Harry Lunabba

Universitetet förnyades. Det blev också några ändringar inom vetenskapsområdet socialt arbete vid Soc&Kom. Skall här kort berätta om hur vi förnyat praktiksamarbetet gällande socialarbetarstuderandes första praktikperiod – även kallad den korta praktiken.

Tidigare gjorde studeranden sin korta praktik i huvudsak på Settlementförbundets socialrådgivning NeRå, men detta år är våra studerande utspridda på 6–7 samarbetsenheter inom olika temaområden. En ledstjärna i utvecklandet har varit att vi på högskolan ville vidareutveckla vårt samarbete med tredjesektororganisationer som är verksamma på svenska i Finland.

Som tidigare är det centrala målet för den korta praktikkursen att studerande får en första kontakt med brukare och de får en inblick i hur servicestrukturerna inom det sociala området fungerar. Praktikperioden, som omfattas av 68 h praktik, är uppbyggt som ett projekt. Tanke är att studerande utvecklar, analyserar, genomför eller skapar något konkret under praktikperioden i samarbete med praktikenheter.

Jag vill rikta ett stort tack till FDUV, Luckan, NeRå, Psykosociala förbundet, DuvTeatern , FSKC och projektet Stig in! för att ni valt att inleda detta spännande samarbete med oss i år.

Samarbetet med tredjesektororganisationer kommer att vidareutvecklas efter detta första års pilotkurs, vilket också betyder att vi gärna utvidgar vårt praktiknätverk ytterligare. Om er organisation kunde tänka sig vara med i detta spännande samarbete så hör gärna av er!

Li Andersson skrev något solidariskt på Twitter. Minns inte exakt vad hon skrev, men det var något jag gillade. Av en ogrundad orsak kollade jag igenom kommentarstråden. Där fanns allt det man kunde förvänta sig. Några uppmuntrande och instämmande kommentarer. Och sen, en mängd spydigheter; sådant som man bara måste anta att fyller trådarna efter Lis kommentarer – oberoende vad hon uttalar sig om.

Vet inte varför jag klickade mig vidare från en av kommentarerna. Jag kom till en profilsida, med ett namn och en bild på en man i medelåldern, bosatt i Tammerfors. Profilsidan var lika smaklös som den var främlingsfientlig. Överst på profilsidan fans en fastnålad tweet, med det enkelt formulerade budskapet som man inte kunde ta miste om: Toleranta människor borde skjutas i pannan! (fi. ”nappi otsaan”)

I denna yttrandefrihetens tidevarv är detta inget ovanligt utspel. Att män från de djupa leden, hotar att ta livet av människor som de inte delar åsikt med, tycks vara helt inom ramen för den nya digitala debattrimligheten som vi bara måste anpassa oss till? Det går inte att stoppa detta, sägs det, och man kan inte förvänta sig att en plattform som Twitter tar på sig ett ansvar för enskilda användares kommentarer.

Killarna bakom Piratebay kunde man ställa till svars och dömas konstaterades i podden Två nollor för mycket, med värdarna Janne Strang och Peter Törnroth. Enskilda fildelare kunde man också hota med repressalier, böter och fängelse. Men, det går inte att göra någonting åt registrerade Twitter- och Facebookanvändare som hotar och hatar, fastän de gör det fullt öppet (med eget namn och egen bild) i politikers och journalisters diskussionstrådar.

Vi snackar om registrerade användare med tydliga digitala fotspår som leder enda fram till deras hemadresser! Att makthavarna nu vill vidga sitt digitala övervakningsansvar i brådskande ordning, ter sig som fullständigt obegripligt. Borde man inte börja där terrorhotet är uppenbart?

 

Kovin on vielä hiljaista #Sote-rintamalla. Paljoakaan ei ole annettu tietoa niistä Paula Risikon mainitsemista teknisistä uudistuksista, joita tehdään perustuslakivaliokunnan lausunnon pohjalta.

Lieneekö tyyntä ennen myrskyä, vai ollaanko nyt sellaisessa tilanteessa, että kukaan ei oikein tiedä mitkä ovat valmisteluprosessin seuraavat askelmerkit?

Jotain yksittäisiä viestejä on valmistelutyöryhmistä kuitenkin tihkunut ja mainitsen niistä kaksi.

Ensinnäkin, perustuslakivaliokunnan kriittisen lausunnon taustalla ei ollut, kuulemani mukaan perustuslakiasiantuntijat, vaan sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijat. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö ehdotuksessa olisi ollut perustuslaillisia ongelmakohtia. Kyllä niitäkin oli, mutta suurempi muutostarve syntyi siitä, että ehdotuksen sisältö on osin sellainen, että sitä ei voida käytännössä toteuttaa.

Yksi tällainen käytännönseikka lienee sote-keskusten ja maakuntien liikelaitosten työnjako. Sote-keskuksille tullaan tuskin antamaan mandaattia jakaa palveluseteleitä ja maakuntien liikelaitosten toimintaa ollaan tuskin rajoittamassa siinä määrin kun mitä ehdotuksessa ehdotettiin.

Tämä liittyy myös siihen toiseen tihkuneeseen tietoon. Käytännön- ja perustuslaillisten haasteiden takia sote-keskukset ovat supistumassa terveyskeskuksiksi. Tällainen tieto herättää varmasti ristiriitaisia tunteita. Integraatiotavoite saanee kokonaisuudessaan väistyä yksityistämistavoitteen tieltä, ainakin peruspalveluiden osalta.

Toisaalta voidaan kysyä oltiinko missä vaiheessa tosissaan integroimassa sosiaali- ja terveyspalveluita? Minusta koko kuvio on vaikuttanut enemmänkin sosiaalipalveluiden assimilointiyritykseltä yksityisten terveyspalveluiden toiminta- ja ansaintalogiikkaan. Jos integraatiota oltaisiin tekemässä tosissaan niin sote-yritykset olisivat olleet mukana esimerkiksi LAPE-seminaareissa, miettimässä miten lasten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalveluita voidaan paremmin yhdistää.

Sitten on vielä se kolmas juttu, joka ainakin minua jaksaa ihmetyttää. ”Maakuntauudistus on erittäin onneton harjoitus”, sanoi Jan Vapaavuori kevätkauden viimeisinä päivinä. Milläköhän teknisillä uudistuksilla siitä tehdään parempi?

http://www.hs.fi/paivanlehti/27052017/art-2000005228862.html

Sain viimeisimmän julkaisuni perjantaina postissa. Kirjaan kirjoittamisessa hienointa on se, että työn saavutusta saa jossain vaiheessa pitää kädessä – ja toisinaan julkaisut ovat oikeasti todella hienon näköisiä.

Kyse on kirjasta (Kjørstad & Solem 2017 edit.) Critical Realism For Welfare professions, jossa eri kirjoittajat pohtivat miten kriittistä realismia voi soveltaa sosiaali- ja hyvinvointityössä.

Omassa tekstissäni esittelen etnografisessa tutkimuksessa kehittelemäni ja käyttämääni kriittiseen realismiin perustuvaa analyysikehikkoa. Artikkelin tarkoituksena on esitellä miten ihmisten välisiä kohtaamisia esim. nuoriso- tai sosiaalityössä voidaan analysoida. Yhtenä tavoitteenani on tarjota eväitä sosiaali- ja nuorisotyön monimuotoisten käytäntöjen ymmärtämiseen. Kokemukseni kun on, että hyvinvointityön käytännöt halutaan usein ymmärtää mahdollisimman yksinkertaisesti – interventioina.

Analyysikehikossa erittelen Derek Layderin domain teoriaa hyödyntäen neljä eri ulottuvuutta ammatillisissa kohtaamisissa: operatiivisen toiminnan, emotionaalisen yhteyden, tilannekehyksen ja yksilölliset valmiudet.

Operatiivinen toiminta on interventioihin rinnastettava ulottuvuus, joka viittaa toistettavissa oleviin ja hyviksi havaittuihin tietopohjaisiin rutiineihin. Sosiaali- ja nuorisotyössä on eittämättä erilaisia tapoja kohdata ihmisiä ja osat tavoista tai rutiineista ovat parempia kuin toiset.

Mutta, ­– kuten todettua – kohtaamiseen liittyy myös muita ulottuvuuksia.

Emotionaalinen yhteys viittaa työntekijän ja tukea hakevan ihmisen suhteeseen, jotka ovat haastattelemieni nuorten mukaan hyvinkin vaihtelevia. Nuorten kuvauksissa ilmenee miten heillä on hyvin erialisia henkilökohtaisia syitä hakeutua avun ja tuen piiriin tai nuorisotyön toimintaan. Nuoret arvostivat myös eri asioita eri aikuisissa. Joidenkin ammattilaisten kanssa oli helppo luoda hyvä kontakti, kun taas joidenkin ammattilaisten kanssa ei tuntunut olevan ”henkilökemiallisia” edellytyksiä. Oleellista on huomioida, että kaikkia eivät kiinnity kaikkien kanssa ja oleellista onkin, että kaikille tukea kaipaaville löytyisi edes yksi ammattilainen kenen kanssa syntyy luottamus.

Tilannekehys viittaa niihin usein hetkellisiin mikroyhteisöihin ja sosiaalisiin tilanteisiin, jossa asioita voidaan lähteä purkamaan. Moni hyvinvointityön ammattilainen osaa varmasti samaistua kokemuksiin hyvistä hetkistä, jolloin asioissa pääsee eteenpäin ja syntyy sellainen yhteys missä on hyvä puhua ihan niistä vaikeimmista asioista. Joka asiakastapaamisella ei pääse yhtä syvälle, mutta joskus syntyy sellainen tilanne kun kaikki on niin sanotusti pöydällä.

Viimeisenä ulottuvuutena on tunnistaa eri ihmisten yksilölliset valmiudet, jotka sääntelevät keskeisellä tavalla ammatillisen hyvinvointiyön rytmiä. Jotkut ovat hyvinkin valmiita avautumaan heti ensi kohtaamisella, kun taas toiset tarvitsevat ihan eri tavalla aikaa ja rohkaisua. Kaikki ihmiset eivät ole samassa tahdissa tai samoilla vuorovaikutustaidoilla tavoitettavissa ja näitä yksilöllisiä eroja on syytä osata kunnioittaa.

Olisihan se johtamisen ja politiikan kannalta houkuttelevaa ajatella, että hyvinvointityötä voitaisiin yhdenmukaistaa siten, että kaikki ammatilliset kohtaamiset olisivat ajallisesti ja sisällöllisesti samanlaisia. Tällöin voitaisiin helposti mitoittaa esimerkiksi sosiaalityöntekijän suoritukset ja työn tehokkuutta voitaisiin mitata laskemalla suoritteiden lukumäärää. Standardoituja suoritteita olisi myös todella helppo myydä (ja ostaa) parhaaseen markkinahintaan.

Onneksi #sote:a kuitenkin suunnitellaan ja valmistellaan viimeisimmän asiantuntijatiedon pohjalta; kuunnellen sekä hyvinvointityön tutkijoita, ammattilaisia ja sote-palveluja käyttäviä ihmisiä.

Lisätietoja julkaisusta: https://www.routledge.com/Critical-Realism-for-Welfare-Professions/Kjorstad-Solem/p/book/9781138699199

 

 

Odotan mielenkiinnolla alkavaa SOTE-syksyä ja toivon, että tänä vuonna SOTE:a tehdään ihan tosissaan. SOTE ei nimittäin kaatunut perustuslakivaliokunnan poliittisuuden takia, vaan ihan siitä syystä, että SOTE:n ongelmia ei otettu todesta vaikka lukuisat asiantuntijat yrittivät pitkin kevättä auttaa ja varoittaa valtioneuvostoa.

 

Kun valtioneuvostosta viestittiin toukokuussa, että ”perustuslailliset ongelmat ovat ratkaistu” ei oltu tosissaan. Se oli vain heitto, joka oli yhtä totta kun se, että maakuntauudistukseen oltaisiin nykyään laajalti tyytyväisiä ja se kokonaisuus olisi ikään kuin paketissa. Ei muuten ole, sano kaikki suuret kaupungit ja kokoomuksen äänimagneetti Jan Vapaavuori.

 

Jos kilpailua halutaan niin tällöin kannattaisi luopua sote-keskus ideasta ja rakentaa kilpailu palveluseteleiden varaan, totesi talousprofessorit Ylelle 6.8.2017. Jos integraation kautta halutaan luoda tehoja ja säästöjä, tulisi keskittyä niihin osa-alueisiin jossa haasteet ovat vaikeimmat ja kustannukset suurimmat. Näitä haastavia ja kalliita integraatiota tarvitsevia asiakkaita löytyy ennen kaikkea viranomaistyöstä: lastensuojelusta, päihdehuollosta ja vammaispalvelusta.

 

Ehkä kaikista oleellisin uudistuksen kannalta olisi luoda se yhteinen tietojärjestelmä. Mitä jos keskityttäisiin ensisijaisesti siihen?

Kopplade loss från sociala medier över sommaren. Har också varit medveten och selektiv över vad jag läser och hurdan media jag konsumerar under sommarmånaden.

Det var både skönt och insiktsfullt att bryta vardagsrutinerna, med att alltid ha en notifikation väntandes och varje dag låta sig uppröras över någon halvhjärtad kommentar eller en halvsann ”nyhet”.

Snart börjar vardagen igen, men detta läsår kör jag med nya medierutiner. Skriver långsammare, läser djupare och är framledes mera selektiv gällande min mediekonsumtion.

Framöver hittar ni mina socialt arbete och sote-relaterade texter på denna blogg. Bloggar på svenska och på finska.

Ha en skön fortsättning på sommaren,

 

Harry