Innostun helposti eri asioista. Toisaalta ajattelen, että eri asioita ei voi kommentoida tai kritisoida ellei niihin yritä edes jollain tasolla perehtyä. Niinpä asetin viime kesälomalle tavoitteen, että nyt kyllä katson mistä twiittaamisessa on kyse.Olin perustanut tilin jo ainakin vuotta aiemmin, mutta koskaan ei ole ollut aikaa eikä ÄLYKKÄITÄ VÄLINEITÄ. Mutta nyt ei ollut niistä pulaa. Oli loma, oli koti-iPAD ja uusi älykännykkä. Ja yhteydet pelasivat hyvin mökilläkin, niin mikäs siinä riippukeinussa tutkaillessa.

Ennen kuin uskalsin lähteä twiittaamaan mitään omia juttuja, niin seurailin muutaman, huolellisesti valitun henkilön twiittejä. Ensinnäkin Alexander Stubb (@alexstubb), koska lehtitietojen mukaan hänellä on eniten seuraajia Suomessa ja että hän on aktiivinen twiittaaja itsekin. Sitten Barack Obama (@BarackObama), koska hänellä on miljoonia seuraajia ja kiinnosti tietää twiittaako Barack koskaan itse vai onko Valkoisen talon tiedotusosasto aina hommissa. Angelina Jolie (@AJolieV), koska hän on tunnettu filmitähti ja julkkis ja hänellä on hyvännäköinen mies Brad Pitt ja Jolie ainakin vaikuttaa olevan huolissaan maailman tilasta. Sitten etsin työhön liittyen esimerkiksi muita yliopistoja maailmalta (@Cambridge, @Oxford, @Harvard, @Yale, @Princeton) ja alkuperämerkintöihin perehtyneitä organisaatioita (@oriGInNetwork). Vielä tarvitsin yhden MEP:n, jotta tietäisin mitä EU:ssa on meneillään. Sirpa Pietikäinen (@spietikainen) tuntui olevan aktiivinen ja tähän mennessä ainut, joka käytti seuraajan oikeaksi ihmiseksi todentavaa varmistusohjelmaa.

Aika pian päädyin siihen, että minulla pitää olla jokin STRATEGIA. Vain siten minulla on ehkä jotain sanottavaa. Pähkäilin myös, että twiitteihin pitää rohkeasti sekoittaa omaa persoonaa. Niin puisevaa oli lukea Barack Obaman twiittejä, että siirryin aika nopeasti Michelle Obaman (@Flotus) leiriin. Hän sentään twiittasi mukavan nuoruusajan pörröpääpotretin Barackin syntymäpäiväonnitteluksi. Alex Stubb oli alkuun vähän hankala, ehkä liian paljon twiittaava tapaus. Sitten, kun aloin saada enemmän seurattavia ja seuraajia, niin Alexin twiitit hävisivätkin kaikkien muiden sekaan eivätkä enää niin ”hyppineet silmille”.

Strategiani mukaisesti halusin osallistua keskusteluihin liittyen labbiksiin (#labrador), ruoka&matkailuun kärkenä Suomen luonto (#finland, #berries, #freshwater, #saimaa jne.) ja sitten luomu (#organic, #sustainability, #eco jne.). Labbikset on personal-osuutta ja ainakin meidän Milla-labbiksesta saa twiitattua aika hassuja kuvia, muut teemat ovat ammatillista. Kun keskusteluihin lähti mukaan, niin sitten löytyi uusia samanhenkisiä seurattavia. Huomasin myös, ettei kannata tehdä elämän suurinta kysymystä siitä ketä seuraa ja ketä ei. Seuraamisen voi lopettaa milloin vain haluaa eikä kukaan ole sitä moksiskaan. Itse otin mallia Alf Rehniltä ja seuraan automaattisesti kaikkia, jotka seuraa minua. Se tuntuu kohteliaalta. Saman twiitinkin voi laittaa uudestaan, jos se ekakerralla ei oikein kunnolla tavoita. Rento meininki! Eikä twiittaaminen vie aikaa, jos on VÄLINEET KUNNOSSA. Kyllä pisti vihaksi puolukkametsässä, kun olisin halunnut twiitata strategiani mukaisen tuokiokuvan #finnish #lingonberries by #saimaa, ja yhteys tökki.

Oivalsin mielenkiintoisen lounaskeskustelun tuloksena twiittaamisen olevan perustaltaan hyvin samankaltaista kuin tieteellisen artikkelin kirjoittamisen: pitää olla ytimekäs abstrakti (twiitti) ja oikeat avainsanat/keywordit (hashtagit, #), niin pääset mukaan ”oikeisiin porukoihin” ja rajattua/vedettyä keskusteluun juuri omalta kannaltasi oikeat tahot valtavasta twiittajien joukosta. Ihan alussa olen siis edelleen, mutta nyt kun on tullut joitakin ei-tuttuja seuraajia selvästikin jonkin twiittini perusteella, niin huomaa mikä tiedonlevityspotentiaali twiittamisessa piilee verrattuna esimerkiksi Facebookiin. Voit ikään kuin lillua passiivisesti valtavassa tietovirrassa ja luottaa siihen, että sinut löydetään. Mikäli twiittisi on siis kolahtanut jollekin. Minua seuraa nyt mm. Linux-nörtti Iso-Britanniasta, joka on ”renewable energy enthusiast”, ravintoloita suositteleva start-up yritys USA:sta, luksusmatkoista blogia pitävä organisaatio Iso-Britanniasta, matkailulehti USA:sta ja espanjalainen maaseutumatkailuorganisaatio. Silloin tällöin twiittini perässä näkyy, että ”suosittu twiitti”. Noviisi kun olen, en tiedä yhtään millä kriteereillä. Mutta ilmeisesti sillä kertaa viesti on mennyt perille – maailmalle.
Marjo Särkkä-Tirkkonen
@Marjo_ST

Kirjoittaja Marjo Särkkä-Tirkkonen toimii erikoissuunnittelijana Ruralia-instituutissa.