Neljäs kurssikerta

Tällä kurssikerralla tutustuimme ruutukarttojen tekemiseen MapInfolla käyttämällä erilasia ruutukokoja. Opettelimme myös liittämään rasterikartat koordinaatistoon. Kurssikerran loppupuolella harjoittelimme myös piirtotyökalujen käyttämistä MapInfossa. Piirsimme mm. teitä ja rakennuksien Pornaisten rasterikartan pohjalta.

Harjoittelimme ensiksi yhdessä ruututeemakartan tekemistä. Teimme pääkaupunkiseudun väestöntiheyttä kuvaavan teemakartan. Suurimmaksi osaksi työtavat olivat tuttuja aiemmilta kerroilta, mutta käytimme myös uutta työkalua, joka muodosti kartalle ruudukon. Ruudukkoa tehdessä tuli ottaa huomioon se, minkä kokoiseksi halusi ruutujen tulevan. Harjoituskartassa käytimme 500m x 500m kokoisia ruutuja. Ruutujen koko on tärkeä tekijä, sillä liian pienet ovat vaikeasti luettavissa, kun taas liian suurta aluetta kattavat ruudut eivät informoi asiaa sopivalla tarkkuudella.

Harjoituskartan tehtyämme, meidän tuli luoda ruututeemakartta itse valitsemastamme aiheesta. Päätin valita tarkastelukohteeksi 18 – 24 vuotiaiden alueellisen jakautumisen pääkaupunkiseudulla. Aineistossa ikäluokat olivat erikseen, joten aloitin siitä. Käytin ruututeemakartalla absoluuttisia arvoja, sillä kun ruudut ovat saman kokoisia, niihin liitetyt absoluuttiset arvot ovat keskenään vertailu kelpoisia. Absoluuttisten arvojen käyttö esimerkiksi kaupunkien vertailussa taas ei ole luotettavaa, sillä alueet ovat eri kokoisia. Toisaalta esittäessä jotain ikäluokkaa, suhteuttaminen alueella asuvaan väestömäärään olisi hyvä.

Käytin ruudukon kokona 250m x 250m, näin arvot olisivat suhteellisen pieneltä alueelta, ja pienimmätkin alue-erot tulisivat esille. Koko ei kuitenkaan olisi liian pieni, joten kartasta ei tule sekavaa.

Kuva 1. 18-24-vuotiaiden alueellinen jakautuminen pääkaupunkiseudulla.

Kartasta (kuva 1) erottuu selkeästi tiettyjä alueita, joissa 18-24 -vuotiaita on enemmän. Suurin tämän ikäryhmän keskittymistä on Helsingin keskustan lähettyvillä. Tämä johtunee siitä, että 18-24-vuotiaat kuuluvat yleensä opiskelijoihin tai työntekijöihin, joten julkisen liikenteen lähettyvyys on tärkeää. Opiskelu näkyy myös esierkiksi siinä, että Espoon Otaniemen alueella, missä on Aalto-yliopiston kampus, on kyseisen ikäryhmän keskittymä. Kartalla näkyy myös kokonaan tyhjiä alueilta, kuten Nuuksion kansallispuisto Espoossa.

Kartalta näkyy melko hyvin, miten käsiteltävä ikäryhmä sijoittuu alueellisesti, mutta kartta ei mielestäni ole selkein. Se, että kartasta puuttuu paikkojen nimistöä, hankaloittaa lukemista. Lisäksi kartan legenda on älyttömän pieni… Siitä ei varsinkaan tässä blogin yhteydessä saa selvää, mutta kun kuvan aukaisee, pystyy legendaan zoomaamaan hieman. Lisäksi ruudukko, jota käytin on ehkä hieman liian pieni. Suuremmat ruudut selkentäisivät karttaa ja sitä tulisi helppolukuisempi.

Huomasin, että Anniina Ahonen käsitteli täysin samaa aihetta kuin minä. Hän oli kuitenkin ottanut tarkasteluun myös suhteellisen osuuden. Tämä olisi ollut järkevää, sillä silloin karttoja olisi voinut vertailla. Ja kuten Anniina blogissaan kertoo, on hän huomannut absoluuttisen ja suhteellisen kartan olevan todella paljon toisistaan eroavia. Hän myös huomioi hyvin, että kartoista saa irti eniten vertailemalla niitä toisiinsa.

 

Lähteet:

 

Ahonen, A. (2017). Neljäs kurssikerta: Ruuduilla tasapainoilua.   https://blogs.helsinki.fi/ahonenan/ Luettu 14.2.2017

Tallenna

Tallenna

Tallenna

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *