Kati Katajisto: Koronakriisi Suomen aikaisempien kriisien valossa – mitä historia voi ”opettaa”

Vallitsevan koronakriisin keskellä on hyödyllistä ja lohdullistakin pohtia, miten suhteuttaa ja analysoida historian valossa nyt käynnissä olevaa kriisiä – jonka lopputulema on yhä avoin.

Sisällissodan muistovuonna 2018 minulle esitettiin kysymys, voisivatko sisällissodan tapahtumat uusiutua Suomessa. Kysymyksen taustalla oli huoli siitä, että Suomi olisi jakautumassa taloudellisesti kahtia. Vastasin, että Suomen itsenäisyyden ajan suurimmat kriisit ovat tulleet maan rajojen ulkopuolelta. Sisällissota oli osa ensimmäisen maailmansodan tapahtumaketjua, ja talvi- ja jatkosota sekä Lapin sota osa toisen maailmansodan tapahtumavyöryä. Nyt elämme parhaillaan koronakriisiä, ja se, kuten aiemmatkin kriisit ovat tulleet sysäyksenä maamme rajojen ulkopuolelta. Myöskin viime vuosikymmenten pahimmat kriisit, 1990-luvun alun talouslama ja siihen liittynyt Neuvostoliiton romahdus sekä sen jälkeiset talouskriisit ovat tulleet maan rajojen ulkopuolelta. Keskenään suomalaiset eivät ole suurta kriisiä saaneet aikaiseksi. Onneksi.

Merkittävää on myös se, että nytkin, kuten aikaisemmissa kriiseissä, rajojen ulkopuolelta vyörynyttä kriisiä hoidetaan ensi sijassa kansallisella tasolla, vaikka Suomi on ollut neljännesvuosisadan EU:n jäsenvaltio. Keskeistä kriisin hoidossa ja käsittelyssä on siis suomalaisten omat toimenpiteet ja suhtautuminen. Siksi Suomen historian valossa on lohdullista se, että suomalaiset ovat selvinneet kriiseistä suhteellisen hyvin ja nopeasti. Sisällissodan jälkeen maa pääsi yllättävän nopeasti demokratian ja sovinnon rakentamisen tielle; yhteiskunnalliset uudistukset kuten torpparilaki, Lex Kallio, kunnallisen demokratian toteutuminen ja oppivelvollisuus sekä sotien välinen talouskasvu loivat vahvan pohjan kriisistä selviytymiselle – vaikka henkisiä arpia jäikin. Myös talvi- ja jatkosodan jälkeen suomalainen yhteiskunta selvisi kriisistä varsin hyvin. Vaikka sotakorvaukset painoivat maata ja Neuvostoliiton paine ja uhka näkyivät sisäpoliittisessa uudelleenorientoitumisessa, sotasyyllisyys- ja asekätkentäjupakassa, YYA-sopimuksen solmimisessa ja Porkkalan tukikohdassa, niin maan talous- ja yhteiskuntaelämä lähtivät rakentumaan laajalla rintamalla myönteiseen suuntaan. Suomesta tehtiin poliittisin päätöksin hyvinvointivaltio ja talouselämässä kirittiin kohti länsi-eurooppalaista tasoa.

Myös myöhemmistä, lähinnä globaaliin talouteen liittyvistä ja Suomea lievemmin muuttaneista kriiseistä Suomi on selviytynyt kohtuullisen hyvin. Edellisten vuosikymmenten kriisit eivät olekaan muokanneet suomalaista yhteiskuntaa yhtä syvällisesti kuin sotiin liittyneet kriisit, jotka muuttivat voimakkaasti ja nopeasti poliittisia, taloudellisia ja mentaalisia skeemoja. Vielä vähemmän viime vuosikymmenten epidemioihin ja pandemioihin liittyneet globaalit kriisit ovat vaikuttaneet suomalaiseen yhteiskuntaan.

 

Ulkopoliittisiin realiteetteihin sopeutuminen

Koronan poliittiset, taloudelliset ja sosiaaliset seuraukset ovatkin olleet Suomessa jo tähän mennessä poikkeuksellisen voimakkaat. Maassa on voimassa valmiuslaki, Uusimaa on eristetty, koulut ovat käytännössä kiinni, ihmisten elämä on keskittynyt koteihin, suurin osa yrityksistä kärsii taloudellisista seurauksista, ja pahin on vasta edessä niin tautihuipun ja talouden osalta. Siksi lähdenkin hakemaan vertauskohtaa Suomen historiasta tilanteesta, jossa koko yhteiskunnalta vaadittiin uudenlaista asennoitumista ja sopeutumista uudenlaisiin globaalin järjestyksen realiteetteihin, kylmän sodan maailmaan.

”Suomen ulkopolitiikassa on kaikkea hallitsevana maamme suhde suureen itäiseen naapuriimme, Neuvostoliittoon. – – Kansamme perusetujen mukaista, vakaumukseni mukaan, on, että tulevaisuudessa Suomen ulkopolitiikkaa niin johdetaan, ettei se tule kulkemaan Neuvostoliittoa vastaan. Rauha ja sopu sekä luottamuksellinen naapuruussuhde suuren Neuvostoliiton kanssa on meidän valtiollisen toimintamme ensimmäinen ohje.” Näin totesi pääministeri J.K. Paasikivi itsenäisyyspäivänä 6.12.1944.

Paasikiven sanat olivat tyrmistyttäviä monille aikalaisille. Suomalaisten oli aika sopeutua uusiin realiteetteihin sodan koettelemusten ja katkerien uhrausten jälkeen. Paasikivi toimi Suomen historian käännekohdassa pääministerinä (17.11.1944-26.3.1946) ja presidenttinä (1946-1956), ja häneen symbolisoitui käännös, joka opittiin myöhemmin tuntemaan Paasikiven-Kekkosen linjana. Paasikivi tajusi selkeämmin kuin monet muut aikalaiset, että oli hyödytöntä jatkaa taistoa ylivoimaista vihollista vastaan. Oli parempi sopeutua välttämättömiin muutoksiin, vaikka ne olisivatkin vastenmielisiä. Tärkeämpää oli pitää kiinni kansakunnan keskeisimmistä arvoista, itsenäisyydestä, vapaasta yhteiskunnasta ja demokratiasta.

Poliittisessa elämässä sopeuduttiin nopeasti siihen, että kommunistit palasivat takaisin poliittiseen toimintaan. Niin sanottu kolmen suuren hallitus (Paasikiven III hallitus) päästi kommunistit osaksi hallitusvaltaa, mutta sitoen mukaan demokraattiseen parlamentaariseen järjestelmään. Talouselämä ja ihmiset sopeutuivat sotakorvausten maksuun ja taloudelliseen niukkuuteen. Taloudellinen tulonjakojärjestelmä joutui osaksi poliittista kamppailua, jonka kautta kommunistit ajoivat tavoitteitaan, mutta työnantajien ja palkansaajien enemmistö mukautui oloihin, eikä demokraattista yhteiskuntajärjestystä onnistuttu murtamaan työmarkkinoihin kohdistuneiden iskujen avulla. Myös lehdistön ja kansalaisten asenteet muuttuivat suhteessa Neuvostoliitoon, vaikka ei aina kivuttomasti.

Koronakriisi hakeekin yhtymäkohtaa toisen maailmansodan jälkeiseen tilanteeseen, sillä merkit viittaavat siihen, että sen seuraukset ovat yhtä syvälle käyviä yhteiskunnan, talouden ja viime kädessä ihmisten asenteiden suhteen. Siksi puhe kolmannesta maailmansodasta ei ole täysin tuulesta temmattua, vaikka aseellisesta konfliktista ei onneksi ole kyse. Koronakriisin hallinnan tekee vaikeaksi se, että maailma on entistä tiuhemmin verkottunut ja siten myös haavoittuvaisempi, niin taloudellisesti kuin virusten leviämisen kannalta. Näyttää myös siltä, että koronakriisin alla, ennen sitä, oli jo osakemarkkinoiden kriisi, jonka varsinainen syy ei siis ollut pandemia, vaan pandemia oli ikään kuin lisätalousshokki, joka itsessäänkin olisi riittävä talouskehityksen kääntämiseen negatiiviseksi. Heikki Patomäki on todennutkin, että kyse on ”kapitalistisen maailmantalouden kaikkien kriisien äidistä” (https://patomaki.fi/2020/03/maailmantalouden-kaikkien-kriisien-aiti-kohti-uusliberalistisen-aikakauden-loppua-osa-1/).

 

Koronan muokkaaman globalisaation realiteetteihin sopeutuminen

Vientivetoisena valtiona Suomi ja ylipäätään suomalaiset joutuvat sopeuttamaan talouttaan voimakkaasti, ja keksimään uusia innovatiivisia keinoja selvitä tulevista haasteista. Koronan ollessa kyseessä pelkkä taloudellinen sopeutuminen ei kuitenkaan riitä. Vaikka poliitikot tulevat tekemään keskeisimmät ratkaisut, miten ja millä keinoilla koronaa vastaan taistellaan ja miten vuosia, ehkä vuosikymmeniä, kestävä jälkihoito toteutetaan, niin selvältä näyttää, että kaikkea ohjeistusta ei voi antaa ylhäältä. Samoin kuin toisen maailmansodan jälkeen, myös nyt kaikilta suomalaisilta tullaan vaatimaan omaehtoista sopeutumista tulevaisuuden yhteiskuntaan, jos haluamme välttää tulevaisuudessa kenties vielä pahemmat kriisit, toisen ja kolmannen aallon koronakriisit tai uusien virusepidemioiden leviämisen (Vrt. https://yle.fi/uutiset/3-11279674?utm_source=twitter-share&utm_medium=social). Se alkaa käsien pesusta saippualla, ja jatkunee muun muassa vapaaehtoisena matkustuksen rajoittamisena ja kestävästi tuotettujen tuotteiden suosimisena. Tai sitten voidaan lyödä päätä seinään uudelleen, ja oppia vaikeimman kautta.

Vaikeutena tulee olemaan myös se, kuten suomettumisenkin suhteen aikanaan, milloin mennään liian pitkälle, mitkä puheet ja teot ovat oikeasti välttämättömiä. Suomessa ei ole vaarana, kuten Unkarissa, että hallitus pyrkisi diktatorisiin otteisiin ja valtansa varmistamiseen, mutta pidemmän päälle on kysyttävä, miten pitkälle ja pitkäksi aikaa ihmisten perusoikeuksia voidaan rajoittaa. Mitä paremmin jokainen ihminen itse tajuaa muuttaa toimintaansa koronan takia, sitä vähemmän valtiovallan tarvitsee ulottaa kontrolliaan ja sitä paremmin Suomi selviää koronasta. Mutta kuten aiemminkin, sykäykset tulevat jatkossakin rajojen ulkopuolelta.

FT Kati Katajisto, Helsingin yliopisto, kirjoittaa parhaillaan Keskustapuolueen historian osaa 6 (1981-1991). Hänen edellinen kirjansa Sodasta sovintoon käsitteli sovinnon rakentumista sisällissodan jälkeen kunnallisen demokratian näkökulmasta