Artikkelin kirjoittaja Aleksi Mainio on Päivälehti–Helsingin Sanomat 1889–2019 -hankkeen tutkija.

Helsingin Sanomat kirjoitti lukuisia uutisia Ohranan talon salahankkeista varsinkin vuosina 1925–1930, jolloin yleisesikunnan päällikkönä oli omavaltainen Kurt Wallenius.

Unto Hämäläinen: Historian paraatipaikalla. Kivitalo Helsingin sydämessä.
SKS 2018, 118 s.

Vastaitsenäistyneen Suomen turvallisuusviranomaisilla oli kovat otteet, mutta myös hitunen ironian tajua. Kun maahan piti perustaa oma sotilas- ja siviilitiedustelu vuosina 1918–1919, virastokieleen elvytettiin uusvanhoja ilmauksia. ”Ohranoinnilla” viitattiin paitsi Venäjän imperiumin salaisen poliisin hämäräperäisiin juoniin myös siihen, että Suomen yleisesikunnan tiedustelun ja turvallisuuspoliisin piti ottaa mallia näistä samoista metkuista. Vakoilijoita, valheita ja henkisiä kiristysotteita tarvittiin pienen tasavallan itsenäisyyden henkivakuutukseksi.

Myöskään osoitteessa Korkeavuorenkatu 21 sijaitsevan ”Ohranan talon” pahaenteistä lempinimeä ei unohdettu nuoressa Suomessa. Historiatietoisuudesta kertoo se, että vuonna 1925 tähän entiseen santarmilaitoksen ja Ohranan pääkallopaikkaan sijoitettiin Suomen yleisesikunnan tiedustelu. Samaa logiikkaa noudatettiin myös toisessa keisarillisen vakoilukoneiston avainpaikassa Ratakatu 12:ssa: ”Helsingin Špalernajasta” tehtiin Suomen turvallisuuspoliisin pääosasto.

Helsingin Sanomien entinen toimittaja, tietokirjailija Unto Hämäläinen on kirjoittanut kiehtovan, vaikuttavasti kuvitetun kirjan Ohranan talosta. ”Historian paraatipaikalla” -teoksen sivuilla tutuiksi tulevat vakoilumaailman vaikuttajat, mutta myös monet aivan tavalliset talossa toimineet ja asuneet helsinkiläiset. Arkiset tarinat ovat kuvaavia ja kertomisen arvoisia. Sille ei kuitenkaan mahda mitään, että jääkäriliikkeen kauhun, tutkintatuomari Nikolai Maškevitšin, yleisesikunnan päällikkö Kurt Walleniuksen, mestariprovokaattori, terroristi ”Eduard Opperputin” ja sotamarsalkka Gustaf Mannerheimin tapaiset persoonat jäävät verevämmin lukijan mieleen.

Ohranan taloa ja Päivälehti–Helsingin Sanomia sitoivat yhteen yllättävänkin monet valtataistelut ja sattumukset. Sekä Ludviginkadun suurlehti että Korkeavuorenkadun uusrenessanssityylinen arvorakennus avasivat ovensa samana vuonna 1889. Kiinnostava yksityiskohta on niin ikään se, että yksi Päivälehden kantaisistä asui vuokralla Korkeavuorenkatu 21:n tornihuoneistossa. Kirjailija Juhani Aho ja taiteilija Venny Soldan-Brofelt pitivät majaa rakennuksessa muutaman vuoden ajan. Hämäläinen kertoo, että maaliskuussa 1892 Aho rustasi lapsuudenkotiinsa Iisalmen pappilaan kirjeen kertoakseen nuorenparin Helsingin elämästä:

Hyvästi me olemme voineet ja tyytyväisinä eläneet. Viime viikkoina olen ollut Päivälehdestä vapaa ja tehnyt omia töitäni. Kun meillä on asunto kesäkuuhun asti, niin ollaan täällä siihen asti ja sitten aletaan tulla sinne päin.

Kuriositeetin omaisia yhteyksiä löytyy muitakin. Niistä kutkuttavimmat liittyvät erittäin salaiseen historiaan: sekä Korkeavuorenkatu 21 että koko Ludviginkatu olivat kansainvälisen vakoilumaailman solmukohtia 1920- ja 30-luvuilla. Molemmat rakennukset sijaitsivat vain muutaman kivenheiton päässä turvallisuuspoliisin (Etsivä Keskuspoliisi–Valtiollinen Poliisi) päämajasta. Katukuvassa kiinnostavaa vipinää aiheutti niin ikään se, että Neuvostoliiton lähetystön vakoilukeskus päivysti Bulevardin ja Albertinkadun kulmassa ja Ison-Britannian ”Passport Office” vuodesta 1935 alkaen Eteläesplanadi 18:ssa. Brittien passibyroo vaikutti viattomalta, mutta se oli todellisuudessa Secret Intelligence Servicen (SIS tai MI6) Helsingin-asema.

Eljas Erkon lehtitalon ja yleisesikunnan tiedustelun nimimiehet tunsivat naapurustonsa brittivakoilijat Harry Carrista Rex Bosleyhin. Heille eivät jääneet vieraiksi myöskään saarivaltakuntalaisten herrasmiestiedustelijoiden amerikkalaiset virkaveljet. Tieto liikkui moneen suuntaan Suomen pääkaupungissa, jossa Ohranan talon varjo ulottui Ludviginkadulle ja kauemmaskin.

Vuoden 1943 lopulla Eljas Erkko oli järjestämässä jäähyväistilaisuutta Yhdysvaltain asiainhoitajalle Robert McClintockille. Toisena vasemmalla istuva kunniavieras vastasi Amerikan diplomaattisuhteista, mutta myös salaisesta tiedustelutoiminnasta Suomessa. Kuva Päivälehden arkisto.