiden vuosikymmenten toiminnasta. Ajallisuutta emme siis pääse pakoon. Otamme menneisyyden vakavasti, mutta ymmärrämme samalla muutosta.

Toiminta opiskelijajärjestön ympärillä nosti opiskelumotivaatiota, ehkä myös arvosanoja, vaikka yritinkin ajatella, että ne eivät ole elämän tärkein asia. Ehkä muutama tenttiarvosana jäi lunastamatta kapakkafilosofisten harrasteiden toisinaan vieden tilaa niin sanotulta syväopiskelulta. Mutta pelkkää syväopiskelua harrastaen en olisi voinut tehdä niitä virheitä, joita voin pitää ihmisenä kasvamisen kannalta olennaisina.

Taustaltaan niinkin erilaiset ajattelijat kuin yhdysvaltalainen entinen pörssimeklari nykyään todennäköisyyttä vapaana flanöörinä tutkiva Nassim Taleb kuin yliopistohistoriallisesta tuotannostaan tunnettu emeritusprofessori Matti Klinge ovat kirjoituksissaan tuoneet tämän aktiivisen toimijan ideaalin esille kukoistavan yhteiskunnan edellytyksenä, toki hieman eri käsittein: ilman osallistuvaa kansalaisyhteiskuntaa on vain teknokraattista hallintaa. Kansalaisyhteiskunnan edellytys taas on rohkeat, ideaaleja arjessaan todeksi elävät nuoret. Sitä ideaalia on minulle Kronos ainejärjestönä opettanut, ja toivottavasti voin omalla pienellä panoksellani jotain tämän ideaalin eteen kontribuoida.

Ilman Kronosta en olisi pistänyt itseäni peliin, enkä olisi tullut oppineeksi sitä, mihin kaiken opiskelun pitäisi tähdätä: oppia elämään toisia ihmisiä, ei abstraktia hallinnan järjestelmää varten, oppia näkemään viisaus menneisyydessä ja tehdä eettisiä valintoja rajallisten resurssiemme maapallolla. Oppia arvioimaan omaa suhdetta niin ylisukupolviseen viisauteen kuin ylisukupolviseen tyhmyyteenkin.

Olen ilolla seurannut, miten aktiivinen kansalaisuus elää ainejärjestöissä ja erityisesti omassa henkisessä kodissani Kronoksessa. Olkaa rohkeita, ja pistäkää myös tulevaisuudessa itsenne peliin, siitä on hyvä elämä ja hyvä tulevaisuus tehty – etiikkaa ja toisten ihmisten kunnioittamista unohtamatta!