Artikkelin kirjoittaja Niklas Jensen-Eriksen on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen johtaja sekä yrityshistorian Casimir Ehrnrooth -professori Helsingin yliopistossa.

Helsingin Sanomain Säätiön vuosijuhlassa 26.9.2018 muisteltiin säätiön 10 vuotta täyttävää toimittajastipendiohjelmaa. Tuen saajat kertoivat haasteellisista, mutta antoisista vierailuista ulkomaille. Reetta Räty oli onnistunut perheineen murtautumaan kiinalaisen byrokratian muurin lävitse, Stefani Urmas oli tempautunut hektiseen amerikkalaiseen työkulttuuriin ja Pauliina Siniauer oli opetellut kokonaan uuden kielen (saksan) päästäkseen Berliiniin. Kaikki olivat yhtä mieltä stipendikautensa antoisuudesta. Se oli tehnyt heistä parempia toimittajia, ja Reetta Räty koki jopa tulleensa paremmaksi ajattelijaksi.

Malmi-Pariisi. Suomen Ilmailumuseo, ilmailumuseo.finna.fi.

Toimittajien ulkomaanvierailuja tuettiin Ludviginkadulla jo kauan ennen Helsingin Sanomain Säätiön syntyä. Lehdelle on aina ollut hyödyllistä avartaa toimittajiensa maailmankuvaa, ja he taas ovat tarttuneet mahdollisuuksiin oppia ja nähdä uutta. Uskottavuus toimittajanakin parani, joten yksittäiset vierailut kirjattiin jopa lyhyisiin matrikkeliteksteihin. Ja olihan niitä muitakin tukijoita kuin lehdet. Esimerkiksi kylmän sodan aikana lännestä tarjottiin dollaritukea ja idästä vodkakierroksia.

Mutta toki asiat olivat ennen paljon paremmin, tai niin usein väitetään. Työelämässäkin oli helpompaa, ainakin toimittajilla. Ehkäpä joissain asioissa todella olikin. Sanoma Osakeyhtiö jakeli menneinä vuosikymmeninä työntekijöilleen Eero Erkon matkastipendejä. Esimerkiksi keväällä 1982 kaksi HS:n toimittajaa sai rahat Ranskaan suuntautuviin opintomatkoihin, ja yksi HS:n sekä yksi Ilta-Sanomien toimittaja lähetettiin tutustumaan New Yorkiin. HS:n kotimaan osaston toimittaja sai rahat ”opintomatkaansa” perusteltuaan lennokkaasti sen tarpeellisuutta:

”Olen jo näin vanha (lähes 35) eikä minulla ole vielä ollut mahdollisuutta käydä New Yorkissa. Puutteellinen maailmantuntemukseni rajoittaa journalistista kehitystäni, jonka syksyinen stipendimatka New Yorkiin paikkaisi loistavasti. Helsingin Sanomain uutis-, alkoholi- ja huumetoimittajana tutustuisin mielelläni New Yorkin alkoholikulttuuriin. Lisäksi olisin innokas käväisemään matkan varrella myös mm. The New York Timesissä ihailemassa sikäläistä uutistoimintaa.”

Hakijan kollegat pääsivät ihailemaan paljon muutakin. Toinen kotimaan toimituksen journalisti oli hieman aikaisemmin saanut rahaa tutustuakseen ”Amsterdamin vanhan keskustan korjaamiseen ja uusien asuinalueiden asuntokokeiluihin” ja eräs toimittaja taas ”Roomaan tutustumiseen ja erityisesti siellä länsimaisen kulttuurin historiaan”.

Hakemuksille on helppo hymyillä, mutta miksi näillä perusteluilla sai rahaa? Toki matkoilla oppi paljon työnantajankin kannalta hyödyllistä, vaikka osa ajasta meni Colosseumin ihailuun. Asiakirjoja lukiessa herää silti epäilys, että matkastipendit nähtiin yhtiön johdossa myös yhtenä niistä sosiaalisista eduista, joita hyvänä työnantajana tunnettu Sanoma Osakeyhtiö jakeli väelleen. Lisäksi työntekijät saivat esimerkiksi ilmaisia lehtiä, terveydenhuoltoa ja jotkut jopa vuokra-asuntoja. Aatos Erkon määräyksellä osa voitoistakin jaettiin työntekijöille henkilöstörahaston kautta. Pääomistajan mahtikäskyllä perustettiin myös Helsingin Sanomain Säätiön edeltäjät Helsingin Sanomain 100-vuotissäätiö ja Päivälehden arkistosäätiö, joihin siirrettiin osa Sanoman 1980- ja 1990-luvuilla paisuneesta varallisuudesta.

2010-luvun mediayritykset eivät enää huolehdi työntekijöistään, kuten ennen. Yksilöiden vastuu on lisääntynyt. Ehkäpä siksi toimittajilla on entistä suurempi tarve kehittää ammattitaitoaan.

Yksilöiden tukena on vielä säätiöitä ja alan järjestöjä. Helsingin Sanomain Säätiön toimittajastipendit ovat jälleen haussa. Perusteluja joutunee tosin miettimään enemmän kuin 1980-luvulla.