Itsensä brändääminen – nykypäivän kansalaistaito

Olen tähän asti ajatellut henkilöbrändäämisen koskettavan heitä, jotka myyvät vahvemmin omaa persoonaansa eivätkä niinkään sellaista asiantuntijuutta, jonka periaatteessa kuka tahansa voisi hankkia opiskelemalla samat asiat yliopistossa. Olen siis mieltänyt henkilöbrändäämisen kuuluvan lähinnä muille kuin asiantuntija-alojen edustajille. En ole osannut ajatella, että myös ”tavallisen asiantuntijan” pitäisi brändätä itseään, omaa osaamistaan ja asiantuntijuuttaan, mutta nyt minunkin lienee jo aika myöntää ajatteluni olevan vanhanaikaista.

Photo by x ) on Unsplash

Persooniahan me olemme kaikki. Jokaisella on omat vahvuutensa ja mielenkiinnon kohteensa, joista yhdessä muodostuu ainutlaatuinen osaaminen ja asiantuntijuus. Kilpailu työmarkkinoilla on kovaa, ja oma persoona on jollain tasolla pakko laittaa peliin. Olisin voinut lähestyä tätä aihetta purnaamalla nykypäivän työelämän vaatimuksista ja vaatimalla paluuta vanhaan, mutta päätin yrittää vakuuttaa itseni ja siinä samalla myös lukijat siitä, että itsensä brändääminen on taito, joka jokaisen asiantuntijan tulisi hallita.

Oman asiantuntijuuden brändäämisestä on vaikea kirjoittaa, sillä en itse koe olevani brändäämisen asiantuntija. En siis väitä tietäväni, miten humanistin pitäisi brändätä itseään. En myöskään osaa antaa vinkkejä tähän – ainakaan vielä. Henkilökohtaisesti koen itsensä brändäämisen kovin vaikeaksi ja jossain määrin jopa hieman vastenmieliseksi. Se ei ole minulle helppoa, mutta helppoa ei ole moni muukaan asia elämässä. Viestini onkin se, että tämä taito pitäisi nyt opetella, vaikka se tuntuisi alkuun vaikealta.

Kun humanisti brändää itseään ja osaamistaan, lienee taustalla ajatus työpaikan saamisesta tai oman aseman parantamisesta työelämässä muuten. Työpaikan saaminen ja työelämässä pärjääminen vaatii muutenkin paljon. On suoritettava tutkinto ja siinä ohessa myös ne vähemmän mielenkiintoiset pakolliset kurssit. On laadittava työhakemus ja ansioluettelo sekä valmistauduttava työhaastatteluun. Itsensä brändäämiseen on suhtauduttava osana tätä prosessia. Siinä missä täytyy suorittaa tietyt kurssit ja kirjoittaa ansioluettelo, täytyy myös brändätä itseään.

Monissa töissä ja monilla aloilla saattaa vallan mainiosti pärjätä rakentamatta omaa henkilöbrändiä – aivan kuten monissa töissä pärjää ilman tutkintoakin. Humanistille itsensä brändääminen on kuitenkin erityisen tärkeää, sillä tutkinto ei suoraan valmista mihinkään ammattiin. Toki humanistikin saattaa työllistyä brändäämättä itseään, mutta miksipä ottaa riskiä.

Työelämä muuttuu. Ennen jaettiin käyntikortteja, nykyään rakennetaan henkilöbrändiä. Siihen on vain sopeuduttava. Itsensä brändääminen onkin nykypäivän kansalaistaito, joka jokaisen asiantuntijan olisi hyödyllistä oppia.

Yksi vastaus artikkeliin “Itsensä brändääminen – nykypäivän kansalaistaito”

  1. Pidän otsikon osuvuudesta! Nykyään tosiaan voinee sanoa, että brändäys on kuin yksi kansalaistaidosta. Pidän siitä miten tuot esille henkilökohtaisen näkemyksesi aiheeseen liittyen, mutta myös oivallat, että ehkä brändäystä kannattaa opetella. Toivottavasti sitä tuotaisiin enemmän esille jo tutkinnon suorittamisen aikana.

Kommentit on suljettu.