SOTE:n tekniset uudistukset

Kovin on vielä hiljaista #Sote-rintamalla. Paljoakaan ei ole annettu tietoa niistä Paula Risikon mainitsemista teknisistä uudistuksista, joita tehdään perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

Lieneekö tyyntä ennen myrskyä, vai ollaanko nyt sellaisessa tilanteessa, että kukaan ei oikein tiedä mitkä ovat valmisteluprosessin seuraavat askelmerkit?

Jotain yksittäisiä viestejä on valmistelutyöryhmistä kuitenkin tihkunut ja mainitsen niistä kaksi.

Ensinnäkin, perustuslakivaliokunnan kriittisen lausunnon taustalla ei ollut, kuulemani mukaan perustuslakiasiantuntijat, vaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ehdotuksessa olisi ollut perustuslaillisia ongelmakohtia. Kyllä niitäkin oli, mutta suurempi muutostarve syntyi siitä, että ehdotuksen sisältö on osin sellainen, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa.

Yksi tällainen käytännönseikka lienee sote-keskusten ja maakuntien liikelaitosten työnjako. Sote-keskuksille tullaan tuskin antamaan mandaattia jakaa palveluseteleitä ja maakuntien liikelaitosten toimintaa ollaan tuskin rajoittamassa siinä määrin kun mitä ehdotuksessa ehdotettiin.

Tämä liittyy myös siihen toiseen tihkuneeseen tietoon. Käytännön- ja perustuslaillisten haasteiden takia sote-keskukset ovat supistumassa terveyskeskuksiksi. Tällainen tieto herättää varmasti ristiriitaisia tunteita. Integraatiotavoite saanee kokonaisuudessaan väistyä yksityistämistavoitteen tieltä, ainakin peruspalveluiden osalta.

Toisaalta voidaan kysyä oltiinko missä vaiheessa tosissaan integroimassa sosiaali- ja terveyspalveluita? Minusta koko kuvio on vaikuttanut enemmänkin sosiaalipalveluiden assimilointiyritykseltä yksityisten terveyspalveluiden toiminta- ja ansaintalogiikkaan. Jos integraatiota oltaisiin tekemässä tosissaan niin sote-yritykset olisivat olleet mukana esimerkiksi LAPE-seminaareissa, miettimässä miten lasten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalveluita voidaan paremmin yhdistää.

Sitten on vielä se kolmas juttu, joka ainakin minua jaksaa ihmetyttää. ”Maakuntauudistus on erittäin onneton harjoitus”, sanoi Jan Vapaavuori kevätkauden viimeisinä päivinä. Milläköhän teknisillä uudistuksilla siitä tehdään parempi?

http://www.hs.fi/paivanlehti/27052017/art-2000005228862.html