Päivälehdessä aloitti Suomen ensimmäinen kokopäiväinen naistoimittaja, kun Tekla Hultin palkattiin vastaamaan ulkomaanosastosta 1893. Naisen tulo työtoveriksi aiheutti kollegoissa ihmetystä ja pelkoa. Jännitys lientyi pian, sillä Hultin osoitti olevansa ”yhtä hyvä ja ymmärtäväinen kuin mies”. Hultinin pioneeriasemaa muistetaan ja juhlitaan edelleen, mutta tarkempi tutkimus osoittaa, että Tekla Hultinin palkkaaminen ei ollut alkusysäys naisten tulolle lehteen. Helsingin Sanomien naisiin keskittyvä tutkimus etsii vastausta siihen, milloin naiskirjoittajat oikeastaan tulivat lehden toimitukseen? Mikä oli naisten rooli lehden kasvussa ja kehittymisessä?

Reetta Hännisen väitöskirja “Kevyt ja pirteä kynä? Naisten ensimmäinen aalto Helsingin Sanomien toimituksessa maailmansotien välisenä aikana” näyttää, miten naisten määrän kasvu ajoittuu 1920-luvun lopulle ja 1930-luvulla. Naiset eivät tulleet toimitukseen uranuurtaja Hultinin vanavedessä, mutta eivät myöskään vasta sodan pakottamana.

Taustalla olivat markkinoiden vaatimukset. Sanomalehdistö kokonaisuudessaan ja Helsingin Sanomat erityisesti toimi yhä selkeämmin kaupallisten periaatteiden ohjaamana. Naisten kevyt ja pirteä kynä oli eri tavalla arvokas, kun omalle puolueelle uskollisten lukijoiden lisäksi houkuteltiin laajempaa yleisöä. Lisäksi naislukijat olivat tärkeitä lehdelle, joka tavoitteli mainostajille tärkeitä naisia, jotka pitivät “markkinoita kauniissa käsissään”, kuten Mainostaja-lehti runoili.