Strategiaprosessiin heittäytyminen on ainakin minulle haasteellista. Huomaan olevani niin kiinni nykyhetkessä, että on vaikeaa alkaa irrotella ja visioida parempaa tulevaisuutta. Tänä vuonna olen harjoittanut itsekuria ja benjihyppymäisellä uskalluksella heittäytynyt tulevaisuuden visiointiin yhdessä yliopistolaisten kanssa niin strategiaa valmistelevissa työryhmissä kuin käytävillä.

Olen miettinyt, miksi minun on vaikeaa edes hetkeksi laskea irti nykyhetkestä visioinnin hyväksi. Varmasti yksi piirre on kriittisyyteni, jota minun opiskeluni ja työni tutkijana on kasvattanut. Jään helposti miettimään haasteiden kokoa ja mittaamaan nykytilan ja tavoitetilan eroa. Olen myös kuullut heitettävän, kuinka yhteisö syö huonon strategian aamiaiseksi. Strategian tekemiseen liittyy myös epäonnistumisen paineita. Jos strtegiassa ei onnistuta, se ei kosketa ketään.

Tämä vuonna olen välillä uppoutunut pohtimaan strategiaprosesseihin liittyviä käsitteitä. Toisin sanoen teen ympäristöäni hulluksi tiukkaamalla ihmisiltä, miten he avaisivat eräiden sanojen ja termien merkitystä. Helsingin yliopiston strategiakeskusteluissa on näkynyt yhtenä työtavoitteena “vahvistaaa asemaamme monitieteisten tutkimusyliopistojen joukossa”. Tähän tavoitteeseen liittyen olen kysellyt: “Mikä on tutkimusyliopisto?” ja “Mikä on monitieteinen tutkimusyliopisto ja miten se eroaa tutkimusyliopistosta?”. Perustuuko tutkimusyliopistossa kaikki päätöksenteko tutkimuksen laatuun? Yksinkertaisti hyvän laadun tunnistamiseen ja sen kautta tehtävään toiminnan valikointiin painoalojen kautta. Vai kiinnitetäänkö huomio myös yliopiston vaikuttavuuteen tai johonkin muuhun? Ja millä tempuilla yliopisto sitten vahvistaa asemaansa tällaisten yliopistojen joukossa?

Kyselykierros on ollut hyödyllistä ja hauskaa puuhaa. Tosin moni on ollut aika hölmistynyt ja äsyyntynytkin, kun kysyn jotakin heille itsestään selvää. Tosin aika harva pystyi yksinkertaisesti selittämään mielikuvaansa minulle. Oli yllättävää, että sain tutkimusyliopistomääritelmästä melkein yhtä monta vastausta kuin vastaajia oli. Yhteistä kaikille oli, että tutkimusyliopistoon sisältyy positiivinen arvolataus.

Ehkä on reilua kertoa, mitä itse kyselykierrokseni jälkeen ajattelen ja millaista yliopistoa meidän strategiamme tulisi mielestäni rakentaa. Ensimmäinen edellytys on tutkijalähtöinen toimintatapa. Tämä ei ole tiukkaa painoalajumppaa eikä opetuksen laiminlyöntiä. Yksikään ihailemani yliopisto ei halua eristää tutkimusta opetuksesta puhumattakaan opiskelijoita tutkijoista. Pienillä aloilla, kuten omallani, on ensiarvoisen tärkeää herättää hyvän opetuksen kautta opiskelijoiden kiinnostus, jotta ylipäätänsä voimme houkutella heitä tutkijan uralle. Ihmiset tutkivat ja opettavat yliopistossa ja heillä on oltava tähän hyvät edellytykset. Toisaalta ihmisten ja ideoiden tulee myös vaihtua vuosien aikana, minkä vuoksi yliopistossa on oltava tilaa erikoistenkin ideoiden kasvulle.

Tutkimusta tukevien infrastuktuurien rakentaminen on erittäin oleellista ja huomattavasti pitkäjänteisempää työtä verrattuna yksilön tutkimusrahoitussykliin. Kansallinen politiikkamme on ollut tässä valitettavan surkeaa. Tutkimusyliopistossa oikein mitoitetut palvelut tukevat henkilöstöä rahoitusjärjestelmien ja tutkimustulosten kaupallistamisen haasteissa. Kansainvälisyys ja liikkuvuus heittävät niihin oman lisänsä. Ympärillä oleva yhteiskunta tulee heittämään meille ikäviäkin haasteita. Aina ei neliraajajarrutus ja valitus auta eikä hyväkään yhteiskunnallinen vaikuttaminen suojaa yliopistoa kaikilta meille tarpeettomilta toimintamalleilta, kuten työajankohdennus ja kokonaiskustannusmalli ovat viime aikoina olleet. Hyvien palvelujen ja toimintamallien kautta näiden tuomaa rasitetta voidaan vähentää.

Edellä kuvatut osa-alueet ovat pintaraapaisu tutkijalähtöisyydestä, jota meidän strategiamme tulisi mielestäni tavoitella. En itse keksi muita keinoja asemamme vahvistamiseen maailman parhaiden tutkimusyliopistojen joukossa.

Johanna Björkroth
Vice Rector, Professor of Food Hygiene