Maailman 50 parhaan joukkoon – kelpaako tavoitteeksi?



Strategiatyö etenee hyvää vauhtia kohti viimeistelyvaihetta, kiitos teidän kaikkien, jotka olette osallistuneet siihen. Taloustilanteen huolestuttavuudesta huolimatta olemme saamassa hyvän strategian, joka auttaa meitä hahmottamaan realistisia etenemispolkuja ”huipulle ja yhteiskuntaan”.

Strategiassa tavoitteemme on pyritty kiteyttämään muutamaan suuntaa osoittavaan peruslauseeseen. Akateemista huippuutta kuvaamaan on tässä vaiheessa käytetty tavoitetta, jonka mukaan Helsingin yliopisto olisi vuonna 2020 maailman viidenkymmenen parhaan yliopiston joukossa. Onko tässä järkeä? Vai merkitsisikö sellaisen päätavoitteen asettaminen vääränlaista alistumista harhaanjohtavien rankkauslistojen vietäväksi?

On esitetty, ettei numeerisia sijoitustavoitteita pitäisi käyttää, vaan olisi parempi tyytyä yleisempään muotoiluun, kuten esimerkiksi kuulumiseen “maailman parhaiden” joukkoon. Tällaisen tavoitteenasettelun ongelmana on sen erottelukyvyttömyys. On itsestään selvää, että Helsingin yliopisto, sijoittuessaan useimmilla rankkauksilla selvästi sadan parhaan kärkeen, kuuluu jo tähän joukkoon. Toisaalta jo viidensadan parhaan joukkoon kuuluvat yliopistot voivat hyvin perustein väittää lukeutuvansa maailman 17 000 yliopiston parhaimmistoon.

Epämääräinen määrittely ei kertoisi tavoitteestamme kehittyä paremmaksi. Vaikka olemmekin jo maailmanluokan yliopisto, meidän pitää pyrkiä eteenpäin. On valitettava tosiasia, ettei tyytyminen jo saavutettuun tasoon kelpaa strategiseksi tavoitteeksi. Organisaatio tai yhteisö, joka ei pyri kehittymään vielä paremmaksi, alkaa ennemmin tai myöhemmin taantua.

Millä mittarilla me haluamme kuulua mainittuun viidenkymmenen yliopiston valiojoukkoon? Luetaanko jatkossa Shanghain rankkauksen kriteerit tarkkaan ja suunnataan toiminta näiden mukaisesti? Ei missään tapauksessa. Tavoitteenasettelun tarkoituksena on osoittaa, että haluamme hoitaa entistä paremmin perustehtäviämme, opetustamme ja tutkimustamme sekä myös niihin perustuvaa yhteiskunnallista vuorovaikutusta. Sen pitää ohjata meitä toimimaan paremmin, ei täyttämään joitakin aika mielivaltaisia indikaattoreita tehokkaammin.

Siksi en kytkisi tavoitteenasettelua mihinkään määrättyyn rankkaukseen. (Yhdellä listalla, eli nykytutkimusta mittaavalla Taiwanin listalla, me jopa olemme jo sijalla 50.) Jotkut rankkaukset ovat tutkimus- ja toiset opetuspainotteisia. Molempien tehtävien osalta pyrimme kohti maailman ehdotonta huippua. Siksi tavoitteena pitäisi olla pyrkimys viidenkymmenen parhaan joukkoon mahdollisimman monella listalla. Tällainen epämääräisyys ei minusta haittaa.

Tärkeintä on viesti, että haluamme pyrkiä yhä paremmaksi, ja että arvioidessamme onnistumista referenssinä pidetään maailman viittäkymmentä parasta. Tavoitteenasettelullamme kerromme sidosryhmillemme ja muille, millainen yliopisto haluamme olla. Puhumalla viidestäkymmenestä parhaasta yliopistosta kerromme, mitä ryhmää me pidämme oikeana vertailukohteenamme. Osoitamme, mihin joukkoon voimme ja haluamme kuulua.

Tavoitteenasettelu asettaa vain halutun suunnan, johon toimintaa viedään konkreeteilla toimenpiteillä. Kohti tutkimuksen ja opetuksen parhaimmistoa pyritään muun muassa panostamalla opetus- ja tutkimusinfraan, lisäämällä tutkijoiden mahdollisuuksia keskittyä työhönsä, panostamalla parhaiden opiskelijoiden, tutkijoiden ja opettajien rekrytointiin, kiihdyttämällä kansainvälistymistä ja kehittämällä opetuksen johtamista, suunnitelmallisuutta ja vuorovaikutuksellisuutta. Hyviä suunnitelmia on tarjolla, nyt pitää pystyä irrottamaan resursseja niiden toteuttamiseen. Keskittymällä nykyistä paremmin painoaloihimme, karsimalla ylimääräistä byrokratiaa ja kehittämällä tilaratkaisuja voimme nykyisessäkin taloustilanteessa viedä näitä asioista eteenpäin.

Toivotan kaikille yliopistolaisille ja yliopistosta kiinnostuneille hyvää alkanutta lukuvuotta. Tervetuloa jälleen osallistumaan yliopiston tulevaisuutta linjaavaan strategiakeskusteluun!

Thomas Wilhelmsson

Rehtori

1 thought on “Maailman 50 parhaan joukkoon – kelpaako tavoitteeksi?

  1. Mielestäni, ottamatta kantaa rehtorimme maalailuun suunnasta ja keinoista, yliopistollamme tulisi helpottaa monialaisien tutkimusten, gradujen ja kandidaatintutkielmien tekoa. Ei ole oikein ja järkevää, että he jotka haluaisivat esimerkiksi gradunsa tehdä kahden tiedekunnan alaisuudessa, joutuvat tekemään kaksinkertaisen työn, kummankin tiedekunnan vaatiessa omasta osuudestaan yksinäänkin gradunmitat täyttävää teosta. Mikäli näin edelleen tulee jatkumaan ja jatkossakin tiedekunnat ajavat vain ja ainoastaan omia etujaan, ei opiskelijoioden, yliopistomme syö omien opiskelijoidensa mahdollisuudet tulla yksialaisista asiantuntijoista monella alalla toimiviksi soveltaviksi asiantuntijoiksi.

    Tarvitsemme edelleen oman yksittäisen alansa asiantuntijoita, sitä ei voida kieltää, mutta yhä suurenevassamäärin tarvitsemme aloja yhdistäviä asiantuntijoita. Tarvitsemme esimerkiksi asiantuntijoita taloustieteistä ja tarvitsemme erikseen asiantuntijoita puutarhatieteistä, mutta mielestäni luovista ratkaisuista parhaan synenergiaedun saisimme, jos samassa henkilössä yhdistyisi sekä taloustieteiden että puutarhatieteiden asiantuntijuus. Tämän synenergiaedun voisimme mitata parhaassa tapauksessa erillään olevien osatekijöiden summan toisena tai kolmantena potenssina.

    Mielestäni juuri monialaisia tutkintoja edesauttavaan suuntaan tulisi yliopistoamme kehittää, sillä elämmehän me samalla planeetalla talous- ja puutarhatieteiden kanssa.

    Markus Keitaanniemi,
    ihan vain yhden alan opiskelija

Kommentointi on suljettu.