Sote on vaaraksi terveydelleni

Kirjoitin huhtikuussa pöytälaatikkoon jääneen blogikirjoituksen jos haistatin pitkät koko #sote-uudistukselle. Harkitsin myös vakavasti blogini ja twitter-tilini sulkemista.

Syynä tälle oli syvä turhautuminen kaikkeen mikä liittyi sote:en. Turhautunut olen vieläkin, ja olen pidemmän sote-tauon tarpeessa. Mutta, twitter-tili saa jäädä, kuten myös tämä blogi.

Turhautumiselleni on hyvät syyt. Ehkä keskeisin syy on se tosiasia, että vasta nyt – perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen – hallituksessa ollaan ymmärretty se viesti, jonka sote:n johtavat virkamiehet Pöysti, Sillanaukee, Hetemäki ja Välimaa antoivat jo keväällä 2017! Sote-uudistus ja ennen kaikkea valinnanvapaus tarvitsee aikaa ja vaiheistusta!

Sote-uudistusta on todistetusti tehty laput silmillä, asiantuntemuksesta ja tiedosta piittaamatta. Tämä on ollut omiaan, nostamaan ainakin minun verenpainettani tasolle, joka ei enää ole hyväksi terveydelle. (Alipaine yli 90!)

Tehtiin eduskunnassa miten tahansa, jään minä sote-tauolle.

Kohta pääsenkin jo lomalle, mutta ennen sitä, kehittelen digitaalista opetusta ja kehittelen videontekotaitojani. Tästä ja muista asioista joskus myöhemmin.

Hyvää kesää!

https://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/sote-uudistuksen-avainvirkamiehet-kokoomukselle-tarkeaa-valinnanvapautta-lykattava/