Rehtori polkaisi kampustilaisuuksillaan liikkeelle yliopiston tulevaisuustyön. Keskustakampuksella saattoi aistia, että ihmiset ovat aidosti  innostuneita tästä avauksesta. Kuin olisi huokaistu: “Vihdoinkin päästään asiaan!”

Rehtori korosti viisaasti, ettei nyt tehdä mitään paperia byrokratian  tarpeisiin, vaan mietitään oikeasti, mitä pitäisi jatkossa tehdä.  Turha siis kainostella, ruvetaan toimimaan heti. Tulkoon muodollinen  strategia sitten aikanaan perästä.

Joku puhui siitä, että yliopiston maine on huono, pölyinen, ja sille  pitäisi tehdä jotakin. Varmasti pitäisi. Viestintä on hurjan tärkeää.  Mutta parhaiten mainetta korjataan teoilla, jotka muuttavat mielikuvia.

Mitä minä näen tulevaisuudessa? – Yliopiston, joka valitaan Suomen  parhaaksi työpaikaksi. – Sampo-yliopiston, joka jauhaa monenlaista  hyvää ja joka pitää pylväänä maailmankantta pystyssä. Kävisikö sen  tunnukseksi sittisontiainen, pyhä skarabeus? – Yliopiston, joka on  sama entinen, mutta itsestään tietoisempi ja siksi erilainen.

Ehkä minulla on hiukan Zen-buddhalainen asenne menestykseen.  Lopetetaan hypetys. Lakataan tavoittelemasta jotain kaukaista. Tehdään  iloisesti mitä pitää ja mitä huvittaa, ja tulos seuraa. Otetaan jarrut  pois päältä. Lakataan sanomasta: “Hyvä idea, mutta nyt ei ehdi.”

Kansainvälistymisen hallinta on yksi isoimmista asioista tällä  hetkellä. Mitä tapahtuu, kun kansainvälinen toiminta ajaa  marginaalista ytimeen? Haukataanko liian iso pala? Osataanko mennä  maailmalle, vai tullaanko häntä koipien välissä takaisin? Onko  Suomessa vuosia työskentelevä ulkomainen tutkija meille aina “vieras”,  vai voisiko hän olla osa meitä? Miten hänet saadaan mukaan  osallistumaan, pohtimaan tulevaisuuden yliopistoa?

Joku, taisi olla Laura Kolbe, peräänkuulutti yliopistolle ja  Keskustakampukselle kulttuuristrategiaa. Minustakin Keskustakampuksen olisi korkea aika  pohtia, mikä se kampus oikein on. Haetaan se yhteinen, unohdetaan
seinät. Kulttuuri, ihminen, usko, yhteiskunta, kaikkea sellaista. Pöly  pois ja asiat pintaan. Tehdään asioita yhdessä.

Sain pari päivää sitten hullun ajatuksen, josta en ole vielä muille  puhunut: perustetaan Kiinan oikeuden keskus. Saa nähdä onko hulluja  muita.

Pidetään ikkunat avoinna maailmaan. Sitä edellyttää yhteiskuntavastuu,  sitä edellyttää huipulle pääseminen. Haluaisin, että yliopisto soutaisi tulevaisuuteen tutkijat ja opettajat edellä. Johto juoksisi perässä.  Rehtori hymyilisi ja ottaisi rennosti.

Kimmo Nuotio

Oikeustieteellisen tiedekunnan dekaani ja keskustakampuksen neuvottelukunnan puheenjohtaja

(kuvan ottanut Veikko Somerpuro)