Aleksi Mainio: Stalinin vieraana

Artikkelin kirjoittaja Aleksi Mainio on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija.
lassi_hiekkala

Elettiin kesäkuuta 1948. Porvarislehdet ja Suomen Sosialidemokraatti olivat sotajalalla.

Palstat täyttyivät huolestuneista puheenvuorosta, ja painokoneet suolsivat sanomalehtiä minkä ennättivät. Kevään mittaan oli tapahtunut dramaattisia asioita: Suomen ja Neuvostoliiton välille oli solmittu YYA-sopimus ja Helsingin poliisivoimille annettu hälytys sen jälkeen, kun oli kuultu kuisketta äärivasemmiston kumousjuonista.

Kaappaushuhu säikäytti porvarillisen Suomen ja sosiaalidemokraatit pahemman kerran, vaikkei mitään lopulta tapahtunut. Ilmeisesti ei ollut tarkoituskaan tapahtua, sillä kumous ei sopinut Neuvostoliiton suunnitelmiin tässä tilanteessa.

Samaan aikaan heinäkuun eduskuntavaalit lähestyivät. Neuvostoliitolle ei ollut yhdentekevää, miten sen liittolaiset pärjäisivät vaaleissa. Suomen Kansan Demokraattisen Liiton eli SKDL:n vaalimenestystä pidettiin takeena siitä, etteivät suomalaiset poikkeaisi idässä hahmotellulta tieltä.

Kommunistit olivat Neuvostoliiton lieassa, mutta tämä ei yksistään riittänyt. Moskova aloitti hymykampanjan ja tahtoi vahvistaa suomalaisten siteitä itään yllättävällä aloitteella: kesäkuun alussa 1948 useita Suomen nimekkäimpiä journalisteja kutsuttiin vierailulle Neuvostoliittoon.

Tilanne oli uusi. Muutamat porvarislehtien toimittajat olivat kyllä vierailleet Neuvostoliitossa ennen talvi- ja jatkosotaa, mutta näistä matkoista oli jo vuosia. Sitä paitsi nyt ei ollut kyse yksittäisistä toimittajista vaan kokonaisesta lehtimiesvaltuuskunnasta. Helsingin Sanomia edusti Lassi Hiekkala, joka lukeutui lehden vaikutusvaltaisimpiin toimittajiin. Hän oli noussut eduskuntaan maaliskuussa 1945 Kansallisen Edistyspuolueen listalta, muttei ollut antanut sen häiritä journalistista työtä. Hiekkala kirjoitti edelleen ison osan HS:n pääkirjoituksista. Lisäksi hän piti miltei päivittäistä pakinaa Eero-nimimerkillä ja lukeutui presidentti Juho Kusti Paasikiven luottotoimittajiin.

Eero ei tehnyt matkasta muistiinpanoja. Hän kuitenkin käsitteli sen herättämiä ajatuksia kahdessa lehtikirjoituksessa. Ensimmäinen niistä oli Eeron pakina, joka oli kirjoitettu jo ennen matkaa.

“Nyt allekirjoittanut sanoo lukijalle iloisiin näkemisiin ja lähtee pistäytymään parin viikon matkalla naapurissa, Neuvostoliitossa, jonne kolme päivää sitten saimme yllättäen ystävällisen vierailukutsun. Tai oikeammin olemme jo matkalla, kun tämä tulee lukijan käsiin, sillä läksimme jo eilen illalla kymmenen julkisensanan tekijän voimalla kohti Moskovaa.

Emme ole ennen käynyt Venäjällä, joten kysymyksessä on ensivierailu ja sellaisena luonnollisestikin monessakin suhteessa mielenkiintoinen.

Suomalaisia sanomalehtimiehiä kutsuttiin vierailulle Neuvostoliittoon nyt ensimmäisen kerran sodan jälkeen, ja tämä tapahtui samanaikaisesti kuin saatiin tietää Neuvostohallituksen huojentaneen puolella jäljellä olevaa sotakorvaussuoritustamme.

Emme kuitenkaan uskalla välttää, että tuolla iloisella tapahtumalla olisi mitään välitöntä yhteyttä matkamme kanssa tai että se ainakaan olisi meidän ansiotamme, vaikka kyllä mekin kaiken muun Suomen kansan kanssa yhdessä olemme kaiken aikaa tämäntapaista huojennusta hartaasti toivoneet.” (HS 5.6.1948, Eero: Naapuriin.)

Eeron pakina päättyi toteamukseen: “Parin viikon kuluttua taas tavataan, jos eletään ja terveinä ollaan.” Sävy oli leikkisä, mutta paljasti jotain Lassi Hiekkalan oikeista tuntemuksista: Neuvostoliittoon matkustaminen herätti pelkoa. Hiekkala oli sovitteleva kynämies, mutta kärkäs kritisoimaan kotimaisen politiikan äärilaitoja. Jos aiheena olivat radikaalin vasemmiston sosialisointitavoitteet tai mielenosoittajien uhmakkaat otteet, Hiekkala löi lujaa ja vaikka vyön alle.

Pahat aavistukset olivat kuitenkin vääriä. Hiekkala palasi matkalta hyvissä voimin ja työsti näkemästään kirjoituksen, joka julkaistiin pääkirjoituksena 22. kesäkuuta 1948. Teksti oli pitkä, uuvuttavakin. Se oli kirjoitettu eduskuntavaaleja silmällä pitäen ja suunnattu suomalaiskommunisteja vastaan:

“Vaikkapa kaksiviikkoinen tutustuminen Neuvostoliiton oloihin – – ei – – missään suhteessa järkyttänyt – – allekirjoittaneen – – käsitystä Neuvostoliiton oloista, jouduttiin keskusteluissa usein toteamaan – – ajatuspinttymyksiä, joita lienee vaikea selittää muuten kuin vaillinaisen olojemme tuntemuksen ja täältä omasta maastamme käsin annetun väärän informoinnin yhteistuloksena.

Meidän kansandemokraattinen lehdistömmehän on tahtonut pitää naapurisuhteitten hoitamisen itään monopolinaan – –. Tuo kylvö on epäilemättä kantanut hedelmää Neuvostoliiton yleisen mielipiteen muodostuksessa. – – Niin täydellisesti kuin tulimmekin vakuuttuneiksi neuvostokansalaisten vilpittömästä rauhanrakkaudesta – –, pilkahti tuon tuostakin esille epäilys siitä, ovatko suomalaiset yhtä vilpittömiä rauhanystäviä – – vai haudommeko kenties – – mielessämme aikeita hyökätä – – Neuvostoliiton kimppuun.”

Hiekkala kehui valtuuskunnan isäntiä “ystävällisiksi” ja “vilpittömän avoimiksi”. Neuvostoliittolaisten kanssa oli helppoa tulla toimeen, sillä nämä yhtyivät “generalissimus Stalinin useissa yhteyksissä lausumaan käsitykseen, etteivät erilaiset yhteiskunta- ja talousjärjestelmät ole esteenä rauhallisille ja hyville naapurisuhteille”.

Hiekkalan mielestä oli hyvä muistaa, miten erilaisia kahden “kansan mentaliteetti, elämäntyyli ja elämänvaatimukset” olivat. Esimerkiksi Neuvostoliitolla oli omat historialliset syynsä kollektiivisen maatalousjärjestelmän tavoitteluun. Tämän takia suomalaisia olisikin pidettävä “järjettöminä”, jos he tahtoisivat palata “ehkä sadan vuoden takaiselle lähtöviivalle” voidakseen ”menetellä samalla tavoin kuin naapurimmekin”, Hiekkala selitti pääkirjoituksessa. (HS 22.6.1948, Lassi Hiekkala: Naapurisuhteemme itään (pääkirjoitus).)

Lopulta “järjettömyys” jäi näkemättä. Kun Suomessa pidettiin eduskuntavaalit heinäkuun alussa, kansandemokraatit menettivät 13 paikkaa. Eero ei peitellyt riemuaan. Hän totesi tuloksen olevan pettymys niille, jotka ovat “kuvitelleet kansan viehättyneen vieraisiin esikuviin ja suostuvan vaihtamaan vapauden vankilakomentoon”. (HS 8.7.1948, Eero: Nyt siirrytään hallituskysymykseen.) Arvio oli suorasukainen. Jopa niin suorasukainen, ettei ole vaikea arvata sen liittyneen Neuvostoliiton matkaan. Kevät 1948, lehtimiesvierailu rajan takana ja vaalijännitys purkautuivat sanoina, jollaisia Hiekkala ei normaalisti kohdistanut Neuvostoliittoon edes kiertoteitse.

Kuva: Radio-ohjelma Pienoisparlamentin ensimmäinen istunto (7.8.1945). Studiossa ministeri Urho Kekkonen, professori Alvar Wilska, kansanedustaja Sylvi-Kyllikki Kilpi, Yleisradion pääjohtaja Hella Wuolijoki, kansanedustajat Hertta Kuusinen, Nils Meinander ja Lassi Hiekkala. Yleisradio / Wikimedia Commons.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *