Rohkeutta voimavarojen uudelleen kohdentamiseen

Yliopistoja, yrityksiä ja yhteisöjä piiskaa laajenemisen ja tuottavuuden kasvun imperatiivi. Tässähän ei sinänsä ole purnaamista: ilman kilpailua uhkaa taantuminen ja lopulta näivettyminen. Kun luontomaailmassa käärme luo nahkansa tai hirvi uudet sarvensa, vanha tavara heitetään pois eikä sitä kanneta enää mukana, mutta yliopistomaailmassa vanhasta luopuminen näyttää usein vaikealta.

Resurssien reallokaatio onkin juuri nyt ajankohtainen asia kun suuret ikäluokat alkavat siirtyä reserveihin. Helsingin yliopistossa eläköidytään keskimäärin 65 vuoden iässä, ja nyt meillä 20% henkilöstöstä on yli 60-vuotiaita – eli viiden lähivuoden kuluessa viidennes porukasta menee vaihtoon. Lenkkitossuissa liikuskeleva  emeritus tai emerita voi kyllä olla uskomattoman järeä tiedetykki, mutta tämän varaan ei passaa tulevaisuutta rakentaa.

Havaitsemme kyllä tieteen ja tutkimuksen huiman kehityksen, kun pohdimme,  millä välineillä olemme hallinneet viestintää ja millä lääkkeillä hoitaneet syöpää sata vuotta sitten ja millä tänä päivänä. Samana ajanjaksona oppialojen ja professuurien nimikkeet ovat kuitenkin pitäneet hyvin pintansa, jos toki uusiakin on pystytetty.

Tiedekunnilla ja laitoksilla on nyt historiallinen tilaisuus vaikuttaa siihen, missä niiden tutkimuksen ja opetuksen painopiste on vuonna 2020 tahi 2030. Osa ratkaisuista voi tehdä kipeää, jos uusien tutkimuksen ja opetuksen kohdennusten myötä vanhojen professuurien ilmeisten perintöprinssien ja –prinsessojen asema joutuu uhanalaiseksi, mutta yhteisön etu voi joskus nousta yli yksilön edun.

Yhteisymmärrys säilyy, kun yksikkö laatii yhteisesti ja ennalta hyväksytyn reallokaatioiden strategian. Voidaan esimerkiksi sopia, että viiden seuraavan vuoden kuluessa keskimäärin joka neljäs tai viides vapautuva tehtävä asetetaan tiedekunnan ”pooliin” (josta se toki voi palautua luovutuksen tekijällekin). Tässä suunnittelussa laitosrajat tulisi unohtaa, ja olisi myös opeteltava uusi ajattelutapa, jossa henkilöresurssin luovuttaminen naapurilaitokselle ei ole johtajan häpeä vaan voi myöhemmin osoittautua tiedeyhteisön siunaukseksi.

Uusi tehtävä syntynee useammin tutkimuksen kuin opetuksen lähtökohdista. Yliopistomme uusi strategia tuleekin ilman epäilyksiä korostamaan korkeatasoisen, tieteen tulevaisuuden haasteisiin kohdentuvan tutkimuksen merkitystä. Mutta yhtä lailla strategia varmaankin painottaa opetustyön lisäarvostuksen tärkeyttä ja opettaja-opiskelijasuhteen kohentamista. Siksi uutta tehtävää määritettäessä on muistettava myös kirjata siihen liittyvä perusopetuksen onni ja velvoite, jotta hakijan henkinen valmentautuminen kulkee oikeaa latua jo alkuerien aikana.

Ja sitten vielä se kolmas tehtävä: Yliopistolaisten helmikuisessa verkkohaastattelussa parhaat kouluarvosanat saivat tutkimus (8.25) ja opetus (7.38), ja hyvä että näin oli. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus (YVV) sai 6.97 pinnaa – ja mahtavan pinon strategisia kehittämisehdotuksia. Ja mistä sitten resurssit tälle kehitystyölle? Syksyllä 2010 tekemämme kysely osoitti, että kukin tiedekunta panostaa vuosittain keskimäärin noin yhden henkilötyövuoden ja 10 000 – 20 000 euron verran YVV-toimintaansa. Toki yhteiskuntaan suuntautuva yliopistollinen työ toteutuu pääosin perustehtävien – tutkimuksen ja opetuksen – kautta, mutta ehkäpä juuri nyt voitaisiin pysähtyä pohtimaan myös kolmannen tehtävämme aidon kehittämisen vaatimia voimavaroja.

Tulevaisuuden rakentajalla on edessään mielenkiintoinen tilanne: rakennuksen raamit on pakko pitää kurissa, mutta sisätiloihin voidaan tehdä muutoksia vapaammin kuin milloinkaan ennen. Tässä strategisessa suunnittelussa tiimityö on tärkeää, jotta myös sisäilma säilyy puhtaana. 

Kimmo Kontula

Vararehtori

2 thoughts on “Rohkeutta voimavarojen uudelleen kohdentamiseen

  1. Tässä otetaan itsestään selvyytenä, että suuri osa ikääntyvistä professoreista ja lehtoreista “menee vaihtoon”. Eikö voisi pikemminkin miettiä, miten heidät saataisiin työskentelemään HY:n, kansakunnan ja ihmiskunnan hyväksi mahdollisimman pitkään?
    Onko viisasta automaattisesti tietyn ajan, esim. 68 ikävuoden jälkeen siirtää runsasta lisäarvoa tuottava professori syrjään? Ks. esim. ainutlaatuinen verkkopalvelu ja siihen liittyvä tutkimus ja tutkimusmahdollisuudet http://www.naturegate.net

  2. Kiitos kollega Mauri Åhlbergille tarkentavasta kommentista. En toki tarkoittanut sitä, että emeritukset tai emeritat siirretään oikopäätä syrjään. Helsingin yliopistohan nimenomaan on valmis sopimaan emeritussopimuksia, joiden perusteella tutkimusta (ja jopa opetusta) on mahdollista jatkaa laitoksen sallimissa puitteissa. Tutkimusrahoituksesta on silloin pääsääntöisesti kyettävä huolehtimaan itse. Näistä järjestelyistä meillä on useita loistavia esimerkkejä.

    Tarkoitin sitä, että kun tehtävää (“virkaa”)hoitava jää eläkkeelle, on syytä pyähtyä miettimään sitä, voisiko olla viisasta harkita kyseisen toimen uudelleen allokointia uudelle tutkimus- ja opetusalalle, joka paremmin vastaa laitoksen tai tiedekunnan kehitysnäkymiä. Ennenkin tämä on ollut mahdollista, mutta nyt eläköitymisvyöryn aikana muutos olisi helpommin hyväksyttävissä ja toteutettavissa.

Kommentointi on suljettu.