Tästä se lähtee!

Ensimmäinen luentokerta takana ja ensimmäinen postaus edessä! Kuten nimikin jo kertoo, tällä kurssilla perehdymme geoinformatiikan menetelmiin QGIS:siä käyttäen sekä tuottaen erilaisia karttoja ja harjoituksia, jotka julkaistaan täällä blogissa. Blogitekstien tavoitteena on omien tuotosten julkaisun lisäksi pyrkiä arvioimaan omaa työskentelyä, sekä muiden blogitekstejä lukemalla ja niihin viittaamalla harjoitella ikään kuin vuorovaikutteista tiedeyhteisön toimintaa ja oppia ymmärtämään sen tuomia mahdollisuuksia ja etuja.

Hienoa päästä näkemään, kuinka tällainen opiskelutyyli itselle sopii ja kuinka se palvelee omaa oppimista. Pidän kirjoittamisesta, sekä myös muiden tekstien lukemisesta, joten ainakin etukäteen tuntemukset ovat hyvät. Blogeja ei ole tullut kirjoiteltua vuosikausiin (valitettavasti pikku-Martan heppablogia ei enää löydy…), mutta seurattua kylläkin, useista eri aiheista.

Mielestäni olen aika perinteinen, jopa hieman kapea-alainen oppija ja saan parhaiten asioista irti itsekseni lukemalla ja luentoja kuuntelemalla. Monet ”vaihtoehtoisemmat” oppimismenetelmät aiheuttavat lähinnä stressiä, kun on tottunut niin yksinkertaiseen opiskelutyyliin, mutta tämän tiedostamalla pyrin pikkuhiljaa siedättämään itseäni muuhunkin. Ei tietenkään kannata jumiutua vain yhteen tyyliin, siinä voi menettää paljon! Toisaalta pidän myös vahvuutena sitä, että olen löytänyt myös itselle hyvin istuvan oppimistyylin.

Geoinformatiikka-aiheisiin olen tutustunut parin yliopistokurssin verran, kunnolla viime periodin Tiedon esittäminen maantieteessä-kurssin puitteissa. Lähtökohtaisesti muun muassa karttojen tekeminen ei kuulu erityisiin kiinnostuksen kohteisiini tai taitoihini, mutta tahdon oppia perusasioita, jotka tukevat kokonaiskuvaa liittyen muihin maantieteen osa-alueisiin. Odotukseni kurssin suorittamisesta ovat, että saisin tehtyä kaikki annetut työt ja oppisin ainakin pääpiirteittäin ymmärtämään QGIS:in käyttöä. Odotan myös innolla näkeväni muiden kurssilaisten suorituksia ja minua ehdottomasti inspiroi muiden palo kyseistä aihetta kohtaan, kun se ei itselle kaikista läheisin ole.

Lopuksi liitän mukaan vielä ensimmäisellä kurssikerralla tehdyn harjoituskartan (kuva 1), lähinnä todistusaineistoksi oppimisprosessin alkamisesta ja siitä, että oppimista tulee riittämään… Kyseinen kartta kuvaa typen päästöjen osuutta valtioittain Itämeren ympäristössä. Muutaman sanan lopputuloksesta sanoakseni, visuaalisesti eniten kuvassa pistää silmään turhan rajut, mustat valtioiden ääriviivat, jotka korostavat kuvasta melko räikeän, sekä mustalla näkyvät, ilmeisesti typen päästöt mantereella. Yrityksistä huolimatta en saanut kyseisiä ominaisuuksia muutettua. Legenda voisi myös tarkemmin kertoa esimerkiksi mistä luvuista on kyse typen päästöissä ja juurikin selittää mustat pisteet kartalla. Syvyyskäyrät ovat ehkä hieman turhat.

Kuva 1. Ensimmäisen kurssikerran harjoituskartta QGIS:sillä Itämeren ympärysvaltioiden typpipäästöistä (osuudet kokonaispäästöistä)

Tästä harjoittelu kuitenkin lähtee ja yleistunnelma QGIS:sin käytöstä on ihan odottavainen, vaikka tosi kankeaa se vielä olikin. Tietoteknisissä asioissa ja visuaalisissa valinnoissa on itselle paljon opittavaa, mutta siksihän täällä ollaan.

Mukavaa kurssia ja tsemppiä kanssaopiskelijoille!

Martta

3 vastausta artikkeliin “Tästä se lähtee!”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *