Niklas Jensen-Eriksen: Sanoman Mussoliini

Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Einari Teräskivi Kuva: Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937

Einari Teräskivi
Kuva: Suomen sanomalehdistön matrikkeli 1937

”Minä olen Teräskivi, paina mieleen, Teräskivi, kaksi kovaa: teräs ja kivi, syntynyt Katajanokalla, linnassa.” Näin itsensä esitteli uudelle työntekijälle Sanoma Osakeyhtiön apulaisjohtaja Einari Teräskivi (1890–1951). Alkujaan sukunimi oli ollut Ståhl, mutta se muuttui aitosuomalaisina aikoina 1920-luvulla Teräskiveksi. Alkuosa olisi jo riittänyt käännökseksi, mutta miksi tyytyä yhteen kovaan, kun voi ottaa kaksi?

Teräskiven sanoja ei voinut ottaa aina todesta, tuskin oli tarkoituskaan. Suureellinen ja rouhea puhetapa oli hänelle ominaista. ”Linnassa syntyneeksi” Teräskivi kutsui itseään useinkin, isä kun oli vanginvartija. Puhelinsoitot alkoivat toteamuksella, että täällä puhuu ”viisaustieteen maisteri”. Virallisesti titteli oli filosofian maisteri. Opinnäytteen aihe ”Vanha merennimitys: sarajas suomalaisessa kansanrunoudessa”, viittaa tosin siihen, että opinnot olivat suuntautuneet muulle alalle kuin filosofiaan. Samasta kertoo jo opiskeluaikana alkanut työskentely Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston amanuenssina. Suomen kieli oli Teräskiven varsinainen oppiala.

SKS:stä Teräskivi siirtyi ensimmäisen maailmansodan aikana Ludviginkadulle. HS:n toimittajana maisteri ehti toimia nelisen vuotta ennen kuin siirtyi talouspuolelle. Siellä häntä kutsuttiin eri aikoina konttoripäälliköksi, apulaisjohtajaksi tai maisteriksi. Mikään näistä titteleistä ei kerro kattavasti mitä Teräskivi teki. Eljas Erkon mukaan ”kysyttiin, mikä hänen virallinen asemansa oli muodollisesti, mutta sitä oli vaikea määritellä, koska hänen harrastustansa ja hänen tarmoansa tarvittiin joka puolella. Missä sitä ei pyydetty, sinne se tuli hänen omasta tahdostaan, vaistostaan”. Erkkoa tilanne ei haitanut. Organisaatiokaaviot olivat lehtikustantajalle vieraita, tärkeintä oli, että asiat sujuivat. Ja Teräskivi laittoi ne sujumaan.

Käytännössä Teräskivestä tuli Eljas Erkon kakkosmies liikkeenjohdon asioissa. Hän hoiti talossa kaiken, mitä Erkko ei ehtinyt tai halunnut tehdä ja istui myös lehtilordin ja yhtiön edustajana lukemattomissa alan järjestöissä, työnantajansa intressien tinkimättömänä puolustajana.

Verkostot kasvoivat. ”Kukapa ei tuntisi Suomen Mussoliinia, viisauden maisteria Anton Einari Teräskiveä!”, sanomalehdenkustantajien äänenkannattajassa Suomen Lehdistössä hehkutettiin miehen täyttäessä 50 vuotta syksyllä 1940. Merkkipäiväartikkelit olivat yleensä kuivakkaita ja kohteliaita, mutta Teräskiven kohdalla kirjoittajat ottivat vapauksia. He tiesivät, mitä Teräsmieheksikin kutsuttu johtaja halusi kuulla. ”Voiko kukaan muu kehua niin laajasta tuttavapiiristä kuin hän? Kuritushuoneessa syntyneenä ja ’eres’ päässeenä hän tuntee yhteiskunnan pohjasakan ja sen mentaliteetin, mutta 25 vuotta siellä elettyään ja vankilaan (onnelliseen avioliittoon) jouduttuaan hän on noussut veljeilemään vähän korkeampien fiskaalien kanssa”, Suomen Lehdistö kirjoitti.

Vanhaan alaansa eli journalismiin Teräskivi ei puuttunut, tuskin olisi saanutkaan. Niitä asioita Erkko hoiti yhdessä päätoimittajien kanssa. Siksi maisteri jäi jopa hieman vieraaksi HS:n toimittajille. Muilla sanomalaisilla oli hänestä sitäkin enemmän sanottavaa. Kun yhtiön painopuolen veteraani Aleksis Stenvall tallensi 1980-luvulla talossa pitkään työskennelleiden muistoja, monilla näistä oli kosolti värikästä kerrottavaa Teräskivestä. Hänen kuolemastaan oli tuolloin kulunut jo yli kolme vuosikymmentä, mutta mies ei ollut vaipunut unholaan. Stenvallin paperille purettuja ja nykyisin Päivälehden arkistossa säilytettäviä haastatteluja lukiessa syntyy välillä vaikutelma, että maisteri oli vasta äsken marssinut pitkin Ludviginkadun käytäviä.

Muisti tekee tepposia, mutta lukuisista eri tarinoista muodostuu silti kokonaiskuva: Teräskivi oli hyperaktiivinen johtaja, joka ehti puuttua kaikkeen, hoitaa kaikkea, oli lojaali talolle ja Erkolle, oli alaisilleen pahimmillaan vaikea ja epäreilu pomo, mutta parhaimmillaan huolehtiva, joskus jopa sydämellinen. Olemus jäi myös mieleen: lyhyehkö, pyylevä mies, jonka suussa paloi sikari ja joka oli aina liikkeessä – jalan tai autolla.

Maisterilla oli toki myös vihollisia ja kriitikoita. Kumma mies, kulki nenä pystyssä, muisteli eräs latoja. Omistajasuvun matriarkka Maissi Erkko suorastaan inhosi Teräskiveä ja piti tätä vahingollisena yhtiölle. Eljas Erkko antoi kuitenkin miehen jatkaa. Jo pelkkä Teräskiven aktiivisuus selittää sen, miksi poika Erkko ei välittänyt äitinsä mielipiteestä.

Stenvallin tallentamissa tarinoissa kerrotaan miehestä, joka ilmestyi suurlehden jakajan sairastuttua tämän sijaisen tai sellaiseksi valikoimansa ikkunan alle aamuyöllä kutsumaan töihin, tuli yöllä seuraamaan kun rotaatio lähti käyntiin, ajoi taksilla jakajien perässä katsomassa, että kaikki oli kunnossa, tarkasti, että yhtään lehteä ei kadonnut kuormasta kuljetuksissa, kierteli sivukonttoreita, ja teki paljon muuta. ”Hän oli puuhamies”, tiivisti konttoristi. Suomen Lehdistö havaitsi saman: ”Mitä moninaisimmalla tavalla hän touhuaa joka paikassa, valppaana seuraa oloja, tekee aloitteita, toisinaan lirkuttelee ja toisinaan yksinkertaisesti käskee.”

Vaikeita tilanteita riitti. Teräskivi hoiti Erkon puolesta esimerkiksi monet palkkaneuvottelut ja yritti pitää niissä omistajan puolta. Kun paperirullia liikuttelevat kuorma-autonkuljettajat kävivät pyytämässä raskaan työn lisää, Teräskivi repäisi palan Hesarista, puhalteli sitä ja totesi että eihän tämä mitään paina. Mutta ymmärsi vaatimuksia silti ja korotti palkkoja. Patruuna Erkon luokse mentiin vasta, jos kakkosmiehen kanssa ei päästy sopuun.

Teräskivi vei erään alaisensa varaaman auton rautatieasemalta, kun alkoi sataa, ja jätti tämän kävelemään Ludviginkadulle, mutta toisaalta ilmestyi sivukonttorin hoitajan työpaikalle kolmenkymmenen ruusun kanssa kun tälle oli kertynyt palvelusvuosia saman verran. Yhden kahdeksanvuotiaan lapsen äiti sai haukut Teräskiveltä, kun oli käskenyt avaimensa kotiin unohtaneen tytön hakea sellaisen äidin työpaikalta Ludviginkadulta. Lapsi saapui konttoriin ilman kenkiä ja pienessä leningissä. Elettiin alkusyksyä. Teräskivi huomasi tilanteen ja kutsui tytön lähdettyä tämän äidin huoneeseensa. ”Kyllä meillä täällä on lähettejä, jotka olisivat vieneet sen avaimen”, vihainen Teräskivi jyrisi. ”Hän oli hyvin isällinen”, moitteita saanut työntekijä muisteli.

Toinen työntekijä myöhästyi oman kuvauksensa mukaan vain kerran töistä ja silloinkin vain viisi minuuttia. Hammaslääkärissä oli venähtänyt. Kun hän saapui konttoriin, Teräskivi oli odottamassa. ”Uskallatte myöhästyä!”, Teräskivi meuhkasi ja ”hyppäsi varmaan puoli metriä korkeallekin”. Toisella kertaa maisteri pyysi samaisen henkilön mukaan tärkeään liikeneuvotteluun. Tuli kuitenkin vilkaisseeksi tämän kenkiä ja kysyi eikö ole parempia. Ei ollut, elettiin säännöstelyaikaa. Teräskivi kirjoitti lapun, jonka avulla mies sai ostoluvan kansanhuoltoministeriöstä. ”Maisteri oli myös hyväsydäminen”, hän muisteli Stenvallille. ”Räiskyvä, mutta hyväntahtoinen”, kertoi toimituksen vahtimestarikin. Saattoi erottaa jonkun, mutta peruuttaa päätöksensä heti.

Oppisivistystä Teräskivi arvosti, erityisesti omaansa. Puhuteltaessa nimen eteen piti aina liittää maisterin titteli, muuten ei ollut kuulevinaan, kertoi rotaatiopainaja. ”Kouluaineista hän aina sanoi, että pitää lukea, pitää lukea vain, kyllä täällä sitten pääsee mukaville palkoille”, muistelee lähetiksi taloon tullut. Nuoret eivät vain tahtoneet uskoa. Sanoma Osakeyhtiö kasvoi vauhdilla ja sinne pääsi helposti töihin, vaikka ei oppiarvoja olisikaan ollut.

”Kuulehan, kun minä olen pannut täällä yhden pojan lukemaan ja nyt hänen paperinsa ovat maanneet siellä jossain sun pöytälaatikossasi, Hän tarvitsee niitä huomenna, ja ellet sinä hommaa niitä hänelle huomiseksi, niin sinä istut taas Demarin toimituksessa.” Näin Teräskivi kertoi hankkineensa rintamalla palvelleelle alaiselleen opetusministeriltä oikeuden osallistua ylioppilaskirjoituksiin sotilaskirjoittajana. Ministeri Eino Kilpi oli työskennellyt Suomen Sosialidemokraatin päätoimittajana. ”Lukeva poika” eli tuleva teollisuusneuvos ja kirjapainonjohtaja Simo Kavanne ei selvästikään ollut varma oliko kertomusta syytä uskoa. ”Se oli kovaa tekstiä, mikäli Teräskivi todella soitti ministerille, tällaisen kuvan hän kuitenkin minulle antoi.” Paperit kuitenkin tulivat seuraavana päivänä, sen Kavanne muisti. Hän oli sama mies, jolta Teräskivi oli vienyt auton alta asemalla.

Aktiivinen maisteri oli myös kekseliäs. Sota-aikana oli pulaa kaikesta, mutta Teräskivi hommasi tarvikkeita jostain, muisteli painaja. Karamellejakin johtaja löysi ja jakoi konttorihenkilökunnalle. Joskus Teräskivi oli turhankin luova. Tätä mieltä olivat ainakin oikeusistuimet, jotka tuomitsivat hänet jatkosodan aikana ja sen jälkimainingeissa sanomalehtipaperia koskevien säännöstelymääräysten rikkomisesta. Teräskivi oli kirjannut liian alhaisen luvun raportoidessaan viranomaisille yhtiön hallussa olevasta paperimäärästä.

Pieni ajatusvirhe, Teräskivi selitti poliisikuulustelussa. 80 vaunukuormaa ei voi unohtaa, puhisi säännöstelyviranomainen, joka oli ehtinyt muutenkin hiiltyä Sanoman toimintaan. Erkko sai samassa yhteydessä myös sakot, koska oli allekirjoittanut Teräskiven laatiman raportin. Valtio palkitsi silti maisterin vuonna 1949 teollisuusneuvoksen arvonimellä. Teräskivestä tuli ”ainoa neuvos koko Sanomain suuressa talossa” hehkutti kollega. Ei kuitenkaan viimeinen.

Teräskivi ehti nauttia uusimmasta tittelistään vain pari vuotta, sillä hän kuoli jo kesällä 1951. Teollisuusneuvos oli valittanut väsymystä, mutta siirsi tarjottua lomaa. ”Viimeiseen saakka hän oli työssä, sydän kiinni talossa ja voi sanoa, että hän käytännöllisesti katsoen kaatui paikallaan, sillä niin lyhyt oli hänen sairautensa”, Erkko kertoi Teräskiven hautajaisissa ja ennusti, että ”hänen muistonsa elää lehdessä ja sen historiassa”.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *