Luomupäivässä pohdittiin, miten luomutuotanto saadaan kasvuun

Valtakunnalliset luomupäivät ovat alan merkittävimpiä tapahtumia, joissa asiantuntijat ja yrittäjät kokoontuvat vaihtamaan ajatuksia.

Syksyn Tuotanto kasvuun -luomupäivä keräsi Mikkeliin yli 130 osallistujaa. Päivän aikana kuultiin esityksiä luomutuotannon eri aloilta luomulihantuotannosta monimuotoisuuden hyödyntämiseen viljelyssä. Osa puheenvuoroista keskittyi erityisesti luomutuotannon kannattavuuteen ja tehokkuuteen.

Päivän pääluennoitsijana oli Sveitsin luomututkimuslaitos FiBL:n johtaja Urs Niggli. Niggli totesi esityksessään, että Sveitsi, Itävalta ja Saksa ovat Euroopan menestyneimmät luomumaat. Sveitsissä luomutuotteiden kulutus on 173 euroa/asukas vuodessa, kun sama luku Suomessa on vain 14 euroa/asukas. Itävallassa puolestaan on jo nyt saavutettu hallituksen tavoite saada maan viljelysalasta 20 % luomuun vuoteen 2020 mennessä.

Menestyksen takana kaikissa näissä maissa ovat vahvat kauppaketjut, jotka satsaavat paljon luomutuotemarkkinoihin.

– Luomututkimus tuottaa tärkeää tietoa koko ketjun käyttöön ja on siten edistämässä luomun kehittämistä, painotti Niggli. Tärkeä rooli on myös kansallisilla luomun kehittämisohjelmilla ja poliittisesti aktiivisilla luomuviljelijäjärjestöillä.

Luomupäivässä välitetään luomualan uusinta tietoa ja hyviä käytäntöjä alan toimijoiden kesken. Valtakunnallinen Luomutietoa uudella toimintamallilla -hanke ylläpitää LuomuTIETOverkko-palvelua, johon on koottu monipuolista luomumateriaalia erityisesti alkutuotannon käyttöön.

– On tärkeää, että hyvät käytännöt siirtyvät viljelijältä viljelijälle, toteaa erikoissuunnittelija Jukka Rajala Ruralia-instituutista.

– Luomutuotannon kannattavuus paranee, kun osaaminen paranee.

Luomupäivän järjesti Luomuliitto yhdessä Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin LuomuTIETOverkko-hankkeen kanssa. Päivän järjestämistä tuki Maa- ja metsätalousministeriö sekä Hämeen ELY-keskus valtakunnallisena toimintana.

Tuotanto kasvuun -luomupäivän diaesitykset ovat saatavilla LuomuTIETOverkon www-sivuilta osoitteessa http://www.luomu.fi/tietoverkko/luomupaivan-9-11-diaesitykset/. Sivuille tulee kuluvan viikon aikana noin puolet esityksistä myös äänen kanssa.

Lisätietoja: erikoissuunnittelija Jukka Rajala, jukka.rajala@helsinki.fi, puh. 044 303 2210