Häirintä- ja kiusaamistilanteiden selvitykset ovat nähtävästi järjestäen puutteellisia ja huolimattomia

Seuraan surulla ja pelolla Suomessa ja maailmalla käytävää tasa-arvokeskustelua, jonka tämänhetkisenä perustana tuntuu olevan julkisuudessa olevien henkilöiden yksityiselämässä esiintyneet ristiriidat, virheet ja mahdolliset väärinteot.

Tunnen surua, koska vahva vaikutelmani on, että tämänhetkinen keskustelu ei edistää tasa-arvon toteutumista, vaan se pikemminkin syventää erilaisten ryhmittymien välistä kuilua.

Tunnen pelkoa, koska yhteiskunta sekä sen monet instituutiot vaikuttavat ilmeisen turvattomilta, johtuen siitä tosiasiasta, että tasa-arvokysymyksiin, häirintään tai kiusaamiseen ei suhtauduta vakavasti ja näiden asioiden vakavuutta vähätellään hyvin useasti hyvin ilmeisellä tavalla.

Raivostuttavinta on kaikki lukuisat katteettomat väittämät nollatoleranssista ja matalista ilmoittamisen kynnyksistä, kun tiedetään, että tosiasiassa häirintä- ja kiusaamistilanteiden selvitykset ovat järjestäen puutteellisia ja huolimattomia, ja harvemmin niistä saa mitään tarkempaa tai vahvistettua kuvaa tapahtumien kulusta tai väitteiden totuudenmukaisuudesta. Tästä holtittomuudesta kärsi ihan kaikki!

Kohdistan kritiikkini niin poliittisiin puolueisiin, yliopistoihin ja oppilaitoksiin sekä työpaikkoihin, joista puuttuu rakenteet ja käytännöt selvittää häirintä- ja kiusaamistilanteita. Rakenteet ja käytännöt vaikuttavat olevan laajalti niin puutteellisia, että häirintäkokemuksia kokeneet ihmiset katostavat usein välttämättömänä käsitellä raskaita kokemuksiaan julkisuudessa.

Turvallisessa yhteisössä ilmoittamisen kynnys on matala, samalla kuin syyllistämisen kynnys on korkea. Tällä tarkoitan sitä, että kaikki epämiellyttäviin kokemuksiin pitäisi voida puuttua varhain, turvallisella tavalla, ilman että kenenkään osapuolen kokemusten kuormittavuutta vähätellään. Yhteisöiden tavoitteena tulisi myös aina olla varsinaisten tapahtumakulkujen mahdollisimman perusteellinen selvittäminen. Ihmisten tarpeetonta syyllistämistä tai häpäisemistä tulisi välttää. Tämä ajatukseni pohjautuu kaikkien ihmisten ihmisarvon kunnioittamiseen.

Kunnioittava ja mahdollisimman varhainen asioiden puheeksi-ottaminen olisi varmasti se tehokkain puuttumisen keino kaikissa yhteisöissä. Mutta turvallinen ja vastavuoroinen dialogi ei ole mahdollista, jos raskaita ja vaikeita asioita käsitellään pinnallisesti ja huolimattomasti.

Huolimattomuus ja pinnallisuus ovat myös takeita sille, että edes ilmeisiin epäasiallisuuksiin ei päästä tehokkaasti puuttumaan, samalla kuin annetaan turhaa sijaa huhuille ja väärinymmärryksille.