Kouvolan seudun elintarviketaloudella iso merkitys alueelle

Seutukunnan elintarviketalous nostaa alueen työllisyyttä lähes 1200 henkilötyövuodella

Elintarviketalous on merkittävä tekijä Kouvolan seutukunnassa, sillä se kasvattaa sekä alueen BKT:tä että työllisyyttä 3,4 prosenttiyksikköä verrattuna tilanteeseen, jossa kaikki ruoka ostettaisiin seutukunnan ulkopuolelta. Seutukunnan elintarviketaloudenvaikutus alueen työllisyyteen on kerroinvaikutuksineen yhteensä 1175 henkilötyövuotta. Tiedot ilmenevät Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin tutkimuksesta, joka toteutettiin Kouvolan kaupungin elinkeinopalvelujen toimeksiannosta.

– Kouvolan seutukunnan elintarviketeollisuudessa yksi työntekijä luo yhteensä 2,4 muuta työpaikkaa, kertoo professori Hannu Törmä Ruralia-instituutista.

Seutukunnan elintarviketalouden vaikutus rahassa mitattuna alueen BKT:hen on kerroinvaikutuksineen yhteensä noin 101,6 miljoonaa euroa. Yksi elintarviketalouteen panostettu euro tuottaa 1,3 euroa talouskasvuna.

– Tulos olisi suurempi, jos rahavuotoja seutukunnan ulkopuolelle ei olisi. Rahavuodot muodostuvat kotimaisesta ja ulkomaisesta tuonnista, Törmä toteaa.

Elintarviketaloudella on vaikutusta koko toimialaan, josta lihanjalostus nappaa suurimman siivun alueen BKT:n ja työllisyyden kasvussa. Maatalous on tärkeä osa ruokaketjua, sillä se tuottaa raaka-aineita elintarviketeollisuudelle. Ilman omaa maataloustuotantoa nykyistä suurempi osa raaka-aineista jouduttaisiin ostamaan seutukunnan ulkopuolelta, mikä lisäisi rahavuotoja. Seutukunnan elintarviketalous vaikuttaa kotieläintalouden tuotantoon 4 prosenttiyksikköä sekä yhdistetyn kasvinviljelyn ja kotieläintalouden työllisyyteen 47 henkilötyövuotta.

Kouvolan seutukunnan elintarviketeollisuus työllistää elintarvikeketjussa 680 henkilötyövuotta. Yksi elintarviketeollisuuden työntekijä työllistää yhden lisää elintarvikeketjussa. Yksi elintarviketalouden työntekijä luo lisäksi 1,4 työpaikkaa ketjua palveleville toimialoille.

Elintarviketalous vaikuttaa myös seutukunnan yksityiseen kulutukseen muun muassa työllisyyden ja sitä kautta työtulojen kasvun myötä. Kouvolan seutukunnan elintarviketalouden merkitys alueen yksityiseen kulutukseen on noin 3,3 prosenttiyksikköä.

Alueen elintarviketalouden vaikutus vientiin on yhteensä 4,3 prosenttiyksikköä ja tuontiin 1,8 prosenttiyksikköä.

Seuraavaksi Ruralia-instituutti selvittää elintarviketalouden tulevaisuuden visioita tutkimusjohtaja Torsti Hyyryläisen johdolla yhdessä eri toimijoiden ja sidosryhmien kanssa siitä, kuinka Kouvolan seutukunnassa kannattaisi edetä.

Lisätiedot:
Hannu Törmä
050 538 9680
hannu.torma@helsinki.fi